Tutkimukseni tarkastelee sosiaalista kuntoutusta osana sosiaalityön käytäntöä. Sosiaalinen kuntoutus käsitteenä on monimuotoinen ja se esiintyy kontekstisidonnaisesti sosiaalityön ja kuntoutuksen kentällä. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää sosiaalista kuntoutusta, sen perusteita ja paikannusta aikuissosiaalityön käytännössä. Tutkimuksessa kartoitetaan sosiaalisen kuntoutuksen osallisuuden tavoitetta. Osallisuus jäsennetään hyvinvoinnin, toiminnallisen osallisuuden ja yhteisön jäsenyyden kautta, jotka muodostuvat tutkimuksessa osallisuuden konkreettisiksi tekijöiksi. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalisen kuntoutuksen kokemuksellisia vaikutuksia haastateltavien kokemina.
Tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Tutkimuksen empiria kohdistuu aikuissosiaalityön asiakkaisiin, joilla oli kokemus sosiaalisen kuntoutuksen palvelusta. Tutkimus on toteutettu teemahaastatteluina. Aineisto perustuu viiteen sosiaalisen kuntoutuksen toimintaan osallistuneen sosiaalityön asiakkaan haastatteluun, missä selvitetään heidän kokemuksiaan sosiaalisen kuntoutuksen palvelusta. Tutkimuskysymyksiin vastataan haastatteluissa esiintyvien palveluntarpeiden ja osallisuuden merkitysten kautta. Aineisto analysoitiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä hyödyntäen.
Sosiaalisen kuntoutuksen keinoin luodaan mahdollisuuksia, jotka edesauttavat osallisuuden rakentumista. Osallisuudella tavoitellaan hyvinvoinnin, toiminnallisen osallisuuden ja yhteisön jäsenyyden kautta rakentuvaa hyvinvointia, joilla on yksilöä voimaannuttava ja viime kädessä valtaistava merkitys. Osallisuus on prosessi, jota sosiaalityön käytännössä tulee edistää. Se on syrjäytymisen vastapuhetta. Sosiaalinen kuntoutus näyttäytyi verkostomaisena palveluna, toimintamuotona ja menetelmänä sekä erityisesti vaikuttavana palvelumuotona tilanteessa, jossa asiakas on ollut pitkään pois työstä tai koulutuksesta. Hyvinvoinnin rakentuminen, toiminnallinen osallisuus ja yhteisön jäsenyys tarjoavat polun takaisin yhteiskunnan jäsenyyteen, antaen toivoa tulevaisuuteen
