The city of the twenty-first century is a site of diversity, connection, and opportunity – if it is not segregated. Yet, research shows that segregation – spatial separation of social groups – is an irrefutable reality in cities around the world and the levels are on the rise. Seen as a threat to the well-being and life opportunities of minorities and the disadvantaged, and to social cohesion more broadly, the increasing levels of segregation have raised concerns among both researchers and policymakers. However, an adequate prevention and mitigation of segregation is a complex task that requires in-depth understanding of its various manifestations.
The vast body of segregation research focusses on residential separation of social groups. While the place of residence is undoubtedly important, little is known about how segregation unfolds over people’s daily lives beyond residential neighbourhoods. At the same time, the last decades have brought along several theoretical and methodological advances in social sciences. Among other developments, the increasing employment of the activity space approach and spatial big data is broadening our opportunities to examine segregation across people’s activity locations and mobility.
By building on these advances, my thesis aims to provide a novel understanding about the variations of segregation across space and time. First, the thesis discusses the main conceptual and methodological contributions of the activity space approach to segregation research. Second, it explores the benefits and limitations of spatial big data, and in particular mobile phone data, in studying activity space segregation. Third, it examines how segregation unfolds across people's activity spaces at multiple temporal scales. And finally, it discusses how the activity space approach can inform urban policy making to address segregation.
The thesis consists of a literature review on activity space segregation research (Article I) and of three empirical studies. The studies focus on the ethnic differences in activity spaces in Tallinn, Estonia (Article II), on residential communities’ daily use of urban space in Helsinki, Finland (Article III), and on the COVID-19-induced changes in daytime social diversity in Stockholm, Sweden (Article IV). My empirical studies combine approaches and methods from segregation and activity space research, and apply mobile phone data as the main data source.
Overall, my thesis shows that the activity space approach has enriched segregation research by introducing new perspectives, methods, and data sources, and thereby has allowed a broader capture of the spatial, temporal and social dimension of segregation. Conceptually, the thesis argues that the activity space approach has provided means to study segregation from different perspectives – people, places and mobility flows. From the methodological point of view, I suggest that mobile phone data are one of the most suitable data sources for studying dynamic population-level segregation patterns. My empirical findings are threefold. First, they show that segregation is residential, but also non-residential – people are segregated across their activity spaces, not just at home. Second, my findings indicate that segregation is habitual, but even more non-habitual. That is, socio-spatial differences tend to deepen beyond people’s daily routine activity spaces. And third, the comparisons between social groups show that segregation is dynamic, but durable – the relative isolation of disadvantaged communities persists from residential neighbourhoods to activity spaces. Finally, this thesis calls for broadening the scope of neighbourhood-centred social mix policies to address segregation throughout people’s daily lives.Nykyisin kaupunki on moninaisuuden, yhteyksien ja mahdollisuuksien tyyssija, jos se ei ole segregoitunut. Tutkimusten mukaan segregaatio – sosiaalisten ryhmien alueellinen eriytyminen – on kuitenkin läsnä maailman kaupungeissa ja lisääntyy entisestään. Lisääntyvä segregaatio, joka koetaan uhkana vähemmistöjen ja haavoittuvaisimmassa asemassa olevien ihmisten hyvinvoinnille ja yhdenvertaisille mahdollisuuksille sekä laajemmin yhteiskunnan yhteenkuuluvuudelle, on nostanut huolta tutkijoiden ja poliittisten päättäjien keskuudessa. Segregaation estäminen ja hillitseminen riittävällä tasolla on monimutkainen tehtävä, joka edellyttää syvällistä ymmärrystä segregaation eri ilmenemismuodoista. Lukuisissa segregaatiotutkimuksissa on tarkasteltu sosiaalisten ryhmien eriytymistä asuinalueittain. Asuinalue – koti ja sen lähiympäristö – on epäilemättä merkittävä osa ihmisen arkea, mutta tiedämme vain vähän siitä, miten segregaatio näyttäytyy ihmisten muilla elämänalueilla asumisen ulkopuolella.
Sosiaalisten ryhmien alueellinen eriytyminen työpaikoilla, kouluissa, palveluiden käytön ja ostoksilla käymisen sekä vapaa-ajan vietossa ja liikenteessä tarkoittaa sitä, että ihmisillä on yhä vähemmän mahdollisuuksia kohdata erilaisista taustoista tulevia ihmisiä ja kokea kaupunkitilan moninaisuus. Yhteiskuntatieteissä on viimeisten vuosikymmenten aikana nähty useita teoreettisia ja metodologisia edistysaskeleita segregaation ymmärtämiseksi ihmisten elämässä. Esimerkiksi ihmisen toiminnallisen alueen (activity space) käsitteen hyödyntäminen ja digitaalisten massa-aineistojen (big data) lisääntyvä käyttö tarjoavat entistä paremmat mahdollisuudet tarkastella segregaatiota ihmisten arjen toimintojen ja liikkumisen näkökulmasta.
Hyödyntämällä näitä uusia mahdollisuuksia pyrin väitöskirjassani tarjoamaan uutta ymmärrystä segregaatiosta ajan ja tilan näkökulmaa hyödyntäen. Väitöskirjassani tarkastelen aluksi toiminnallisen alueen käsitteellistä ja menetelmällistä vaikutusta segregaatiotutkimukseen. Toiseksi käsittelen digitaalisten paikkaan sidottujen massa-aineistojen, erityisesti matkapuhelinaineistojen, etuja ja rajoitteita ihmisten toiminnallisten alueiden segregaatiota käsittelevässä tutkimuksessa. Kolmanneksi selvitän, miten segregaatio ilmenee tarkasteltaessa ihmisten toiminnallisia alueita useilla ajallisilla tasoilla ja sen dynaamista vaihtelua. Lopuksi pohdin, miten ihmisen toiminnallisen alueen lähestymistapa voi auttaa kaupunkipolitiikkaa kasvavaan segregaatioon puuttumisessa. Väitöskirjani koostuu toiminnallisen alueen segregaatiotutkimusta koskevasta kirjallisuuskatsauksesta (ensimmäinen artikkeli) ja kolmesta empiirisestä tutkimuksesta. Tutkimuksissani tarkastelen etnisiä eroja ihmisten toiminnallisten alueiden välillä Tallinnassa (toinen artikkeli), asuinyhteisöjen päivittäistä kaupunkitilan käyttöä Helsingissä (kolmas artikkeli) ja koronapandemiasta johtuvia muutoksia sosiaalisessa moninaisuudessa päiväsaikaan Tukholmassa (neljäs artikkeli). Empiirisissä tutkimuksissani yhdistelen segregaatiotutkimuksen ja toiminnallisten alueiden tutkimuksen lähestymistapoja ja menetelmiä sekä käytän matkapuhelinaineistoa pääasiallisena tiedonlähteenä.
Väitöstutkimukseni osoittaa, että ihmisen toiminnallisen alueen lähestymistapa on rikastuttanut segregaatiotutkimusta merkittävästi tuomalla siihen uusia näkökulmia, menetelmiä ja tiedonlähteitä laajentaen näin ymmärrystä segregaation alueellisista, ajallisista ja yhteiskunnallisista ulottuvuuksista. Käsitteellisesti väitöskirjassani todetaan, että toiminnallisen alueen menetelmä tarjoaa mahdollisuuden tutkia segregaatiota eri puolilta – ihmisten, paikkojen ja liikkuvuuden näkökulmista. Metodologian osalta esitän, että matkapuhelinaineisto on yksi parhaiten soveltuvia tiedonlähteitä dynaamisten segregaatiorakenteiden tutkimiseen väestötasolla. Empiiriset päätulokseni voidaan jakaa kolmeen osaan. Ensinnäkin tulokseni osoittavat segregaation liittyvän asuinalueeseen kuitenkaan olematta täysin asuinalueisiin liittyvä – ihmiset eriytyvät myös toiminnallisten alueiden, eivät vain kotiensa, näkökulmasta. Toisekseen tuloksista voi päätellä, että segregaatio liittyy arjen säännölliseen, mutta sitäkin enemmän epäsäännölliseen vapaa-ajan toimintaan. Toisin sanoen, ihmisten välisillä sosio-spatiaalisilla eroilla on taipumus korostua tavanomaisten arjen toimintojen ulkopuolelle, kuten vapaa-ajan vietossa, harrastusten parissa ja perinteisten juhlapäivien aikana. Kolmanneksi sosiaalisten ryhmien väliset vertailut osoittavat, että segregaatio on ajassa muuttuvaa, mutta pysyvää ilmiö – haavoittuvaisimmassa asemassa olevien yhteisöjen suhteellinen eriytyminen jatkuu asuinalueilta heidän muille elämänalueille. Lopuksi, väitöskirjassani nostan esiin tarpeen laajentaa asuinaluekeskeistä sosiaalisen sekoittamisen periaatetta kaupunkipolitiikassa huomioimaan alueellinen eriytyminen kokonaisuudessaan ihmisten kaikilla elämänalueilla – asuminen, työ ja opiskelu, palvelut, vapaa aika ja harrastukset sekä arkiliikkuminen kaupunkitilassa
