Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin nuorisorikollisuuteen liittyvää suomalaista julkista keskustelua. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodosti sosiaalinen konstruktionismi eli näkemys todellisuuden sosiaalisesti ja vuorovaikutuksellisesti rakentuneesta luonteesta. Tutkimustehtävänä oli tutkia minkälaisia merkityksiä nuorisorikollisuudesta rakentuu Helsingin Sanomien kirjoituksissa. Tutkimusaineisto muodostui 42:sta Helsingin Sanomien kirjoituksesta lehden eri osastoilta aikavälillä 22.3.2022–24.12.2023. Tutkimusmenetelmänä oli aineistolähtöinen sisällönanalyysi.
Nuorisorikollisuuden merkitykset rakentuivat nuorisorikollisuuden ilmiön, syiden ja nuorisorikollisuuden torjuntakeinojen määrittelyjen kautta. Kirjoituksista rakentui kuva vaikeutuvasta ja pahenevasta nuorisorikollisuuden ilmiöstä. Rikollisuuden kerrottiin lisääntyneen ja kasautuneen pienelle tekijäjoukolle. Väkivallan nähtiin raaistuneen ja sisältävän aiempaa enemmän nöyryyttäviä piirteitä, minkä voidaan tulkita johtuvan nuorten lisääntyneestä pahoinvoinnista. Hukassa oleva vanhemmuus ja yhteiskunnan eriytyminen määrittyivät juurisyiksi nuorten pahoinvoinnille ja rikolliselle käyttäytymiselle. Syrjäytymisen tulkittiin vahvistavan nuorten rikollisuutta ja lisäävän rikollisjengien vetovoimaa. Rikosten tekemisestä aiheutuvat euforiset tunteet ja hyväksynnän hakeminen määrittyivät motiiveiksi teoille. Keskiluokan viikonloppuinen huumeiden viihdekäyttö nostettiin yhdeksi taustatekijäksi ilmiölle ja rikoksille herkistyneen yhteiskunnallisen ilmapiirin nähtiin vaikuttavan ilmiön taustalla.
Nuorisorikollisuuden torjuntakeinoja haettiin koko yhteiskunnan, perheiden ja nuorten osallistamisesta. Eri toimijoiden yhteistyön tiivistämistä, terminologian selkiyttämistä, avoimen keskustelukulttuurin luomista ja ennaltaehkäiseviä toimia kaivattiin. Pitkäjänteiset toimintaohjelmat ja pysyvä hankerahoitus määrittyivät keinoiksi torjua nuorisorikollisuutta. Yhteiskuntapoliittinen keskustelu nuorisorikollisuuden syistä ja ratkaisukeinoista leikkasi läpi useiden kirjoitusten. Torjuntakeinoiksi määrittyivät kovat ja pehmeät toimet, joista sosiaalityön paremman resursoimisen voidaan tulkita lukeutuvan pehmeisiin ja rangaistusten lisäämisen ja kontrollin kiristämisen koviin keinoihin.
Tutkielman tulosten perusteella voidaan tulkita johtopäätöksinä, että nuorisorikollisuutta, nuorisorikollisuuden juurisyitä ja nuorisorikollisuuden torjuntakeinoja voidaan tarkastella eri tasoilla: yksilötasolla, perhetasolla ja yhteiskunnallisella tasolla. Tasot ovat toisiinsa nähden vuorovaikutuksellisessa suhteessa ja nuorisorikollisuuteen liittyviä tekijöitä voidaan tarkastella kaikkien kolmen tason kautta. Sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta nuorisorikollisuuden ilmiö, syyt tai ratkaisuehdotukset eivät ole jäykkiä objektiivisia totuuksia, vaan tulkintoja totuuden rakentumisesta Helsingin Sanomien artikkeleissa
