Kiertotalouden innovaatioiden vaikutus toimitusketjun resilienssiin

Abstract

Toimitusketjun resilienssi ja kiertotalous alkoivat nousta 2010-luvun aikana yhä suuremman kiinnostuksen kohteiksi niin tutkimuskirjallisuudessa kuin yrityksissäkin. Kauppasodat, Covid-19-pandemia, ilmastonmuutos ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat kaikki osaltaan nostaneet aiheiden merkitystä. Siirtymää kiertotalouteen, eli tapaan tuottaa asioita kestävämmin kierrättämällä hankituilla materiaaleilla neitseellisten raaka-aineiden sijaan, on tutkittu, mutta miten tämä näkyy toimitusketjun resilienssissä, on jäänyt vähälle huomiolle. Toimitusketjun resilienssillä tarkoitetaan toimitusketjun kykyä kestää ja palautua häiriöistä. Se koostuu neljästä komponentista, jotka ovat joustavuus, reagointikyky, läpinäkyvyys ja yhteistyö. Tutkimus tarkastelee suomalaisia teollisen kiertotalousinnovaation tehneitä yrityksiä tavoitteenaan selvittää, miten yritykset näkevät innovaationsa näkyvän toimitusketjunsa resilienssissä. Vastaus pyritään saamaan tutkimuskysymyksellä: miten kiertotalouden innovaatiot vaikuttavat toimitusketjun resilienssiin? Haastateltavat yritykset toimivat eri teollisuudenaloilla ja niiden liikevaihto vaihtelee satojentuhansien ja miljardien välissä. Osa haastateltavista yrityksistä on perustettu kiertotalousinnovaation ympärille, ja osa on perinteisiä yrityksiä, jotka ovat tehneet kiertotalousinnovaation. Tutkimus on toteutettu laajemman Suomi kiertotalouden edelläkävijä -hankkeen yhteydessä. Kyseessä on laadullinen tutkimus, mikä on toteutettu puolistrukturoituna tapaustutkimuksena. Empiriaosiossa saadut tulokset analysoidaan ensin yrityskohtaisesti, minkä jälkeen tuloksia verrataan keskenään. Tutkimuksen kirjallisuuskatsaus pyrkii avaamaan keskeiset käsitteet sekä esittelemään viitekehyksen, johon empiriaosuus perustuu. Tulokset osoittavat haastateltujen yritysten kokevan kiertotalousinnovaationsa parantaneen toimitusketjun resilienssiä verrattuna aikaisempaan omaan tai toimialansa lineaariseen talousmalliin. Kiertotalousmallin nähdään tukevan toimitusketjun resilienssin komponentteja. Komponenteista yhteistyö ja läpinäkyvyys ovat edellytykset koko toimitusketjun resilienssille, ja ne korostuvat haastateltujen yritysten kiertotalousinnovaatioiden toimitusketjussa. Tutkimuksen viitekehyksessä tarkastellaan myös altistusta hyödykemarkkinoille, jonka nähdään laskeneen haastatelluissa yrityksissä Kiertotalouden innovaatiot voivat ympäristön lisäksi tukea EU:n asettamia tavoitteita liittyen strategiseen autonomiaan. Innovaatiot saattavat myös edesauttaa tiettyjen arvoketjujen palaamista Eurooppaan. Kiertotalous voi olla yksi keinoista, joilla vähennetään riippuvuutta Kiinasta erityisesti strategisten metallien ja akkujen osalta. Tutkimus osoittaa, että kiertotalouden hyötyjä ei tarvitse miettiä pelkästään ympäristön kannalta, vaan myös työkaluna toimitusketjujen kehittämiselle ja riippuvuuksien vähentämiselle

    Similar works