Kärkölän vedenottamoiden kehittäminen : kirkonkylän ja Hiidenmäen vedenottamot

Abstract

Työssä selvitettiin Kärkölän kunnan pohjavedenottamoiden nykytila ja pohdittiin mahdollisia keinoja kehittää toimintaa varautumisnäkökulmasta. Työn tarkoitus oli saada aikaan epävirallinen dokumentti Kärkölän kunnan päätöksenteon avuksi. Työn aikana käytettiin kirjallisia lähteitä, kuten oppikirjoja, verkkojulkaisuja ja Kärkölän kunnan omia tilastoja. Lisäsi apuna oli muutamien asiantuntijoiden ja laitoshenkilökunnan haastattelut. Suomessa vesihuollon järjestäminen ja kehittäminen on kuntien vastuulla. Talousveteen liittyvät lait ja asetukset olivat oleellinen osa varautumista ja riskienhallintaa, ja siksi niiden ottaminen huomioon oli tärkeää. Selvitystyön avulla löytyi useita syitä ja toimia, joilla Kärkölän kunnan vedentuotannon riskejä voitaisiin pienentää. Tärkeimpiä toimia oli Kirkonkylän vedenottamon laitosrakennuksen ja prosessilaitteiden uusiminen ja vedenottokaivon suojaaminen. Työn aikana selvitettiin myös mitä kaikkia lupia ja suunnitelmia kunnan täytyy hakea ja päivittää, jos vedenottamo uusitaan. Niitä löytyi useita, esim. riskienhallintasuunnitelma ja erityistilannesuunnitelma

    Similar works

    Full text

    thumbnail-image

    Available Versions