Arvosteltu teos: Esine ja aika: Materiaalisen kulttuurin historiaa / Maija Mäkikalli & Riitta Laitinen (toim.). Helsinki : Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010

Korkiakangas, Pirjo

Finnish

Journal.fi

koskevissa tulkinnoissa” (s. 13–14). Historiantutkimuksen metodi-nen ohje tutkia kaikkea, minkä ih-minen on jälkeensä jättänyt, kos-kee myös esineitä menneisyydestä kertovina lähteinä ja tutkimuksen kohteina. kirjan artikkelit nostavat esiin monenlaisia näkökulmia, joihin esineet tutkimuskohteina voivat johdattaa. anu lahtinen tarkaste-lee lahjan antamisen käytäntöjä 1500-luvun ruotsissa Flemingien sukupiirissä, aateliston ja aristokra-tian kulttuurissa. lahjat olivat tär-keä osa henkilökohtaisten suhtei-den ja vuorovaikutuksen ylläpitä-mistä. lahjallaan antaja saattoi viestittää omia intrigejään; lahja ei ollut ”neutraali” tai vain muistami-sen ja ilahduttamisen väline sen enempää antajan kuin saajankaan kannalta. lahtisen mukaan 1500- luvulla lahjoina annettiin jo muilla omistajilla olleita esineitä. nyky-kulttuurissakin antikvariaattien ja kirpputorien esineet ovat kiertä-neet usean omistajan kautta ja voi-vat päätyä lahjoiksi. lahja on saat-tanut liittyä monisäikeisesti lain ja tapaoikeuden säätelemiin sopi-muksiin: esimerkiksi avioliittojär-jestelyissä miehen tuli luovuttaa vaimolleen huomenlahja hääpäi-vän jälkeisenä aamuna, lahjalla turvattiin vaimon tulevaisuus. lah-joilla voitiin myös ”voidella” päät-täjiä oikeus- ja riitatapauksissa. nykyään puhuttaisiin lahjonnasta, joka tosin oli kiellettyä aiemmin-kin, mutta ero lahjan ja lahjuksen välillä ei aina tullut selväksi. anu korhonen käsittelee mie-lenkiintoisessa ja pohtivassa artik-kelissaan peilin sukupuolittumista uuden ajan alun englannissa. kir-joituksessaan hän purkaa myyttiä peilistä nimenomaan naisten esi-neenä. esittämällä kysymyksen: ”mitä on esineiden kulttuuri-suus?” (s. 68) hän osuu ytimeen: peilit heijastavat kuvaa katsojas-taan kulttuurinsa edustajana. ar-tikkelin pääasiallisena lähteenä on lähes yksinomaan miesten kirjoit-tama uuden ajan englanninkieli-nen painettu kirjallisuus. tämä miehinen diskurssi korosti, että peiliin katsojat olivat naisia ja pei-liin katsominen ylpeyden ja turha-maisuuden symboli. Peili liittyi naisten omahyväisyyteen ja teki heistä oman kauneutensa todista-jia: miestä haluavia. Peiliin katso-valla naisella oli täten valta suh-teessa mieheen. koska itsensä ihailu oli paheksuttavaa, naiset te-kivät peiliin katsoessaan tietoisesti syntiä, lopulta turhamaisuus ja synti johtivat kadotukseen. korho-nen kysyy myös: mitä tapahtui, jos peiliin katsoikin mies. Miehetkin olivat kiinnostuneita ulkonäös-tään, mutta – miehisen diskurssin mukaisesti – he katsoivat peiliin it-setuntemustaan lisätäkseen. Mies kysyi peililtään: kuka minä olen, nainen: miltä minä näytän. Peiliin katsomista määritteli sukupuoli, kulttuurisessa mielessä naisen ja miehen katseet olivat erilaiset ja tavoittelivat eri asioita. katsominen liittyy valokuviin. niitä on tarkasteltu yleensä visuaa-lisen kulttuuriin ilmentäjinä ja nii-den merkityksiä on tällöin tulkittu visuaalisten elementtien kautta. Myös valokuvat ovat materiaalisia esineitä, joihin – nimenomaan nii-tä käyttämällä – sitoutuu monia mielenkiintoisia kulttuurisia ja sosi-aalisia merkityksiä. tiina Männistö-Funkin artikkelissa suomalaisten maaseutukotien käyntikorttikuvis-ta 1900-luvun alussa yhdistyvät kuvien materiaalisuus, kuvien käyttö, käytännöt ja kuvien viestit. lisäksi teoreettisena näkökulmana mukana ovat Michel de Certeaun esittämät toiminnan taktiikat. esi-neinä käyntikorttikuvat eivät olleet vain näköaistin vetoavia esineitä, vaan myös kädessä pitämisen ja koskettelun, tuntoaistin kohteita. näkeminen ja tunteminen viestivät ei-kielellisesti esineen merkityksis-tä: kuvia katseltiin, esiteltiin vierail-le ja vaihdeltiin, jopa ”näpistel-tiin”. käyntikorttikuvat palvelivat lahjojen lailla yhteisön sosiaalista laisuuden sietokyvyssä tapahtu-neet murrokset jäävät paikoin epä-selviksi ja tulkinnallisiksi. Materiaalinen kulttuuri ja historian tutkimusMaija Mäkikalli ja Riitta Laiti-nen (toim.): Esine ja aika. Ma-teriaalisen kulttuurin historiaa. Historiallinen Arkisto 130, SKS, Helsinki 2010. 349 s.Esine ja aika -teoksessa historian-tutkijat tarkastelevat tuttuja ja vä-hemmän tuttuja esineitä erilaisissa historiallisissa ja kulttuurisissa kon-teksteissa 1500-luvulta 1900-lu-vulle. johdannossa Maija Mäkikalli käsittelee esinetutkimusta lyhyesti eri tieteenalojen konteksteissa ja pidemmästi historian tutkimuksen osalta. ihmisen ja esineiden välis-ten suhteiden tutkimus on, kuten Mäkikalli kirjoittaa, viime vuosi-kymmeninä vallannut alaa eri ih-mistieteissä niin, että voidaan pu-hua materiaalisesta käänteestä. Monialainen ja -tieteinen tutkimus on globaali ilmiö, joka vaikuttaa myös suomalaiseen historiantutki-mukseen: on alettu pohtia ”mitä merkitystä esineiden, ilmiöiden tai kokemusten materiaalisuudella tai kulttuurin materiaalisella ulottu-vuudella voisi olla menneisyyttä Historiallinen aikakauskirja 2 /  2011   227arvostelujakanssakäymistä ja kytkeytyivät merkittäviin elämänkulun siirty-miin kuten ripille pääsyyn tai avio-puolison löytämiseen. kirjoittajan mukaan naisten tehtävänä oli yllä-pitää sukulais- ja tuttavuussuhtei-ta, ja yleensä talojen emännät huolehtivat valokuvista ja esitteli-vät niitä vieraille. teija Försti kirjoittaa autosta ja sukupuolesta sekä autoiluvaatteis-ta 1920-luvun suomessa vuosi-kymmenen aikakauslehtien kautta tarkasteltuna. lähtökohtana on konstruktivistinen tulkinta: suku-puoli ja teknologia nähdään kult-tuurisesti tuotettuina, kulttuurisia merkityksiä kantavina ja rakentavi-na. autokirjoittelussa ja autojen mainonnassa sukupuolten ero tuotiin näkyvästi esiin, miesten ja naisten suhteesta autoon ja autoi-luun kirjoitettiin aivan eri tavoin. auto oli teknisenä ja voiman käyt-töä vaativana välineenä miehinen esine. naisellisuutta edustivat uu-det tekniset hienoudet kuten sa-teelta suojaava umpikatto ja kam-pikäynnistyksen korvannut säh-köstartti sekä monipuolistunut vä-rivalikoima. autoilu itsessään il-mensi statusta ja nykyaikaisuutta, toisaalta se koki vähittäisen ke-syyntymisprosessin, jossa autojen nimeäminen (esim. Fordin t-malli Heikiksi tai Hoppafoordiksi) oli osa auton ja autoilun kotoutumispro-sessia suomalaiseen kulttuuriin. artikkelin toisessa osuudessa kir-joittaja käsittelee lyhyesti autoilu-vaatetusta sukupuolisuuden il-mentäjänä. sukupuolisuus liittyy yllättäen niinkin mitättömältä tuntuvaan esineeseen kuin reikäkorttiin. Petri Pajun artikkeli reikäkortista kont-torityössä yhdistelee selkeäsanai-sesti teknologian historian laajem-piin materiaalisen kulttuurin kon-teksteihin. reikäkortteja hyödyn-nettiin suomessa tehokkaimmin toisen maailmansodan jälkeen 1970-luvulle saakka, ja nykyinen-kin tietojenkäsittely pohjautuu kir-joittajan mukaan piilevästi samoille ideoille. Mitä tekemistä sukupuo-lella oli reikäkorttien yhteydessä? reikäkorttien käsittelyssä eri työ-vaiheet olivat fyysisesti vaihtelevia ja jakautuivat sukupuolen mukai-sesti. korttien lävistäjät olivat yleensä ”näppäriä” nuoria naisia – samaan tapaan kuin konekirjoit-ta jat(taret). Heidän työnsä oli ”nai-sille sopivasti” kevyttä eikä vaati-nut kovin pitkää perehdyttämistä; monille se oli myös välivaihe työ-elämässä. reikäkorttiosastojen johtajat olivat useimmiten miehiä. samoin eri työvaiheisiin tarvitta-vien koneiden käyttäjät ja järjestel-mäasiantuntijat, operatöörit, joi-den työ oli ”miehisesti” raskasta ja ruumiillista ja työolot epämukavia koneiden tuottamassa kuumuu-dessa ja metelissä. artikkelissa rei-käkortin materiaalisuus ja sen kä-sittelyn vaatiman teknologian tut-kimus yhdistyvät nykyisin muodik-kaana pidettyyn kokemuksellisuu-den korostamiseen. eläinnäytteitä luonnontieteelli-sen tiedon kohteena ja lähteenä käsittelevässä taika dahlbomin ar-tikkelissa pääosassa on puuhun kasvaneen hevosen leukaluun vai-heiden seuraaminen kokoelmasta ja museosta toiseen 1600-luvulta 1900-luvulle. esine oli yhdistelmä eläin- ja kasvikuntaa ja sellaisenaan rariteetti, lähinnä luonnonoikku ja museotoiminnan alkuvaiheen ku-riositeettikabinetin esineistöön so-veltuva. kirjoittaja on esimerkkinsä avulla seurannut luonnontieteelli-sen esineistön kokoelmamuodos-tuksen ja luokitteluperusteiden muutoksia sekä luonnontieteellis-ten erikoisuuksien asemaa ja mer-kitystä tiedon lähteenä. Myös taina syrjämaan artikkeli käsittelee näyt-telyesineiden ja ihmisten toiminnan vuorovaikutusta. näyttämönä on 1930-luvulla toteutettu mahtipon-tinen fasismin 10-vuotisnäyttely, johon valitut yksittäisten ihmisten muistoesineet päätyivät historian, vallan, ideologian, sankaruuden ja marttyyriuden visuaalisiksi näyte-esineiksi. näyttely oli ”suuri visuaa-linen kertomus”, yhtä aikaa kollek-tiivisesti ja yksilöllisesti merkityksel-linen esitys fasismin synnystä. näyt-telyn korostuneena tavoitteena oli vahvistaa kävijöiden fasistisuutta heidän tunteisiinsa vetoamalla. leena rossi käsittelee artikkelis-saan esineitä psykologisen omista-juuden näkökulmasta. esimerkkei-nä ovat Walter ahlströmin käyt-töön rakennettu moottorivene, varkautelaisten nimeämänä ”Mil-joonamoottori”, sekä ”Miljoona-vaunuksi” kutsuttu junanvaunu. kirjoittajan mukaan molempien valmistamiseen osallistuneelle Frans lindille sekä mainituista esi-neistä lehtiartikkeleita ja historia-teoksia kirjoittaneille kehittyi esi-neisiin abstrakti psykologinen omistajuus. lind kiintyi esineisiin niiden valmistusprosessin työvai-heiden myötä, toimittajien ja his-toriankirjoittajien psykologinen omistajuus syntyi esineistä tietoja hankkimalla ja kirjoittamalla; taval-laan hekin kokivat osallistuneensa esineiden tekemiseen. toiseuden kohtaamista ja ekso-tiikkaa on esitelty suomalaiselle yleisölle muun muassa lähetys-näyttelyissä. leila koivunen tarkas-telee suomen eri kaupungeissa vuosina 1911–1912 kiertänyttä ”kiinalais-afrikalaista” lähetys-näyttelyä esimerkkinä siitä, kuinka vieraan kulttuurin pukeutumisen ja vaatetuksen muuttuvia merki-tyksiä voi lähestyä materiaalisen kulttuurin näkökulmasta. kirjoitta-jan mukaan lähetystyöntekijät toi-mivat kolonialismin hyvinä lähet-teinä suosittelemalla paikallisen vaatetuksen tilalle länsimaista vaa-tetusta ja tuoden omassakin pu-keutumisessaan esiin länsimaisen pukeutumisen koodistoa. Brittiläi-sen kiinan sisämaanlähetyksen (China inland Mission) periaattee-na kuitenkin oli, että lähettien odotettiin mukautuvan kiinalaisiin elinoloihin ja omaksuvan paikallis-ta tapakulttuuria mahdollisimman hyvin. suomen lähetysseura sen sijaan suhtautui huolestuneesti lä-228    Historiallinen aikakauskirja 2 /  2011arvostelujatoisaalta viimeinen kronologinen luku voidaan nähdä hettiensä kiinalaisasuihin pukeutu-miseen: jäljittelyn katsottiin ai-heut tavan hilpeyttä ja ivailua kiina-laiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin sopeutumisen sijasta. ”kiinalais-afrikalaisessa” näyttelyssä erityistä huomiota herätti näyttelyn muka-na kiertäneiden lähettien esiinty-minen kiinalaisasuissa, mitä he itse pitivät luonnollisena. näyttelyn missiona oli lisätä ymmärrystä lä-hetystyötä kohtaan niin afrikassa, joka esitettiin ohjausta ja kehitystä tarvitsevana, kuin kiinassa, jonka vanhaa sivilisaatiota kunnioitettiin, mutta jossa todettiin vallitsevan taikauskoa ja epäjumalten palvon-taa. Esine ja aika -teos on tutkimus-kohteidensa valinnoissa löytänyt esinetutkimukselle tuttujen ja ta-vanomaisempien esineiden ohella yllättäviä kohteita, joita eritellään materiaalisen tutkimuksen esi-merkkeinä. ensi näkemältä kaikki käsitellyt esimerkit eivät tunnu kiinnostavilta esineinä, mutta ar-tikkelien myötä ne tarjoavatkin mielenkiintoisia avauksia mate-riaa lisen kulttuurin historialliseen tarkasteluun.– Pirjo KorKiAKAngAselise Garritzenin yleisen historian väitöskirjaksi tarkoitettu tutkimus Historiallinen aikakauskirja 2 /  2011   229arvosteluja

Materiaalinen kulttuuri ja historiantutkimus

https://journal.fi/haik/article/download/139791/87576

Materiaalinen kulttuuri ja historiantutkimus

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi