Arvosteltu teos: Lähteiden lumoamat: Henry Biaudet, Liisi Karttunen ja suomalainen historiantutkimus Roomassa 1900-luvun alussa / Elise Garritzen. Helsinki : Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011

Salonen, Kirsi

Finnish

Journal.fi

mintaa. aluksi väittelijä selvittää kolmen luvun verran Biaudet’n en-simmäistä rooman-matkaa ja hä-nen tietään nuoresta poliittisesta aktivistista historian tohtoriksi vuo-sina 1902–1906 ja sitten kolmen luvun verran Biaudet’n ja karttu-sen yhteistä taivalta ”suomalaise-na tutkimusretkikuntana” roo-massa ja lähteiden parissa vuosina 1907–1915. seuraavat kaksi käsittelylukua erottuvat muusta työstä temaatti-sen otteensa vuoksi. niistä ensim-mäisessä ”retkikuntalaisissa” on henkilöhistoriallinen ote ja siinä käydään läpi kunkin retkikuntalai-sen elämä, tieteelliset saavutukset sekä tehtävä retkikunnassa. sitä seuraa otsikolla ”Biaudet’n ja kart-tusen tutkimustyö 1907–1915” varsin pitkä luku, jossa pariskun-nan tekemisiä seurataan temaatti-sesti: asema katolilaisessa tutkija-verkostossa, nuntiatuurajulkaisut, simancasin matka ja opaskirja, lähdejulkaisut, aputieteet sekä lo-puksi tutkimus kustaa eerikinpoi-ka vaasasta. väitöskirjassa palataan vielä kro-nologiaan viimeistä edeltävässä luvussa, jossa käsitellään retkikun-nan rahoituksen päättymistä, Biaudet’n ennenaikaista kuolemaa ja siitä seuranneita juridisia ongel-mia sekä karttusen toteutumatto-mia yrityksiä jatkaa tieteellistä uraansa roomassa. kaiken päät-tää loppuluku, jossa tekijä vetää yhteen tutkimuksensa tulokset. kaksi temaattista lukua katkai-sevat hieman työn kronologisen jatkumon, mutta temaattiset luvut puolustavat paikkaansa, sillä nii-den sisältöä olisi ollut vaikea ym-pätä loogisesti kronologiseen esi-tykseen. työn sisäisen logiikan kannalta olisi ehkä ollut parempi ratkaisu siirtää lopun kronologinen luku muiden kronologisten luku-jen päätteeksi ja ottaa temaattiset luvut viimeiseksi, jolloin ne eivät olisi katkaisseet kronologisen esi-tyksen kaarta. toisaalta viimeinen kronologinen luku voidaan nähdä hettiensä kiinalaisasuihin pukeutu-miseen: jäljittelyn katsottiin ai-heut käsittelee Henry Biaudet’a ja liisi karttusta historiantutkijoina roo-massa viime vuosisadan alussa sekä heidän ikuiseen kaupunkiinsa perustamaansa suomalaista tutki-musretkikuntaa. Garritzen on tarttunut vähän tutkittuun mutta kiinnostavaan ja monisyiseen aiheeseen, josta ei vastakkainasetteluja ja ristiriitoja puutu. erityisesti Henry Biaudet’a on pidetty hyvin hankalana ja eri-koisena persoonana, jonka tem-paukset eivät jättäneet ketään kyl-mäksi. liisi karttunen on Biaudet’n rinnalla saanut osansa tästä nega-tiivisesta julkisuudesta, eikä vähi-ten siksi, että hän ajan tapojen vastaisesti muutti ulkomaille viralli-sesti naimisissa olleen miehen mu-kana. Henkilökohtaisten skandaa-lien takia Biaudet’n ja karttusen tieteelliset meriitit ovat usein jää-neet taka-alalle heistä puhuttaes-sa. väittelijä ottaa tutkimustehtä-väkseen selvittää Biaudet’n ja kart-tusen tekemää tutkimustyötä ja asettaa se ilman intohimoja oi-keaan kontekstiinsa – niin kansain-välisessä tutkijayhteisössä roo-massa kuin kotimaassaan suomes-sa. teos liikkuu ajallisesti 1900-lu-vun kahdella ensimmäisellä vuosi-kymmenellä. työ lähtee liikkeelle siitä, kun Biaudet matkustaa en-simmäistä kertaa roomaan teke-mään tutkimustyötään (1902) ja päättyy siihen, kun karttunen ei Biaudet’n kuoleman (1915) jäl-keen saa omaa tieteellistä uraansa luoduksi. työn rakenne peilaa suurelta osin tätä kronologista kaarta. teoksen kaksi ensimmäistä lukua ovat johdannollisia, joissa lukijaa perehdytetään tutkimustematiik-kaan, metodeihin, lähdeaineistoon ja käsitteisiin sekä tutkimustyön keskiössä olleeseen vatikaanin sa-laiseen arkistoon. kuudessa niitä seuraavassa luvussa tekijä tarkas-telee tiukkaan lähdeanalyysiin pi-täytyen tutkimuksen keskushah-mojen elämää ja tieteellistä toi-Lähteiden lumoissa ikuisessa kaupungissaElise Garritzen: Lähteiden lu-moamat. Henry Biaudet, Lii-si Karttunen ja suomalainen historiantutkimus Roomassa 1900-luvun alussa. Bibliothe-ca Historica 130, SKS, Helsinki 2011. 373 s. elise Garritzenin yleisen historian väitöskirjaksi tarkoitettu tutkimus Historiallinen aikakauskirja 2 /  2011   229arvostelujamyös eräänlaisena epilogina työlle, mikä puolustaa sen paikkaa te-maattisten lukujen perässä. Pääasiassa kronologisesta esi-tystavasta huolimatta Garritzenin teos ei missään nimessä ole Biaudet’n ja karttusen biografia, vaan, kuten tekijä itsekin sivulla 13 huomauttaa, tieteellinen tutkiel-ma, jossa työparin toimintaa tulki-taan objektiivisesti sen omassa kontekstissa. Biaudet’n ja karttusen tutkimi-nen historiantutkijoina on rele-vantti ja tärkeä tutkimusaihe, sillä sitä kautta on mahdollista pohtia laajemmin historiantutkimukselle 1900-luvun alun metodologisessa ja ideologisessa myllerryksessä asetettuja arvoja, tavoitteita, nor-meja ja rajoja. selvittääkseen tätä kaikkea, väittelijä lähestyy aihet-taan kolmen näkökulman kautta: historiografian, historiantutkimuk-sen poliittisuuden sekä tiedeyhtei-söjen rakentumisen. asettamalla retkikunnan jäsenet omaan loke-roonsa kaikissa näissä tärkeissä kysymyksissä tekijä pyrkii selvittä-mään, millaisia historiantutkijoita Biaudet, karttunen sekä muut tut-kimusretkikunnan jäsenet olivat sekä miten ja miksi he tutkivat ja tulkitsivat historiaa niin kuin he sen tekivät. kaikki kolme näkökul-maa ovat perusteltuja ja tarjoavat hedelmällisen keinon saada koko-naiskuva mutkikkaasta asiakoko-naisuudesta. ensimmäinen, historiografinen, näkökulma on työssä ehkä kaik-kein laajin. sen kautta tekijä pa-neutuu Biaudet’n ja karttusen tut-kimustyöhön ja niiden tuloksiin. tässä hän ei pitäydy ainoastaan heidän tieteellisten julkaisuidensa analyysiin, vaan perehtyy myös nii-den vastaanottoon sekä kotimaas-sa että ulkomailla. tätä kautta te-kijä pyrkii määrittelemään tutki-musryhmän asemaa suomalaisessa (tai ehkä oikeammin suomalais-pohjoismaisessa) ja kansainvälises-sä (tämän työn kohdalla pääasias-sa roomalaisessa) tiedeyhteisössä. tätä näkökulmaa pohjustaessaan tekijä selvittää historiankirjoituk-sen historiaa ja suuntauksia tutki-muksen aikakaudella. erityiskiin-nostuksen kohteena työssä on va-tikaanissa tehty historiantutkimus ja sen suuntaukset ja niiden keski-näinen taistelu. vatikaanin salai-nen arkisto nimittäin avasi ovensa tutkijoille 1880-luvun alussa, mistä sai alkunsa historioitsijoiden ryn-täys roomaan ja uuden lähdema-teriaalin pariin. samanaikaisesti eri puolilla eu-rooppaa alkanut kansallisesti pai-nottunut historiankirjoitus ryhtyi käyttämään hyväksi uusia lähteitä, mistä aiheutui erilaisia kiistoja – joista hyvänä esimerkkinä Henry Biaudet’n revisionistiset tulkinnat ruotsin kuningas juhana iii:n poli-tiikasta. vastikään tutkijoille avatut vatikaanin lähteet ja ajatus niiden kertakäyttöisyydestä aiheuttivat kiistaa ja klikkejä eri maiden tutki-jaryhmien kesken. kiistat (joihin suomalainen retkikuntakin osallis-tui) päättyivät lopulta, kuten väit-telijä on osoittanut, konsensusrat-kaisuun, niin kutsuttuun priori-teettioikeuteen lähteiden käytössä – joka kuitenkin toimi vain periaat-teessa. Garritzenin työn toisena näkö-kulmana oleva historiantutkimuk-sen poliittisuus tuo esille kysymyk-sen siitä, miksi historiaa tutkittiin 1900-luvun taitteessa. käsittelyn kohteena ovat myös kysymykset siitä, millaisia motiiveja tutkijoiden töiden tai heitä kiinnostavien kysy-myksenasettelujen taustalta löytyi ja miten erilaiset poliittiset tavoit-teet heijastuivat tutkimustyöhön ja sen tuloksiin – ja toisaalta myös tutkimusten reseptioon. väittelijä asettaa tämän näkökulman kautta suomalaisten tutkimustyön omaan poliittiseen aikalaiskontekstiinsa. tämä näkökulma on työssä myös hyvin edustettuna, koska – kuten Garritzen työssään osoittaa – po-liittiset mielipiteet ja tarkoitusperät ovat hyvin vankasti ohjanneet Biaudet’n historiankäsitystä ja sen mukana myös hänen ja hänen tut-kimusryhmäläistensä historiantul-kintoja. toisaalta tekijä osoittaa myös, että Biaudet ei ollut ainoa aikalai-sistaan, joka on käyttänyt historiaa omien poliittisten tarkoitusperien-sä ajamiseen. tämä on näet ollut hyvinkin kansainvälinen tendenssi. kaikki eivät tosin ehkä ole olleet aivan niin kärkeviä mielipiteissään kuin Biaudet omissa analyyseis-sään 1590-luvun tapahtumista suomessa sekä erityisesti hänen kirjoittaessaan suuresti inhoamas-taan ja halveksimastaan ruotsin kuningas juhana iii:sta. kolmas työn näkökulma on Biaudet’n ja karttusen sekä mui-den suomalaisen tutkimusretki-kunnan jäsenten asettaminen osaksi oppinutta yhteisöä suomes-sa. tässä analyysissä keskiöön nou-see erityisesti Helsingin yliopisto ja sen historiallis-kielitieteellinen osasto, missä yhteistyötä hanka-loitti ja mutkisti kielipolitiikka sekä yksittäisten henkilöiden väliset tu-lehtuneet suhteen. tekijä on osoit-tanut väitöskirjan kuluessa hyvin yksityiskohtaisesti, miten henkilö-kemioiden yhteensopimattomuu-desta aiheutui niin hankalia tilan-teita, että ne viivästyttivät ja joskus jopa estivät tutkijoita urallaan. yli-opistolla näyttiin kiistelevän kai-kesta: väitöskirjojen tai dosentuu-rihakemusten hyväksymisistä, vir-kanimityksistä sekä matka- ja mui-den apurahojen antamisesta. Biaudet’n, karttusen sekä muiden-kin työryhmän jäsenten nimet ovat tulleet kaikki esille yhdessä tai use-ammassa tämänkaltaisessa kiistas-sa. toisaalta Garritzen huomauttaa myös vankkaan lähdeanalyysiin tu-keutuen, että he eivät suinkaan olleet ainoita tutkijoita, jotka jou-tuivat välikappaleiksi professorien välisissä arvovaltakiistoissa, vaan että kiistely on ollut ennalta luul-tua laajempaa ja yleisempää. Garritzenin tutkimusta ei var-mastikaan ole helpottanut se, että sen avainhenkilö, Henry Biaudet, 230    Historiallinen aikakauskirja 2 /  2011arvostelujaei ole jättänyt jälkeensä helposti tulkittavaa lähdeaineistoa. tekijä onkin huomauttanut, että Biau-det’n kirjeenvaihto on varsin vai-keasti tulkittavaa oman ristiriitai-suutensa vuoksi – mistä aiheutuu mahdollisuus hyvinkin erilaisiin tul-kintoihin. väittelijä ei kuitenkaan ole joutunut nojautumaan tutki-muksessaan ainoastaan Biaudet’lta säilyneeseen lähdemateriaaliin, vaan hän pohjustaa tutkimuksensa ja argumentaationsa laajalle läh-depohjalle, jota hän käyttää erit-täin tarkasti. Historiantutkimukselle tyypillis-ten ”tavanomaisten” arkistoläh-teiden, kuten kirjeiden tai asiakir-jojen lisäksi Garritzen käyttää tut-kimuksessaan hyväksi muutakin lähdeaineistoa. Merkittävän sijan saa tutkimuksen kohteena olevan tutkimusretkikunnan tieteellinen tuotanto sekä sen reseptio aika-kauden tieteellisissä aikakauskir-joissa. lisäksi tutkimuksessa on käytetty lähteenä sanomalehtiai-neistoa ja muuta aikalaiskirjalli-suutta sekä haastatteluja. Harmi kuitenkin, että tekijä on johdan-nossa esitellyt vain pienen osan käyttämästään lähdeaineistosta tai koluamistaan arkistoista. työn kuluessa väittelijä osoittaa hallitsevansa ei ainoastaan lähde-materiaalinsa, vaan myös aihee-seen liittyvän tutkimuskirjallisuu-den. tyypillisestä historian väitös-kirjasta poiketen Garritzen ei ole sisällyttänyt johdantoon erillistä alalukua varhemmasta tutkimuk-sesta ja sen trendeistä, vaan esitte-lee varhaisempaa tutkimusta sekä keskustelee sen kanssa läpi koko teoksen. Mielestäni tekijä onnistuu tässä mainiosti ja hän kykenee myös työnsä kuluessa täydentä-mään varhemmassa tutkimuksessa olleita aukkoja ja oikomaan virhei-tä. Hyvä esimerkki on jo yllä mai-nittu tekijän tuoma uusi aspekti Helsingin yliopiston historiaan. eri-koismaininnan arvoinen on myös seikka, että Garritzen ei ainoas-taan pitäydy oman tutkimusai-heensa arviointiin, vaan kykenee keskustelemaan myös Biaudet’n ja karttusen tutkimusteemoista teh-dyn uuden tutkimuksen kanssa. esimerkkinä tästä on tekijän huo-mio sivulla 169 siitä, miten Mirkka lappalaisen kiinnostava huomio suunnitelmista suomen mahdolli-sesta liittämisestä Puolaan 1500- luvun lopulla ei olekaan uusi tutki-mustulos, vaan retkikuntalaiset ovat kirjoittaneet asiasta jo lähes sata vuotta aikaisemmin. vanhem-mat tulokset ovat vain jääneet unohduksiin – mahdollisesti koska tutkimusretkikunnan teoksia ei nii-den poliittisuuden vuoksi ole ar-vostettu eikä luettu suomessa. Garritzenin väitöskirja on kaikin puolin mallikas tutkimus. ainoa pienen huomautuksen paikka on loppupäätelmissä, joissa tekijä ei oikein tee täyttä oikeutta hienolle tutkimukselleen. tekijä vetää lu-vussa yhteen työssä käsiteltyjä asioita, mutta tekee sen hyvin vaa-timattomasti eikä alleviivaa kun-nolla työnsä kiinnostavia tuloksia. lisäksi työstä on jäänyt analysoi-matta eräs aspekti, nimittäin tutki-musretkikunnan työskentely muis-sakin eurooppalaisissa arkistoissa eikä vain roomassa tai simancasis-sa. tämä on sääli, sillä asia nousee esille useissa kohdin työn kuluessa ja tekijä jopa palaa siihen johto-päätöksissään. eräs mahdollisuus tähän olisi ollut lisätä siitä oma ala-lukunsa Biaudet’n ja karttusen tie-teellisestä toiminnasta kertovaan temaattiseen lukuun – siitä huoli-matta, että työ jo nykyisellään on sivumääräisestikin varsin laaja.– Kirsi sAlonenvirkku-Historiallinen aikakauskirja 2 /  2011   231arvosteluja

Lähteiden lumoissa ikuisessa kaupungissa

https://journal.fi/haik/article/download/139792/87577

Lähteiden lumoissa ikuisessa kaupungissa

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi