Vesikansa, Jyrki

Finnish

Journal.fi

350   HISTORIALLINEN AIKAKAUSKIRJA 116:3 (2018)ARVIOTSujuvasti kirjoitettu elämäkerta monipuolisesta vaikuttajastaLasse Kangas: Läpi harmaan kiven. Kauppaneuvos Samuli Harima 1879–1962. Verbatum 2017. 238 s. ISBN 978-952-6881-10-2.Kauppaneuvos S.A. Harima, alun perin Samuel Albert Hohenthal, oli näkyvä hahmo Suomessa itsenäisyyden ensi vuosikymmeninä. Toinen Vetelin kasvatti, entinen pääministeri Esko Aho valittaa Hariman elämäkerran alkusanoissa, että ”Huuentaali” on täysin unohdettu. Etenkään elinkeinojärjestöjä hänen voimiensa päivinä tutkiva ei voi kuitenkaan Hariman nimeltä välttyä. Itse olen häntä käsitellyt niin Keskuskauppakamarin, Uuden Suomen kuin Yksityisyrittäjäin Säätiön historioissa.1 Epäilemättä Harima on ansainnut tohtori Lasse Kankaan kirjoittaman tieteellisen elämäkerran, joka on syntynyt Ahon aloitteesta ja kustantamana.Ei Hariman elämäntyön tunteminen sentään yleis-sivistykseen kuulu. Hänen nimensä katoaminen ylei-sestä tietoisuudesta on johtunut siitäkin, ettei se jää-nyt minkään yrityksen logoon, kuten vaikkapa Heikki Huhtamäen nimi. Harimoiden perheyhtiö Talous-Osake-kauppa sulautettiin Tukoon 1988 ja viimeinen pääkont-torirakennuskin on purettu. Yhtiön aiempi talo komistaa Kaisaniemenkadun ja Vilhonkadun kulmaa Helsingissä, mutta Harimat möivät sen lunastaessaan vähemmistö-osakkaat yhtiöstään.S.A. Harima oli kuitenkin paljon muutakin kuin suu-rehkon tukkuliikkeen ja keskikokoisen kauppaketjun omistaja. Hän oli todella monessa mukana – eikä vain asemansa takia, vaan luovana voimana ja samalla tai-tavana sovittelijana. Hänen tärkein elämäntyönsä olikin luottamustoimissa. Samalla hän on esimerkki 1900-luvun alun monista self made -yrittäjistä, jotka pääsivät murtuvan sääty-yhteiskunnan oloissa vaatimattomista lähtökohdista pitkälle.Hohenthalit olivat Saksasta 1700-luvulla saapu-nut sotilassuku, jonka yksi haara asettui Keski-Poh-janmaalle. Samuel Hohenthalin isä oli melko vauras talollinen ja seudun näkyviä luottamushenkilöitä mm. Suuren adressin valtuuskunnassa 1899. Hänen liiketoi-mensa kuitenkin epäonnistuivat, mikä johti konkurssiin. Tämä vei lapsilta mahdollisuudet mennä oppikouluun; yksi pojista ajautui Yhdysvaltain kautta peräti Neuvosto-Karjalaan ja siellä hyvin arvattavaan kohtaloon.Samuel pyrki kuitenkin omin päin eteenpäin, pääsi kansakoulupohjalla Tampereen kauppaopistoon ja siellä kurssinsa priimukseksi. Hän painotti etenkin vieraiden kielten oppimista. Esiintymistaitoja hän oli kehittänyt nuorisoseurassa, jota sittemmin tuki lahjoituksin. Työ-ura ei silti auennut helpolla; ehkä nuori konttoristi oli myös omapäinen. Lopulta Hohenthal pääsi muotoutu-van Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan toimitusjohtajaksi 1906. Hän pani tuulemaan, mutta ei muistellut myö-hemmin mielellään tätä elämänvaihettaan tultuaan osuustoiminnan kiivaaksi vastustajaksi. Hohenthal siirtyi kuitenkin pian Vaasan tukkuliikkei-den johtotehtäviin osoittaen kykynsä niin myyjänä kuin organisaattorina. Maailmansota toi ongelmia tukkukau-palle, mutta avasi myös tilaisuuksia toimeliaille yrittä-jille; osaa heistä syytettiin gulaššeiksi eli keinottelijoiksi. Kangas kuvaa taitavasti, miten Hohenthal järjesteli kahvin tuontia ulkomailta ja tutustui Venäjän-kauppaan hakemalla viljalastin Ukrainasta saakka. Hän kokosi myös tukkukauppiaita yhteen Suomen Kahvintuonti -yhtiöön, joka tavoitteli suoria yhteyksiä kahvimaihin– siis ohi Lyypekin ja muiden saksalaisten kauppahuo-neiden.Yhteistyöhankkeissa päädyttiin kahteen organisaati-oon, joissa Hohenthal nousi heti avainhenkilöksi. Perus-tettiin Suomen Tukkukauppiaiden Liitto, josta tuli kes-keinen talouspoliittinen vaikuttaja 1960-luvulle saakka. Liitto perusti myös osto-organisaatioita ja tehtaita, joista muotoutui 1942 Tukkukauppojen Oy eli Tuko – yksi kaupan neljästä keskusliikkeestä 1990-luvullesaakka.Toisaalta Kahvintuonti-yhtiö ja kahden nuoren kar-jalaisen liikemiehen Kontro & Kuosmanen yhdistettiin tukkukauppojen keskeisesti omistamaksi Suomen Val-HISTORIALLINEN AIKAKAUSKIRJA 116:3 (2018)    351ARVIOTtamerentakainen Kauppa Oy:ksi, jonka hallintoneu-voston puheenjohtajaksi ryhtyi peräti Kansallispankin pääjohtaja J.K. Paasikivi. Hohenthalista tuli johtaja, Juho Kuosmasesta johtokunnan puheenjohtaja ja Risto Rytistä yrityksen juristi, jonka tehtäväkenttään kuului myös meriosasto eli varustamo.Tavoitteet olivat kunnianhimoiset ja pääomapa-nostus tuntuva: vasta itsenäistyneen maan oli luotava suorat kauppayhteydet kaukomaille, etenkin Etelä-Amerikkaan, jossa Argentiina ja Uruguay elivät talou-dellista nousua. Hohenthal lähti itse hankalalle matkalle Atlantin taakse perehtymään näkymiin ja tarkastamaan sinne lähetettyjä edustajia.’Valtamerentakaisesta’ tuli kuitenkin valuutta-tappioiden takia katastrofi. Ryti jätti ensimmäisenä – tavallaan sananmukaisesti – uppoavan laivan, mitäKangas hieman hämmästelee Rytin myöhemmän mai-neen valossa. Kangas arvelee tämän havainneen, etteihänestä ollut liikemieheksi, joten Ryti siirtyi politiikkaan ja valtion hallintoon – tunnetusti menestyen.Ongelmista nousi julkinen kohu ja johtajakolmikko haastettiin käräjille syytettynä säännöstelyrikoksesta. Raastuvassa Ryti vapautettiin, mutta Hohenthal ja Kuos-manen tuomittiin 11.11.1920 kumpikin 50.000 markan sakkoihin ja maksamaan valtiolle voitostaan 400.000 markkaa. Tuomiot kumottiin hovioikeudessa, mutta kohu vaikutti miesten maineeseen. Tapahtuma nousee varmaan esiin tekeillä olevassa tutkimuksessa Risto Rytistä talousmiehenä. Myös Hohenthal ja Paasikivi läh-tivät pian Valtamerentakaisesta. Kuosmanen jäi hoita-maan yritystä, menetti siinä kertaalleen omaisuutensa, mutta kokosi rauniolle 1980-luvulle saakka toimineen Valtameri-yhtiön.2Kohusta huolimatta KOP tarjosi Hohenthalille 1922 lähes puolta Talous-Osakekaupan osakkeista. Vuonna 1901 perustettu ”afäärifennomaanien” laajapohjainen yritys oli pyrkinyt valtaamaan elinkeinoelämää ruotsin- ja muunkielisiltä. Yhtiön osakkeita oli siirtynyt runsaasti sen toimitusjohtajalle Antti Silvolle, joka kuoli 1921 per-heettömänä. Testamentissaan hän määräsi, että osak-keet sai myydä ainoastaan ”hyvämaineiselle ja taitavalle suomalaiselle miehelle”. Sellaiseksi arvioitiin – Valtame-rentakaisen kohusta huolimatta – Hohenthal, joka osti osakkeet KOP:n rahoituksella. Talous-Osakekaupasta tuli Hohenthalin päätoimi ja yrityksestä vähitellen Hari-moiden perheyhtiö. Se menestyi kauan hyvin, joskin velkaantui 1940-luvulta alkaen. S.A. Hariman jälkeisiä kaupan rakennemuutoksia yhtiö ei kuitenkaan enää kestänyt.Kangas on kuitenkin havainnut perustellusti, että Hohenthal-Hariman tärkein elämäntyö oli muualla. Hohenthal oli nuorena ollut innokas nuorsuomalainen, jopa vastarintajärjestö Kagaalin asiamies. 1920-luvulla hän liukui Kokoomukseen ja toimi vajaan kauden Hel-singin valtuustossakin. Kauppaneuvos (1924) vieroksui kuitenkin Lapuan liikettä ja kuului 1930-luvulla lähinnä edistyspuoluelaisten muodostamaan Vapaamielisten Klubiin. Harimasta ei tullutkaan poliitikkoa, vaan hän vaikutti lähinnä elinkeinoelämän luottamustoimissa. Hän oli maltillinen suomenmielinen – Anna-puolisokin oli ruotsinkielisiä Björklundeja. Samuel Albert suoma-laisti sukunimensä vuonna 1936 – ja etunimensäkin Alpertiksi. Hohenthal kuului lentoyhtiö Aeron perustajiin joh-taen yhtiön johtokuntaa vuosikymmeniä. Samoin hän johti kauan Ilmapuolustusliittoa ja hämmästytti keski-pohjalaisia lentomatkoillaan. Puheenjohtaminen Valtion lentokonetehtaassa oli sen sijaan takkuista. Harima nousi myös kauppakamarilaitoksen johtotehtäviin. Hän organisoi epäonnista kultasormuskeräystä talvisodassa ja oli solmimassa yhteyksiä Saksaan 1940, mutta lähti 1944 joustavasti tukemaan Paasikiveä uudessa ulkopoli-tiikassa Suomi–Neuvostoliitto-Seuran johtokunnan liike-miesjäsenenä. Vaikka hän etääntyi pian kommunistien hallitsemasta SN-seurasta, hänestä tuli 1946 suomalais-venäläisen kauppakamarin ensimmäisen, pitkäaikainen puheenjohtaja. Hän oli myös harvoja Urho Kekkosen jatkokautta 1961 kannattaneita liikemiehiä, joskin veti painostettuna julkisen tukensa pois.Harima vaikutti myös Kansallispankin ja Suomen Höyrylaivayhtiön hallinnossa ja valittiin 1942 Oy Uuden Suomen johtokuntaan tukkukauppiaiden tultua erote-tun Armas Lassilan osakkeiden kautta lehtitalon suur-omistajiksi. US-yhtiön puheenjohtajaksi Harima nousi 1955 ja oli siten avainasemassa, kun jo vaikeuksiin liuku-neelle lehdelle valittiin päätoimittaja Lauri Ahon jälkeen. Kangas arvioi varmaan oikein Hariman kannattaneen Eero Petäjäniemeä Eino E. Suolahden sijaan, vaikka näkemyksiä ei merkittykään pöytäkirjaan.3 Hariman asema eri yhteisöissä perustui varmaankin Kankaan korostamaan taitoon sovitella asioita oman näkemyksensä ytimestä tinkimättä. Hänen persoo-naansa on tosin hankala hahmotella, sillä Harima ei pitänyt päiväkirjaa ja henkilökohtainen kirjeenvaihtokin on niukkaa. Kangas on siten joutunut nojaamaan ensi sijassa eri yhteisöjen asiakirjoihin ja julkisiin materiaalei-hin. Vielä saatavilla ollut muistitieto on toki elävöittänyt kuvausta, samoin perheen valokuvakokoelma. Hariman omien muistelmien4 painotuksia ja ohituksia Kangas kommentoi tyylikkäästi. Kokeneena journalistina Kan-gas kirjoittaa sujuvasti, mutta hallitsee historiantutki-jana myös lähdekritiikin. Jyrki Vesikansa, FL Lehdistöneuvos1.  Jyrki Vesikansa, Talouden vapauden puolesta. 75 vuotta Kes-kuskauppakamarin toimintaa. Otava 1993; Jyrki Vesikansa,Kämpistä Slushiin. Yksityisyrittäjäin Säätiö 1936–2016. Yksi-tyisyrittäjäin säätiö 2016. Kirjoittaja tutkii parhaillaan Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien kilpailua 1939–1975.  352   HISTORIALLINEN AIKAKAUSKIRJA 116:3 (2018)2.  Ks. Marko Paavilainen, Karjalasta kaukomaille. ValtameriOsakeyhtiön ja sen edeltäjien vaiheet 1913–1998. Otava 1998. 3.  Toisin kuin Kangas kirjoittaa ko. pöytäkirjat ovat jäljellä,mutta tapahtumat selviävät lähinnä Lauri Ahon kirjeenvaih-dosta Kansallisarkistossa. 4. S. A. Harima, Myötä- ja vastatuulta. WSOY 1957.

Sujuvasti kirjoitettu elämäkerta monipuolisesta vaikuttajasta

https://journal.fi/haik/article/download/140548/88331

Sujuvasti kirjoitettu elämäkerta monipuolisesta vaikuttajasta

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi