Arvosteltu teos: Päiväkirjojen jäljillä : historiantutkimus ja omasta elämästä kirjoittaminen / Maarit Leskelä-Kärki, Karoliina Sjö & Liisa Lalu (toim.). Tampere : Vastapaino, 2020

Arola, Pauli

Finnish

Journal.fi

HISTORIALLINEN AIKAKAUSKIRJA 118:4 (2020)   ))$ARVIOTTutkijat lehteilevät päiväkirjojaMaarit Leskelä-Kärki, Karoliina Sjö & Liisa Lalu (toim.): Päiväkirjojen jäljillä. Historiantutkimus ja omasta elämästä kirjoittaminen. Vastapaino 2020. 351 s. ISBN 978-951-768-772-0.Vastapaino markkinoi Maarit Leskelä-Kärjen, Karoliina Sjön ja Liisa Lalun toimittamaa Päiväkirjojen jäljillä -teosta näin: ”Tämä kirja on tarkoitettu juuri sinulle,joka opiskelet, tutkit tai pohdit, mitä päiväkirjat voivateletystä historiasta kertoa. Yhtä lailla se on tarkoitettusinulle, joka itse kirjoitat päiväkirjaa, harkitset päiväkir-jan aloittamista tai luet vanhoja päiväkirjojasi.” Aivannäin populaarina tätä teosta ei voi pitää, vaikka taka-kannen teksti sellaista vakuuttaa. Kyse on vertaisarvioi-dusta tieteellisestä artikkelikokoelmasta, joka keskittyypäiväkirjoihin ja niiden tutkimiseen. Vaikka päiväkirjojaon käytetty historian tutkimuksen aineistona jo pitkään,teos on ensimmäinen Suomessa julkaistu päiväkirjatut-kimusta esittelevä teos.Dosentti Maarit Leskelä-Kärki, FM Karoliina Sjö ja FM Liisa Lalu vaikuttavat Turussa, kuten useat muut teok-sen kirjoittajat. Turun yliopistossa kulttuurihistorian tut-kijat ovat pitkään työskennelleet omaelämäkerrallisten aiheistojen ja kirjoittamisen tutkimuksen parissa. Teok-sen laatimiseen on osallistunut myös jatko-opiskelijoita ja tutkijoita Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoista sekä Åbo Akademista. Hanke yhdistää historiaa, kirjallisuutta ja kulttuuria tutkivia. Valtaosa tekijöistä on naisia. Vain kolme miestä on mukana hankkeessa.Teoksen lähtökohta on elämänkerronnan tutkimuk-sessa, jossa keskitytään itsestä kirjoittamisen lajeihin, tapoihin ja muotoihin. Teoksen keskipiste on kirjoittava minä. Tästä näkökulmasta teoksen alaotsikko ”Histori-antutkimus ja omasta elämästä kirjoittaminen” vaikut-taa hiukan ylimalkaiselta. Teos kohdistuu päiväkirjojen kirjoittajiin ja heidän aikaansaannoksiinsa. Vähemmän huomiota saavat tutkijat, jotka hyödyntävät päiväkir-joja lähteinään, vaikka eivät ole varsinaisia päiväkirjojen tutkijoita. Päiväkirjan pitämistä suhteutetaan fiktioon ja muistelemiseen ja jonkin verran myös sukupuoleen. )*&   HISTORIALLINEN AIKAKAUSKIRJA 118:4 (2020)ARVIOTPoliittisia päiväkirjoja sivutaan, mutta niitä ei lähemmin tarkastella.Pienestä fyysisestä koostaan huolimatta Päiväkirjo-jen jäljillä on laaja. Se sisältää #"! tiheästi painetulla sivulla kahdenkymmenen kirjoittajan yhdeksäntoista artikkelia lähteineen ja viitteineen. Teoksen loppuun on koottu laaja ja ansiokas kirjallisuusluettelo. Kirjaa on kevennetty kuvituksella, mutta harmaa kuvitus ei lisää houkuttelevuutta. Teos palvelee ennen kaikkea päivä-kirjoja tutkivia, kirjallisuuden, kulttuurin tutkimuksen ja kulttuurihistorian parissa työskenteleviä ja alaa opiske-levia lukijoita.Teoksen tärkein teoreettinen anti on sijoitettu sen alku- ja loppulukuihin. Teoksen aloittaa Maarit Leskelä-Kärjen ja Karoliina Sjön artikkeli ”Päiväkirja, minuus ja historia”. Päättöartikkelin ”Kirjoitetun minän monet kasvot” he ovat laatineet yhdessä Liisa Lalun kanssa. Artikkeleista käy ilmi, että päiväkirjan käsitettä voi käyt-tää väljästi: päivittäisten tapahtumien muistiin kirjaami-sesta ja kalenterimerkinnöistä päiväkirja on rönsyillyt tuntemusten ja kokemusten tallentajaksi ja fiktiivisiksi tai autofiktiivisiksi päiväkirjaromaaneiksi. Päiväkirjojen moniaineksisuus tuo kiistattomia ongelmia: Voiko niitä pitää erityisenä kirjallisuuden lajina? Toimittajat tarkastelevat erilaisia luokituksia ja toteavat kentän kirjavuuden. Päiväkirjoissa kirjataan jokapäiväisiä tapahtumia, matkakokemuksia, tunteita ja muistellaan aikaisemmin tapahtunutta. Kirjoittajan elämän aikana ne voivat palvella vaihtelevia tarpeita. Jotkut pitävät niitä salaisina muistiinpanoinaan. Useat kuvittelevat niille lukijan ja jotkut haluavat ne julkaista. Päiväkirja on kerroksellinen. Siinä on samaan aikaan läsnä sekä menneisyys ja kirjoittamisajan nykyhetki että tulevaisuus. Päiväkirjan pitämisen ympärille on kehittynyt suo-ranainen päiväkirjakulttuuri. Päiväkirjat kiinnostavat teoksen kirjoittajia myös esineinä kansineen, mahdol-lisine lukkoineen ja nimineen. Tärkeä on myös tapa, jolla päiväkirjaa kirjoitetaan, kenelle sitä luetaan ja miten sitä säilytetään. Kaikkia päiväkirjoja ei voi tarkastella saman-laisina, vaan on osattava nähdä, mikä asema niillä on omistajansa elämässä ja toimintaympäristössä, miten ne ovat muuttuneet ja mitä niihin on kirjattu tai mitä jätetty kirjaamatta. Päiväkirja voi sisältää intiimiä aineis-toa, joka asettaa vaatimuksia tutkimusetiikalle.Teoksen avausartikkelin kylkiäiseksi on sijoitettu Päivi Kososen ”Päiväkirja itsestä ja maailmasta huoleh-timisen välineenä”, jossa hän tarkastelee Marcus Aure-liusta ja Henri Amielia, päiväkirjagenren klassikoita. Mukaan pääsevät myös Annie Ernaux ja Marc Marie, jotka tekivät yhdessä teksti- ja valokuvapäiväkirjaa. Muut artikkelit on jaettu neljään päälukuun, joissa eri kirjoittajat tarkastelevat tutkimiaan päiväkirjan kir-joittajia. Useassa artikkelissa korostuu kohdehenkilö, joissakin taas päiväkirja fyysisenä esineenä. Osaan artik-keleista syntyy lähdeaineistoa referoiva vaikutelma, kun niissä viitataan pääasiassa päiväkirjamateriaaliin eikä tutkimuskirjallisuuteen. Tarjottu valikoima on kuitenkin monipuolinen ja osoittaa, kuinka erilaisia päiväkirjan pitäjiä on ollut olemassa. Kirjo ulottuu kirjanpitäjästä senaattoriin, mielisairaalan potilaasta matkailijaan ja vainotusta juutalaistytöstä sisällissodan kokeneeseen nuoreen naiseen. Pääluvussa Traditiot ja päiväkirjan muuttuva luonne tarkastellaan !"%%-luvun lopusta !$%%-luvun alkuun ulottuvia päiväkirjoja ja niissä tapahtunutta muutosta. Marjo Kaartinen esittelee !"%%- ja !*%%-lukujen tait-teesta peräisin olevaa Lady Margaret Hobyn päiväkirjaa, jota tämä kirjoitti osana uskonnollista kilvoitteluaan. Johanna Ilmakunnas ja Kirsi Vainio-Korhonen tarkastele-vat kiintoisassa artikkelissaan päiväkirjan kirjoittamista osana !(%%-luvulta !)%%-luvun alkupuolelle vallinnutta aateliskulttuuria. Päiväkirjoja pidettiin yleisesti ja niitä kirjoittivat usein miehet. Päiväkirja saattoi olla luonteel-taan pedagoginen harjoitus, mutta toisinaan sitä käy-tettiin intiimien kokemusten kirjaamiseen. !(%%-luvulla kokemusten kirjaamisesta tuli entistä tärkeämpi, mikä ilmenee Topi Artukan analysoimasta senaattori Johan Winterin päiväkirjasta. Ulla Ijäs tarkastelee salanimeä David Glöckner käyttäneen viipurilaisen Hackman & Co:n kirjanpitäjän osittain fiktiivistä muistelmapäiväkir-jaa, josta avautuu eurooppalainen näkökulma aikaansa. Anna Kuismin puolestaan tutkii maanviljelijä Juho Kak-solan !)%%-luvun puolivälistä !$!%-luvulle pitämää hengellistä päiväkirjaa, jossa käydään läpi Kaksolan ja hänen perheensä vuosittaisten vaiheiden ”merkillisem-mät kohtaukset”.Sairaudesta ja itsestä kirjoittamisen monet muodot -pääluku tarkastelee mielisairaala- ja syöpähoitopäivä-kirjoja. Karoliina Sjön, Kirsi Tuohelan ja Ritva Hapulinartikkeleissa tutkitaan sairauden kokemusta ja erilaisiatapoja kirjoittaa siitä. Esimerkkejä on runsaasti ja osaniistä on kansainvälisiä. Keskeisiä tarkasteltuja kirjoit-tajia ovat Kirsti Teräsvuori, jonka päiväkirja on peräisinvuosilta !$!* –!$!), ja Ebba Olsson, joka piti päiväkirjaa!$"%-luvulla. Oman jännitteensä tuo se, että psykiatri-seen sairaalaan pitkäaikaishoitoon joutuneen potilaankirjoittaminen ja etenkin kirjeenvaihto on ollut valvot-tua. Kirjoittaminen ja päiväkirjan pitäminen on voinutmuodostua lähes elämäntehtäväksi. Siitä on tullut taparaivata omaa tilaa ja tehtävä, jota piti päivittäin hoitaa.Yhden kontrastin potilaiden kokemuksille muodostaaLapinlahden sairaalan ylilääkärin professori Th. Saelanin!)(!–!)(' pitämä päiväkirja, johon hän tallensi havain-toja potilaistaan.Henkilökohtaisen ja julkisen risteytymiä -pääluvussa tarkastellaan tilanteita, jossa päiväkirjan kirjoittajan on pidettävä yllä omasta kokemuksestaan poikkeavaa jul-kisuuskuvaa. Omat ajatukset ilmenevät hänen päiväkir-jastaan. Matti Mieskonen ja Janne Kosunen kirjoittavat ARVIOTtulenkantajapolven kulttuurivaikuttajan Erkki Valan päi-väkirjasta, jonka sisältö antaa hänestä erilaisen kuvan kuin hänen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon luovuttamansa aineisto. Julkiseen arkistoon tallennettu materiaali kertoo arkiston muodostajasta, joka päät-tää jättää osan tietojaan arkiston ulkopuolelle. Maarit Leskelä-Kärki kirjoittaa Eeva Kilven Naisen päiväkirjasta (!$()) ja tarkastelee tilannetta, jossa fakta ja fiktio koh-taavat ja täydentävät toisiaan. Kilven päiväkirja herätti vilkasta keskustelua tunnustuksellisesta kirjallisuudesta ja sen sukupuolittuneisuudesta. Liisa Lalun Hannaksi nimeämän nuortaistolaisen opiskelijatytön päiväkirja kohtaa yksityiselämän ja poliittisen liikkeen ristiriitai- set odotukset. Liike arvosti kollektiivista toimintaa ja halveksi porvarillista yksityisyyttä, jota päiväkirjan pitä-minen merkitsi. Julkisuuden ääneen lausutut tai oletetut odotukset ohjaavat sitä, mitä päiväkirjasta tulee mui- den tietoon tai mitä siihen halutaan tai uskalletaan kir-joittaa.Kirjoitetut aistit, tilat ja tunteet -pääluku tarkastelee päiväkirjaa suhteessa tilaan, jossa sitä pidetään. Luku tarkastelee matkapäiväkirjoja ja oman tilan valtaamista niiden avulla. Matkalle lähtijä ottaa haltuunsa ympäris-tönsä vähitellen. Susanna Lahtinen ja Ritva Larva tarkas-televat kahta matkapäiväkirjan pitäjää, Maria Grahamia !)&%-luvun Brasiliassa ja Marta Keravuorta !$"%-luvun Japanissa. Heli Rantala tutkii !)%%-luvun nuorten mies-ten päiväkirjoja ja Emilia Syväsalmi Mary Chipman Law-rencen päiväkirjaa valaanpyyntimatkalta.Piilossa kirjoitetut päiväkirjat muodostavat oman alueen, jota varjellaan muiden katseilta. Anna-Leena Perämäki keskittyy tarkastelemaan nuorten juutalais-naisten päiväkirjoja !$'%-luvun Ranskassa ja Alanko-maissa. Viimeiseksi on tämän otsikon alle sijoitettu Riina Haanpään artikkeli vuoden !$!) tapahtumista Irene Kyläkosken päiväkirjassa. Hän käyttää käsitteitä ’tunnemaisema’ ja ’sodan maisema’ kuvatessaan päi-väkirjan sisältämiä sodan tapahtumia. Lukiessani jäin pohtimaan, että ihmisten kokemukset syntyvät jossain paikassa, mutta mikä tekee niistä maiseman? Kaikki kokemukset eivät sitä tee. Mitä Päiväkirjojen jäljillä -teoksesta voi oppia? Päi-väkirjatutkimuksesta kiinnostuneille se tarjoaa moni-puolisen johdatuksen tutkimuskenttään. Kun kirjan näkökulma on osittain kulttuurihistorian ja kulttuurin-tutkimuksen, osittain kirjallisuudentutkimuksen, oppii ainakin sen, että päiväkirjoja on vaikea sijoittaa mihin-kään ennakkoluokitukseen. Luokittelu toimii silloin, kun sen avulla halutaan osoittaa joitakin keskeisiä eroja tai yhtäläisyyksiä. Päiväkirjaa on arvioitava suhteessa sii-hen, miten sitä on pidetty ja mitä sen avulla yritetään osoittaa todeksi. Vaikka kirjoittajat eivät ole pyrkineet laatimaan tut-kimusopasta, kirjaan paneutuva oppii paljon päiväkirjan moni-ilmeisyydestä ja kokemuspohjaisuudesta. Päivä-kirjojen jäljillä on tarpeellinen teos niillekin, jotka eivät tutki työnään päiväkirjoja. Heitä se ohjaa problematisoi-maan lähdeaineistoaan. Pauli Arola, FTRiihimäki HISTORIALLINEN AIKAKAUSKIRJA 118:4 (2020)   )*"

Tutkijat lehteilevät päiväkirjoja

https://journal.fi/haik/article/download/140771/88554

Tutkijat lehteilevät päiväkirjoja

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi