Arvosteltu teos: Karibian historia / Pekka Valtonen. [Helsinki] : Gaudeamus, [2017]

Hollsten, Laura

Finnish

Journal.fi

HISTORIALLINEN AIKAKAUSKIRJA 117:2 (2019)   219ARVIOTKaribian historiaa ja kulttuuriaPekka Valtonen: Karibian historia. Gaudeamus 2017. 563 s. ISBN 978-952-495-423-5.Latinalaisen Amerikan historian dosentti Pekka Valto-nen, jonka Latinalaisen Amerikan historiaa käsittelevä yleisteos ilmestyi vuonna 2001, jatkaa Amerikan histo-rian esittelyä suomalaiselle lukijakunnalle julkaisemalla kattavan tietopaketin Karibian historiasta.1 Karibian aluetta käsitellään usein yleisesityksissä osana Latina-laista Amerikkaa, ja voidaankin kysyä, miksi on tärkeää julkaista 563-sivuinen Karibian historiaa käsittelevä teos suomeksi. Valtonen luettelee useita syitä. Kolonisaa-tion jälkeistä Karibiaa voidaan tarkastella eräänlaisena inhimillisenä laboratoriona, jossa tulokkaat Afrikasta, Euroopasta ja Intiasta loivat kiinnostavan hybridikult-tuurin samalla, kun alkuperäisväestö lähes tuhottiin. Lisäksi Karibian saaret olivat Atlantin alueen kaupan keskiössä kytkien toisiinsa Euroopan, Etelä- ja Pohjois-Amerikan ja Afrikan monien verkostojen kautta. Kari-bian sokeriplantaaseja voidaan pitää maailman ensim-mäisinä teollisuuslaitoksina, joissa tiukkaa aikataulua noudattamalla viljelty ja valmistettu sokeri toimi var-haismodernin kapitalismin moottorina. Plantaasitalous vauhditti orjakauppaa. On arvioitu, että Karibian osuus Atlantin ylittävästä orjakaupasta oli noin 4,8 miljoo-naa afrikkalaista. Karibian saaret ovat siis näytelleet merkittävää osaa globalisaation ja maailmantalouden historiassa. Kuten Kalle Kananojan ja Lauri Tähtisen toi-mittama Pohjola, Atlantti, maailma (2018) hiljattain on osoittanut, myös Pohjoismaat ovat olleet osa Atlantin alueen historiaa. Euroopan siirtomaavaltoihin valuvat voitot mahdollistivat teollistumisen ja vauhdittivat näin modernin yhteiskunnan syntyä. Karibian historian kaltaista kokoomateosta kirjoitta-essaan kirjoittaja joutuu tekemään valintoja jäsentelyn suhteen. Valtonen on jakanut pääosin kronologisesti etenevän teoksen kuuteen osaan, joista ensimmäinen (luvut 1–2) kattaa ajan esihistoriasta vuoteen 1600 ja käsittelee lyhyesti Karibian alueen alkuperäisväestöä sekä Kolumbuksen matkojen seurauksena perustettua espanjalaishallintoa. Toinen osa (luvut 3–6) tarkastelee eurooppalaisten valtojen vaiheita noin vuoteen 1800 asti. Tähän osaan sijoittuvat monet Karibian historian tunnetuista kehityskuluista: merirosvous ja salakauppa, orjakauppaan perustuvan plantaasitalouden kehittymi-nen ja Saint-Dominguen orjakapina, joka johti Haitin itsenäistymiseen vuonna 1804.Kolmannen osan (luvut 7–9) otsikkona on Isojen-Antillien saarivaltiot, ja siinä käsitellään itsenäisiä saaria eli Haitia, Dominikaanista tasavaltaa ja Kuubaa. Puerto Rico, jonka Yhdysvallat valloitti Espanjalta vuonna 1898, sijoittuu sen sijaan Yhdysvaltojen Karibiaa käsittele-vään lukuun. Niin ikään Isoihin-Antilleihin lukeutuvaa Jamaikaa käsitellään myöhemmin, brittiläistä Karibiaa tarkastelevassa osassa omana lukunaan. Ilman kahta jälkimmäistäkin saarta kolmanteen osaan jää Karibian saarten pinta-alaltaan suurin alue ja monelle myös sen tunnetuin historia: Haitin vallankumous sekä Domikaa-nisen tasavallan ja Kuuban historia. Haitin itsenäisyyteen johtanut orjakapina ja vallanku-mous innoitti itsenäisyystaistelijoita kaikkialla espanja-laisessa Amerikassa. Amerikan toisena valtiona itsenäis-tynyt Haiti päätyi kuitenkin monenlaisiin vaikeuk siin, jotka lopulta johtivat Papa Doc ja ”Baby Doc” Duvalierin diktatuuriin, sotilashallintoon ja Jean-Bertrand Aristi-den korruptoituneeseen hallintoon. Valtonen valottaa ansiokkaasti Haitin vähemmän tunnettua 1800-lukua, jota leimasi kolonialismin perinne, rodullistettu vastak-kainasettelu sekä Ranskan ja Yhdysvaltojen asettamat poliittiset ja taloudelliset paineet. Haiti kuuluu edelleen hauraiksi määriteltyihin valtioihin. Kuten Karen Salt esit-tää tuoreessa teoksessaan The Unfinished Revolution: Haiti, Black Sovereignty and Power in the Nineteenth-Century Atlantic World (2019), Haiti on edelleen kesken-eräisen vallankumouksen kourissa. Haitin itsenäistyttyä Dominikaanisen tasavallan tilanne oli tukala, sillä se joutui muutamaksi vuodeksi Haitin haltuun ja pyrki parantamaan tilannettaan yrit-tämällä liittyä vapaustaistelija Simón Bolívarin kaavaile-maan Suur-Kolumbiaan. Vielä itsenäistyttyään vuonna 1844 taloudelliset ongelmat ja Haitin muodostama vaara ajoi nuoren valtion takaisin Espanjan alaisuuteen kahdeksikymmeneksi vuodeksi, ennen kuin se jatkoi itsenäisenä, vaikkakin Yhdysvaltojen vaikutusvallan alaisena, valtiona. Kuuban historia lienee Isojen-Antil-lien saarista tunnetuin, koska maan kytkökset Yhdys-220   HISTORIALLINEN AIKAKAUSKIRJA 117:2 (2019)ARVIOTvaltojen ulkopolitiikkaan ovat tuoneet sen osaksi kyl-män sodan historiaa. Suuriin linjoihin keskittyvä teos ei mainitse, että Isoille-Antilleille perustettiin 1900-luvun alussa myös suomalaisia utopiahankkeita: kansallismie-linen Itabo ja sosialistinen Ponnistus Kuubassa vuosina 1906–1909, jolloin Yhdysvallat miehitti maata, sekä vaa-salaisen vegetaristi Oskari Jalkion perustama Viljavakka Dominikaanisessa tasavallassa (1930–1944). Jälkimmäi-nen ajoittuu Rafael Trujillon diktatuurin aikaan.Kirjan neljäs ja viides osa on jaksotettu valtiokokonai-suuksien mukaan. Brittiläistä Karibiaa käsitellään varsin perusteellisesti; neljäs osa (luvut 10–16) keskittyy kym-meneen Isolle-Britannialle kuuluneeseen saaren, joskin päähuomio kohdistuu niistä suurimpaan eli Jamai kaan. Viidennen osan otsikko on hieman kömpelösti ”Muiden valtioiden siirtokunnat”, ja lukujen aiheena ovat Rans-kan ja Alankomaiden entiset siirtomaat (luvut 17–19). Martinique ja Guadeloupe ovat Ranskan merentakaisia departementteja, kun taas Saint Barthélemy ja Saint Martin ovat Ranskan merentakaisia yhteisöjä. Martini-que ja Guadeloupe ovat karibialaisittain verrattain suu-ria saaria, ja sokerisaarina niiden historia on olennainen osa atlanttisen maailman verkostoitunutta historiaa. Pikkuinen Saint Barthélemyn saari on kiinnostava siinä mielessä, että Suomi osallistui sen kautta osana Ruotsia karibialaisen kolonialismin historiaan. Ruotsi oli osta-nut Länsi-Intiassa sijaitsevan saaren Ranskalta 1784 ja piti sitä siirtomaanaan vuoteen 1878, jolloin se myytiin takaisin. Ruotsin kaudella saarella kävi muun muassa turkulainen kauppias L. J. Escholin 1787, ja pari vuotta myöhemmin sinne karkotettiin Anjalan liittoon osallis-tunut eversti ja Hämeen rakuunarykmentin komentaja Robert Montgomery. Lisäksi Raahessa syntynyt August Maximilian Myhrberg toimi saarella suuren konseljin sihteerinä vuosina 1842–1848. Neljännen ja viidennen osan jäsentely entisten siirto-maaisäntien mukaan on perusteltua sikäli, että emämai-den hallintomallit ja kulttuuri ovat leimanneet alueiden historiaa ja tuoneet mukanaan omat erityispiirteensä. Toisaalta jäsentely uusintaa kolonialistista maantie-dettä, jossa Karibian saaret jakautuvat siirtomaavalto-jen vaikutuspiiriin. Samalla on syytä muistaa, että osa Karibian saarista kuuluu edelleen entisiin emämaihin. Puertoricolaiset ovat selvästi ilmaisseet haluavansa kuulua Yhdysvaltoihin. Ison-Britannian alaisuudessa on viisi siirtokuntaa: Anguilha, Brittiläiset Neitsytsaaret, Cayman saaret, Montserrat sekä Turks- ja Caicossaaret. Saarten historian ja vaihtelevien hallintojärjestelyjen esittely on hyödyllinen. Monet edellä mainituista saarista ovat nykyään tun-nettuja erilaisten offshore-palvelujen tarjoajina. Valto-nen kertoo anekdootin syrjäisestä Montserratista, joka ei lähtenyt mukaan veroparatiisitoimintaan. Saari eli eräänlaista kukoistuskautta 1980-luvulla Beatles-yhty-een managerina tunnetun George Martinin perustettua saarelle levytysstudion, jossa rock-maailman huippuni-met kävivät levyttämässä. Hurrikaani Hugo tuhosi kui-tenkin suurimman osan saaren rakennuksista 1989, ja kaiken lisäksi Soufriere Hills -tulivuori alkoi purkautua tuhoisasti. Karibian saaret ovatkin koko historiansa ajan olleet alttiina hurrikaaneille ja hirmumyrskyille. Moni sokerin viljelijä on menettänyt kaiken luonnonvoimien riepotellessa suurella vaivalla raivattuja ja rakennettuja plantaaseja.Kirjan viimeinen osa käsittelee Karibian kulttuurien kirjoa: uskontoja, musiikkia ja kieliä. Lyhyessä jälkikirjoi-tuksessa pohditaan vielä kolonialismin ja myöhempien muuttoliikkeiden kautta syntynyttä karibialaista identi-teettiä. Sinänsä kiinnostava osa istuu hieman huonosti kirjan poliittiseen ja taloushistorialliseen painotukseen sekä entisiin siirtokuntiin ja valtioihin perustuvaan kronologiseen rakenteeseen. Kulttuurin ja identiteetin aineksia pohtiva osa olisi ollut luontevampi teematti-sesti jäsennellyssä teoksessa. Toisaalta viimeinen luku kiinnostaa varmasti lukijoita – voudou, santería ja rasta-farismi sekä ruokakulttuuri herättänevät mielenkiintoa vähintään yhtä paljon kuin poliittinen historia. Valtonen käsittelee Karibian alkuperäisväestöä varsin perusteellisesti ensimmäisessä luvussa ja myö-hemmin Domenican ja Saint Vincentin saarien histo-rian yhteydessä mainitaan myös niin kutsutut mustat karibit, alkuperäisväestön ja karanneiden afrikkalaisten orjien jälkeläiset. Identiteettiä ja rotua käsittelevissä jäl-kisanoissa alkuperäisväestön kulttuurin merkitystä olisi voinut pohtia myös nykyajan näkökulmasta. Esimerkiksi Saint Vincentillä, Saint Lucialla ja Grenadassa on kari-beiksi itsensä ilmoittavia asukkaita, kun taas Jamaikalla on Taino-kulttuuria vaalivia henkilöitä. Sujuvasti kirjoitettu yleisesitys on runsaasti kuvitettu, ja sen liitteenä on hyödyllistä perustietoa Karibian saa-rista. Kirja soveltuu sekä koulu- että yliopistotason ope-tukseen ja toimii hakuteoksena kaikille Karibian saarten historiasta kiinnostuneille. Laura Hollsten, FT, Dosentti Åbo Akademi1.  Teos käsittelee nimenomaan Karibian saarten historiaa eikälaajempaa Karibian aluetta, joka käsittää myös osan Ameri-kan mannerta.

Karibian historiaa ja kulttuuria

https://journal.fi/haik/article/download/140622/88405

Karibian historiaa ja kulttuuria

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi