Mustonen, Jukka

Trepo - Institutional Repository of Tampere University

SOTILASLÄÄKÄRIT JA SOTILAIDEN HOITO KIRJAILIJOIDEN KUVAAMANA Tämä kirjoitus käsittelee kotimaisten kirjailijoiden kuvauksia viime sotiemme aikaisista sotilaslääkäreistä ja sotilaiden hoidosta. Mukana on lainauksia 22 kirjailijalta, joiltakin useammasta kirjastaan. Eniten ovat esillä Pentti Haanpää ja Kalle Päätalo, joiden teks-tien taustalla ovat heidän omat sotakokemuksensa. Haanpää oli sotilaana sekä talvi- että jatkosodassa, Päätalo jatkosodassa. Kirjailijat kuvaavat lääkäreitä usein kriitti-sesti. Tämä pätee myös sotilaslääkäreihin. Sirpa Kähkönen: ”Vuan konitohtoriksihan nuita armeijan välskäriä sanotaanni” (Mus-tat morsiamet). Pentti Haanpää: ”Lääkäri Koni-Pollari sanoikin, ettei hän ole ihmis- eikä eläin-, vaan sotilaslääkäri” (Kenttä ja kasarmi). ”Viime viikolla kävin hammaslää-kärissä ja tämä sanoi, (pitkä naisen roika-le), että pois lähteneitä hampaita ei mu-ka saa enää paikalleen, kun ruoto on kat-kennut ja juuri pehmentynyt. En oikein us-ko näitä sotilaslääkäreitä” (Kirjeitä kahdes-ta sodasta). Jotkut kuvaukset ovat varsin rankkoja. Claes Andersson: ”Otto oli kuullut puhutta-van sotilaslääkäristä. Miehestä jolla oli pal-jon valtaa ja karkeat menettelytavat ja jota sodan jälkeen oli syytetty julmuuksista ve-näläisiä vankeja kohtaan” (Hiljaiseloa Mei-lahdessa). Leena Lander: ”Muistan hyvin yhden kovasti saksalaismielisen lääkärin, jonka mielestä sota Neuvostoliittoa vastaan tarjosi mainion tilaisuuden harjoittaa kal-lon metsästystä, jota se kutsui vertailevak-si anatomiaksi. Meidän muiden kontatessa ase tanassa jäätyneillä pelloilla lääkintäma-juri kurkisteli kuolleiden vihollisten housui-Ann Med Milit Fenn 2023; Vol. 98, No 149hin löytääkseen juutalaissyntyisen venäläi-sen, se kun edusti natsien mukaan inhotta-vinta ja luonteenomaisinta ali-inhimillisyy-den prototyyppiä” (Purppurapurjeet).Kalle Päätalo kertoo Iijoki-sarjassaan: ”Kur-kijärvellä varuskunnan lääkäri oli nöyryyt-tänyt meidät sotilaat komentamalla meidät puhdistamaan elimemme kovassa pakka-sessa lumella” (Tuulessa ja tuiskussa). ”So-tilaslääkärit on semmosia perkeleen karju-ja, että niihen kanssa ei kannata ruveta rii-telemään. Niitä ei liikuta jos joku tyhmä so-tilas on neljänkymmenen asteen kuumees-sa (Miinoitettu rauha). Päätalo ei kuitenkaan niputa lääkäreitä sa-maan nippuun. ”Olin viiden viimeisen vuo-den aikana oppinut pelkäämään ja vihaa-maan armeijan lääkäreitä, vaikka suurin osa oli ollut asiallisia, joukossa jopa mies-ten miehiä. Kuitenkin muutamat pirulli-set lääkärit olivat saaneet sotilaan tunte-maan pelkoa ja katkeruutta koko lääkärin ammattikuntaa kohtaan” (Tammerkosken sillalla). Termi ”miesten miehiä” on hyvin positiivinen arvio kirjailijan maskuliinises-sa kerronnassa. Kirjoituksessaan ”Lääkäreitä elämäni varsi-tiellä” Päätalo kertoo potilaana olostaan jat-kosodan aikana Lahden Tyttölyseon tiloissa. Eräs siellä toiminut lääkäri oli ”törsti ja ko-pea kaikkia sotilaita kohtaan.” Toinen lää-käri oli puolestaan ”leppoisan ystävällinen mies”. Päätalo jatkaa, että ”rintamalääkä-reillä oli taistelutilanteissa usein mahdoton työpaine ja alkeelliset työolot. Haavoittunei-den ja sairastuneitten joukkoon saattoi olla pyrkimässä myös tekosairaita, pinnareita.” Kirjallisuudessa on siis myönteisiäkin kuva-uksia rintamalääkäreistä. Joni Skiftesvik: ”Rintamalla oli hyvät kirunkit. Ne pelasti minut” (Valkoinen Toyota vei vaimoni). Ja edelleen: ”Kunnanlääkärit olivat rintama-miehiä. Ensimmäinen oli kuuluisa Leo Skur-nik, juutalainen lääkäri, joka pelasti Kies-tingissä ja Uhtualla saksalaisten sotilaiden henkiä siinä kuin suomalaistenkin. Saksa-laiset palkitsivat hänet rautaristillä, mutta Skurnik kieltäytyi vastaanottamasta sitä.”Mauri Sariola kuvaa lääkäreiden rankkaa työtaakkaa: ”Kun talvisodassa linjasta tuo-tiin miehiä joukkosidontapaikalle, niin ei kai niillä ollut taudinkuvaa määrittelevää lati-nankielistä lappua kaulassa. Ja sama juttu oli rintamantakaisissa kenttäsairaaloissa. Sinne tuotiin miestä solkenaan, moni viimeisillään tai ainakin tajuttomana. Ei siinä passannut ruveta kyselemään, mikä potilasta vaivasi. It-se se piti katsoa ja päätellä. Ja sitten toimia” (Simo Hurtta ja kultainen pikari). Kalle Päätalo.Leo Skurnik.Ann Med Milit Fenn 2023; Vol. 98, No 150SOTILAIDEN TAUTEJA JA  NIIDEN HOITOJA Ville Kivimäki kuvaa kirjassaan Murtuneet mielet viime sotiemme aikaisia sotilailla esiintyneitä psykiatrisia ongelmia, silloisia hoitomenetelmiä ja hoito-organisaatiota. Potilaita hoitivat pääasiassa yleislääkärit, koska psykiatreja oli maassamme noihin ai-koihin vain noin 60. Sotapsykiatrina toimi vain yksi nainen, Inkeri Kiljanen. Teemu Keskisarjan kirjassa Kyllikki Saari kerrotaan kriminaalimielisairaalan ylilää-kärin Yrjö K. Suomisen toiminnasta jatko-sodan hyökkäysvaiheen aikana: ”Divisioo-nan lääkintämajurina hän tasapainoili ar-meijan vaatimusten ja lääkärinetiikan vä-lillä. Sotilaiden psyykkiset häiriöt piti pa-dota hinnalla millä hyvänsä. Ei yksilöllistä hoitoa vaan rangaistuksia ja varoittavia esi-merkkejä. Sielusyntyiset reaktiot (reactio-nes psychogeneae) olivat tieteellisesti an-teeksiannettavia, mutta ”yleisen moraalin vuoksi” anteeksiantamattomia.” On help-po uskoa, että monet lääkärit joutuivat te-kemään todella vaikeita valintoja sota-ajan vaativissa oloissa. Väinö Linnan Sotaromaani: ”Ihmiset, jotka jatkuvasti viettivät aikaansa kuoleman seu-rassa, tulevat joko hulluiksi tai sitten asi-allisen järkeviksi. Suomen armeijasta tuli tietenkin joku prosentti hulluiksikin, mut-ta pääosa sentään kehittyi tuohon toiseen suuntaan.” Hannu Mäkelän kirjassa Samu-li on kuvattu taistelupsykoosiin sairastunut upseeri, joka hokee ”shamppanjaa, shamp-panjaa ja pieni nainen.”Sukupuolitaudit olivat maassamme var-sin yleisiä. Heidi Köngäs: ”Tippuri oli Ro-vaniemellä sodan aikaan lähes yhtä ylei-nen kuin yskä” (Dora Dora). Kalle Päätalo sairasti jatkosodan aikana kupan ja tippu-rin. ”Jos on kuppa, niin millon rupejaa nok-ka märkänemään ja silimät valumaan pos-kille” (Tuulessa ja tuiskussa). Tässä kirjaili-ja kuvaa elävästi pitkälle edenneen kupan kamalia seuraamuksia. Tippuritartunnas-taan hän kertoo: ”Herra ylikersantti, mätä tirisee ja kirvelee. Tuli mentyä Oulussa toh-laamaan huonojen naisten kanssa” (Ukko-sen ääni). Päätalon kuppa hoidettiin pistos-kuurilla, jossa annettiin vismuttia pakarali-hakseen ja salvarsaania laskimoon. Tippurin hoitona oli ruiskulla annettu paikallishoi-to virtsaputkeen sekä malariakuumeen is-tuttaminen potilaaseen tippurin aiheutta-jabakteerin gonokokin tappamiseksi. Tuo-hon aikaan ei vielä ollut käytettävissä anti-biootteja, sillä penisilliiniä saatiin Suomeen vasta 1950-luvun alussa. Paavo Rintalan kirjassa Napapiirin äänet on kuvaus omalaatuisesta ripulin hoitomene-telmästä. ”Kun mies menee vastaanotol-le, lääkäri tutkii hänet näin: Avatkaa suun-ne. JAHA, TÄÄLLÄ ON RISOJA HAMPAI-TA. Kaikki vaiva johtuu näistä. Vedetäänpä muutama pois. Kyllä helpottaa. Ja lääkäri ryhtyy työhön. Hän kiskoo miehiltä hampai-ta kuin eläimeltä. Lääkäri ei tule ajatelleek-si, että ripuli johtuu ensi sijassa aivan muis-ta seikoista kuin hampaista.” Kaikki sotilaat eivät halunneet lääkärin vas-taanotolle. Pentti Haanpää: ”Mutta lääkä-riinkään en lähtenyt, sillä eihän sodassa lii-oin tunneta muuta kuin kannettavia poti-laita ja minä olen toistaiseksi hyvissä ruu-miin voimissa” (Kirjeitä kahdesta sodasta). Haanpää kertoo eräästä sotilaita kiusan-neesta vaivasta kirjassaan Korpisotaa: ”Uu-si, hyvin lähelle änkeytyvä vihollinen, täit, alkoi jäytää viikkkokausia yhtämittaa yllä-olleiden vaatteiden alla. Tummat lumipu-kuiset hahmot tekivät yhä oudompia, äkil-lisempiä, arvaattomia liikkeitä, toisen kal-taisia kuin vilun vaikutuksesta.” Väinö Linna.Ann Med Milit Fenn 2023; Vol. 98, No 151Jotkut naiskirjailijat ovat kuvanneet lotti-en vaativia tehtäviä sodassa. Sirpa Kähkö-nen: ”Naisten tehtäväksi se aina jäi hoiva-ta ja ruokkia, liottaa haisevat kääreet ru-vettuneista haavoista, verevöittää kupatut sotilaat, laittaa ne kuntoon jotta ne taas pääsisivät lähtemään lihamyllyn hampai-siin” (Mustat morsiamet). Laila Hirvisaari: ”Äiti oli lottana sotasairaalassa. Hänen täy-tyi hoitaa haavoittuneita, kun hän oli opis-kellut sairaanhoitajaksi. Silloin sota-aikaan kaikki voimat tarvittiin” (Hiljaisuus). Marsalkka Mannerheim oli vuoden 1945 lopulla hoitamassa terveytään Portugalis-sa, lääkärinsä Lauri Kalaja oli mukana mat-kalla. Raija Orasen romaani Marsalkan ruu-su: ”Olen käynyt uimassa meressä aina kun sää sen vain on sallinut. Vesi on viileää – suoraan sanoen hyisen kylmää – mutta si-tä parempi, siitä Kalaja on kanssani samaa mieltä, vanhan miehen elimistö saa vauh-tia, sisäelimet alkavat toimia vilkkaammin, veri puhdistuu ja saa happea ja reumatis-mi karkaa ihan muiden ihmisten jäseniin.” Marsalkan reumatismiin hoitoon kuului kylmien kylpyjen lisäksi ”hellittämätön, ei liian rasittava liikunta, toisin sanoen rat-sastus.” SAIRAUKSIEN SIMULAATIOTSotilaiden monenlaiset sairauksien simulaa-tiot ovat kirjallisuudessa usein esillä. Ans-si Sinnemäen kirja Sota Kentästä ja kasar-mista: ”Paikoin vaikuttaa siltä, että enem-män kuin terveydestä armeijassa oltiin ylin-tä johtoa myöten hyvin huolissaan asevel-vollisten ”simuloinnista” eli sairaaksi te-keytymisestä.” Erkki Palolammen tunnettu kirja Kollaa kestää julkaistiin talvisodan jäl-keen vuonna 1940. Siinä on kuvattu suora-sukainen simulaation hoitomuoto: ”Salolla oli omalaatuiset sairaanhoitotavat. Jos hän huomasi hivenenkään vilppiä jonkun soti-laan sairaudessa, niin hän enempiä kysele-mättä määräsi lääkkeen: etuvartioihin yök-si. Yöllä todella oli etulinjan kuopassa rau-hallista jonkun tottuneen kaverin kanssa. Se teki hermoille hyvää.”Tästäkin aihepiiristä on Pentti Haanpäällä kiinnostavia kertomuksia. Kenttä ja kasar-mi: ”Mutta sotamies Nikke syöpi väkevää sikaria ja polttaa teelehtiä, jotta rinta rö-hiseisi, ja paastoaa, jotta muoto kävisi sur-keaksi.” Eräs avioliitto: ”Sotilaat leikkasi-vat jalkoterästään sopivalta paikalta pie-nen palan nahkaa ja saivat siten kunnol-lisen kengänhiertymän, he kuuluivat sito-van jalkansa polvesta telttanarulla ja lyödä pamauttavan sitten telttakepillä sääreensä, jolloin tuloksena on ajettuma, niukahdus. Koopeeukko ei pääse sellaisesta yli eikä ym-päri: sairaslepoa on annettava.” Haanpäätä edelleen: ”Moni nuori mies yrit-ti itsepintaisella oveluudella pettää herroja: olla sairaana, syövyttää kuparirahalla reikiä sääreensä, puhallella olkipillillä itsensä ty-rien kantajiksi, tahi lyödä pahan kirveshaa-van jalkaansa” (Hota-Leenan poika). Kal-le Päätalo kertoo, että ”veneerisen taudin saanut rinnastetaan sotilaslaissa itsensä sil-pojaan, eli katsotaan että tauti on hankit-tu tahallaan. Kumpaisestakaan eivät kuu-lemma saa päivärahaa” (Tuulessa ja tuiskus-sa). Veneerinen tauti tarkoittaa sukupuoli-tautia. Ulla-Lena Lundbergin mukaan ”useimpia sotilaita ei kiinnosta muu kuin siviiliin pää-sy, ja he käyttävät kekseliäisyyttään saira-uksien esittämiseen. Kenellä on sydänvika tai heikot keuhkot, kenellä reumatismi tai hengenahdistusta, yksi esittää jopa sokeaa. Kuppa on joka tapauksessa suosituin, kun-nes valistusupseeri kutsuu rykmentin lääkä-rin antamaan havaintoesityksen siitä, mi-ten sairauden toteaminen tapahtuu” (Mar-sipaanisotilas). Pentti Haanpää.Ann Med Milit Fenn 2023; Vol. 98, No 152HAAVOITTUNEETKalle Päätalo haavoittui vaikeasti jatko-sodan alkuvaiheessa Kiestingin rintamalla. Seuraavien pohdintojen taustalla lienevät omakohtaiset kokemukset. ”Kumma ilmiö ihmisessä. Kun hän haavottuu, häiriintyy ulostustoiminta, vaikka ei kävisikään niille paikoille.” ”Tuleeko kaikille haavottuneil-le haavakuume? Vähänkin pahemmin haa-vottuneille. Haavoihin kun jää monenlaista paskaa. Ja kuumeen jälkeen alkavat haavat mätiä” (Liekkejä laulumailla). Mauri Sariolan salapoliisiromaanissa Susi-kosken ajojahti on kasvoihin haavoittunut mies. ”Laskivat molemmista poskista lä-pi. Onneksi olin juuri silloin kääntynyt si-vuttain ja huusin kita ammollaan apua. Ja luoti se kun sujahti. Säilyivät hampaat ja kielikin.” Mika Waltarin mukaan ”koneki-vääriampujalta vahingoittuivat sodassa jos-kus peukalot. Konekiväärin liipaisinta pai-netaan peukaloilla” (Rakkaus vainoaikaan). Kenraalimajuri Erkki Raappana vieraili usein kenttäsairaalassa. ”Potilaskierto oli suhteellisen nopea, ja komentaja halusi ta-vata mahdollisimman monta haavoittunut-ta tai muutoin sairastunutta. Raappana oli leikkiä ymmärtävä mies, ja hänen olemuk-seensa kätkeytyi hyväntahtoista huumoria” (Jukka Partanen ym. E.J. Raappana. Rajan ja sodan kenraali). Myös sotainvalideista on kuvauksia. Eeva Joenpelto: ”Hänellä on kipuja silloin tällöin kun sirpaleet liikkuvat. Hän on sotainvali-di” (Avoin, hellä ja katumaton). Joel Haah-tela: ”Sisäpihan poikki linkutti hiljaisia mie-hiä, jotka kantoivat sirpaleita kehossaan, piilottelivat tuliaisia Neuvostoliitosta, yhtä keuhkojen puolella, toista lonkan seutuvil-la. Hihat heiluivat tyhjinä tai ne oli työnnet-ty napinläpeen kuin häpeämään omaa tyh-jyyttään” (Mistä maailmat alkavat). LOPUKSI Monet kirjailijat, erityisesti Pentti Haanpää ja Kalle Päätalo ovat kertoneet teoksissaan viime sotiemme aikaisista sotilaslääkäreistä ja heidän työstään usein hyvinkin vaikessa olosuhteissa. Molemmat ovat tuoneet esil-le etenkin rivisotilaiden kokemuksia ja nä-kemyksiä. KirjoittajaJukka MustonenSisätautiopin emeritusprofessoriTampereen yliopistoKuvatArtikkelin pääkuva: SA-kuva; Kalle Pääta-lon kuva: Helge Heinonen/Helge Heinosen kokoelma, Historian kuvakokoelma, Mu-seovirasto; Leo Skurnikin kuva: Wikimedia commons; Väinö Linnan kuva: Helge Heino-nen/Helge W. Heinosen kokoelma, Journa-listinen kuva-arkisto, Museovirasto; Pentti Haanpään kuva: Wikimedia commonsAnn Med Milit Fenn 2023; Vol. 98, No 153

Sotilaslääkärit ja sotilaiden hoito kirjailijoiden kuvaamana

https://trepo.tuni.fi/bitstream/10024/152246/1/Mustonen_sotilaslaakarit.pdf

Sotilaslääkärit ja sotilaiden hoito kirjailijoiden kuvaamana

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Trepo - Institutional Repository of Tampere University