Sähköverkkoyhtiön valvontamallien vertailua

Abstract

Sähköverkkoyhtiöllä on sähkönjakelun monopoli omalla alueellaan. Energiavirasto valvoo yhtiöiden toimintaa ja hinnoittelun kohtuullisuutta. Tätä valvontaa se toteuttaa soveltamalla valvontamalliksi kutsuttua säätelykehikkoa. Viime vuosien aikana useampikin taho on kritisoinut ja esittänyt muutoksia nykyiseen valvontamalliin. Kritiikki kohdistui verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman määrittelyyn ja siihen, kuinka suuri korvaus voidaan katsoa kohtuulliseksi. Säätelyjärjestelmän muutos johtaa yritysten toiminnan muuttumiseen. Ilman kvantitatiivista tarkastelua nämä muutokset jäävät periaatteellisten kehityskulkujen hahmotteluksi. Työssä on laadittu mallikokonaisuus, jossa sähköverkkoyhtiö kuvataan nettotulosta maksimoivana toimijana ja valvontamalli tätä toimintaa rajoittavana tekijänä. Valvontamalliosio kattaa sekä nykyisen valvontamallin että sille ehdotetut variaatiot. Laskentamalli mahdollistaa nykyisen valvontamallin ja sen variaatioiden arvioinnin ja vertailun luomalla ympäristön, jossa yhtiöitä ja valvontamalliversioita käsitellään johdonmukaisesti samalla tavalla. Valvontamallien piirteet paljastuvat, kun yritys pyrkii hyödyntämään ne edukseen täysimääräisesti. Oleellista tällaisessa vertailussa ovat vertailusuureiden erot, eivät niiden absoluuttiset arvot tai tasot. Esimerkkiyhtiöiden tarkastelu osoittaa, että laadittu laskentamalli kuvaa yhtiöiden toimintaa uskottavasti. Se soveltuu työkaluksi valvontamallin kannusteiden ja rajoitusten vaikutusten selvittämiseen – ja hieman täydentäen myös yrityksen strategisiin tarkasteluihin. Raportissa tarkastellaan lisäksi älyverkkoteknologioiden sovellusmahdollisuuksia ja niiden käyttöönottoa edistävien uusien kannustimien taloudellisia vaikutuksia niin asiakkaisiin (verkkomaksuihin) kuin yhtiötalouteen

    Similar works