Kerrostalo Ikaalisten Vanhaan Kauppalaan

Abstract

Tiivistelmä. Kandidaatintyönäni suunnittelin puurakenteisen asuinkerrostalon Ikaalisten Vanhaan Kauppalaan Kauppakadun ja Teinintien risteykseen Oma Tupa -juhlatalon läheisyyteen. Kandidaatintyöni on osa arkkitehtuurin koulutusohjelman kolmannen vuoden aikana toteutettavaa yhdyskuntasuunnittelusta, nykyaikaisesta arkkitehtuurista ja rakennusopista koostuvaa yhteisprojektia. Aluesuunnitelman laatiminen alkoi asemakaavasuunnittelun kurssilla, ja asuntosuunnittelun kandintyöni pohjautuu asemakaavasuunnittelun kurssilla tehtyyn viitesuunnitelmaan sekä asemakaavaan — Ikaalisten Vanhaan Kauppalaan ja Toivolansaareen oli tarkoituksena laatia uusia asuinmahdollisuuksia ja ideoida alueelle uusia alueen kehittämisen ehdotuksia. Aluesuunnitelma ja asemakaava toteutettiin yksilötyönä. Vanhan Kauppalan ja Toivolansaaren alue on jo nykyisellään viehättävää: Kauppalan vanhat rakennushistoriallisesti arvokkaat puutalot ja Toivolansaaren viihtyisät ulkoreitit ovat Ikaalisten asukkaille tärkeitä. Siitä huolimatta Ikaalinen on tällä hetkellä muuttotappioinen kunta, ja uudisasutusta lisäämällä sinne voitaisiin houkutella uusia asukkaita. Kauppalan heikkoja kohtia tällä hetkellä ovat palveluiden vähäisyys ja niiden hajanainen sijoittelu. Nykyään hoivakoti on sijoitettu kauniille paikalle Toivolansaareen, mutta ikäihmisten kohtaamiset muiden ikäluokkien kanssa jäävät siellä vähäisiksi. Varsinaista lähikauppaa Kauppalassa tai Toivolansaaressa ei ole tällä hetkellä ollenkaan, vaan se sijoittuu Vanhan Kauppalan vieressä olevan Rahkolan alueen puolelle. Oman suunnitteluni arvoja olivat sekä suunnittelualueen viehättävien ominaisuuksien säilyttäminen nykyisellään että Vanhan Kauppalan alueen aktivointi. Toivolansaareen sijoittuu ulkoreittien lisäksi matkailualuetta ja saaren eteläosassa on Kyrösjärven ranta-alue. Lisäksi saaren koillisrannalla on jo alueen asukkaille käytössä oleva julkinen sauna. Toivolansaarta lähdin uudistamaan tuomalla sinne omakotitaloasumista sekä aktivoimalla eteläistä ranta-aluetta uudella julkisella saunalla. Mielestäni on erittäin olennaista säilyttää olemassa olevat ja asukkaita jo nykyisellään erinomaisesti palvelevat ulkoilureitistöt. Vanhassa Kauppalassa tein muutoksia olemassa olevaan Lehmustien, Poppelikadun ja Kauppakadun rajaamaan asuinalueeseen uudistamalla sen kerrostaloasumista sekä lisäämällä kokoojakadun varteen yksikerroksisen liikerakennuksen ja avoimen torialueen. Kauppalan itäisessä osassa sijaitseva Oma Tupa on rakennushistoriallisesti arvokas Vanhan Kauppalan juhlatalo. Viereiseen kortteliin lisäsin asuinkerrostalon, joka rajaa Kauppakadun katualuetta aiempaa yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi. Itsenäisyydenkadun ja Keturinkadun risteykseen sijoitin lähikaupaksi suunnitellun yksikerroksisen liikerakennuksen, josta on myös helppo kulkuyhteys hoivakodin suuntaan Lehmustien ja Kyrösseläntien rajaaman korttelin yhteyteen. Kaikilla näillä muutoksilla pyrin kehittämään alueen asumisen monipuolisuuden, palvelujen saavutettavuuden ja kulttuurihistoriallisessa ympäristössä olennaisen asumisviihtyvyyden laatua. Aluesuunnitteluvaiheen jälkeen yhteisprojekti jatkui asuntosuunnittelun kurssilla — kurssin tehtävänannossa ohjeistettiin, että aluesuunnitelmasta valittaisiin yksi asuinkerrostalo ja sen piha-alue tarkempaan tarkasteluun. Asuinkerrostaloon oli tarkoitus suunnitella vähintään kolme erilaista asuntotyyppiä sekä vähintään yksi asunto oli esitettävä esteettömin ratkaisuin. Myös asuinkerrostalon yhteistilojen suunnittelu kuului osaksi kurssin teemoja. Päädyin puurakenteiseen kerrostaloon, jotta talo sopisi julkisivuratkaisuiltaan mahdollisimman hyvin Vanhan Kauppalan rakennushistoriallisesti arvokkaisiin puurakennuksiin ja puun materiaalin käytön jatkumo säilyisi Vanhassa Kauppalassa jatkuvana teemana. Rakennus on tarkoitus toteuttaa palkkivahvisteisena CLT-rakenteena. Asuntosuunnittelun puolella suunnitteluni kantavia arvoja olivat yhteistilojen toiminnallisuus ja helppo saavutettavuus, asuintilojen funktionaalisuus ja valoisuus sekä esteettömyyden toteutuminen mahdollisimman luontevilla ratkaisuilla. Pihasuunnitelman toiminnallisuus oli myös suunnittelutyöni keskiössä. Halusin tuoda kerrostalon tavallisesti kellaritilaan sijoittuvan pesutuvan ja saunan maan tasoon, josta on helppo viedä pyykit ulos kuivumaan tai kulkea vilvoittelemaan terassille. Asuinkerrostalon kuntosalitilat sijoitin kellarikerrokseen, johon on mahdollistettu oma kulku myös suoraan ulkoa, tontilla jo olemassa olevien korkeuserojen myötä. Asuntojen ratkaisuissa halusin tutkia atriumhenkisiä parvekkeita osana kolmen, neljän ja viiden huoneen perheille suunnattuja asuintiloja. Lasitetut atriumparvekkeet muodostavat asukkaille omaan pihaan verrattavan, helppohuoltoisen yksityisen ulkotilan. Asunnoissa on hyödynnetty myös isoja lasipintoja, jotka avaavat asunnon olohuone- ja keittiötiloista näkymiä ympäristöön sekä tuovat valoa asuntoihin. Kolmioihin ja sitä isompiin asuntoihin halusin kaikkiin lisätä toiminnallisen kodinhoitohuoneen, jotta asunnoissa olisi selkeä tila myös pyykkien huollolle. Ylimpään kerrokseen sijoittuvat viiden huoneen kattohuoneistot sekä kahden huoneen esteettömät asunnot. Yhteisprojektin kolmas osio on kerrostalosuunnittelun kurssi, jossa tarkennetaan suunnitellun kerrostalon rakenteita ja tehdään kerrostalosta työ- ja rakennusosapiirustukset. Työpiirustuksina laajin työpiirustuspohjan asuinkerrostalon toisesta kerroksesta ja poikittaisleikkauksen rakennuksen porraskäytävän kohdalta. Keskeneräisyyden vuoksi en ole sisällyttänyt kerrostalosuunnittelun kurssin rakennusosapiirustuksia kandidaatin työn esitykseen

    Similar works