Tämä kandidaatin opinnäytetyö käsittelee luontodokumentteja, niiden historiaa, merkitystä ja dramaturgiaa.
Työssä analysoidaan ja vertaillaan kahta vuosina 2012 ja 2013 valmistunutta luontodokumenttia, joiden molempien aihe on metsä. Molempien elokuvien dramaturginen rakenne perustuu kronologiaan: Metsän tarinassa vuodenaikojen kiertoon, Sademetsän tarinassa metsän sukkessiovaiheisiin.
Pääasiallisiksi tutkimuskysymyksiksi nousee, minkälaisia kerronnan keinoja nämä elokuvat käyttävät, miten ne draamallistavat luontoa ja minkälaisia tulkintoja ne samalla tulevat tuottaneiksi.
Esimerkkielokuvat ruokkivat katsojan uteliaisuutta ja vetoavat tunteisiin eri tavoin kuin fiktioelokuvat tai tarinalliset dokumentaarit. Ne eivät ole purettavissa osiin samoilla käsitteellisillä työkaluilla, jotka soveltuvat tarinan varaan rakentuvien elokuvien dramaturgiseen analyysiin.
Elokuvat nojaavat pikemminkin eeppisen kuin draamallisen kerronnan traditioon. Molempien lähestymistapa on lähempänä selittävää kuin havainnoivaa. Elokuvien ääni, tapa puhutella katsojaa, on toisaalta formaali eli opettava ja luotettavuuden vaikutelmaan pyrkivä, toisaalta varsin sentimentaalinen.
Elokuvat noudattavat genren konventioita kannustaessaan metsien suojeluun, mutta esittäessään samalla luonnon loputtoman sitkeänä ja sopeutumiskykyisenä. Ne sivuuttavat keskustelun ympäristöongelmien nimenomaisista syistä, pidättäytyvät ehdottamasta niihin ratkaisuja ja väistävät herättämänsä ristiriitaiset kysymykset
