Suomalainen kaavoittajaprofessio ja suunnittelun kommunikatiivinen käänne: vuorovaikutukseen liittyvät ongelmat ja mahdollisuudet suurten kaupunkien kaavoittajien näkökulmasta
The thesis examines the role and jurisdiction of the planning profession in Finland, as well as the reactions of the profession to the pressures for change caused by the communicative turn in planning. The background of study includes the adoption of the new Land Use and Building Act in 2000 and the observation that some planners have a negative view of communicative or participatory planning.
Empirical data of the qualitative study consists of 24 thematic interviews conducted with planners in Helsinki, Tampere and Oulu. Applying the methodology of the sociology of professions, the study employs theories of professions to fi nd explanatory models for patterns of thinking and action among planners. Key concepts are professional knowledge and skills, and expertise.
The main research question is approached in four sub-areas. The first presents a review of the development of the planning profession and its current role in Finland. The second examines the views of planners about their expertise and about knowledge in planning. The third examines the views of planners about town planning and the actors involved. The final discussion focuses on ways to develop the self-understanding of planners, and possible ways to improve trust between planners and stakeholders.
The study shows that the way planners view their own role and jurisdiction depends on their perception of the nature and function of town planning. Some planners see town planning in terms of the physical and the rationalist planning paradigms, both of which emphasise the role of the planner as an expert. As opposed to the planner, residents are seen as lay people and ”users” of residential areas, instead of active participants in the planning process. In the physical and rationalist paradigms, the planner’s professional role follows the traditional functionalist or technological-rationalist notion of the profession, in which a planner’s work consists of fi nding technical solutions to problems defi ned by someone else. Planners see themselves as representing value-free, neutral expertise and the common good, other stakeholders are seen to represent their own special interests.
The views of these planners on planning and themselves as professionals place little importance on communicativity. From the perspective of the sociology of professions, this is a fairly typical way of thinking in many professions: in order to protect their own jurisdiction, professions restrict all communication regarding their own work rather than open it up for discussion and external evaluation (e.g. Abbott 1988). In the world of town planning, however, this way of thinking serves to exacerbate the lack of trust and confl icts between those involved in planning.
Some planners, on the other hand, see town planning more or less in keeping with the communicative planning paradigm. The communicative turn in planning draws attention to the evaluative and political nature of planning, and to the opportunities of citizens to participate in planning their own living environment. All actors, planners included, have different kinds of knowledge, different starting points and values regarding planning. In the communicative paradigm, the planning professional is an expert capable of refl ection, whose function is to reconcile different viewpoints and information regarding planning, and to offer participants an opportunity to reach a common understanding. The responsibility of the planner as an expert of good environment and a co-ordinator of the planning process remains unchanged.
The views of planners regarding their own jurisdiction varies. It is observed in the study that the professional jurisdiction of the planning profession is changing, and the situation is currently extremely challenging for planners. Along with core competences, the new dispensation of jurisdiction for planners places an increased emphasis on process skills, and communication skills in particular.
The study outlines a “model of the refl ective planner” based on Donald A. Schön’s “model of the refl ective practitioner” (1982). It is used to present one possible professional role model that accords with the new jurisdiction of planners. The possible impacts of the new role for the planning profession are also discussed.Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisen kaavoittajien ammattikunnan eli profession roolia ja valtuutusta, sekä profession reagointia siihen kohdistuviin muutospaineisiin yhdyskuntasuunnittelun niin kutsutun kommunikatiivisen käänteen myötä. Työn taustalla ovat vuonna 2000 voimaan tullut maankäyttö- ja rakennuslaki, sekä havainto, jonka mukaan kommunikatiivinen eli osallistuva suunnittelu jakaa kaavoittajien mielipiteitä.
Tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Empiirinen aineisto koostuu 24 kaavoittajan teemahaastattelusta Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Työn lähestymistapa on professiososiologinen. Kaavoittajien ajattelu- ja toimintatapoihin etsitään selitysmalleja professioteorioista. Keskeisiä käsitteitä ovat professionaalinen tieto ja osaaminen sekä asiantuntijuus.
Tutkimuksen peruskysymystä selvitetään neljän tutkimustehtävän kautta. Ensin tutkitaan kaavoitusprofession kehitysvaiheita sekä nykyistä roolia Suomessa. Toiseksi tarkastellaan kaavoittajien näkemyksiä asiantuntijuudesta ja tiedosta suunnittelussa. Kolmanneksi tutkitaan kaavoittajien näkemyksiä yhdyskuntasuunnittelusta ja suunnitteluun osallistuvista toimijoista. Lopuksi pohditaan sitä, miten kaavoittajien itseymmärrystä voitaisiin kehittää, ja onko mahdollista parantaa kaavoittajien ja osallisten välistä luottamusta.
Tutkimuksessa todetaan, että, että kaavoittajien näkemykset omasta roolistaan ja valtuutuksestaan riippuvat siitä, millaisena nämä näkevät yhdyskuntasuunnittelun luonteen ja tehtävän. Osa kaavoittajista näkee yhdyskuntasuunnittelun fyysisen ja rationalistisen suunnitteluparadigman mukaisena. Molemmat suunnittelun paradigmat korostavat kaavoittajan asiantuntijuutta. Asiantuntijuuden vastapainona asukkaat määrittyvät maallikoiksi ja asuinalueiden ”käyttäjiksi”, eivät suunnittelun aktiivisiksi toimijoiksi. Fyysisessä ja rationalistisessa suunnitteluparadigmassa kaavoittajien professionaalinen rooli on perinteisen funktionalistisen tai teknis-rationaalisen professionäkemyksen mukainen. Siinä kaavoittajat keskittyvät muualla asetettujen ongelmien tekniseen ratkaisemiseen. Kaavoittajat katsovat edustansa suunnittelussa arvovapaana pidettyä asiantuntijuutta ja yleistä etua, kun taas muiden osallisten katsotaan edustavan erilaisia erityisintressejä.
Näiden kaavoittajien näkemykset suunnittelusta sekä näkemykset itsestä professionaalisina toimijoina eivät painota kommunikatiivisuuden merkitystä. Professiotutkimuksen näkökulmasta ajattelutapa on monille professioille tyypillinen: omaa valtuutustaan suojellakseen professiot pyrkivät pikemmin rajoittamaan työnsä sisältöä koskevaa kommunikaatiota kuin avaamaan sen avoimelle keskustelulle ja profession ulkopuoliselle arvioinnille (mm. Abbott 1988). Yhdyskuntasuunnittelun maailmassa tämä ajattelutapa aiheuttaa kuitenkin yhä enemmän luottamuspulaa ja konfl ikteja suunnittelun eri osapuolten välille.
Toisaalta osa kaavoittajista näkee yhdyskuntasuunnittelun enemmän tai vähemmän kommunikatiivisen suunnitteluparadigman mukaisena. Suunnittelun kommunikatiivinen käänne korostaa suunnittelun arvoladattua ja poliittista luonnetta sekä kansalaisten mahdollisuutta osallistua oman elinympäristönsä suunnitteluun. Kaikilla toimijoilla, kaavoittajat mukaan lukien, on erilaista tietoa, erilaisia lähtökohtia ja arvostuksia koskien suunnittelua. Kommunikatiivisen suunnitteluparadigman mukainen kaavoittajaprofessionaali on refl ektoiva asiantuntija, jonka tehtävänä on saattaa yhteen erilaiset suunnittelua koskevat näkökulmat ja tieto, sekä tarjota osallisille yhteisymmärryksen mahdollisuus. Kaavoittajan vastuu hyvän ympäristön asiantuntijana ja suunnitteluprosessin koordinoijana säilyy.
Kaavoittajien näkemykset omasta valtuutuksestaan siis vaihtelevat. Tutkimuksessa esitetään, että kaavoittajien professionaalinen valtuutus on muuttumassa ja tilanne on kaavoittajille tällä hetkellä hyvin haasteellinen. Uuden valtuutuksen mukaisessa asiantuntemuksessa korostuvat kaavoituksen substanssiosaamisen lisäksi entistä enemmän prosessiosaaminen sekä erityisesti kommunikaatiotaidot.
Tutkimuksessa kehitetään Donald A. Schönin ”refl ektoivan ammattilaisen malliin” (1982) perustuva ”refl ektoivan kaavoittajan malli”. Sen avulla esitellään yksi mahdollisuus kaavoittajien uuden valtuutuksen mukaiseksi ammatilliseksi roolimalliksi. Lisäksi pohditaan, mitä seurauksia uuden roolin omaksumisesta voisi kaavoittajaprofessiolle olla
