Tässä tutkielmassa tarkastelen ylisukupolvisesti köyhien kokemuksia köyhyydestä. Tutkimus on laadullinen ja sen aineisto koostuu 23 tekstistä, jotka ovat osa vuonna 2019 järjestettyyn Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailuun osallistuneista kirjoituksista. Teksteissä ylisukupolvista köyhyyttä kokeneet kirjoittajat kuvaavat vapaamuotoisesti elämäänsä ja kokemuksiaan köyhyydestä. Tutkielmani metodologisen viitekehyksen muodostaa sosiaalikonstruktionismi ja aineiston olen analysoinut diskurssianalyysiä käyttäen. Tutkimuskysymykseni on millaisia merkityksiä ylisukupolvistunutta köyhyyttä kokeneet antavat köyhyydelle omassa elämässään.
Henkisten, sosiaalisten, aineellisten ja kulttuuristen elämänhallinnan voimavarojen tavoin myös köyhyyden on todettu voivan siirtyä sukupolvelta toiselle. Ylisukupolvistunut köyhyys ja huono-osaisuus on Suomessa monitahoinen ongelma. Edellisten sukupolvien kouluttamattomuuden, työmarkkinoille liittymisen ongelmien, toimeentulon vajeiden sekä mielenterveyden haasteiden on voitu osoittaa olevan yhteydessä samankaltaisiin ongelmiin myös lapsilla. Pelkästään tilastoja ja määrällisiä mittareita tarkastelemalla ei kuitenkaan tavoiteta ylisukupolvisen köyhyyden kokonaiskuvaa. Köyhyyden monimuotoisuuden ymmärtämiseksi on tarpeen tutkia myös yksilöiden omakohtaisia kokemuksia. Ymmärrys köyhän arkipäiväisestä selviytymisestä on tärkeää niin yhteiskunnallisen päätöksenteon kuin sosiaalityön käytännönkin kannalta.
Paikansin aineistosta neljä diskurssia, joissa köyhyys rakentui eri tavoin. Diskurssit olen nimennyt elämänmittaiseksi kumppaniksi, päivittäiseksi selviytymiseksi, toiseuden ja häpeän diskurssiksi sekä elämää köyhyydestä huolimatta -diskurssiksi. Kolmessa ensin mainitussa diskurssissa käsiteltiin köyhyyden vaikutuksia ylisukupolvistunutta köyhyyttä kokeneiden elämänkulkuun ja valintoihin, säästeliäisyyttä ja luopumista arjesta selviytymisen keinoina sekä köyhyyden synnyttämiä ulkopuolisuuden ja häpeän tunteita. Elämää köyhyydestä huolimatta -diskurssi haastoi muiden diskurssien sisältöjä keskittymällä siihen, mikä elämässä on hyvin köyhyydestä huolimatta. Näiden neljän diskurssin lisäksi käsittelen myös köyhyyden ja sairauden yhteen kietoutumista, sillä se nousi aineistossa merkittävään rooliin. Erityisen huolestuttavana näyttäytyi kokemus siitä, että köyhyyttä kokeneiden sairaudet saattoivat jäädä tutkimatta, tunnistamatta tai huomioimatta taloudellista tukea haettaessa.
Tulosten perusteella köyhyys merkityksellistyi sitä kokeneille eri tavoin. Lapsuuden köyhyydellä nähtiin yleisesti olevan merkitystä sille, millaiseksi elämä oli muodostunut aikuisuudessa, mutta yksilöiden välisiä eroja näkyi siinä, kuinka aiempiin kokemuksiin ja sen hetkiseen köyhyyteen suhtauduttiin. Osa kirjoittajista pystyi suhtautumaan kokemuksiinsa selvästi muita positiivisemmin ja kääntämään kohtaamansa haasteet vahvuuksiksi. Tulokset osoittivat myös, että yhteiskunnallinen suhtautuminen köyhiin koettiin negatiivisena ja esimerkiksi asiointi viranomaisten sekä muiden auttajatahojen kanssa merkityksellistyi nöyryyttäväksi ja vähätteleväksi
