Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin Giordano Brunon (1548–1600) ja Johannes Keplerin (1571–1630) esittämiä kosmologisia ja luonnonfilosofisia näkemyksiä 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alkupuolella. Vuonna 1543 julkaistu Nikolaus Kopernikuksen teos De revolutionibus orbium coelestium ja siinä esitetty aurinkokeskinen maailmankuva synnyttivät suuren määrän uusia kosmologisia ja tähtitieteellisiä ajatuksia, joihin Brunon ja Keplerin näkemykset lukeutuivat. Kopernikuksen ajatusten innoittamana Bruno ja Kepler kumpikin lähtivät kritisoimaan omin tavoin vanhaa Aristoteleen ja Klaudios Ptolemaioksen maakeskistä maailmankuvaa.
Tutkielman alkuperäisaineistoina toimivat Brunon On the Infinite, the Universe and the Worlds vuodelta 1584 ja Keplerin Astronomia Nova vuodelta 1609. Teokset valikoituivat tutkimuksen tarkastelun kohteeksi, sillä niissä Bruno ja Kepler kumpikin esittelivät keskeisimpiä kosmologisia näkemyksiään. Ensimmäinen teoksista oli dialogin muodossa oleva filosofiseen argumentaatioon perustuva kirja. Jälkimmäinen taas oli esimerkki varhaisesta luonnontieteellisestä teoksesta, jossa argumentaation välineinä toimivat matematiikka, geometria ja havainnot.
Alkuperäisaineistosta selvitettiin miten Bruno ja Kepler kritisoivat maakeskistä maailmankuvaa, miten he hyödynsivät aurinkokeskistä maailmankuvaa omassa luonnonfilosofiassaan ja millä tavoin he perustelivat omia näkemyksiään ja argumenttejaan. Heidän esittämänsä ajatukset kontekstualisoitiin historiallisesti, jonka avulla havainnoitiin minkälaiseen aikalaiseen keskusteluun he ottivat osaa ja mistä heidän ajatuksensa kumpusivat. Lisäksi heidän esittelemiä väitteitä vertailtiin keskenään ja pohdittiin niiden mahdollisia eroja ja samankaltaisuuksia. Tarkastelu tehtiin temaattisesti.
Tutkimuksessa havaittiin, että Bruno sekä Kepler esittivät aikakaudelleen radikaaleja näkemyksiä, mutta hyvin erilaisista näkökulmista. Bruno kritisoi Aristoteleen maakeskistä maailmankuvaa ja halusi hylätä sen kokonaan. Tilalle hän tarjosi omaa äärettömän suurta maailmankaikkeutta, jossa tila, aika ja suunnat muuttuivat vain suhteellisiksi käsitteiksi. Samoin Aurinko ja Maa olivat vain pieni osa ääretöntä maailmankaikkeutta. Kepler taas tuki ajatusta, jossa Aurinko oli maailmankaikkeuden keskus, ja planeetat, Maa mukaan lukien, kiersivät sitä. Keplerin universumi oli rajallinen ja Aurinko oli siinä uniikki taivaankappale. He molemmat perustelivat edellä mainittuja näkemyksiään hyvin eri tavoin. Heidän ajatustensa analysointi tarjosi oivan ikkunan uuden ajan alun kosmologisen keskustelun tarkastelulle
