Salaliittoteoretisointi herättää tiedeyhteisössäkin usein vähättelyä, leimaamista ja naureskelua. Ilmiö kuitenkin ansaitsee vakavaa pohdintaa, ja tieteelläkin saattaa olla peiliin katsomista. Salaliittoteoretisointi nimittäin kytkeytyy tieteen vääristyneeseen julkiseen kuvaan ja sen itseymmärryksen rajoituksiin

Talvitie, Vesa

Finnish

Journal.fi

VESA TALVITIESALALIITTOTEOREETIKOT SAAVAT INNOITUSTA ROMANTISOIDUSTA TIETEESTÄSalaliittoteoretisointi herättää tiedeyhteisössäkin usein vähättelyä,  leimaamista ja naureskelua. Ilmiö kuitenkin ansaitsee vakavaa pohdintaa, ja tieteelläkin saattaa olla peiliin katsomista. Salaliitto­teoretisointi nimittäin kytkeytyy tieteen vääristyneeseen julkiseen kuvaan ja sen itseymmärryksen rajoituksiin.S alaliittoteoreetikot esitetään julki-sessa keskustelussa usein jonkin-laisina höyrypäinä, ja heidän har joit ta mansa ”oma tutkimus” tava taan laittaa ironisesti lainaus merk keihin. Harva ”salaliittoteoreetikko” tunnistaa tästä kuitenkaan itseään, sillä luonnehdinta on ulko puolisten tekemä, epätarkka ja leimaava. Salaliittoteoreetikoiden sijasta olisi ehkä pai-kallaan puhua tiedeinstituution ulko puolella tapahtuvasta totuudenetsinnästä.Niin sanottuja ”salaliittoteoreetikkoja” on moneen lähtöön, eivätkä he eroa kovin merkittävästi ”tavallisista ihmisistä” (Wood ja Douglas 2019). Joka tapauksessa heidän joukostaan erottuu mielenkiintoinen ala-ryhmä, joka kantaa huolta tieteen rappeutu-misesta ja korruptoituneisuudesta. Näistä vakavahenkisistä totuudenetsijöistä kerto-vat esimerkiksi toimittaja Noora Mattilan Heränneet-tietokirja ja Jaron Harambamin etnografinen tutkimus (Mattila 2022; Ha-rambam 2020).Sikäli kun ”salaliittoteoreetikot” ovat tieteen vastaisia, he eivät niinkään epäile tiedettä vaan tutkijoita (Pasek 2019). Esi-merkiksi Rupert Sheldrake on kirjoittanut teoksen The Science Delusion, jota on pidet-ty ”salaliitto teoreetikoiden” tiedekritiikin Raamattuna (Sheldrake 2012). Sheldrake luonnehtii itse puheenvuoroaan tieteen puolustukseksi. Tällaiset ”salaliittoteoree-tikot” pitävät siis itseään tieteellisempinä kuin tiede itse. ”Oman tutkimuksen” harjoit-tamisessa on ylimielisyyden aromi, sillä sen harjoittajat katsovat sen kertovan heidän itsenäisestä ajattelustaan ja olevan lammas-maisen lauma sieluisuuden vastakohta.Tieteen itsensä korjaavuus nojaa tiede-insti tuution sosiaalisiin ulottuvuuksiin, kuten vertaisarviointiin, tiedejulkaisuissa esitettyyn kritiikkiin, tieteellisten kongres-KUVAN LÄHDE: PEXELS18TIETEESSÄ TAPAHTUU – 1/2023 – ARTIKKELIsien keskusteluihin ja vapaamuotoiseen yhteyden pitoon. Näin tieteen ulkopuolelle asemoituminen on tiedonmuodostuksen luo-tettavuuden kannalta kohtalokasta: näke-mykset eivät tavoita niitä, jotka tutkivat aihe piirejä ammatikseen.TIEDEIKONIT ”OMAN  TUTKIMUKSEN” ESIKUVINAVaikka omaa polkua kulkevat totuuden et-sijät ovat tietyssä mielessä tieteenvastaisia, tieteen historiasta on helppo löytää esikuvia heidän eetokselleen.Ilmeinen esikuva tällaiselle totuuden-etsinnälle on esimerkiksi Sigmund Freudin (1856–1939) psykoanalyysi itseanalyyseineen ja unien tulkintoineen. Freud sopii myös henkilönä hyvin omia polkuja kulkevan tut-kijan esikuvaksi, sillä hän joutui taistelemaan vuosi kymmeniä puritaanisen kulttuurin ja ennakkoluuloisen tiedeyhteisön lammas-laumo ja vastaan.Myös Charles Darwinin (1809–1882) tut-kijanote herättää salaliittohenkisessä ajat-telijassa lämpimiä tunteita, sillä Darwinkin loi oman teoriansa liittämällä yhteen eril-lisiltä ja merkityksettömiltä vaikuttaneita yksityis kohtia. Isaac Newton (1643–1727) puolestaan oli kiinnostunut alkemiasta, ja Albert Einsteinin (1879–1955) suppean suhteellisuus teorian voi sanoa olevan ”oman tutkimuksen” tulos, sillä sitä kehittäessään Ein stein työskenteli patenttitoimiston vir-kailijana ilman yhteyksiä akateemiseen maa-ilmaan.Tällaiset tiedeikonit tarjoavat ”salaliitto-teoreetikolle” selvästikin samastumispintaa. Psykologinen näkökulma avaisi varmasti mui-takin yhteyksiä tieteessä ja sen ulko puolella tapahtuvan totuuden etsimisen välille.TIETEEN PSYKOLOGIATutkimisen psykologia lankeaa ilmiselvästi tieteen psykologian kenttään. Tieteen psyko-logia on kuitenkin heiveröinen ja kituva tut-kimustraditio. Ensimmäinen tieteen psyko-logian kongressi pidettiin niinkin myöhään kuin vuonna 2006, ja vuonna 2008 perustet-tu tiedelehti Journal of Psychology of Science and Technology jouduttiin lakkauttamaan jo seuraavana vuonna.Kun Google Scholar -palvelussa tekee haun vuonna 2021, tieteen psykologiaa (psychology of science) hakemalla löytyy vain 404 julkai-sua. Tieteen filosofiaa (philosophy of science) hakemalla löytyy sen sijaan 24 300 julkaisua ja tieteen historiaa (history of science) hake-malla 21 000 julkaisua. Tieteen sosiologiaa-kin (sociology of science) hakemalla löytyy 4 310 julkaisua.Tieteen psykologia on tieteen sisällä epä-kiinnostava ja marginaalinen tutkimuskenttä – tiedettä ei näytä kiinnostavan ymmärtää itseään psykologisesti. Tämä on kiusallista etenkin siihen verrattuna, kuinka kiinnos-tunut tiede on ollut ”salaliittoteoreetikon” psykologiasta (esimerkiksi Brotherton 2015; Uschinski 2019). Taustalla voi olla positivisti-nen ajatuksenkulku, jonka mukaan tutkijan psykologialla ei lopulta ole merkitystä, koska tiede valjastaa tutkijoiden kateudet, mono-maanisuudet ja narsismit palvelemaan tie-teen edistystä.Tieteen psykologian tutkimus on sisällöil-tään tai teemoiltaan hyvin kapeaa, sillä se kes-kittyy käyttäytymiseen ja kognitiivisiin pro-sesseihin. Ei ole olemassa fenomeno logista, psykoanalyyttistä, eksistentialistista tai narra-tiivista tieteen psykologiaa (katso esimerkiksi Feist 2006; Proctor ja Capaldi 2012; O’Doherty, Osbeck, Schraube ja Yen 2019; Carré 2019). Tutkijan subjektiivisuus on rajattu tieteen psykologian ulkopuolelle (Teo 2019), ja tie-teen kuva tutkimisen psyko logiasta muistut-taa taloustieteen ajatusta kuluttajasta, joka tekee valintoja vain järkiperustein.Tiedeyhteisössä suhtaudutaan usein pil-kallisesti ”salaliittoteoretisointiin”, minkä voi tulkita tieteen eräänlaisena tieto-opillise-na eli episteemisenä arroganssina. Thomas Teo löytää sille kaksi taustatekijää. Ensim-mäinen nousee uusliberalismin sävyttämäs-tä yliopisto maailmasta. Jatkuva vertailu, arvioin ti ja kilpailu resursseista ovat totut-tanut akateemiset tutkijat (yli)korostamaan oman näkökulmansa painoarvoa. Toinen tekijä on, että tutkijat kokevat perättömien väitteiden järjestelmällisen levittämisen ym-märrettävästi uhkana, ja siksi he puhuvat tieteestä ja tiedon muodostuksesta aiempaa suoraviivaisemmin. (Teo 2019.)TIETEEN LUMO JA EPISTEEMISET TUNTEETTieteen psykologian ohuen perinteen ulko-puolella tunteiden vaikutusta tiedon muodos-tukseen on tutkittu tieto-opissa (esimerkiksi Brun, Doğuoğlu ja Kuenzle 2008). Sen pii-rissä tiedon etsintää motivoiviksi tunteiksi on nimetty uteliaisuus, hämmästys, pelko ja vakuuttuneisuus. Tutkimiseen liittyy tun-teiden lisäksi myös voimakkaita mielikuvia, Tieteen psykologia on tieteen sisällä epäkiinnostava ja marginaalinen tutkimuskenttä – tiedettä ei näytä kiinnostavan ymmärtää itseään psykologisesti.19TIETEESSÄ TAPAHTUU – 1/2023 – ARTIKKELIeikä ole mitenkään yliampuvaa puhua lu-mouksesta, joka liittyy totuuden tutkimi-seen ja sen paljastumiseen.Tieteessä tällaista lumousta tihkuu läpi esimerkiksi kirjoituksista, joissa korostetaan tieteellisten nerojen poikkeuksellista älyä, intuitiota ja luovuutta sekä kuvataan kekse-liäitä koejärjestelyjä, joilla luontoäiti on tai-vuteltu paljastamaan salaisuutensa. Tieteen ulkopuolelta on helppo löytää vielä voimak-kaampaa lumoutumista. Sellaista on nähtä-vissä esimerkiksi teoksessa Totuudenetsijät – Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa, jossa kuvataan niin esoteriasta, kristinuskos-ta kuin tieteestäkin ammentavaa totuuden etsintää runsaan sadan vuoden takaisessa Suomessa (Kokkinen 2019).Tieteellisen tiedonmuodostuksen menes-tykseen suhteutettuna salaliittoteoretisoin-ti, uskonto, mystiikka ja esoteerinen ajat-telu ovat varsin suosittuja, mikä selittynee ainakin osin niiden kyvyllä herättää totuu-den paljastamisen lumoa. Mutta mikä rooli tällaisilla tunteilla on akateemisessa tutki-muksessa? Jos tutkija ei tunnista itsessään totuuden etsimisen lumousta, onko hän rappeutunut intohimottomaksi tutkimus-virkailijaksi?Tarinan mukaan matemaatikko Arkhimedes sai mullistavan oivalluksen kylvyssä. Arkhimedes on kuvattu Thompson W Dagnallin veistoksessa vuodelta 1990.KUVAN LÄHDE: ALAMYITSEPINTAISEN TIEDENERON TIEDEROMANTIIKKATieteen ja ”salaliittoteoretisoinnin” suhde on paradoksaalinen. Niillä on jaettuja esikuvia ja joitakin tiedonmuodostuksellisia ihantei-ta, kuten itsenäinen ajattelu, mutta ne suh-tautuvat voimakkaan epäluuloisesti toisiinsa. Jännitteen keskiössä on tieteen romantisoitu julkisuuskuva.Tieteen julkisessa kuvassa keskeisellä pai-kalla on järkähtämättömän looginen tut-kija, joka paljastaa luonnon salaisuuksia välittämättä vastalauseista, joita hänen ym-pärillään olevat keskinkertaisuudet esittävät. Kuten edellä todettiin, tämä sherlockholmes-mainen kuva tieteestä istuu hyvin ”salaliitto-teoreetikoiden” viljelemään käsitykseen omasta tutkimuksestaan. Itsepintaisesti kysellyt Sokrates, uunin-pankolla makoillut René Descartes (1596–1650) ja omenan päähänsä saanut Newton ovat kuitenkin huonoja esimerkkejä tieteelli-sestä tutkimuksesta. Ensinnä heidän aikanaan tiedettä ja yliopistoinstituutiota ei ollut ole-massakaan ainakaan samanlaisena kuin ny-kyään. Toiseksi tutkimus oli heidän aikanaan varakkaiden neropatti-miesten sooloprojekte-ja, kun nykyään se on apurahoilla kitkuttele-vien tutkimustyöläisten puurtamista.Tiederomantiikassa tutkijan päättäväinen pitäytyminen omissa käsityksissään näyt-täytyy vahvuutena, vaikka tosiasiassa se on useimmiten este tutkimuksen edistymiselle: sadattuhannet tutkijat, joista emme ole kos-kaan kuulleet, ovat itsepintaisesti pitäneet kiinni lempi ajatuksistaan ajautuen sen myö-tä tieteen marginaaliin ja turhautumiseen. Itsepäisyyden sijaan tutkijan on pikemmin-kin tärkeä kyetä vastaanottamaan kritiikkiä, muokkaamaan joustavasti ajatuksiaan ja luo-pumaan päähänpinttymistään.Itsepintaisesti kysellyt Sokrates, uuninpankolla  makoillut Descartes ja omenan päähänsä saanut Newton  ovat huonoja esimerkkejä tieteellisestä tutkimuksesta.20TIETEESSÄ TAPAHTUU – 1/2023 – ARTIKKELIKEKSIMISEN JA YKSITTÄISEN  TUTKIMUKSEN TIEDEROMANTIIKKATieteen tiedonmuodostuksen luotettavuus nojaa vuosien ja vuosikymmenten aikana kerääntyvään näyttöön: eri tutkimusryhmät testaavat käsityksiä yhä uudelleen hieman eri näkökulmista. Tämän myllytyksen kestä-viä hypoteeseja kutsutaan tiedoksi.Tiedotusvälineiden tapa uutisoida yksittäi-siä, jopa julkaisemattomia tutkimustuloksia vääristää tieteellisen tiedonmuodostuksen luonnetta. Todellisuudessa useimmat ensi-kertaa tehtävät löydökset ovat jonkinlaisia virheitä, eikä niitä kyetä myöhemmin toden-tamaan. Toisaalta julkisuudessa korostuvat liiaksi uudet käsitykset niiden todentamisen ja vääräksi osoittamisen eli falsifioinnin sijaan.Uuden idean keksiminen voi tapahtua pe ri aatteessa miten tahansa. Usein onkin kerrottu tarinoita siitä, kuinka omenan pu-toaminen päähän, kylpyyn meneminen tai näytteen saastuminen laboratoriossa ovat johtaneet tieteellisiin läpimurtoihin, kuten paino voiman, Arkhimedeen lain tai penisil-liinin keksimiseen. Idean oikeaksi todista-minen kuitenkin on vuosien epäseksikkään prosessin tulos, josta on vaikea luoda vastus-tamattomia klikkiotsikkoja. Kerran saatujen tutkimuslöydöksien toistaminen on olennais-ta mutta kansalaisille usein pitkästyttävää.”Salaliittoteoreetikkoa” tieteen romanti-soitu julkisuus motivoi jatkamaan ”omaa tutkimustaan”. Hän voi ajatella tekevänsä tutkimusta siinä missä valtavirran yliopisto-tutkijatkin mutta kuin vapaana dogmien, kor-ruption ja tiedepaavien kuristavasta otteesta.TIEDEFOLKLORESTA  TIEDONMUODOSTUKSEN YTIMEENTieteen on salaliittoteoretisoinnin kohdalla siis syytä katsoa peiliin: ilmiö nojaa idealisoi-vaan ja akateemisia tutkijoita imartelevaan tiederomantiikkaan, jonka tiedeyhteisö on vähintäänkin sallinut jatkua mediassa. Tiede-romantiikka on polttoainetta tieteen ulko-puolelle asemoituville itsenäisille tutkijoil-le, mutta se vetoaa ylipäätään kansalaisiin. Tämä asettaa haasteita ja eettisiä jännitteitä tiedeviestinnälle.Tieteen tiedonmuodostuksen luotettavuus perustuu hajautuneessa tutkijaverkostossa tapahtuviin prosesseihin, jotka ovat hitai-ta ja yksitoikkoisia, mutta tiedeviestinnän sisältönä tämä on hädin tuskin kiinnosta-vampaa kuin maalin kuivumisen seuraami-nen. Tiede viestintä ei kuitenkaan voi ryhtyä tylsän realistiseksi, eikä ihmisiä tietysti voi estää lukemasta eri lähteistä kiehtovaa tie-teestä ammentavaa viihdettä. Huomattavan laskelmoidussa tiedeviestinnässä taas olisi manipuloiva, salaliittomainen sävy.Joka tapauksessa tiedeyhteisö voi ymmär-tää paremmin omaa psykologiaansa ja suh-tautua entistä kriittisemmin romantisoituun tieteeseen. Näin se voi parantaa omaa val-miuttaan kohdata tieteen ulkopuolelle ase-moituvia totuudenetsijöitä. Tältä pohjalta päästäisiin luultavasti paremmin keskustele-maan itse ydinkysymyksestä – siitä, mikä on luotettavaa tiedonmuodostusta ja mikä ei. Paremmalla keskusteluvalmiudella voi olla merkittäviä seurauksia, kun tulevissa korona-pandemian kaltaisissa kriisitilanteissa viesti-tään päätösten tutkimusperustasta.Kiitän professori emeritus Sakari Heikkistä kommenteista.Vesa Talvitie on psykologian tohtori  ja työterveyspsykologi.KIRJALLISUUSBrotherton, R. 2015. Suspicious minds. Why we believe conspiracy theories. Lontoo: Bloomsbury Publishing.Brun, G., Doğuoğlu, U. ja Kuenzle, D. (toim.) 2008. Epistemology and emotions. Lontoo: Routledge.Carré, D. 2019. Towards a cultural psychology of science. Culture & Psychology 25 (1), 3–32.Feist, G. F. 2006. The Psychology of science and the origins  of the scientific mind. New Haven: Yale University Press.Harambam, J. 2020. Contemporary conspiracy culture.  Truth and knowledge in an era of epistemic instability. Lontoo: Routledge.Kokkinen, N. 2019. Totuudenetsijät. Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa. Tampere: Vastapaino.Mattila, N. 2022. Heränneet. Maailma salaliittoteoreetikon silmin. Helsinki: Otava.O’Doherty, K., Osbeck, L., Schraube, E. ja Yen, J. (toim.) 2019. Psychological Studies of Science and Technology. Palgrave Studies in the Theory and History of Psychology. Lontoo: Palgrave Macmillan.Pasek, J. 2019. Don’t trust the scientist! Rejecting the scientific consensus on ”conspiracy”. Teoksessa Conspiracy theories & the people who believe them. Toim. J. E. Uschinski. Oxford: Oxford University Press, 201–213.Proctor, R. W. ja Capaldi. E. J. (toim.) 2012. Psychology of science. Implicit and explicit processes. Oxford: Oxford University Press.Sheldrake, R. 2012. The Science Delusion. Freeing the spirit of inquiry. Lontoo: Hodder & Stoughton. http://argos.vu/wp-content/uploads/2016/05/the-science-delusion-rupert-sheldrake.pdf. Viitattu 27.1.2023.Teo. T. 2019. Academic subjectivity, idols, and the vicissitudes of virtues in science. Epistemic modesty versus epistemic grandiosity. Teoksessa: Psychological Studies of Science and Technology. Toim. K. O’Doherty, L. Osbeck, E. Schraube ja J. Yen. Lontoo: Palgrave Macmillan, 31–48.Uschinski, J. E. (toim.) 2019. Conspiracy theories & the people who believe them. Oxford: Oxford University Press.Wood, M. J. ja Douglas, K. M. 2019. Conspiracy theory psychology. Individual differences, worldviews, and states of mind. Teoksessa Conspiracy theories & the people who believe them. Toim. J. E. Uschinski. Oxford: Oxford University Press, 245–256.Kerran saatujen tutkimuslöydöksien toistaminen on olennaista mutta kansalaisille usein pitkästyttävää.21TIETEESSÄ TAPAHTUU – 1/2023 – ARTIKKELI

Salaliittoteoreetikot saavat innoitusta romantisoidusta tieteestä

https://journal.fi/tt/article/download/127061/76669

Salaliittoteoreetikot saavat innoitusta romantisoidusta tieteestä

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi