Tutkielmassa tarkastellaan Leea Klemolan näytelmää Minä, Askartelija (2021) analysoimalla sen huumoria groteskin ja bahtinilaisen karnevalistisen kansannaurun näkökulmasta. Esityksen huumoria analysoidaan erityisesti sen inkongruenttien yhdistelmien, ruumiillisuuden korostumisen ja ihailun satiirin kautta. Karnevalistisen kansannaurun traditio juhlii elämää nurinkääntämällä. Sen aikaikkunassa kaikki on sallittua ja sen käyttäytymisen vapaus rikkoo viralliset vaatimukset. Se kääntää huomion hengestä räävittömään ruumiiseen, pyöräyttää alhaiset ylhäisiksi ja päinvastoin.
Tutkielma tuo esiin, kuinka Minä, Askartelija -teoksen huumorissa korostuu yhteensopimattomuus, karnevalistinen ambivalenssi ja groteskin keinot. Esityksen huumori syntyy inkongruentista yhdistelystä, jossa kulttuuriset kategoriat sotketaan toisiinsa. Näillä keinoilla se ristivalottaa katsojan oletuksia erityisesti luovasta työstä. Sen kritiikki elää naurussa. Karnevalistinen kansannaurun traditio Minä, Askartelijassa näkyy sen vapaudessa, jossa jokaiseen suuntaan sopii sekä kumartaa, että pyllistää. Tutkielma osoittaa, että Minä, Askartelija on osa karnevalistista jatkumoa ja toteuttaa komiikallaan yhteiskuntakritiikkiä
