Koulupsykologien kokemien eettisten dilemmojen ja niiden vatvomisen yhteys työstä palautumiseen

Abstract

Tavoite: Tutkimuksemme tarkoituksena on selvittää, eroaako koulupsykologien viikonlopun aikainen työstä palautuminen heidän viikon aikana kokemiensa eettisten dilemmojen ja niiden vatvomisen suhteen. Menetelmät: Päiväkirjatutkimukseen osallistui 133 koulupsykologia. He täyttivät peruskyselyn (huhtikuu 2014) ja sen jälkeen päiväkirjakyselyn, joka toteutettiin kolmena perättäisenä perjantaina ja maanantaina (toukokuu 2014). Perjantaisin kysyttiin sääntöjen ja arvojen vastaiseen toimintaan liittyvien eettisten dilemmojen kokemiseen ja vatvomiseen sekä unenlaatuun liittyviä asioita. Maanantaisin kysyttiin viikonlopun aikaista unenlaatua erikseen jokaiselta viikonlopun yöltä sekä psykologista irrottautumista ja palautumisen kokemusta viikonlopun aikana. Tulokset: Koulupsykologeista noin kolmannes ei kokenut lainkaan eettisiä dilemmoja tutkimusviikkojen aikana (44 % ja 33 %) ja hieman pienempi osuus koki ja vatvoi niitä yhtenä viikkona kolmesta (23 % ja 32 %). Viikoittain eettisiä dilemmoja koki ja vatvoi 14‒17 % tutkituista koulupsykologeista. Suurin osa (67 % ja 72 %) heistä, jotka kokivat eettisiä dilemmoja työviikon aikana, myös vatvoi niitä vapaa-ajallaan. Nuoremmat ja vähemmän aikaa nykyisen työnantajansa palveluksessa työskennelleet psykologit kokivat ja vatvoivat enemmän sääntöjen vastaiseen toimintaan liittyviä eettisiä dilemmoja kuin vanhemmat ja pidempään työskennelleet. Arvojen vastaisia dilemmoja kokivat ja vatvoivat enemmän he, joilla oli vähemmän työtunteja. Psykologisessa irrottautumisessa ja palautumisen kokemuksessa ei ollut eroja eettisten dilemmojen kokemisen ja vatvomisen suhteen. Sen sijaan sekä viikon että viikonlopun aikainen unen laatu oli paras heillä, jotka eivät kokeneet lainkaan eettisiä dilemmoja kolmen tutkimusviikon aikana. Johtopäätökset: Johtopäätöksenä voidaan todeta, että dilemmojen kokeminen ja vatvominen voi olla työn riskitekijä koulupsykologeilla, koska enemmän eettisiä dilemmoja kokeneiden ja vatvoneiden unenlaatu oli heikompaa kuin muiden psykologien

    Similar works

    Full text

    thumbnail-image