Kriittisen ajattelun konstellaatio : kriittisyyden traditiot kasvatustieteissä

Abstract

Tämän tutkielma tarkastelee mitä kriittinen ajattelu tarkoittaa kasvatustieteiden kontekstissa, miten sitä perustellaan kasvatustavoitteena ja millaista subjektiviteettia kriittisellä ajattelulla tuotetaan. Tutkimus on menetelmältään teoreettis-filosofinen. Sen teoreettisena lähtökohtana on Theodor Adornon käsitys filosofiasta konstellaationa, jossa pyritään hahmottamaan käsiteltävää ilmiöitä eri näkökulmista, samalla valottaen historiallis-yhteiskunnallista tilannetta jossa se ilmenee. Toinen metologinen viitepisteeni on Michel Foucault´n valtakriittinen filosofia, ja erityisesti hänen käsityksensä vallasta ja subjektiviteetin tuotannosta. Tutkimuksessani esitän, ettei kasvatustieteen kontekstissa voida puhua vain yhdessä kriittisyyden muodosta, vaan kriittisestä ajattelusta (critical thinking) ja kriittisestä pedagogiikasta, joilla on poikkeavat pyrkimykset. Kriittiselle ajattelulle keskeistä kriittisyydessä on objektiivis-rationaalinen ajattelu ja kriittiselle pedagogiikalle ideologian ja hegemonian tunnistaminen. Eroista huolimatta kumpikin perustelee kriittisyyden tärkeyttä kasvatustavoitteena autonomialla ja emansipaatiolla, joille perinteillä on niin ikään erilaisia merkityksiä. Kriittiselle ajattelulle autonomia on vapautta virheellisistä uskomuksista, kun taas kriittinen pedagogiikka tähtää myös yhteiskunnalliseen muutokseen, joka ei ole erotettavissa kriittisyyteen kasvattamisen prosessista. Kriittinen ajattelu pyrkii tuottamaan kriittisiä tiedonkuluttajia, jotka pystyvät tunnistamaan virheelliset totuusväittämät objektiivis-rationaalisen ajattelun ja logiikan avulla. Kriittisen pedagogiikan subjekti taas on orgaanisten intellektuellin etujoukko, joka pyrkii osoittamaan vallitsevan ideologian ja hegemonian valheellisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden. Tutkimukseni perusteella esitän, että kumpaakin perinnettä yhdistää transsendentaalinen käsitys subjektista, jonka oletetaan voivan irtautua vallasta. Lisäksi molemmissa perinteissä vapautuminen oletetaan ennen kaikkea järjen avulla tapahtuvaksi prosessiksi, jolloin jätetään huomioimatta ihmisen kokonaisvaltaisuus. Esitän taustateorioideni pohjalta, että näistä umpikujista eteneminen vaatii kriittisyyden perinteiltä kriittisyyden ulottamista subjektin muodostamiseen asti, sekä erilaisten tietämisen tapojen huomioimista