Rundgren, Heta

Finnish

Journal.fi

FEMINISTISEN JA DEKOLONIAALISEN AJAT TELUN RISTEYKSISTÄ AFRIKKALAISTEN FEMINISTIEN SANOINHeta RundgrenRama Salla Dieng (2020) Féminismes africains. Une histoire décoloniale – Recueil d’entretiens. Présence Africaine Éditions, Paris. 219 s.Senegalilaisen, Edinburghin yliopistossa Skotlannis-sa toimivan Rama Salla Diengin teos on tervetullut lisä ranskankieliseen nykyfeminismejä valottavaan lukemistoon. Julkaisut afrikkalaisista feminismeis-tä ovat Manner-Ranskassa turhan harvinaisia, mikä liittynee siihen, että harva monikielisistä afrikka-laisista tai afroeurooppalaisista feministitutkijois-ta vaikuttaa Ranskassa. Ne tieteentekijät, jotka ei-vät asu Afrikassa, luovat Diengin lailla usein uraa Isossa-Britanniassa tai Yhdysvalloissa ja julkaisevat englanniksi. Afrikan tutkimuksen ja kansainväli-sen kehitystyön lehtori, aiemmin myös kansalais-järjestöissä toiminut Dieng on tutkinut englan-ninkielisessä työssään muun muassa maankäytön politiikkaa Afrikassa feministisen taloustieteen nä-kökulmasta sekä toimittanut kirjan feministisestä vanhemmuudesta. Ranskaksi Dieng on aiemmin jul-kaissut romaanin.Teemoittain neljään osaan jaettu teos koostuu Diengin tekemistä haastatteluista, joissa pääsee ää-neen 21 Afrikan mantereella vaikuttavaa feministiä. Joukossa on niin tutkijoita ja järjestöaktivisteja kuin runoilijoita ja opettajiakin. Diengin mukaan kirjan omaperäisyys on juuri sen muodossa, jota hän avaa näin: ”Haastatteluja ja omakohtaisia kertomuksia käytetään työkaluna, jolla avataan feminististen kokemusten moninaisuutta sekä tapaa jolla ne kar-kaavat hallitsevilta eurosentrisiltä teorioinnin muo-doilta.” (Dieng 2021, 7; suom. Heta Rundgren.) Dieng esittää kullekin haastateltavalle yksilölle tai ryhmäl-le erilaisia kysymyksiä, joiden kautta nämä valotta-vat feministisen toimintansa tai tutkimuksensa pe-riaatteita ja sisältöä, paikallista kontekstia ja usein myös omia elämänkokemuksiaan. Yhteistyössä teh-dyn ja paikannetun tiedontuottamisen tavoitteen kannalta herää kysymys, miksi Dieng pitäytyy tar-kasti haastattelijan roolissaan jopa silloin, kun yksi haastateltavista kysyy häneltä vastakysymyksen – olisiko hän voinut valottaa ja peilata myös omia nä-kökantojaan ja kokemuksiaan ja tehdä kirjasta vie-läkin keskustelevamman? Osa haastatteluista on käännetty englannista, ja Dieng kiittää alkusivulla anonyymeiksi jääviä kääntämiseen osallistuneita henkilöitä. Dieng on varustanut teoksen myös joh-dannolla ja loppusanoilla sekä alaviitteillä, joihin kätkeytyy lukuisia tärkeitä teoksia, artikkeleita, mie-tintöjä, julkilausumia sekä nettisivujen ja -blogien linkkejä. Näin antologia toimii hyvin myös alkusy-säyksenä afrikkalaisten feminismien pariin.Kokoelman pääpyrkimyksenä on antaa moni-muotoinen kuva afrikkalaisista nykyfeminismeis-tä sekä nimensä mukaisesti osoittaa, kuinka ne de-kolonisoivat länsimaista feminismiä eli purkavat esimerkiksi ajatusta siitä, että feministinen teoria kulkeutuisi aina pohjoisesta etelään, sekä kyseen-alaistavat hierarkioita eri diskurssien ja toimijoiden välillä. Diengille on tärkeää puhua afrikkalaisista feminismeistä monikossa, jotta jokainen voi mää-ritellä feminismin omista lähtökohdistaan ja tun-nustaa sen työn, jota edeltävien sukupolvien naiset ovat tehneet taistelemalla seksismiä ja patriarkaat-tia vastaan eri kielin, käsittein ja käytännöin. Hänen mukaansa afrikkalaisten feminismien määritelmil-le on yhteistä se, että ne tunnistavat liikkeen moni-81KIRJA-ARVIOTmuotoisuuden ja muistuttavat feministisen ajat-telun juurien ylettyvän kolonialismia edeltävään aikaan. Kokoelman feministit kehittävät feminis-tistä ajattelua myös sellaisia afrikkalaisia tasa-arvoa ajavia liikkeitä vasten, jotka hylkäävät feminismin koloniaalisena keksintönä eivätkä välttämättä hy-väksy sukupuolten moninaisuutta. Haastateltujen on siis erityisen tärkeä painottaa, että he työsken-televät feministisen ja dekoloniaalisen aktivismin risteyskohdassa.Alkusanoissa Dieng esittelee panafrikkalaisen feministisen liikkeen syntyä mainiten Yhdysvallois-sa Wellesley Collegessa vuonna 1975 pidetyn konfe-renssin ”etelän feminismien” alkusysäyksenä. Siellä Afrikasta, Aasiasta ja Etelä-Amerikasta tulleet femi-nistit kritisoivat tiettyjä yhdysvaltalaisten ja euroop-palaisten feministien asenteita ja positioita, etenkin ajatusta länsimaisten käsitteiden, kuten sukupuo-len, rodun, luokan ja seksuaalisuuden, yleispätevyy-destä kaikkialla maailmassa. Konferenssissa yhteen keräytyneet afrikkalaiset tapasivat seuraavina vuo-sina Sambiassa ja Senegalissa ja perustivat vuonna 1977 panafrikkalaisen AFARD/AAWORD-järjestön. Näin Dieng sijoittaa panafrikkalaiset feminismit näiden vuoden 1975 jälkeen syntyneiden, etelän fe-minismeiksi kutsuttujen liikkeiden yhteyteen. Nii-tä yhdistää hänen mukaansa vallan ja tiedon sekä osin myös sukupuolen käsitteen koloniaalisuuden esille tuominen. Toisaalta hän muistuttaa, että ete-län feminismit ovat ennen kaikkea neuvottelua jo-kapäiväisten paikallisten haasteiden kanssa ja niistä nousevaa, uusia ratkaisuja etsivää toimintaa – eivät siis pelkästään reaktiota kolonialismiin tai länsimai-seen feminismiin. Olisi ollut mielenkiintoista, jos haastatteluissa olisi pohdittu myös eri etelän femi-nismien välisiä yhteyksiä: tällaisenaan kirjasta saa vaikutelman, että afrikkalaisten ja esimerkiksi aasia-laisten tai eteläamerikkalaisten feminismien väliltä puuttuu vielä siltoja.Kirjan ensimmäinen osa esitetään vuoropuhe-luksi diasporassa elävien ja Afrikan mantereen fe-minismien sekä toisaalta historiallisten edellä-kävijöiden ja nykyfeminismien välillä. Kysymys afrofeminismien (eli diasporassa elävien mustien naisten feminismin) ja afrikkalaisten feminismien erosta esitetään, mutta sitä ei ratkaista – sen sijaan jatkossa painotus siirtyy selkeästi Afrikan maihin si-joittuviin feminismeihin. Toisessa osiossa järjestö-konkarit pohtivat omia ja järjestöjensä polkuja sekä ammattimaisen aktivismin uuvuttavuuden ja katta-vuuden kysymyksiä. Kolmas osio keskittyy etenkin seksuaalista voimaantumista ajavaan nuorempaan feministiseen ja queer-aktivismiin, ja neljännen osi-on aktivistit vaikuttavat lähellä yliopistoa joko toh-torikoulutettavina tai vakiintuneina tutkijoina ja opettajina.On mielenkiintoista, että Dieng julistaa alku-sanoissa antologian tuottavan tietoa tavalla, joka on kaukana yliopistomaailman sanastosta. Dieng kokee uskaltautuvansa antologian avulla vapaam-mille vesille, kauas yliopistomaailmassa käytettä-västä kielestä. Tämä tuntuu yllättävältä, sillä anto-logian kieli tai tyyli eivät ole mitenkään erityisen kokeellisia. Diengin kokemus kertoneekin siitä, että niin sanotun akateemisen kielenkäytön ja hallitse-van tieteellisen tyylin normien noudattamista vaa-ditaan ruskeilta ja mustilta sukupuolentutkijoilta vielä enemmän kuin valkoisilta. Jos Dieng muistut-taakin vastakkainasettelusta yliopiston ja muun yh-teiskunnan välillä eli vanhasta teorian ja käytännön välisestä kuilusta, haastateltavat purkavat tätä ja-koa. Monet aktivistit painottavat naisten ja feminis-tisten liikkeiden historian ja nykypäivän tutkimuk-sen ja dokumentaation merkitystä aktivismilleen ja ruokkivat jokapäiväistä feminismiään teoriasta ja teoriaansa käytännön ratkaisuista. Monet ovat myös kirjoittamisen ammattilaisia. On varsin vapautta-vaa, että fiktio ja erityyliset kokemuksia sanoittavat tekstit ovat heille itsestään selvästi aktivismia ja teo-riaa siinä missä mielenosoitukset ja tutkimus. Kirjan mielenkiintoisinta antia ovat vakiintu-neen järjestökentän laitamille sijoittuvien horison-taalisesti organisoituneiden kollektiivien haastat-telut. Esimerkiksi Ghanan Accrassa toimiva LBQ Gathering tuo yhteen queer-naisia ja muunsuku-puolisia lisätäkseen heidän näkyvyyttään LGBQT-piireissä. He toteavat yhteisönsä olevan tärkeä myös siksi, että paikallisten feminististen järjestöjen kan-nanotot ovat usein avoimesti lesbo-, homo- ja trans-fobisia. Ryhmä järjestää työpajoja ja keskusteluja toistaiseksi lähinnä yksityisissä tiloissa, sillä lesbo- ja bi-naisille turvallisia julkisia kokoontumispaik-koja ei juuri ole.Teoksen feministit toimivat usein samanaikai-82sesti eri rooleissa, ja heidän elämänsä näyttää kovin hektiseltä. Dieng esittääkin heille myös kysymyk-sen heidän omasta hyvinvoinnistaan: mitä he teke-vät pitääkseen huolta itsestään? Egyptiläinen akti-visti Yara Sallam viittaa netissä vapaasti arabiaksi ja englanniksi saatavilla olevaan tutkimukseensa Even the Finest of Warriors (2020), joka kertoo poh-joisafrikkalaisten feministien uupumuksesta ja sii-tä selviytymisestä. Puhuessaan mustien queer-femi-nistien henkilökohtaisen hyvinvoinnin tärkeydestä kenialaissyntyinen Johannesburgissa Etelä-Afrikas-sa vaikuttava feministitutkija Lyn Ossome puoles-taan kiteyttää: Mustina queer-naisina meidän on otettava kaik-ki kykymme käyttöön. Meidät on pitkään sysät-ty vallankäytön alueiden ulkopuolelle ja meidän henkisiä, älyllisiä, tunne-, ruumiin- ja intuitiivi-sia kykyjämme on estetty kukoistamasta. – – kun saamme valtaa, meidän on tunnustettava, että lo-pulta missään meidän henkilökohtaisista ja poliit-tisista taistoistamme vääryyksiä vastaan ei ole jär-keä ellemme ensin tunnista – henkilökohtaisesti, feministeinä – että me ansaitsemme kunnioitus-ta, rakkautta ja onnea. – – Taistelussamme ei ole mieltä eikä se ole mitenkään vallankumouksel-lista, ellei se tarjoa meille varteenotettavaa mah-dollisuutta kukoistaa ihmisinä. (Dieng 2022, 178; suom. Heta Rundgren.) Nämä sanat resonoivat omassa prekaarin mutta myös monella tapaa etuoikeutetun tutkijan mieles-säni, ja jäin kirjan suljettuani pohtimaan myös kysy-mystä siitä, miten pitää huolta sekä henkilökohtai-sesta että kollektiivisesta hyvinvoinnista.Haastatteluista käy selväksi, että afrikkalaiset feministit kyseenalaistavat jatkuvasti toiminnas-saan ja ajattelussaan samanaikaisesti (hetero)pat-riarkaalisia, koloniaalisia ja kapitalistisia normeja monissa eri konteksteissa ja monin eri tavoin. An-tologiassa haastateltujen afrikkalaisten feministien välisen yhteistyön mahdollistavat toisaalta hege-moniset kielet – ranska ja englanti. Kirjasta puuttuu lähes kokonaan pohdinta afrikkalaisten kielten roo-lista feministisessä dekoloniaalisessa toiminnassa, vaikkakin Bristolissa vaikuttava ranskankielisen kir-jallisuuden tutkija Ruth Bush puhuu kääntämisen tärkeydestä dekoloniaalisessa työssä. Lähes kaikki haastatellut ovat tietoisia etuoikeuksistaan ja pai-nottavat kuuluvansa koulutettuun keskiluokkaan. Samalla useat esittävät kysymyksen siitä, miten toi-mia lisäämättä köyhimpien afrikkalaisten naisten ja muunsukupuolisten syrjäytymistä ja heihin koh-distuvaa väkivaltaa.Heta Rundgren on valmistunut sukupuolentutki-muksen ja kirjallisuustieteen tohtoriksi Paris 8 -yli-opistosta ja filosofian tohtoriksi Helsingin yliopis-tosta. Hän tutkii, opettaa ja kääntää feminististä ja queer-ajattelua ja kuuluu feminististen luentojen verkkoon (feministreadings.org). Tällä hetkellä hän työskentelee Koneen säätiön rahoittamassa projek-tissa Sexuality and Democracy (sexdem.org).83

Féminismes africains. Une histoire décoloniale ‒ Recueil d'entretiens

https://journal.fi/sukupuolentutkimus/article/download/126877/76608

Féminismes africains. Une histoire décoloniale ‒ Recueil d'entretiens

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi