Tämä tutkimus tarkastelee oppilaitosten ja tarkemmin opettajien kriisivalmiuksia. Sillä, miten opettajat selviytyvät erilaisista kriiseistä, on heijastevaikutuksia koko koulutusjärjestelmään. Opettajien kriisivalmiuksien ja kriisinaikaisen suorituskyvyn voidaan ajatella yhteiskunnassa kannattelevan opetuksen jatkuvuutta ja mahdollistavan koulutusinstituutioiden toiminnan ylläpidon kriisiaikanakin.
Teoreettisesti tutkimus kytkeytyy kriisinhallinnan käsitteiden yhteensovittamiseen oppilaitoskontekstissa. Tutkimus on osa laajempaa turvallisuuden- ja kriisinhallinnan teoreettista keskustelua, jossa riskiperusteisen varautumisen lisäksi tarkasteluun on nykyään nostettu toimijoiden resilienssi. Tutkimuksessa kuvataan, miten toimijoiden kriisivalmius rakentuu 1) strukturoidulla varautumisella karttuneista osaamistekijöistä eli tiedoista ja taidoista, joiden avulla pyritään ennakolta valmistautumaan kriisitilanteisiin, sekä 2) resilienssistä, jolla viitataan yksilön kykyyn kohdata vaikeuksia menettämättä toimintakykyään ja palautua näistä. Kokonaisuudessaan tutkimuksen tavoite on selkeyttää käsitteiden – kriisivalmiuden, resilienssin ja kriisinaikaisen suorituskyvyn – välisiä suhteita ja ymmärtää niiden kytköksiä niin yksilö- kuin organisaatiotasolla.
Tulokset osoittavat, että kriisiosaamisella ja resilienssillä on positiivinen yhteys oletettuun kriisinaikaiseen suorituskykyyn. Tutkimustulosten mukaan opetushenkilöstön tiedot ja taidot toimia erilaisissa kriisitilanteissa ovat tyydyttäviä. Eriteltynä voidaan vielä sanoa, että taidoilla on tietoja vahvempi lineaarinen yhteys suorituskykyyn. Näin ollen kriisivalmiustaitojen harjoittelu on keskiössä opetushenkilöstön kriisinaikaisen suorituskyvyn tukemisessa. Kriisitilanteista selviämisen todennäköisyyttä tukee se, että resilienssi on vähintään normaalilla tasolla.
Kansalliset strategiat, lainsäädäntö ja ohjeet jättävät verrattain paljon tulkinnanvaraa kriiseihin varautumisessa. Tämä johtaa siihen, että kriiseihin varautuminen kunnissa ei ole tasalaatuista. Toisaalta väljä säätely mahdollistaa paikallisuuden huomioimisen. Systemaattista kriiseihin varautumisen prosessia ei näytä olevan olemassa, vaan kunnat ja oppilaitokset varautuvat hyviksi katsomillaan tavoilla. Koronapandemia on kuitenkin vauhdittanut yhteistyökäytäntöjä eri toimijoiden välillä niin kunnissa kuin oppilaitoksissa, joten kriiseihin varautuminenkin saattaa tulevaisuudessa olla moniammatillisempaa ja laajempaa kuin aikaisemmin
