Mälkiä, Matti

Finnish

Journal.fi

130 JULKISHALLINTO­TIETEEN KLASSIKOT Max Weberistä Dwight Waldoon Fry, Brian R.: Mastering Pub/ic Administration. From Max Weber to Dwight Waldo. Chatham (NJ): Chatman House, 1989. ix, 254 p. ISBN 0-934540-56-x.Kirjaviisauden tarve, .. Monien muiden yhteiskuntatie­teellisten tutkimusalueiden tapaan myös julkishallintotieteen piirissä viitataan usein eräiden alan suur­ten vaikuttajien kirjoituksiin. Asiassa kuin asiassa evästystä haetaan jo klassikkoaseman saa­vuttaneiden henkilöiden töistä. Heidän ideoitaan toistetaan, verra­taan, uudelleentulkitaan sekä sido­taan alan ajankohtaiseen keskus­teluun. Vain harvoin heidän merki­tyksensä asetetaan kyseenalais�k­si. Ja tavallista on, että uuden tie­don karttuessa klassikoiden mää­rä ainoastaan lisääntyy. »Vanho­jen .. klassikoiden rinnalle noste­taan »uusia» tai »modemeita» klas­sikoita. Mikäli lukija haluaa ymmärtää kuvatun kaltaista keskustelua, hä­nen tulee ottaa haltuunsa varsin laaja klassikkojen kenttä Alan tie­teellisen keskustelun seuraami­nen edellyttää laajaa ja syvällistä kirjaviisautta. Muutoin klass!kko:viittaukset menevät helposti ohi korvien. Ja ilman perustietoja myös viittausten relevanssia on vaikea arvioida. Asiantuntevalta tuntuvien viitteiden alla kerettiläi­siä ajatuksia hautonut lukija sul­kee helposti suunsa. Auktoriteet­tiusko on juurtunut syvälle ja sitä tukevat monet tieteen sosiaali­seen rakenteeseen kytkeytyvät ominaispiirteet. Näin on varsinkin alueella, jossa tieteellisen tiedon pätevyyden mittana käytetään usein - parempien mittareiden puuttuessa - tutkijan tieteellistä mainetta (engl. reputation; ks. esim. Whitley 1984). .. sen hankinnan vaikeus .. Keskustelun seuraamisessa tar­vittavan kirjaviisauden hankinta ei ole aina helppoa. Standardioppikir­joissa tai johdantokursseilla klas-sikoiden esittely jää usein lyhyek­si ja pintapuoliseksi. Rajallinen luentoaika halutaan käyttää hyö­dyksi, eikä erillisiä klassikkokurs­seja voida esim. tutkint?on v�rat�n ajan tai henkilöresurssien pu1tte1s­sa järjestää. Tämän seur�uksena klassikoiden ajatukset pyritään yk­sinkertaistamaan ja tiivistämään. Lopulta ne esitetään muutamalla lauseella muodossa, jota asiaan perehtym'ättömien on enää vaikea ymmärtää. Jo pilkunkin poistami­nen saattaa muuttaa koko ajatus­rakennelman sisällön. Peruskurssit ja standardioppiki�­jat eivät siis tuo o�gel_maan r�tka1-sua. Onneksi muitakin tapoJa on tarjolla. Aktiivinen lukija voi ain� perehtyä klassikoiden alkuperäi­siin kirjoituksiin ja niitä koskevaan tieteelliseen keskusteluun. Käy­tännössä tämä on kuitenkin työläs­tä. Klassikoiden omat teokset ovat usein laajoja ja vaikeaselkois!a. Niiden tulkinta edellyttää teoria­historiallisen tilanteen ja siinä käy­dyn keskustelun hallintaa. Ja mi­kä pahinta, eri aikoina klassikoiden omatkin ajatukset ovat saattaneet olleellisesti muuttua. Tarvitaan asi• aa taustoittavaa ja syventävää ma­teriaalia. •. ja ratkaisuKlassikoiden määrän ja merki­tyksen kasvaessa sekä tieteenalan hajautuessa klassikkotiedon hal­linnasta on tullut yhä vaikeampi tehtävä. Kehityksen seurauksena monilla sosiaalitieteen alueilla on alettu julkaista perinteisten teoria­historiallisten oppikirjojen ohella alan keskeisten klassikoiden aja­tuksia kokoavia ja esitteleviä, ku­ka on kukin tyyppisiä teoksia. Pe­rinteisistä, aihealueittain etenevis­tä oppikirjoista poiketen tällaiset teokset ovat henkilökeskeisesti eteneviä. Kussakin, itsenäisesti luettavaksi tarkoitetussa luvussa esitellään vain yksi klassikko. Ja vaikka teokset saattavat soveltua myös oppikirjakäyttöön ne ovat_e�­sisijaisesti tutkimusalueen käs1�1r­jastoihin kuuluvia hakuteoks1a. Niiden avulla klassikkotietämystä voidaan paremmin hallita; niistä voidaan hakea pikkutietoja ja niis­tä voidaan tarkastaa hämäräksi jää­neitä mielikuvia . Organisaatiotutkimuksen osalta tällainen teos (Pugh & Hickson 1989) on esitelty Hallinnon Tutki­mus lehdessä 111990 (Mälkiä 1990). Julkishallintotiedettä varten vas-HALLINNON TUTKIMUS 2 • 1992 laavan teoksen on laatinut Brian R. Fry. Keitä ovat Julklshalllntotleteen klassikot? Kirjaansa Mastering Public Ad­ministration Brian Fry on koonnut tietoja keskeisimmistä julkishallin­totieteen kehitykseen vaikutta­neista henkilöistä. Kunkin mukaan otetun henkilön osalta kirjassa esi­tellään elämänkertatiedot, julkis­hallintotieteen kannalta keskeinen tuotanto sekä tieteellisen ajattelun pääideat. Samalla ideoita pyritään kytkemään asiasta käytyyn laajem­paan keskusteluun. Kaikki kirjan henkllöeslttelyt ovat suhteellisen laajoja, keskipi­tuudeltaan 25 sivuisia. Tästä joh­tuen mukaan otettujen henkilöi­den määrä on rajattu erittäin pie­neksi. Mukaan on voitu ottaa vain kaikkein keskeisimmät tutkimusa­lueen kehitykseen vaikuttaneet henkilöt. Tällaisiksi on teoksessa nimetty: Max Weber, Frederick W. Taylor, - Luther H. Gulick,- Mary Parker Follett,- Elton Mayo,- Chester Barnard,- Herbert A. Simon ja- Dwight Waldo .Heistä laajimpien esittelyidenarvoisiksi on katsottu Simon (37 s.), Weber (32 s.) ja Waldo (32 s.). Kaikkein lyhyimmällä esittelyllä kuitataan Follett (23 s.). Henkllövalinnan perusongelmia Yleisesti ottaen edellä esitetty nimilista tuntuu sikäli tyydyttäväl­tä, että kaikki mukaan otetut hen­kilöt ovat varmasti oman esittelyn­sä ansainneet. Suurinta hämmen­nystä valinnoissa aiheuttaakin lis­tan lyhyys (8 henkilöä) sekä mu­kaan otettujen julklshallintotietei­lijöiden vähälukuisuus. Julkishal­lintotieteen piirissä toimineita mu­kaan otetuista henkilöistä ovat vain Luther Gulick, Herbert A. Si­mon ja Dwight Waldo. Muiden pa­nos tieteenalan kehitykseen on tul­lut sen ulkopuolelta, usein erilais­ten välittävien tahojen kautta. Täs­sä suhteessa hyvän esimerkin muodostavat sekä Taylor että Mayo. Keitä kirjasta sitten puuttuu? Tällaiseen kysymykseen ei ole yleensä helppo vastata. Käsillä olevan kirjan puutteet ovat kuiten-KIRJA-ARVIOITA kin ilmeiset. Teoksesta puuttuvat lähes kaikki tieteenalan amerikka­laiset uranuurtajat. Samoin puut­tuvat monet alan uudemmat klas­sikot; vain Simon Ja Waldo ovat mukana. Puuttuvat uranuurtajat Yllättävänä voidaan pitää sitä, että teoksen ulkopuolelle on jätet­ty kaikki amerikkalaisen julkishal­lintotieteen keskeiset perustajat ja uranuurtajat. Heihin kuuluvat aika• laisilleen suhteellisen tuntematto­maksi jäänyt, mutta myöhemmäs­sä keskustelussa yhä uudelleen ja uudelleen esille nouseva Wood­row Wilson (ks. erit. Wilson 1887; Rabin & Bowman 1984), julkishal­lintotieteen »Isäksi» usein nimet­ty, politiikka-hallinto dikotomiaa koskevista kannanotoistaan par­haiten tunnettu Frank Goodnow (1900) ja alan ensimmäisen oppikir­jan kirjoittajana laajimmin tunnet­tu Leonard D. White (1926). Kirjasta puuttuvat myös monet muut alueen 1920-, 1930- ja 1940-lukujen kehitykseen vahvas­ti vaikuttaneet henkilöt. Alan oppi­kirjoissa yleisimmin mainittuihin kuuluvat ainakin William Franklin Willoughby, John Pfiffner ja Har­vey Walker. Merkittävinä vaikutta­jina voidaan edelleen mainita Charles A. Beard, Henry J. Bruere, Frederick A. Cleveland ja William E. Mosher. Kaikki he ovat henkilöi­tä, jotka alan oppikirjoissa toistu­vasti nostetaan esille keskeisinätieteenalan syntyyn ja kehitykseen vaikuttaneina henkilöinä.Varsinkin Whiten, Goodnowin ja Wilsonin pois jättäminen tuntuu omituiselta ratkaisulta. Samoin ih­metystä saattaa herättää se, että pois on jätetty klassisen hallinto­teorian kriitikkona Simonin ja Wal­don rinnalle ajoittain nostettu, po­litiikan ja hallinnon erottelua vas­tustanut Paul H. Appleby (ks. esim. Appleby 1949; Martin 1965). Alan erään keskeisimmän ja vaikutus­valtaisimman koulutusyksikön (Sy­racuse University; Maxwell School of Citizenship and Public Admi­nistratlon) dekaanlna myös hänen ajatuksensa ovat ollaat kauas kan­tavia. Samalla ne antavat hyvän pohjan ymmärtää sitä, lähinnä ylei­sen valtio-opin taholta Julkishallin­totieteeseen kohdistunutta kritiik­kiä, jossa julkishallintotiede halu­taan yhä vieläkin ymmärtää vain Jonkinlaiseksi valtio-opin puoli-it­senäiseksi haaraksi. Puuttuvat modernit klassikot Entä sitten alan uudempi kes­kustelu? Tältä osin rajausten teke­minen on jo paljon vaikeampaa. Liikutaan näet alueella, jossa eri henkilöiden merkitys riippuu vah­vasti arvioijan omista henkilökoh­taisista lähtökohdista: Ketä kukin arvostaa, sitä hän pitää myös alan klassikkoihin kuuluvana. Alustavaa listaa voidaan silti hahmottaa. Käsitykseni mukaan eräitä keskeisiä oman esittelynsä arvoisia vaikuttajia olisivat olleet esim. tieteenalan 1970-luvun krii­sikeskusteluun ehkäpä kaikkein voimakkaimmin vaikuttanut Vin­cent Ostrom, vertailevan hallinnon­tutkimuksen edustajista ainakin Ferrel Heady Ja Fred W. Riggs, Tennessee Valley Authority tutki­muksestaan tunnettu Philip Selz­nlck, rationalismi-inkrementalismi -keskustelun avannut CharlesLindblom ja sitä jatkanut AmitaiEtzioni, toimintapolitiikkojen ana­lyysin ja implementoinnin alueillavaikuttaneet Yetzhekiel Dror ja Aa­ron Wildawsky, case analyyttistämetodia hyväksikäyttäneet Frede­rick C. Mosher ja Graham Allisonsekä nykyisessä keskustelussausein esille nousevat julkisen va­linnan johtavat teoreetikot kutenWilliam A. Niskanen, Gordon Tul­lock ja James Buchanan. Kaikkiedelliset siis lähinnä esimerkkei­nä henkilöistä, joita mukaan olisivoinut ottaa.Huomatkaa, että edellisestä lis­tasta puuttuvat vielä kokonaan sel­laiset selviä johtotähtiä vailla ole­vat alueet kuten uusi julkishallin­totiede (Frank Marini ja kumppanit) tai julkisen sektorin CD-teoria (esim. Robert T. Golemblewskl). Listalta puuttuvat myös monet alan uudemmat ja huonommin jä­sentyneet tutkimusalueet, kuten uudempi »public management» keskustelu. Yleiskuva Kuten edellä on käynyt esille kir• Jan peruspuutteena on mukaan otettujen henkilöiden vähäinen määrä. Tällöin ovat varsinkin tie• teenalan »omat», yhtä hyvin vanhat kuin uudetkin klassikot tulleet kal­toin kohdelluiksi. Vastaavasti kir­jan suurimpana etuna on siihen mukaan otettujen henkilöiden laa• ja ja huolellinen esittely. Tässä suhteessa teoksen laadintaa on tuntunut ohjanneen ajatus, että esittelyn tulee olla joko kattava tai 131 sitten sitä ei ele lainkaan tarve laa­tia. Tavallaan tähän on helppo yh­tyä - lyhyillä Ja tyhjänpäiväisillä esittelyillä on vain harvoin todellis­ta käyttöä. Laajoista ja yksityiskohtaisista esittelyistä huolimatta teoksesta jää jäljelle pettymyksen maku. Esittelyn kohteeksi valitut henkilöt ovat näet, Dwight Waldoa lukuun ottamatta, juuri niitä, joita koske­vaa tietoa on muutoinkin kaikkein helpoimmin saatavilla. Samalla he ovat niitä, joihin jo alan suppeim­missakin oppikirjoissa ja lyhyim­milläkin luennoilla kiinnitetään kaikkein laajinta huomiota. Ha­luankin kysyä: Eikö perustellum­paa olisi ollut esitellä niitä, alan heikommin tunnettuja klassikoita, joita koskevaa tietoa on muutoin­kin kaikkein hankalin löytää? Täs­sä suhteessa kirjan rajaus on mie­lestäni selvästi väärin perustein laadittu. Matti Mälkiä LÄHTEET Appleby, Paul H.: Policy and Ad­ministration. University: Univer­sity of Alabama Press, 1949. Goodnow, Frank: Politics and Ad­ministration. New York: McMil­lan, 1900. Martin, Roscoe C.: Paul H. Apple­by and His Administrative World. Teoksessa Martin, Ros­coe C: (Ed.): Public Administra­tion and Democracy. Essays in Honor of Paul H. Appleby. New York: Syracuse University Press, 1965. p. 1-14. Mälkiä, Matti: Kuka on kukin orga­nisaatiotutkimuksessa. Hallin• non Tutkimus, 1990, Voi. 9, N:o 1, s. 84. Kirja-arvio teoksesta Pugh & Hickson 1989. Pugh, D. S. & Hickson, D. J.: Writers on Organizations. 4th Ed. London: Penguin Books, 1989. Rabin, Jack & Bowman, James S. (Eds.): Politics and Administra­tion. Woodrow Wilson and the Study of Public Administration. New York: Marcel Dekker, 1984. 132 Whitley, Richard: The lntellectual and Social Organization of the Sciences. Oxford (UK): Claren­don Prnss, 1984. Wilson, Woodrow: The Study of Administration. Political Science Quarterly, 1887, Voi. 2, p. 197-222. Reprinted in: Polit·ical Science Quarterly, 1941,Voi. 56, p. 507-514. HALLINNON TUTKIMUS 2 • 1992 White, Leonard D.: lntroductlon to the Study of Public Administra­tion. New York: McMillan, 1929. 2nd Ed. 1939; 3rd Ed. 1948; 4th Ed. 1955. 

JULKISHALLINTOTIETEEN KLASSIKOT Max Weberistä Dwight Waldoon: Fry, Brian R.: Mastering Public Administration. From Max Weber to Dwight Waldo. Chatham (NJ): Chatman House, 1989. ix, 254 p. ISBN 0-934540-56-x.

https://journal.fi/hallinnontutkimus/article/download/102359/59660

JULKISHALLINTOTIETEEN KLASSIKOT Max Weberistä Dwight Waldoon: Fry, Brian R.: Mastering Public Administration. From Max Weber to Dwight Waldo. Chatham (NJ): Chatman House, 1989. ix, 254 p. ISBN 0-934540-56-x.

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi