Mälkiä, Matti

Finnish

Journal.fi

AJANKOHTAISTA• MATTI MÄLKIÄ 75 Miten laaditaan laadukas kyselylomake: Metodiohjeita symboliseen interaktionismiin nojautuen Matti Mälkiä Kysely- ja haastattelututkimuksissa vastaajille esitettyjen kysymysten sanamuoto vaikuttaa tun­netusti tutkimustuloksiin. Kysymysten sanamuo­toa vaihtelemalla ja vastausvaihtoehtojen sisäl­töä muuntelemalla sama kohdejoukko voi vasta­ta kysymyksiin oleellisesti eri tavalla. Samoin kysymysten peräkkäisjärjestys saattaa vaikuttaa vastauksiin. Kysymysten järjestystä vaihtamalla saatetaan näet virittää erilaisia ennakko-oletuk­sia tai mielleyhtymiä. Edeltävillä kysymyksillä vastaajien mieliin voidaan palauttaa aiempia ko­kemuksia, joiden läpi tulkittuna kysymys tai ky­symyksen kohteena oleva ilmiö saattaa mieltyä erilailla. Tämänkaltaisten tilannetekijöiden vaiku­tuksesta vastaajat voivat sitten tulkita samankin kysymyksen eri yhteyksissä eri tavalla. Tai »muis­taa» ja arvioida asiaan vaikuttavia kokemuksiaan eri tavoin. Edellä kuvatun kaltaisiin ongelmiin on kysely­ja haastattelututkimusten käyttökelpoisuutta kos­kevassa keskustelussa kiinnitetty ajoittain varsin laajaakin huomiota. Keskeisenä perusongelma­na sitä ovat pitäneet myös monet kysely- ja haas­tattelututkimuksen tunnetut kehittäjät. Tätä miel­tä on ollut esim. George Gallup. Jo 1940-luvun lopulla Gallup korosti kysymysten sanamuotoon liittyvien valintojen merkitystä kyselytutkimuksil­le. Hänen mukaansa suhteellisesti ottaen aivan liian paljon huomiota oli tuolloin kiinnitetty tilas­tollisten otantamenetelmien kehittelyyn samalla, kun aivan liian vähän huomiota oli kiinnitetty ky­selytutkimuksen kannalta paljon merkittäväm­pään ongelmaan - kysymysten sanamuodon suunnitteluun (Gallup 1947, 385). Samaan asiaan George Gallup on kiinnittänyt huomiota myös myöhemmin. LAIMINLYÖTY METODINEN ALUE Kysymysten muotoilun merkitys huomioon ot­taen on yllättävää miten vähän kysely- ja haas­tattelututkimusta koskevassa metodikirjallisuu­dessa aihetta on käsitelty. Asian yleisestä mer­kityksestä on toki kirjoitettu paljonkin. Samoin on laadittu joitakin asiaa koskettelevia empiirisiä analyysejä (esim. Seison 1981). Tästä kaikesta huolimatta asian käsittely on metodioppaissa jää­nyt yleensä vain muutamien sivujen mittaiseksi. Esille on nostettu lähinnä ongelmaan johdattele­via yleisiä havaintoja. Sen sijaan kysymysten muotoilua koskevan tiedon systemaattista keruu­ta ja asiasta saatavilla olevan tiedon seikkape­räistä esitystä ei kysely- ja haastattelututkimusta käsitteleviin metodioppaisiin ole yleensä ollut ta­pana liittää. Miksi näin sitten on menetelty? Täsmällisen tiedon puuttuessa asiasta voidaan esittää vain arveluja. Ehkäpä syynä on ollut se, että termi »tutkimusmenetelmät» on empirismin hengessäsamaistettu lähinnä matemaattisia menetelmiäkäsittäväksi. Näin tulkiten kävisi ymmärrettäväk­si, että varsinkin vanhemmissa metodikirjoissahuomiota on kiinnitetty lähinnä otantamenetel­mien ja tilastollisen aineiston analyysiin tarkoitet­tujen menetelmien esittelyyn. Kysymysten muo­toiluun liittyvien metodiongelmien ohella vähem­mälle huomiolle on jätetty myös monet muut ai­neiston keruun metodiset valinnat. Samoin mo­net tutkimustulosten raportointiin liittyvät metodi­kysymykset, kuten teksti- ja kirjallisuusviitteidenlaadinta sekä tieteellisen käsitteistön ja termis­tön hallinta, ovat jääneet pitkälti taka-alalle. Eh­käpä on ajateltu, että tutkimusta on vain empiiri­sen aineiston käsittely - ei aineiston keruu eikäsen raportointi.Toinen läheisesti edelliseen liittyvä perusseli­tys voisi löytyä metodikirjojen laatijoille ominai­sesta koulutustaustasta. Kokemukseni mukaan monet heistä ovat näet olleet peruskoulutuksel­taan tilastotieteilijöitä. Ehkäpä onkin niin, että ti­lastollisia menetelmiä kehittäessään ja saavutta­miaan tuloksia käsi- ja oppikirjojen asuun muo­katessaan tilastotieteilijät ovat rajanneet metodi­kirjallisuuden kapeasti, vain oman asiantuntemuk­sensa alueelle keskittyen. Myös tästä näkökul­masta käsin on helppo ymmärtää, ettei kysymys­ten laadinnan ongelmia ole välttämättä lainkaan koettu metodisiksi. Tai, että ne on ymmärretty lähinnä metodikeskustelun periferiaan kuuluvik­si. Jos tämä hypoteesi pitää paikkansa paljastaa 76 se omalta osaltaan sen vaaran, mikä liittyy sii­hen, että tutkimusmenetelmien kehitysvastuu päästetään liiaksi oman tieteenalan sisäisen kont­rollin ulkopuolelle. Sosiaalitieteiden metodisesta kehityksestä voivat mielestäni varsinaista vastuu­ta kantaa vain alan tutkijat itse. Muiden alojen edustajia, kuten tilastotieteilijöitä tilastollisten analyysimenetelmien asiantuntijoina tai termino­logeja tieteen (tms. erityisalan) kieleen ja kielen­käyttöön liittyvien viestinnällisten ongelmien eks­pertteinä, sosiaalittieteilijöiden on syytä käyttää apuna vain konsultin roolissa. Kuten aiemmin todettiin kysymysten muotoiluun liittyviä metodiongelmia on käsitelty kattavasti vain harvoissa metodioppaissa. Vaikka tämä onkin yleissääntö, on selvää, että myös poikkeuk­sia on ollut olemassa. Merkittävimpänä niistä voitaneen mainita Stanley Paynen vuonna 1951 ilmestynyt kysymysten laadinnan ongelmiin kes­kittynyt klassikko » The Art of Asking Questions». Vastaavia uudempia teoksia ovat olleet varsin­kin Seymour Sudmanin ja Norman Bradburnin »Asking Questions: A Practical Guide to Ques­tionaire Design» (1982) sekä Jean Conversen jaStanley Presserin »Survey Questions: Handcraft­ing the Standardized Questionaire» (1986).UUSI METODIOPAS William Foddyn hiljattain ilmestynyt teos »Constructing Questions for lnterviews andQuestionaires: Theory and Practice in SocialResearch» (Foddy 1993) jatkaa edellä mainittu­jen teosten viitoittamaa perinnettä. Alaotsikkon­sa mukaisesti Foddy pyrkii luomaan kattavan jasystemaattisen esityksen kyselyssä ja haastat­telussa käytettävien kysymysten laadinnan ongel­mista. Näin menetellen hän edistää merkittäväs­ti aihepiiriä koskevan systemaattisen tiedonmuo­dostuksen kehitystä. Samalla kirja muodostaaselkeän yrityksen »ottaa haastattelut ja kyselylo­makkeet vakavasti» (s. xi).Pidän Foddyn teosta kiinnostavana ja merkit­tävänä metodisena puheenvuorona aiheesta, joka on tällä hetkellä tärkeä myös suomalaiselle sosiaalitieteelliselle metodikeskustelulle. Siksi on perusteltua kiinnittää hieman laajempaakin huo­miota eräisiin kirjan keskeisiin perusajatuksiin. EROT AIEMPIIN TEOKSIIN Edeltäjiinsä verrattuna Foddyn teos sisältää paljon uutta ja hyvää. Ero varsinkin Conversen HALLINNON TUTKIMUS 1 • 1994 ja Presserin (1986) paljon käytettyyn teokseen on ilmeinen. Mainittu teos on näet varsin suppea ja yleisluonteinen. Tältä osin eroa kuvaa jo yksin teosten sivumääräinen vertailu: Kun Foddy käyt­tää aiheensa käsittelyyn noin kaksisataa sivua tiivistä tekstiä, on Conversen ja Presserin teos kokonaisuudessaankin vain 80 sivun pituinen. Ja tästäkin lähes puolet käytetään kyselylomakkeen toimivuutta selvittävien testimenetelmien esitte­lyyn - aiheeseen johon Foddy (pääluku 12) uh­raa vain muutamia sivuja. Jäljelle jäävässä osas­sa ei aiheen käsittely voi mitenkään edetä juuri pintaa syvemmälle. Siksi Conversen ja Presse­rin teosta voidaankin pitää lähinnä aiheeseen johdattelevana yleisesityksenä - ei Foddyn teok­seen suoranaisesti rinnastuvana aihepiirin teo­rianmuodostukseen syvemmälle pyrkivänä koko­naisesityksenä. Kun Foddyn teosta verrataan Paynen (1951) ja varsinkin Sudmanin ja Bradburyn (1981) teok­siin ovat erot vähemmän ilmeisiä. Ja ainakin osin kyse on myös makuasioista. Yleisellä tasolla nämä kaikki kolme teosta ovat näet varsin hyviä ja käyttökelpoisia kuvauksia kysymysten muotoi­lun ongelmista. Teosten välinen perusero löytyy nähdäkseni niiden tausta-ajattelusta. Kirjoja erot­tavan vedenjakajan muodostaa William Foddyn edustama symbolinen interaktionismi ja siihen pohjautuva näkemys tutkimusprosessin perus­luonteesta. SYMBOLINEN INTERAKTIONISMI TAUSTA­AJATUKSENA Aiemmista teoksista poiketen ja symbolisen interaktionismin perusideoihin (Blumer 1967; 1969) sitoutuen Foddy korostaa vastaajien aktii­vista roolia heille esitettyjen kysymysten tulkin­nassa. Hänen mukaansa kysely- ja haastattelu­tutkimuksissa vastaajia ei saisi kohdella passii­visina kohteina, jotka vain »vastaavat» heille esitettyihin kysymyksiin. Foddylle kysymysten esittäminen ja niihin vastaaminen muodostaa paljon edellä kuvattua monimutkaisemman vies­tintäprosessin, jossa prosessin molemmilla osa­puolilla on yhtälailla aktiivinen rooli. Edellä sanottuun nojautuen Foddyn perusaja­tuksena on, että kysymys-vastaus käyttäytymisen parempi ymmärrys avaa parhaat mahdollisuudet kysely- ja haastatteluaineistojen laadun paranta­miseen. Symbolisen interaktionismin näkökul­masta kysymysten muotoilu, niiden tulkinta, vas­tausten muotoilu sekä vastausten tulkinta muo­dostavat nelivaiheisen viestintäprosessin, jossa AJANKOHTAISTA• MATTI MÄLKIÄ prosessin molemmat osapuolet pyrkivät ymmär­tämään toistensa intentioita sekä tulkitsevat heille esitettyjä kysymyksiä tai kysymyksiinsä saamiaan vastauksia näiden intentioiden näkökulmasta. Jos viestintä epäonnistuu prosessin yhdessäkin osas­sa, seuraa siitä vakavia tulosten laatua heiken­täviä metodisia ongelmia. Samalla kun Foddy tunnustaa edellä kuvatun kaltaiset kysymysten laadintaan liittyvät tulkinnal­liset ongelmat, hän korostaa samalla sitä, että niihin voidaan vaikuttaa kysymysten sanamuodol­la ja sisällöllä. Näin menetellen hän ei hylkää kyselyä ja haastattelua - kuten monet kvantita­tiivista sosiaalitutkimusta arvostelleet tutkijat ovat tehneet. Foddyn ratkaisu on paljon yksinkertai­sempi. Kysely- ja haastattelututkimuksen meto­diperustaa pitää kehittää siten, että mainitut on­gelmat voitaisiin paremmin välttää. Samalla mei­dän pitää ymmärtää paitsi kyselyn ja haastatte­lun edut, myös niiden haitat; ja ottaa nämä mo­lemmat huomioon sekä tutkimuksen suunnittelus­sa että tulosten tulkinnassa ja muotoilussa. T AP-PARADIGMA Foddyn varsinainen yleisohje kysymysten pa­rempaan muotoiluun on lopulta hyvin yksinker­tainen ja kätevä. Kysymysten laadinta tulee ym­märtää viestintäprosessiksi. Molemminpuolisen ymmärryksen vahvistamiseksi erityistä huomiota tulee kiinnittää prosessin kolmeen osatekijään. Näiden englanninkielisten nimien - topic, appli­cability, perspective - pohjalta Foddy puhuu juh­lavasti kysymysten muotoilua ohjaavasta T AP­paradigmasta. Paradigman ensimmäinen osatekijä liittyy ky­symysten sisällön määrittelyyn (engl. topic). Fod­dyn mukaan tutkimuksessa tulee varmistaa, että kaikki osapuolet ymmärtävät kysymyksen sisäl­lön mahdollisimman pitkälti samalla tavalla. Tä­hän pyrittäessä kysymys tulisi esittää mahdolli­simman täsmällisesti, käyttäen vastaajille tuttuja yksiselitteisiä käsitteitä ja termejä. Varsinkin ylei­siä ja abstrakteja ilmaisuja tulisi välttää, sillä ne voidaan yleensä tulkita aivan liian monin tavoin. Ja jos näin pääsee tapahtumaan vastaavat eri vastaajat todellisuudessa eri kysymyksiin. Esitet­tyä kysymystä täsmentävän kontekstuaalisen in­formaation puuttuessa he etsivät kysymystä täs­mentäviä vihjeitä sanamuodon yksityiskohdista, vastausvaihtojen muotoilusta, kysymystä edeltä­vistä ja sitä seuraavista kysymyksistä, kyselylo­makkeen kokonaishahmosta, saatekirjeestä ja sen sanamuodosta tai omista kokemuksistaan ja n intresseistään (jne.). Ja selvää on, etteivät kaik­ki vastaajat kiinnitä huomiotaan juuri samoihin vihjeisiin. Tässä siis on selitys siihen, että eri vastaajat tulkitsevat kysymyksen eri tavoin. Toinen kysymysten muotoiluun liittyvä avain­ongelma liittyy kysymysten soveltuvuuteen (engl. applicability) vastaajien vastattavaksi. Foddyn mukaan kysymyksiä muotoiltaessa on pidettävä tarkasti huoli siitä, että vastaajilla on hallussaan heiltä kysytty tieto, ja että he kykenevät ilmaise­maan tuon tiedon verbaalisessa muodossa. Foddyn mukaan monet kysely- ja haastattelu­tutkimusten perusongelmat ovat liittyneet juuri tämän edellytyksen puutteeseen. Kysymällä »vääriä» asioita - eli pakottamalla vastaajat vas­taamaan kysymyksiin, joihin heillä ei ole tietoatai joista heillä ei ole selvää mielipidettä - saa­daan vastaajilta täysin sattumanvaraista ja tulkin­takelvotonta tietoa. Tämän kaltaisten ongelmienvälttämiseksi on vain kaksi päävaihtoehtoa. Näis­tä ensimmäistä noudatetaan silloin, kun vastaa­jilta kysytään vain sellaisia asioita, joihin he kaikkiosaavat vastata. Toinen, Foddyn mukaan edel­listä parempi, keino on se, että vastaajille anne­taan valittavaksi myös »en osaa vastata» -tyyp­pisiä vaihtoehtoja. Ja rohkaistaan heitä käyttä­mään niitä aina, kun he eivät todellakaan tiedäkysyttyä asiaa. Näin saadaan parempaa ja rehel­lisempää tietoa, väittää Foddy.Kolmas Foddyn esille nostama avainkysymys kytkeytyy kysymysten tulkintaa taustoittavien näkökulmien (engl. perspective) rajaukseen. Ku­ten tunnettua vastausten muotoilussa voidaan nojautua moniin vaihtoehtoisiin näkökulmiin. Vaihtoehtoina voi olla esim. se, arvioidaanko kysymystä omasta henkilökohtaisesta näkökul­masta, arvioidaanko sitä oman sosiaaliryhmän näkökulmasta, oman ammatti- tai ikäryhmän nä­kökulmasta jne. Toinen usein esille nouseva on­gelma liittyy aikaperspektiivin valintaan. Mitä tar­koitetaan esim ilmaisuilla »ennen» tai »nyt»? Viittaako esim. sana »nyt» tähän päivään, tähän kuuhun, tähän vuoteen, tähän vuosikymmeneen tai tähän vuosisataan? Kysytyn asian luonteesta riippuen kaikki edellä mainitut vaihtoehdot voisi­vat olla selkeästi perusteltuja. Ja mikä pahinta eri vastaajat voivat helposti päätyä erilaisiin vas­taamista taustoittaviin näkökulmiin. Foddyn kanta näkökulmien rajaukseen on sel­vä. Hänen mukaansa suositeltavaa on, että nä­kökulma rajataan jo itse kysymyksen sanamuo­dolla mahdollisimman konkreettisella ja ymmär­rettävällä tavalla. Sillä jos näkökulmaa ei rajata, käy niin, että eri vastaajat arvioivat tilannetta eri näkökulmista, eikä tutkijalla ole mitään takeita 78 siitä, että eri vastaukset olisivat millään tavalla vertailukelpoisia toisiinsa nähden. Edellä kuvattuja yleisiä ideoita, kuten myös niihin liittyviä perusongelmia käsitellään kirjassa toki paljon edellä kuvattua laajemmin ja yksityis­kohtaisemmin. Samalla esille nostetaan koko joukko muita kysymysten laadinnan ongelmia. Mielenkiintoista on tällöin se, että Foddyn kanta moniin kysymysten laadinnan perusolettamuksiin on varsin selvästi perinteisistä kannoista poikkea­va. Hyvänä esimerkkinä on tällöin kysymys siitä, tulisiko vastaajilta salata heille esitetyn kysymyk­sen todellinen tarkoitus. Foddy suhtautuu tähän ajatukseen pääasiassa epäillen. Päin vastoin kuin usein ajatellaan, tutkimuksen todellisten tavoittei­den salaaminen tutkituilta johtaa Foddyn mukaan viestintäprosessia häiritseviin vääristymiin. Muo­dostuu tutkijan todellisten tavoitteiden peittelyn ja niitä koskevan arvailun noidankehä, jossa tut­kimustulosten laatu ja luotettavuus heikkenee tavalla, josta ei voi olla hyötyä tutkimusproses­sin kummallekaan osapuolelle. Foddyn mukaan mainitut ongelmat vältetään parhaiten silloin, kun tutkija on avoin ja rehellinen tutkittuja kohtaan. Ja kysyy asioita, joihin tutkittavat voivat vastata avoimesti ja rehellisesti ilman salailua tai asian välttelyä. LOPUKSI Mielestäni Foddyn esille nostettu teos vastaa kaikin osin hyvin niitä vaatimuksia, joita sille voi­daan kohtuudella asettaa. Sisällöltään kirja on paitsi kattava ja tuore, myös hämmästyttävän asiantunteva ja vakuuttava. Sen sisällöstä näkee selvästi, että Foddy pyrkii todellakin, julkilausu­tun tavoitteensa mukaisesti, ottamaan haastat­telut ja kyselyt vakavasti. Oppikirjamaisen sisältönsä ohella kirjaa on pi­dettävä myös metodisesti merkittävänä puheen­vuorona, josta riittäisi paljon virikkeitä myös suo­malaiseen sosiaalitieteelliseen metodikeskuste­luun. Kirjan luettuaan lukijan on helppo yhtyä arvioon, jonka mukaan kysely- ja haastattelutut­kimuksen metodinen kestävyys ja kyky vastata uusien tutkimusmenetelmien - esim. Jari Esko­lan monissa kirjoituksissaan esille tuoman eläy­tymismenetelmän (ks. esim. Eskola 1991, 1992, 1993) - siihen kohdistamaan paineeseen riippuu ensisijaisesti kysely- ja haastattelututkimuksen harrastajien kyvystä laatia riittävän yksiselitteisiä ja täsmällisiä kysymyksiä. Tähän tavoitteeseen HALLINNON TUTKIMUS 1 • 1994 pyrittäessä Foddyn teos on huomion arvoinen tuttavuus. Uskon, että siitä on apua lähes kaikil­le empiiristä sosiaalitutkimusta tekeville; myös niille, jotka kirjan perusajatuksia vieroksuvat, ja joita kirja ei sellaisenaan vakuuta. Ainakin kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, että kysely- ja haas­tattelututkimusta voidaan kehittää myös lähesty­mistavan sisältä lähtien. Ja että monet eri aineis­tonkeruumenetelmien väliset peruserot saattavat olla käytännössä paljonkin vähäisempiä, kuin mitä ehkä yleisesti uskotaan. Niitä lukijoita, jotka kirjan tiedot jo ennestään hallitsevat voi vain ihailla ja hämmästellä. Muu­toin kirja kuuluu ehdottomasti kaikkien kysely- ja haastattelututkimusta tekevien peruskirjastoon. Se on tarkoitettu käytössä kuluvaksi käsikirjaksi, josta on hyötyä vielä vuosien, ehkäpä jopa vuo­sikymmenienkin kuluttua. LÄHTEET: Seison, William A.: The Design and Understanding of Survey Questions. Aldershott: Gower, 1981. Blumer, Herbert: Society as Symbolic lnteraction. Teok­sessa Manis, Jerome G. & Melzer, Bernard N. (Eds.): Symbo/ic lnteraction. A Reader in Social Psycho/o­gy. Boston: Allyn and Bacon, 1967. Blumer, Herbert: Symbo/ic /nteractionism. Perspective and Method. Englewood Cliffs (NJ): Prentice-Hall, 1969. Converse, Jean M. & Presser, Stanley: Survey Ques­tions. Handcrafting the Standardized Ouestionaire. Beverly Hills (CA): Sage, 1986. Quantitative Appli­cations in the Social Sciences. Voi. 63. Eskola, Jari: Eläytymismenete/män käyttö sosiaa/itut­kimuksessa. Tekninen opas a/oitte/ijol7/e. Tampere: Tampereen yliopisto, 1991. Tampereen yliopisto, Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos, Sarja B. Työraportteja, N:o 33. Eskola, Jari: Eläytymismenete/män käytöstä sosiaa/i­tutkimuksessa. Esimerkkinä korkeakoulututkimus. Tampere: Tampereen yliopisto, 1993. Tampereen yliopisto, Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos, Sarja B. Työraportteja, N:o 35. Eskola, Jari (toim.): Puhetta opetuksesta ja opiskelus­ta. Tampere: Tampereen yliopisto, 1993. Tampereen yliopisto, Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos, Tutkimuksia A: 23 Foddy, William: Constructing Ouestions for /nterviews and Ouestionaires. Theory and Practice in Social Research. Cambridge (UK): Cambridge University Press, 1993. Gallup, George: The Quintadimensional Pian of Ques­tion Design. Pub/ic Opinion Ouarter/y, 1947, Voi. 11, N:o 3, p. 385-393. Payne, Stanley L.: The Art of Asking Questions. Prin­ceton: Princeton University Press, 1951. Sudman, Seymour & Bradburn, Norman M.: Asking Ouestions. A Practica/ Guide to Questionaire Design. San Francisco (CA): Jossey-Bass, 1982. 

Miten laaditaan laadukas kyselylomake: : Metodiohjeita symboliseen interaktionismiin nojautuen

https://journal.fi/hallinnontutkimus/article/download/102218/59561

Miten laaditaan laadukas kyselylomake: : Metodiohjeita symboliseen interaktionismiin nojautuen

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi