Oksanen L

UTUPub

12    POROMIES 3/2019Mediassa käytävässä porolaidunkeskustelussa näyt-tää sekoittuvan kaksi erillistä asiaa: poronlaidunnuk-sen voimakkuus ja sen ajoitus. Lisäksi kaikkia poron vaikutuksia kasvillisuuteen näytetään usein kutsut-tavan ylilaidunnukseksi, vaikuttivatpa ne laidunten tuottavuuteen tai eivät. Klassisen esimerkin muo-dostaa Norjan raja Enontekiön-Koutakeinon alueel-la. Satelliittikuvasta näkee helposti, miten jäkälän valkoinen väri dominoi Norjan puolella – Suomen puolella taas jäkälättömät kankaat näkyvät tum-mina. Tätä on jopa Helsingin Sanomien pääkirjoi-tuspalstalla tulkittu osoitukseksi Suomen tunturien ylilaidunnuksesta, kun taas Norjan puolella poro-luvut on tiedepäätoimittaja Jukka Ruukin mukaan sopeutettu laidunten kantokykyyn1.  Myös pajujen vähenemistä2 ja mittariperhosen toukkien tappami-KESÄLAIDUNNUS EI OLE YLILAIDUNNUSTAen tunturikoivikkojen muuttumista avoimiksi ’koi-vusavanneiksi’ on pidetty merkkinä laidunmaitten kannalta kestämättömän suurista porotiheyksistä3. Vastaavaa kritiikkiä on esitetty myös Siperian tund-ran kesälaitumilta4.  Jotta asiaan saataisi selkeyttä, on ensin selvitettävä käsitteet. Ylilaidunnus tarkoittaa sellaista laidunnuk-sen intensiteettiä, joka jatkuessaan heikentää alu-een tuottavuutta laitumena. Ylilaidunnuksesta ei siis ole mielekästä keskustella määrittelemättä ensin kyseisen alueen käyttötarkoitusta. Suomen vähäi-siä tunturialueita on nykytilanteessa mielekkäintä käyttää kesälaitumina. Jäkälikkö ei kestä kesäistä tallomista, vaan korvautuu kesälaitumilla heinillä ja saroilla, toisinaan myös varvuilla. Näin tapahtuu Teksti professori Lauri Oksanen, Turun yliopistoKesä- ja syys/kevätlaitumen välistä esteaitaa Karasjoen Čearrolla. Kuva Henni Ylänne.   13POROMIES 3/2019  myös Norjan kesälaitumilla5,6 (kuva vier. sivu). Suo-men ja Norjan rajalla näkyvän kasvillisuuseron tulkit-seminen Norjan oletusti alemmista porotiheyksistä johtuvaksi1 onkin selvä virhe; itse asiassa porotihey-det ovat korkeammat Norjan puolella7. Kyseessä on talvi- ja kesälaitumen välinen ero. Poro ei tarvitse jäkälää kesällä, vaan suosii ruohoja, heiniä ja saroja, joten tämä kesälaidunnuksen aiheuttama kasvilli-suusmuutos on poron kannalta suotuisa.Poron kesälaidunnus vähentää kiistatta pajukko-ja2,4,8,9, herkistää tunturikoivikoita mittariperhosten tuhoille ja vaikeuttaa niiden toipumista10. Pajukko-jen sijalle muodostuva niittykasvillisuus voi kuiten-kin olla kesälaitumena aivan pajukon veroista, jos ei parempaakin. Tunturikoivu, jonka enimmät lehdet ovat poron ulotumattomissa, on suhteellisen vähä-arvoinen kesäisenä laidunkasvina. Se tosin ruokkii tatteja sienijuurillaan, mutta niin tekee vaivaiskoivu-kin. Koivikon harveneminen lisää kenttäkerroksen tuottavuutta parantamalla valaistusoloja, mikä on poron kannalta edullista. Jos kyse olisi todellisesta ylilaidunnuksesta, pitäisi tämän näkyä vasapainojen laskuna varsinkin Kaldoaivin ja Paistunturin palis-kunnissa. Tällaista ei ole käsittääkseni tapahtunut.Suomen tilanne poikkeaa naapurimaiden tilantees-ta siinä suhteessa, että naapurimaissa muutokset ovat yleensä paikallisia, liittyen maatalouden muu-toksiin, koska kesälaitumien rajat ovat pysyneet vuosisatojen ajan suunnilleen ennallaan. Pohjoisim-massa Suomen Lapissa – varsinkin Utsjoella – tun-turikoivikot ovat taas pitkään olleet taantumassa laajoilla alueilla.  Retkeillessäni 1960-luvun lopulla Paistunturin-Erttegvárrin aluella, havaitsin omituisia mättäitä lähes puuttomalla ylängöllä. Niiden sisältä löytyi koivun tuohta. Lisäksi alueella oli siellä täällä todella järeitä tunturikoivuja. Päättelin, että alueella oli kasvanut tunturikoivikkoa ja voisi ilmaston puo-lesta kasvaa edelleen. Tunturimittari oli kuitenkin tappanut lähes kaikki koivut joskus 1900-luvun al-kupuolella ja poron kesälaidunnus oli estänyt koivi-kon toipumisen tyvivesoista. Henkiin olivat jääneet vain ne koivut, joilla oli säilynyt eläviä oksia poron riipimärajan yläpuolella. Vastaavaa koivikkojen ’sa-vannisoitumista’ tapahtuu koko ajan pienessä mit-takaavassa Norjassakin, kun porot pääsevät alueille, joita ne eivät aiemmin olleet maatalouden vuoksi saaneet laiduntaa.     Tämä ei kuitenkaan selitä prosessin laaja-alaisuutta pohjoisimmassa Suomen Lapissa. Se selittyy kun vertaa ennen vuoden 1852 rajasulkua vallinnutta laidunmaan käyttöä nykyiseen.  Perinteisessä laidunkierrossa porot olivat talvella sisämaassa; pääosin havumetsässä, keväällä ja syk-syllä sisämaan tunturiylängöillä ja tunturikoivikoissa, kesällä suurtuntureilla tai rannikon niemissä ja saa-rissa. Rajasulun jälkeen Suomen puolelle jääneillä porosaamelaisilla oli käytössään vain niukasti tun-turia, joten aiemmin kevät- ja syyslaitumina käyte-Tunturikoivikon ’savannisoitumista’ Sievjun (Seiland) saarella. Vas. 2008 hallamittarituhon jälkiä; poron ulottumattomissa olevat elävät oksat merkitty punaisilla renkailla; oik. jonkun aiemman mittarituhon ja poron kesälaidunnuksen ’savannisoimaa’ koivikkoa saman saaren sisäosissa. Kuvat Lauri Oksanen.14    POROMIES 3/2019tyt matalat tunturinselänteet ja niitä reunustavat tunturikoivikot olivat parasta käytettävissä olevaa kesälaidunta, varsinkin Utsjoen-Inarin alueella ja Enontekiön itäosissa. Vain Käsivarressa oli sen ver-ran suurtunturiluontoa, että matalampia selänteitä oli edelleen luonnollista käyttää ensisijaisesti syys- ja kevätlaitumina.  Ruotsissa ja Norjassa taas perin-teiset rajat talvi- kevät/syys- ja kesälaidunten välillä ovat pääsääntöisesti edelleen voimassa. Ympäri-vuotinen laidunnus on sallittua vain siellä, missä eri vuodenaikoina optimaaliset laitumet ovat pieninä kuvioina toistensa lomissa (yläkuva).Suomen ja länsinaapuriemme välisen eron ymmär-tämiseksi on syytä kerrata historiaa12. Kun Ruotsin ja Tanskan rajasta sovittiin 1751, huomattiin sen kulkevan läpi tunturisaamelaisten laidunmaitten. Ongelma ratkaistiin Lappcodicil-nimisellä lisäpöy-täkirjalla, joka antoi porosaamelaisille oikeuden valita kumman tahansa maan kansalaisuuden, mut-ta silti hyödyntää rajan molemmilla puolilla olevia laitumia, vallitsipa maitten välillä rauha tai sotatila. Utsjoen saamelaisten perinteisiä merikalastusoike-uksia ei sen sijaan huomattu taata. 1800-luvun alun myllerryksissä Norja siirtyi itsehallinnollisena alu-eena Ruotsin osaksi.  Ruotsi taas menetti Suomen Venäjälle, ja näin syntyneeseen Suomen Suurruh-tinaskuntaan liitettiin myös alkuaan ydin-Ruotsiin kuuluneita alueita: Tornionlaakson itäpuoli sekä Enontekiön, Utsjoen, Inarin, Kittilän ja Sodankylän lapinmaat. Tanskan kansalaiset muuttuivat tällöin automaattisesti norjalalaisiksi, Ruotsin kansalaisilla ei taas ollut vastaavaa tarvetta muuttaa kansalai-suuttaan, elleivät he omistaneet kiinteää omaisuut-ta Suomen Suurruhtinaskunnassa. Tämän vuoksi Pohjoiskalotilla jutaavat tunturisaamelaiset olivat 1800-luvun alkupuoliskolla lähes järkiään joko Ruot-sin tai Norjan kansalaisia.  Jutaavien tunturisaamelaisten ja paikoillaan pysyvi-en, pienimuotoista poronhoitoa harjoittavien saa-melaisryhmien välillä oli kaikkialla konfl ikteja, joissa tunturisaamelaiset olivat yleensä ’niskan päällä’. Ruotsissa altavastaajina olivat Norrbottenin ja Väs-terbottenin metsäsaamelaiset, Norjassa rannikon merisaamelaiset, Suomessa taas ennen kaikkea Inarin saamelaiset. Suomessa tilanteeseen liittyi kuitenkin myös kansainvälinen ulottuvuus, koska tunturisaamelaiset olivat muodollisesti ulkomaalai-sia. Suomen Suurruhtinaskunnan virkamiehet pitivät omiensa puolta ja odottivat samaa norjalaisilta. Krii-si syveni kun norjalaiset alkoivat rajoittaa utsjokisten merikalastusoikeuksia. Suomi vastasi uhkaamalla sanoa irti Lappcodicilin laidunoikeuksia takaavat osat.  Koska norjalaisilla oli paljon enemmän me-netettävää, niin alkuperäinen tarkoitus lienee ollut utsjokisten merikalastusoikeuksien turvaaminen. Norjassa tehtiin kuitenkin selvä ero saamelaisten ja ’aitojen norjalaisten’ välillä, eivätkä saamelaisten laidunnusoikeudet kiinnostaneet norjalaisia. Utsjo-kisten merikalastusoikeuksien varmentaminen hah-motettiin taas Suomen tai mahdollisesti Venäjän laajentumispyrkimysten verhoksi. Seurauksena oli rajan sulkeutuminen porosaamelaisilta, jotka joutui-vat nyt valitsemaan maitten välillä. Tämä käynnisti Pohjoiskalotin porolaidunten käyttö ennen vuotta 1852 (lähteistä #11 ja #12; vasen paneeli; punainen viiva = yhtenäisen havumetsän raja) ja Bernesin10 kuvamaa tilanne vuodelta 1995 (oikea paneeli.) Bernesin kartassa ei ole huomioitu niitä laidunkiertoja, jotka perustuvat poron-hoitoyksikköjen sisäisiin päätöksiin.   15POROMIES 3/2019  Suomen puolella muutosprosessin, jossa kevät- ja syyslaitumille tyypillinen kasvillisuus – tiheähköt tunturikoivikot, runsaat pajukot ja jäkäläiset tuntu-rikankaat – alkoivat muuttua kesälaitumille tyypilli-seksi kasvillisuudeksi.  Jos jäkälien häviäminen ja pajukkojen vähenemi-nen Suomen tuntureilta ja niitä ympäröivien tunturi-koivikkojen ’savannistuminen’ koetaan ongelmaksi, niin siihen on vain yksi hyväksyttävissä oleva rat-kaisu: laidunkierron palaut-taminen ennen vuotta 1852 vallinneen mallin mukaisek-si. Tämä on kuitenkin laaja kysymys, jota ei hetkessä ratkaista. Ratkaisuksi ei voi vakavissaan edes ehdottaa pohjoisimman Lapin porolu-kujen alentamista sellaiselle tasolle, joka takaisi tunturi-en jäkälikköjen ja pajukko-jen elpymisen ja tunturikoivikkojen palautumisen 1960-luvun alussa vallinneelle tasolle nykyisen lai-dunmaiden käytön puitteissa. Tämä olisi kuolinisku Suomen saamelaisalueen poronhoidolle. Omasta mielestäni asian pitäisi olla päivänselvä. Jokaisen on otettava vastuu omista päätöksistään; tämä koskee myös valtiovaltaa. Suomen Lapin tunturien jäkäläkato, pajukkojen väheneminen ja tunturikoivikkojen ’savannistuminen’ ovat loogisia seurauksia Suomen valtiovallan päätöksistä, joiden seurauksina aiemmat syys- ja kevätlaitumet muut-tuivat kesälaitumiksi. Näiden päätösten seurauksia ei voi maksattaa saamelaisilla vaatimalla poroluku-jen radikaalia alentamista pohjoisimmassa Suomen Lapissa.Lähteet      1. Ruukki J. 2016. Porojen tehotuotanto on ympäristöris-ki. -  Helsingin Sanomat 19.09.2016. https://www.hs.fi /paakirjoitukset/art-2000002921486.html2. den Herder M. ym. 2008 Reindeer herbivory reduces willow growth and grouse forage in a forest–tundra eco-tone. - Basic and Applied Ecology, 9, 324–331.3. Järvinen A. 2018. Antero Järvinen vaatii kuriin ”luon-notonta poromäärää”... – Lapin Kansa 25.11.2018 4. Golovatin M.G.  ym. 2012. Effect of reindeer overgra-zing on vegetation and animals of tund-ra ecosystems of the Yamal peninsula. CZECH POLAR REPORTS 2: 80–91.5. Oksanen L. 1978. Lichen grounds of Finnmarksvidda, northern Norway, in relation to summer and winter grazing by reindeer. - Rep. Kevo Subarctic Res. Stat. 14: 64–71.6. Ylänne H. ym. 2018. Consequences of grazer-induced vegetation transitions on ecosystem carbon storage in the tundra. – Functional Ecology 2018: 1–12.7. Bernes C. 1995. Arktisk miljö i Norden. Nordiska Rådet, Tukholma8. Olofsson, J. ym. 2001. Effects of summer grazing by reindeer on vegetation structure, productivity and nutrient cycling in the North Fennoscandian tundra. – Ecography 24:13–249. Bråthen K.A. ym. 2007. Induced Shift in Ecosystem Productivity? Extensive Scale Effects of Abundant Large Herbivores. - Ecosystems 10: 773–789.10. Jepsen J. ym. 2013. Ecosystem impacts of a range expanding forest defoliator at the forest-tundra ecoto-ne. - Ecosystems 16: 561–575.11. Virtanen R. ym. 2016. Where do the treeless tundra areas of northern highlands fi t in the global biome system: toward an ecologically natural subdivision of the tundra biome. – Ecology and Evolution 6: 143–158.12. Riseth J-Å &  Oksanen, L. 2007. Resursøkonomiske og økologiske perspektiver på grenseoverskridende reindrift. kirjassa:  E. Niemi, I. Sommerseth & E. G. Broderstad, eds. Grenseoverskridende reindrift før og etter 1905. Skriftserie for samiske studier, Univ. Tromsø; ss.  143–163.Ratkaisuksi ei voi vakavissaan edes ehdottaa pohjoisimman Lapin porolukujen alentamista sellaiselle tasolle, joka takaisi tunturien jäkälikköjen ja pajukkojen elpymisen ja tunturikoivikkojen palautumisen 1960-luvun alussa vallinneelle tasolle nykyisen laidunmaiden käytön puitteissa. Professori Lauri Oksanen. Kuva Maaren Angeli.

Kesälaidunnus ei ole ylilaidunnusta

https://www.utupub.fi/bitstream/10024/157669/1/Poromies_3_2019_Kes%c3%83%c2%a4laidunnus%20ei%20ole%20ylilaidunnusta.pdf

Kesälaidunnus ei ole ylilaidunnusta

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

UTUPub