Mattila, Kalevi

Finnish

Journal.fi

74 TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2020 MUISTIKUVIAMUISTIKUVIAVÄISÄLÄN JA OTERMAN OPISSA TURUSSA JA TUORLASSAJo paljon ennen ylioppilaaksi pääsyäni vuonna 1962 olin valinnut opiskelupaikakseni Turun yli-opiston. Syynä oli Yrjö Väisälä, tähtitieteen har-rastajien parhaiten tuntema tähtitieteilijä Veikko Heiskasen ohella. Heiskanen oli kirjoittanut suur-teoksen Tähtitiede I–II, mutta hän oli geodesian professori. Keskikoulun loppuvaiheessa innostuin hio-maan 15 cm:n läpimittaisen koveran peilin. Peilin aluminoinnin hoiti Väisälä Oy, ja sain myös lau-sunnon, että hionta oli kohtalaisesti onnistunut. Väisälältä sain puoli-ilmaiseksi myös apupeilin ja okulaarin ja kokosin näistä tarpeista omasta mie-lestäni aivan kelvollisen kaukoputken.  Erikoista, että akateemikko tällä tavoin tuki koulupoikien tähtiharrastusta.Yrjö Väisälä (1891–1971) opiskeli tähtitiedettä Anders Donnerin johdolla. Hänen tutkimustyön-sä suureksi linjaksi tuli, ihan ilman ohjausta, in-terferenssi-ilmiön käyttö optisissa tarkkuusmit-tauksissa.  Väitöskirja kaukoputken objektiivien tutkimisesta vuonna 1922 oli menestys. Turun Suomalainen Yliopisto nimitti hänet ensimmäisek-si fysiikan professorikseen vuonna 1924. Hän sai pyynnöstään toimia myös tähtitieteen professori-na vuosina 1926–62, ilman palkkaa.  Väisälän suu-ri projekti oli geodeettisen perusviivan mittaus-menetelmä valon interferenssi-ilmiötä käyttäen. Turussa, Nummelassa ja myöhemmin useilla man-tereilla mitatut satojen metrien mittaiset perusvii-vat osoittivat, että Väisälä oli saanut menetelmän toimimaan myös käytännössä ja tarkkuus oli pa-rempi kuin millään muulla menetelmällä. Myös tähtitiede sai osansa: Iso-Heikkilään pys-tytettiin tähtitorni, ja sinne valmistui vuonna 1937 Väisälän johdolla, optiikka hänen itsensä hioma-na, Schmidt–Väisälä-valokuvausteleskooppi. Se oli aluksi maailman suurin Schmidt-teleskooppi, va-paa aukko 50 cm. Teleskooppi palveli tehokkaas-ti pikkuplaneettojen ja komeettojen etsinnässä. Tästä teleskoopista alkoi Väisälän ja Liisi Oterman luoma Turun optiikanvalmistuksen kansainvälinen maine. Avainasemassa oli hiottavan pinnan testaus Väisälän interferenssi-menetelmällä.Liisi Oterma (1915–2001) toimi Väisälän lähim-pänä työtoverina maisteriksi valmistumisestaan, vuodesta 1938 lähtien. Hän väitteli vuonna 1955 kaukoputkioptiikan teoriasta. Vuonna 1965, kun rahat tähtitieteen professuuriin oli viimein löy-detty, hänestä tuli ensimmäinen eksaktisten tie-teiden naispuolinen professori Suomessa.Vuonna 1951 Väisälä kutsuttiin jäseneksi Suo-men Akatemiaan. Akatemialta saatu tutkimusas-sistentti ja laiterahoitus mahdollisti Väisälän uran jatkumisen. Lahjoitusvaroin ja itse valmistettujen kaukoputkien turvin syntyi 9 km:n päähän Turun valoista Piikkiön Laukkavuoren päälle ja sen sisään louhittuun tunneliin vuoteen 1958 mennessä Tu-run yliopiston tähtitieteellis-optillinen tutkimus-laitos, Tuorlan observatorio.Opintojeni alussa syksyllä 1962 oli opinto-op-paassa ilmoitettu ”vierailevan professorin” Yrjö Väi-sälän luento.  Silloin jo 71-vuotias, mutta edelleen täysillä jatkava Väisälä piti varsin epäprofessorimai-sen esityksen tutkimuksistaan. Yksi hänen vakiojut-tujaan koski Jaakobin vaimoja Leaa ja Raakelia. Pal-veltuaan 40 vuotta Leaa, siis yliopistoa ja fysiikkaa, oli nyt viimein hänen Raakelinsa, tähtitieteen, vuoro.Tähtitieteessä opetusta oli vähän. Käytännöl-lisiä harjoitustöitä tehtiin sen sijaan paljon, sekä vanhassa Iso-Heikkilän tornissa että Tuorlassa. Tarkkuus oli ylimpänä vaatimuksena, myös opis-kelijatyössä piti määrätä zeniittiputkella Tuorlan leveysaste 0.5” tarkkuudella ennen kuin työ hyväk-syttiin.  Oterman laudatur-luennoilla planeettojen rata- ja häiriölaskusta olin ainoana kuulijana. Hän totesikin pian, että siirrytään käytännön laskuihin. Niitä tehtiin pienellä käsinveivattavalla laskuko-neella uuden luonnontieteiden talon kolmannes-sa kerroksessa sijainneessa tähtitieteen harjoitus-työhuoneessa.Kolmannen opiskeluvuoden alussa sain hoi-dettavakseni vt. assistententin viran. Siihen kuu-lui paitsi opiskelijoiden harjoitustöiden ohjausta kaukoputken ääressä myös työskentelyä Tuorlassa, joka oli oma valtakuntansa metsän keskellä parin-sadan metrin päässä maantiestä ja bussipysäkistä. Arvojärjestys ja sovelias puhuttelutapa oli selvä: TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2020  75MUISTIKUVIAVäisälä oli ”akateemikko” tai ”professori” mutta ei ”Te”; muut olivat ”tohtori” (Oterma) ja ”lisen-siaatti” (Rantaseppä).  Henkilökuntaan kuuluivat myös aina ystävällinen kanslisti rouva Kaartela, huoltoinsinööri Veikko Väisälä (Yrjön poika), op-tiikan hioja rouva Virta sekä tietenkin mekaanikko Wahlsten, tarinankertoja ja tietotoimisto. Väisälä korosti minullekin, että hän oli Tuorlan johtaja, eliniäksi määrätty.  Ja se näkyi kyllä kaikessa, Oter-ma vetäytyi taka-alalle.  Väisälä osasi näytellä vaatimatonta, vaikka käyttikin hyvällä menestyksellä julkisuutta hyväk-seen. Hänen kunniakseen on sanottava, ettei hän tehnyt sitä päästäkseen Suomen kuuluisimmaksi tiedemieheksi vaan hankkiakseen kipeästi tarvit-semaansa rahaa uusiin laitteisiin. Tuorlassa olo-aikanani oli lehdessä ajankohtainen seuraava jut-tu vuoden 1964 tammikuulta: ”Tiedättekö kuka on Kankkonen? No, hänhän voitti mäkihypyssä kul-tamitalin samana päivänä kuin me teimme Liisin kanssa tunnelissa uuden maailmanennätyksen, mittasimme 24 metrin perusviivan suoraan yh-destä metristä lähtien. Ja tarkkuus oli 10-kertai-nen.” Vaatimattomana henkilönä Oterma karttoi viimeiseen asti sekä lehtimiehiä että valokuvaajia ja jäi sen vuoksi julkisuutta paremmin sietäneen ja hyödyntäneen Väisälän valokehän peittoon.LuK-tutkielmani aiheena oli Tuorlan obser-vatorion tähtitieteellisen pituusasteen määritys, ohjaajina Oterma ja Väisälä. Havaintokoneena oli Repsoldin ohikulkukone vuosimallia 1886, kellona tähtiaikaa äänekkäästi tikittävä kronometri. Väi-sälä oli Donnerin assistenttina vuonna 1910 aloit-tanut samalla koneella havaintonsa maan navan tuivahtelusta eli niin sanotusta napavariaatiosta. Havaintojeni tarkkuutta rajoitti tähtien ohikulku-aikojen rekisteröinti niin sanotulla ”silmä–korva-keinolla”. Kysyin Väisälältä, voisinko saada rekis-teröivän kronometrin. Sellaista ei Tuorlassa liene edes ollut. Vastaukseksi Väisälä piirsi paperille kuusen kuvan ja kysyi: ”Jos ylioppilas aikoisi kii-vetä tämän puun latvaan, niin kummasta päästä hän aloittaisi?”Lähdin vuonna 1965 Heidelbergiin jatkamaan astrofysiikan parissa.  Väisälä ja Oterma suhtau-tuivat suopeasti, olivathan Heidelbergin tähtitor-nin Astrophysikalisches Institut ja sen perustaja Max Wolf olleet Väisälän uran alkuaikoina kuului-sia pikkuplanettatutkimuksestaaan.  Stellaaridyna-miikan suullisessa kuulustelussa professori Wal-ter Fricke kertoi yllättäen olleensa asiantuntijana Turun virantäytössä ja kirjoittaneensa, että Väi-sälän perinnettä jatketaan parhaiten valitsemal-la virkaan tohtori Oterma. Jälkeenpäin olen tuota Fricken Väisälä-painotusta vähän ihmetellyt: mie-lestäni merkittävä osa Turun tähtitieteen laitoksen aikaansaannoksista 1930-luvun lopulta lähtien on yhtä hyvin luettava Oterman ansioksi.KALEVI MATTILAKirjoittaja on Helsingin yliopiston tähtitieteen emeritusprofes-sori.Tuorlan henkilökuntaa Hampurin observatori-on johtajan Otto Heck-mannin (edessä vasem-malla) vieraillessa vuon-na 1955. Yrjö Väisälä edessä oikealla, taka-na vasemmalta Liisi Oterma, Heikki Alikos-ki ja Hilkka Rantaseppä. Kuva: Turun yliopiston mediapankki.

Väisälän ja Oterman opissa Turussa ja Tuorlassa

https://journal.fi/tt/article/download/95572/54010

Väisälän ja Oterman opissa Turussa ja Tuorlassa

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi