Tämä raportti esittelee keinoja rannikollamme pitkään jatkuneen hylkeiden ja kalatalouden välisen konfliktin lieventämiseksi. Hyljeongelma on Suomen rannikkokalastuksen jatkuvuuden suurin uhka. Hylkeet aiheuttavat kalastukselle merkittäviä saalistappioita ja vaurioittavat pyydyksiä. Lisäksi ne vievät kaloja pyydyksistä sekä vaikuttavat kalakantoihin ja kalojen käyttäytymiseen. Erityisesti hallin (harmaahylkeen) aiheuttamat tappiot rannikkokalastukselle ovat lisääntyneet. Konfliktia on pyritty lieventämään monella tavoin, mutta toistaiseksi ilman selkeää läpimurtoa. Raportissa arvioidaan hyljekonfliktin hallintakeinojen valikoimaa ja miten keinot kytkeytyvät toisiinsa. Lisäksi arvioidaan, minkälaisia johtopäätöksiä voidaan vetää hyljekiistojen lieventämiseksi tulevaisuudessa. Tulokset perustuvat muun muassa erilaisten hankkeiden raportteihin, dokumentteihin ja tieteellisisiin julkaisuihin sekä ohjausryhmän ja kirjoittajien asiantuntemukseen.
Ongelmien lievittäminen edellyttää paitsi laajaa tietopohjaa myös osapuolten – erityisesti kalatalouden ja hylkeiden suojelun – välistä yhteisymmärrystä. Hylkeiden suojelutoimet ovat vaikuttaneet erityisesti kalastuselinkeinon toimintaedellytyksiin, joten myös ratkaisukeinot kytkeytyvät ensi sijassa kalatalouteen. Yhteensovittamiseen tarvitaan monipuolisia hallintakeinoja ja poliittista tahtoa niiden toteuttamiseksi. Yhteensovittamista on vuodesta 2009 lähtien vaikeuttanut EU:n asettama hyljetuotteiden kauppakielto, joka on pitkälti estänyt hylkeiden hyödyntämisen luonnonvarana. Hylkeiden metsästys on erityisesti tästä syystä ollut verrattain vähäistä ja vain osa metsästyskiintiöstä on hyödynnetty. Hylkeenkestävät pyydykset ja rahalliset korvaukset ovat osin mahdollistaneet kalastuksen jatkuvuuden hyljeongelmasta huolimatta, mutta tällaisten keinojen avulla ongelmien pahenemista on vaikea estää varsinkin, jos hallipopulaatio jatkaa kasvuaan. Viime aikoina lupaavia tuloksia on saatu uuden sukupolven vedenalaisista äänikarkottimista, joilla estetään hylkeiden vierailuja pyydyksillä ja viljelyaltailla. Kalastuksen suojaamiskeinojen kehittämistä ja investointeja on tuettu eri rahoituslähteistä.
Kalastajien näkökulmasta hyljekantoihin tulisi voida vaikuttaa nykyistä tehokkaammin, koska kalastuksen suojaaminen pelkästään teknisin keinoin ei tuo pysyvää ratkaisua ja aiheuttaa lisäksi huomattavia kustannuksia ja lisätyötä. Ongelmahylkeiden poisto, suojametsästys ja kannanhoidollinen metsästys ovat toimia, jotka jakavat mielipiteitä suojelutahojen ja kalatalouden välillä. Tästä huolimatta on saatava aikaan yhteiskunnallinen keskustelu siitä, mikä hyljemäärä on kokonaisuuden kannalta hyväksyttävä, miten kalastuselinkeinon jatkuvuus otetaan huomioon ja missä tilanteessa hylkeiden suojelukehitys voi vaarantua. Kansainväliset sopimukset ja EU:n rahoitusehdot vaikuttavat kansalliseen liikkumavaraan hyljekonfliktin lievennyskeinoista neuvoteltaessa. Kansallisella tasolla kalavesien käytön ja hylkeiden suojelun yhteensovittaminen edellyttää sektorirajojen yli menevää yhteisymmärrystä tavoitteista, keinoista ja toimeenpanosta. Kun sekä luonnonvara- että ympäristösektorilla on tavoitteista selkeät linjaukset, sopivien keinoyhdistelmien käytöstä ja vastuista on helpompi sopia. Hylkeiden hoitosuunnitelmalla voidaan tukea sekä valtakunnallista että alueellista suunnittelua ja osallistavaa päätöksentekoa eri hallintakeinojen soveltamisesta käytäntöön. Edistyminen edellyttää ratkaisuja ja toimenpiteitä konfliktien hillitsemiseksi myös muissa Itämeren maissa
