thesis

Lastentarhanopettajien näkemyksiä S2-opetuksen toteuttamisesta jyväskyläläisissä päiväkodeissa

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa varhaiskasvatuksessa tapahtuvan S2-opetuksen eri toimintatavoista, jotta opetusta voidaan kehittää. Koulutuksellinen näkökulma tuo esille ideoita, jotka auttavat kehittämään lastentarhanopettajien koulutusta S2-opetukseen liittyen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lastentarhanopettajien näkemyksiä S2-opetuksen toteuttamisesta jyväskyläläisissä päiväkodeissa. Lisäksi tavoitteena oli selvittää heidän näkemyksiään koulutuksen ja työssä saadun tuen antamista valmiuksista S2-opetukseen. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelemalla neljää lastentarhanopettajaa kolmesta eri päiväkodista. Litteroitu aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä, jonka lopputuloksena saatiin neljä pääteemaa vastaamaan tutkimuskysymyksiin. Tutkimustulokset osoittivat, että S2-opetusta toteutettiin eri menetelmien, eri tahojen välisen yhteistyön ja lapsen kanssa vuorovaikutuksessa olemisen kautta ja siihen liittyi vahvasti lastentarhanopettajan interkulttuurinen osaaminen. Menetelmistä korostui erityisesti puhuminen. Erillisiä S2-tuokioita tärkeämpänä pidettiin päiväkodin arjessa tapahtuvaa vuorovaikutusta lapsen kanssa. Merkityksellisenä pidettiin myös jatkuvaa kielitaidon seurantaa ja arviointia. Avoimen ilmapiirin luomista lapsiryhmään sekä positiivista suhtautumista eri kulttuureita ja kieliä kohtaan pidettiin tärkeinä. Lapsen suomen kielen oppimista tuettiin yhteistyössä vanhempien ja erityislastentarhanopettajien kanssa. Lastentarhanopettajankoulutuksen haluttiin antavan erityisesti menetelmällistä ja monikulttuurista osaamista S2-opetukseen. Työssä saatava tuki liittyi pääosin yhteistyöhön eri tahojen kanssa ja S2-opetusta koskeviin koulutuksiin.The purpose of the study was to collect information about different methods of teaching Finnish as a second language (F2) in early childhood education for the further development of the teaching. An educational aspect was hoped to raise ideas that would help to improve kindergarten teacher’ education regarding teaching F2. The aim of the study was to examine kindergarten teachers´ perspectives on the implementation of teaching F2 in day care centres in Jyväskylä. Another aim was to study their views on their readiness of teaching F2 provided by their education and the support given by the workplace. The data was collected by conducting theme interviews with four kindergarten teachers from three day care centres. The transcribed data was analysed with theory-guided content analysis. The analysis elicited four main themes that answered the research questions. The results indicated that F2 teaching resorted to different methods, cooperation with different partners and interaction with the children. The kindergarten teachers’ intercultural awareness was also a major factor here. Speech was the key method. Communication and interaction with the children in the day care routines were found to be more efficient than specific F2-lessons. Observation and evaluation of language skills were also seen important. Creating an open atmosphere for the day care group and positive attitude towards different cultures and languages were also deemed significant. The children’s F2-learning was supported in collaboration with the parents and a specialised kindergarten teacher. Methodical and multicultural expertise was considered a necessary part of kindergarten teacher education. Support from the workplace was mainly related to cooperation and F2-trainin

    Similar works