research

ENSIAPUKOULUTUS PALVELUKODIN HENKILÖKUNNALLE

Abstract

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli suunnitella, toteuttaa ja arvioida hätäensiapukoulutus Raumalla sijaitsevan Palvelukoti Kokkilan henkilökunnalle. Hädässä olevan ihmisen auttaminen kuuluu jokaisen ihmisen velvollisuuksiin. Hoitotyössä ensiaputaitojen moitteeton osaaminen kuuluu jokaisen työntekijän perusosaamiseen ja näitä taitoja tulee ylläpitää säännöllisin väliajoin. Opinnäytetyön tavoitteena oli vahvistaa Palvelukoti Kokkilan henkilökunnan jo olemassa olevia hätäensiaputaitoja. Koulutuksen sisällön tavoitteena oli, että jokainen Kokkilan henkilökunnasta pystyisi toimimaan nopeasti silloin, kun kyseessä olisi henkeä uhkaava tilanne joko työelämässä tai työelämän ulkopuolella. Sama koulutus toteutui kolmelle ryhmälle kolmena peräkkäisenä päivänä. Yhden koulutuksen kesto oli 1 tunti ja 45 minuuttia. Ensimmäisessä ja viimeisessä koulutuksessa osallistujia oli kuusi ja toisessa koulutuksessa yhdeksän. Toiminallisuus ja tekemisen kautta oppiminen olivat pääosassa koulutuksissa. Teoriaa käsiteltiin suullisesti ja se pohjautui pitkälti Suomen Punaisen Ristin materiaaliin. Koulutuksen käytännön harjoitteissa käytettiin Anne-nukkeja ja muuta ammattikorkeakoululta saatua ensiapumateriaalia. Koulutus oli jaettu viiteen hätäensiapu osa-alueeseen, jotka olivat tajuttoman ensiapu, elottoman ensiapu, vierasesine hengitysteissä, suuret verenvuodot ja sokin ensiapu. Elottoman ensiavussa ja sokin ensiavussa hyödynnettiin simulaatio-oppimista. Koulutuksien jälkeen jokainen osallistuja sai antaa palautetta laadittuun arviointilomakkeeseen. Lomakkeessa pyydettiin arvioimaan koulutuksen sisältö tajuttoman ensiapu, elottoman ensiapu, vierasesine hengitysteissä, suuret verenvuodot ja sokin ensiapu osa-aluekohtaisesti. Palautteen mukaan osallistujat (n=21) olivat nähneet ensiapukoulutuksen jokaisen osa-alueen olleen sisällöiltään erittäin hyviä. Vapaamuotoinen palaute tuki tätä. Toisen arviointimenetelmän, ensiaputestin, oli tehnyt 16 osallistujaa. Ensiaputestissä oli 15 kysymystä, jotka testasivat opittuja tietoja ja taitoja. Parhaiten menestyneet olivat tienneet oikean vastauksen 13:een kysymykseen. Kuusi ihmistä oli vastannut oikein 12:een kysymykseen. Myös 11:een kysymykseen oikein vastanneita oli kuusi. Opponentti oli seuraamassa yhtä koulutuksista. Hänen vapaamuotoisessa, kirjallisessa, palautteessa kerrottiin kouluttajan olleen selkeä ja asioihin hyvin perehtynyt. Negatiivisena asiana palautteessa nähtiin koulutuksen lyhyys. Kokonaisuus oli palautteen mukaan kuitenkin onnistunut.The aim of this thesis was to plan, conduct and evaluate an emergency first aid training for nursing home Kokkila’s personnel. Being able to give emergency first aid is everyone’s obligation. Moreover, impeccable first aid skills are considered a core competency for all nursing staff personnel, thus, the skills are to be practiced and updated at regular intervals. The aim of this project was to refresh emergency first aid skills of Kokkila’s personnel and to ensure that all members of staff are able to act promptly in any life threatening situation whether on duty or off duty. The same training was held for three different groups on three consecutive days. Each training session lasted for 1,45 hours. There were six participants in the first and third training session and nine in the second one. The instructional approach favored in the training session was students’ active engagement and “learning by doing”. However, the theory part of the training, which mainly based on Finnish Red Cross’s materials, was presented using more conventional instructor-centered lecturing. The first aid materials and equipment provided by university of applied sciences, such as Resusci Anne Manikins, allowed more realistic training and made hands-on practice possible. Training was divided in five situations requiring emergency medical care i.e : unconsciousness, unresponsiveness, foreign object in airways, severe bleeding and shock. Simulation-based training techniques were used when treating an unresponsive victim and a victim in shock. After completing the training all participants were able to provide feedback on the training session by filling out a compiled questionnaire. Feedback questionnaires contained the same five emergency first aid situations as the training and the participants were asked to evaluate the contents of each one of them. According to the received feedback all participants (n=21) considered the training program highly useful, which was supported by participants’ free-form comments. The other assessment instrument, first aid quiz, was completed by 16 participants. The test consisted of 15 questions which measured the knowledge and skills learnt in the training. The test-takers with best results got 13 out of 15 points, six test takers answered 12 questions correctly and six scored 11 out of 15. The opponent was present in one of the training sessions. In his free-form written feedback he described the instructor as confident about the content and the training as accessible to all. The only downside was the length of training which was too short. As a whole the participants described the training as well-organized and successful

    Similar works