Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata hoitajien kokemuksia 7–12-vuotiaiden lasten leikkauspeloista sekä hoitotyön keinoja auttaa lasta näiden pelkojen hallitsemisessa. Opinnäytetyössä selvitettiin hoitajien kuvaamana 7–12-vuotiaiden lasten leikkauspelkoja, miten lapset ilmentävät niitä, millaisilla hoitotyönkeinoilla hoitaja voi auttaa lasta hallitsemaan pelkojansa ja sitä miten leikkauspelkojen huomioimista voitaisiin kehittää hoitotyössä. Tavoitteena oli saada tietoa 7–12-vuotiaiden lasten leikkauspeloista sekä hoitotyön keinoista niiden hallitsemiseen. Tavoitteena oli myös tuottaa tietoa hoitotyön ammattilaisten käyttöön, koulutuskäyttöön sekä tekijöiden oman osaamisen kehittämiseen. Aineistonkeruumenetelmänä oli laadullinen lomakehaastattelu. Haastatteluun vastasi 31 hoitajaa kahdelta Pirkanmaan sairaanhoitopiirin osastolta. Tulosten analysoimisessa käytettiin deduktiivista sisällönanalyysiä.
Tuloksissa jokaisesta kysymyksestä saatiin muodostettua erilaisia luokkia. Leikkauspeloista nousivat esille esimerkiksi anestesiaan ja eroahdistukseen sekä vääriin mielikuviin liittyvät pelot. Leikkauspelkojen tunnistamiseen liittyivät esimerkiksi normaalista poikkeava käytös ja puhumisen tarve. Hoitotyön keinoja auttaa lasta leikkauspelkojensa hallinnassa olivat muun muassa hoitajan läsnäolo sekä ohjaus ja tiedonanto. Samoja keinoja käytettiin myös pelkäävän lapsen vanhempien tukemiseen. 7–12-vuotiaiden lasten pelkoja voisi hoitajien mukaan ennaltaehkäistä muun muassa lapsen huolellisella valmistelulla. Pelkojen hallinnassa auttamisessa sekä estivät että edistivät esimerkiksi hoitajasta ja organisaatiosta johtuvat tekijät. Kehittämisideoita hoitajat keksivät muun muassa hoitoympäristöön liittyen.
Hoitajat toivat vastauksissaan usein samoja asioita esille, kuten kipuun ja anestesiaan liittyvät pelot sekä kiireen vaikutuksen lapsen leikkauspelkojen hallinnassa auttamiseen. Opinnäytetyöstä nousi kehittämisideoita pelkäävän lapsen vanhempien huomioinnille. Toiseksi kehittämisideaksi nousi videoiden tai oppaiden tekeminen leikkauksista ja sairaalan tapahtumista osastojen nettisivuille. Tällöin lapset ja perheet voisivat valmistautua leikkaukseen niiden avulla hyvissä ajoin jo kotona.The purpose of this study was to research pediatric nurses’ experiences regarding 7–12-year-old children’s surgical anxiety, and the means the nurses have used to help the children control their anxiety. The purpose of this study was to find out the things that cause children to have anxiety about surgery and how they indicate their anxiety. Another purpose was to find out the means the nurses have used to help the children to control their anxiety, and the nurses’ ideas of ways to improve the intervention in children’s anxiety about surgery. The aim of this study was to obtain information about anxiety of surgery in 7 to 12-year-old children, produce information for nursing care professionals and for educational purposes. The approach applied in this study was qualitative research. The data were collected through form interviews (N=31) from two wards in the Pirkanmaa Hospital District. The results were analyzed by using the deductive approach.
The results show that the main causes of surgical anxiety in children were anesthesia, separation from family, and incorrect views of surgery-related subjects. Some ways to recognize surgical anxiety of children were their unusual behavior either physically or verbally. The means the nurses had used to help the fearing child and their parents were to be present for the family and offer instructions and information. According to the nurses, children’s surgical anxiety could be prevented by preparing the children properly for the operations. The causes to prevent or to advance the nurses to help children control their anxiety were related to the organization and the nurses themselves. The nurses’ ideas for improving the intervention in children’s anxiety were for example related to improving the hospital environment.
The nurses brought up the same things in many of their answers. Some of these often-occurring answers were related to the fear of pain, anesthesia, and lack of information and instructing. The significance of the nurses’ lack of time was also noticeable. Most of the nurses said they were too busy to actually have enough time to help a child with their anxiety. Developmental suggestions following our study would be to develop material for the websites of hospitals, for example videos, to help inform the child and their family about the upcoming surgery
