Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää ulkomaalaisten asiakkaiden laskutusta Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin terveyspalveluissa ja siihen liittyviä ongelmia. Laskutuksen tilaa ja siihen liittyviä haasteita tutkittiin käyttäen sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusmenetelmää.
Työssä käytiin läpi ulkomaalaisten asiakkaiden hoitotapahtumat vuonna 2010 ja selvitettiin, onko tapahtumia jäänyt laskuttamatta. Erikoissairaanhoidon tapahtumista on jäänyt laskuttamatta 2,24 % ja perusterveydenhuollon tapahtumista 25,00 %. Tuloa näistä on jäänyt saamatta yhteensä noin 11 200,00 €. Suurin yksittäinen laskuttamatta jäänyt ryhmä olivat ulkomailla asuvat suomalaiset.
Koska laskutuksen onnistuminen usein riippuu asiakkaalta saaduista tiedoista ja asiakirjoista, haastateltiin ilmoittautumispisteiden henkilöstöä tästä asiasta. Haastatteluissa kävi ilmi, että potilastietojärjestelmän kotikuntamerkintöihin ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Ulkomaalaisten asiakkaiden kanssa asiointia vaikeuttavat kieliongelmat sekä rutiinin puute ulkomaalaisten asiakkaiden kohtaamisessa.
Tutkimuksen kaksi erillistä osaa tukivat toisiaan. Haastatteluissa tulivat ilmi ne seikat, joiden vuoksi osa hoitotapahtumista jää laskuttamatta. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin terveyspalveluiden ulkomaalaisten asiakkaiden laskutuksen tila on kuitenkin hyvä, ottaen huomioon, että palveluita antavia yksiköitä on useita ja maantieteellisesti alue on laaja. Jotta tilanne pysyisi tällä tasolla, on ohjeistuksia ja toimintamalleja kehitettävä ulkomaa-laisten asiakkaiden määrän kasvaessa.The purpose of the research was to find out invoicing of foreign customers in healthcare services in South Karelia District of Social and Health Services (Eksote) and questions related with it. The current situation of invoicing and related challenges was researched using quantitative and qualitative methods.
The data for this study was gathered by going through the records on foreign customers for health care services in 2010 and finding out if all customers had been invoiced.
Results revealed that 2.24% of specialized health care and 25% from basic health care had not been invoiced. The total income deficit was about 11 thousand Euros. The biggest group of customers that had not been invoiced were Finnish clients living in foreign countries.
Because the success of invoicing is dependent on information and documents from clients, the personnel of the registration offices were interviewed. Interviews results showed that the information about home municipality in the patient information system had not been given sufficient attention. Problems with language and luck of routine in dealing with foreign clients also created difficulties during the registration process.
The two different parts of this research supported one another. In the interviews was found information as to why health care services had not been properly invoiced for foreign clients. The health care services for foreign clients in Eksote are quite good, and service is offered in a large geographic area. Functional models for foreign invoicing must be developed in order to insure the continuation of services for a growing client population