Kirja-arvostelu teoksesta&nbsp;Ilmari Vesterinen 2012. Shintolaisuus. Japanin kansallisuskonto. Helsinki, Gaudeamus, 303 s

Pesonen, Heikki

Finnish

Journal.fi

 2 (2014), ISSN 1796-4407                                                                                              1  Monipolvinen katsaus shintolaisuuteen Heikki Pesonen Helsingin yliopisto   Ilmari Vesterinen 2012. Shintolaisuus. Japanin kansallisuskonto. Helsinki, Gaudeamus, 303 s. Suomen kielellä on julkaistu varsin vähän eri uskontoperinteisiin keskittyviä yleisesityksiä. Il-mari Vesterisen tietokirja shintolaisuudesta onkin erittäin tervetullut lisä näiden harvojen tekstien joukkoon. Vesterinen on Jyväskylän yliopiston kulttuuriantropologian emeritusprofes-sori, joka on kirjoittanut kyläkulttuureista, vähemmistöistä ja erilaisista antropologian erityis-kysymyksistä. Tunnetuksi hän on tullut erityisesti japanilaisen kulttuurin ja uskonnon tunti-jana. Käsillä olevassa teoksessa Vesterinen on koonnut ja muokannut Helsingin yliopistossa pitä-mänsä luennot shintolaisuudesta yksiin kansiin. Kirjoittaja omaa laajan kokemuksen japanilai-sesta uskonnollisuudesta aina 1970-luvulta näihin päiviin saakka. Tämä näkyy esimerkiksi mo-nenlaisina yksityiskohtaisina kuvauksina shintolaisuuden käytänteistä sekä teoksen lukuisina Pesonen: Monipolvinen katsaus shintolaisuuteen 2 Uskonnontutkija – Religionsforskaren   2 (2014) valokuvina, jotka Vesterinen on ottanut matkoillaan. Runsas kuvitus rikastuttaa lukukoke-musta, tuoden japanilaista kulttuuria ja uskonnollista elämää eri tavalla lähemmäksi lukijaa kuin pelkkä teksti. Rakenteeltaan teos on varsin tyypillinen uskontoperinteen yleisesitys. Siinä kuvataan uskon-non historiallista kehitystä, myyttejä, rituaaleja, uskomuskenttää, arkielämän uskonnollisuutta, uskonnon suhdetta yhteiskuntaan ja tämän hetken tuulia ja suuntauksia. Uskontotieteilijälle teos muistuttaa lähestymistavaltaan myös muutaman vuosikymmenen takaista fenomenolo-gista vertailevaa uskontotiedettä, jossa eri uskontoperinteitä asetetaan rinnakkain ja haetaan niiden käytänteistä samankaltaisuuksia. Vesterinen kuljettaa läpi teoksen tällaista otetta vertaillen shintolaisuutta – buddhalaisuuden lisäksi – milloin euraasialaiseen shamanismiin, suomalaiseen mytologiaan, mormonismiin, egyptiläiseen muinaisuskoon, islamiin tai katoliseen kristinuskoon. Vertailu on sinällään mie-lenkiintoista ja kertoo inhimillisen kulttuurin universaaleista yhtäläisyyksistä, mutta se luo sa-malla epäsystemaattisuudessaan teokseen tiettyä hajanaisuutta. Tämänkaltainen vertailu saat-taa myös vahvistaa käsitystä uskonnoista historiattomina ja kontekstivapaina ilmiöinä. Teoksen historiallisessa osassa hahmotetaan varsinkin buddhalaisuuden ja shintolaisuuden asemaa ja sen muutosta Japanin historian kulussa. Luvuissa rakennetaan kiehtovalla tavalla ku-vaa kahden uskontoperinteen kohtaamisesta ja historiallisesta prosessista, jonka lopputulok-sena sekä buddhalaisuudella että shintolaisuudella on tämän päivän Japanissa oma, toisiaan täydentävä paikkansa. Buddhalaisuuden ja shintolaisuuden lisäksi kirjassa paikannetaan eri-tyisesti kristinuskon – paikoin varsin kuoppaista – taivalta japanilaisessa yhteiskunnassa. Shintolaisuuden myyttejä, rituaaleja ja uskomuskenttää kuvaaviin lukuihin on poimittu joitakin shintolaisuuden keskeisiä elementtejä, joita tarkastellaan eri näkökulmista. Mytologiasta nos-tetaan esiin auringonjumalatar Amaterasuun liittyvä myytti taivaanvalojen kätkemisestä ja us-komusperinnettä tarkastelleen erityisesti kamin käsitteen kautta. Kami näyttäytyy kiinnosta-valla tavalla liukuvana käsitteenä, jonka merkityssisällöt vaihtelevat tulkitsijasta ja tulkinta-kontekstista riippuen. Vesterinen lainaa 1700-luvulla elänyttä, kamin olemusta lukuisissa kir-joituksissaan pohtinutta Motoori Norinagaa, joka kirjoittaa ytimekkäästi: ”En vielä ymmärrä kami-ilmiötä.” (s. 99.) Motoorille kamia voivat olla esimerkiksi erilaiset jumalat, pyhäkköjen henget, ihmiset, linnut, petoeläimet, puut, kasvit, meret ja vuoret, kaikki tavallisuudesta poik-keava, keisarit ja erityiset ihmiset. Kamin monimerkityksellisyys peilaa laajemminkin teoksesta esiin tulevaa kuvaa shintolaisuu-den moninaisuudesta ja kerrostuneisuudesta. Vesterinen esittää, että shintolaisuuden ydintä tai perustaa etsivälle voi käydä huonosti: kerrostumia kuoriessa jäljelle ei jääkään mitään. Shin-tolaisuus poikkeaa monista niin sanotuista perinteisistä maailmanuskonnoista juuri lähtökoh-taisella moninaisuudellaan. Vesterisen mukaan shintolaisuudessa ei ole perustajaa, oppilausel-mia, käskyjä ja kieltoja, keskitettyä organisaatiota, pyhiä kirjoituksia eikä uskontunnustusta. Pesonen: Monipolvinen katsaus shintolaisuuteen 3 Uskonnontutkija – Religionsforskaren   2 (2014) Shintolaisuus on myös selkeästi kansallinen, yhteen kansaan ja maahan sidottu uskonto, jota ei käytännössä harjoiteta missään muualla kuin Japanissa. Vesterinen kertoo (s. 280), että muihin maihin muuttaneet japanilaiset omaksuvat useimmiten kyseisen maan uskonnon. Shintolaisuuden käytänteistä Vesterinen tuo esiin varsinkin puhtauteen ja uhraamiseen liitty-viä rituaaleja. Hän pitää rituaalisen puhtauden vaatimusta shintolaisuuden ja japanilaisen kult-tuurin yhtenä keskeisenä piirteenä. Vaatimus näkyy sekä uskonnollisiin rituaaleihin liittyvinä puhdistautumismenoina että ihmisten arkipäiväisessä toiminnassa, kuten siinä, miten tarkasti huolehditaan henkilökohtaisesta hygieniasta. Teoksessa tarkastellaan myös japanilaista pappeutta erityisesti suhteessa samanismiin, pyhä-köitä ja niiden tarjoamia palveluita, shintolaisia kalendaarijuhlia sekä buddhalaista ja shinto-laista pyhiinvaellusperinnettä. Teoksen loppupuolella kuvataan shintolaisuuden suhdetta japa-nilaiseen yhteiskuntaan tarkastelemalla ensinnäkin siitä eronneita uskonnollisia liikkeitä, joita Vesterinen kuvaa kattokäsitteellä lahkoshintolaisuus. Toiseksi teoksessa pohditaan shintolai-suuden suhdetta kansallisuusaatteeseen ja tarkastellaan esimerkiksi keisarikultin ja –instituu-tion vaiheita sekä shintolaisuuden ja siitä eronneiden liikkeiden asemaa Japanin poliittisessa kentässä. Teoksen päättävät pohdinnat shintolaisuuden asemasta nykyjapanilaisten elämässä. Vesterisen teos on detaljirikas ja moniin suuntiin polveileva kokonaisuus, jonka pirstaleisuu-desta kertoo sen jakautuminen 20 päälukuun ja 83 alalukuun. Kirja olisi kaivannut huolellisem-paa toimitustyötä, jossa olisi jäsennetty rakennetta ja poistettu myös teosta paikoin vaivaavaa toistoa. Sitkeälle lukijalle kirja on kuitenkin palkitseva lukukokemus ja avaa lukuisia kiehtovia ikkunoita japanilaiseen yhteiskuntaan, kulttuurin ja uskonnolliseen elämään.  

Monipolvinen katsaus shintolaisuuteen

https://journal.fi/uskonnontutkija/article/download/64609/25860

Monipolvinen katsaus shintolaisuuteen

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi