Ruumiin rajoja ja rajanylityksiä. Ruumiillisuuteen ja tiloihin kytkeytyvä valta Pirjo Hassisen romaanissa Kuninkaanpuisto

Abstract

Tutkimuksessani tarkastelen, miten tiloihin ja ruumiillisuuteen kytkeytyvä valta tuottaa tiettyä sukupuolta ja tietynlaista seksuaalisuutta edustavia ruumiillisia subjekteja Pirjo Hassisen romaanissa Kuninkaanpuisto. Analysoin niitä tapoja, joilla kulttuurin läpäisemästä ruumiista tulee kahdelle sen tärkeimmälle henkilöhahmolle, Ari ja Vernalle, rajoittava tekijä. Tutkimukseni päälähteitä ovat Michel Foucault’n teoriat subjektista, vallasta ja tiloista.Sovellan erityisesti Tarkkailla ja rangaista -teosta (1975/2005), sillä siinä tiloilla ja ruumiilla on keskeinen merkitys vallan analyysissä. Foucault’n lisäksi hyödynnän tilaan, ruumiiseen ja sukupuoleen liittyvää taiteen- ja kulttuurintutkimusta sekä ekokriittistä kirjallisuudentutkimusta. Tilan ja ruumiin käsitteillä on tutkimuksessani yhteiskunnallinen ulottuvuus. Ne ovat kulttuuristen määritelmien ja vallankäytön läpäisemiä. Tarkastelen sitä, millä tavoin tila merkityksellistyy sekä muokkaa ruumista Kuninkaanpuistossa. Romaanin kolme tärkeintä tapahtumapaikkaa (hoitokoti, koti ja puisto) symboloivat kaikki omalla tavallaan ruumiiseen kohdistuvaa vallankäyttöä. Analysoin hoitokodin sosiaalista dynamiikkaa foucault’laisen valtakäsityksen näkökulmasta. Laitoksessa vallitsee anonyymi kurinpitovalta, joka saa henkilöhahmot kontrolloimaan itseään ehdottamalla heille tietynlaista subjektiviteettia. Ympäröivässä maailmassa pätevät valta-asetelmat kääntyvät hoitokodissa päälaelleen. Yksityiset kodit symboloivat Kuninkaanpuistossa naisen ruumista. Kodissa ja naisen ruumiissa yksityinen ja julkinen risteävät. Naisen ruumiillisuus on luonteeltaan ambivalenttia: yhtä aikaa mahdollistavaa ja rajoittavaa. Puisto edustaa romaanissa kesytettyä luontoa ja toimii naisen ruumiin haltuunoton metaforana. Puistotila määrittyy feminiiniseksi luonnoksi, jota miehinen kulttuuri pyrkii hallitsemaan. Tuo feminiininen luonto ei kuitenkaan alistu hallittavaksi, vaan muuttaa muotoaan ja uudistuu. Sukupuoleen ja luokka-asemaan kytkeytyvä valta tehdään Kuninkaanpuistossa näkyväksi kääntämällä totunnaiset valta-asetelmat päälaelleen. Romaani kuvaa paitsi ruumiin rajoja myös noiden rajojen rikkoontumista. Lisäksi romaani rikkoo postmodernille kirjallisuudelle tyypillisesti kirjallisia raja-aitoja sekoittamalla ns. populaari- ja korkeakirjallisuuden elementtejä.Siirretty Doriast

    Similar works