Motiivinsa onkin kasvattaa valtaansa suhteessa muihin? Tällöin kapitalisteilla on hyvä syy rakastaa kriisiä ja jämähtää paikoilleen.



Suomennos: Matias Kaupp

Bichler, Shimshon

Nitzan, Jonathan

Bichler & Nitzan Archives

Peruste #1 2016006MIKSI KAPITALISTIT EIVÄT HALUA TALOUDEN ELPYVÄNjonathan nitzan & shimshon bichlersuomennos: matias kauppiOnko realistista ajatella, että pääomien omistajia ohjaa  absoluuttinen hyöty? Entä jos heidän perimmäinen motiivinsa onkin kasvattaa valtaansa suhteessa muihin? Tällöin kapitalisteilla on hyvä syy rakastaa kriisiä ja jämähtää paikoilleen. Alkuperäinen artikkeli ”Profit from crisis” on julkaistu Frontline-lehdessä: http://www.frontline.in/world-affairs/profit-from-crisis/article5915462.ece. Suomenkielinen käännös on julkaistu kirjoittajien luvalla. talous ja valta007Miksi kapitalistit eivät halua talouden elpyvänV oisiko olla niin, että kapitalis-tit pitävätkin talouslamasta enemmän kuin kasvusta? Aja-tus kuulostaa ensiajattelemalla hullulta. Kansantaloustieteen johdantokurssin mukaan kaikki rakastavat kasvua, eten-kin kapitalistit. Hyöty ja kasvu kulkevat käsi kädessä. Kun pääoman omistajat hyötyvät, reaali-investoinnit lisäänty-vät ja talous kasvaa, ja kun talouskas-vu kiihtyy, kapitalistien voitot kohoavat huippulukemiin.Vai onko asia sittenkään näin?mikä motivoi kapitalistejaVastaus edellä esitettyyn kysymykseen riippuu siitä, mikä motivoi kapitalisteja. Valtavirran talousteoriat väittävät, että kapitalistit ovat hedonistisia olentoja: kuten kaikki muutkin taloudelliset toi-mijat – kiireiset johtajat, hektiset työn-tekijät, ammattirikolliset, sosiaalituilla elävät ihmiset jne. – he pitävät todellise-na päämääränään suurinta mahdollista hyötyä. Saavuttaakseen tämän päämää-rän heidän täytyy maksimoida saami-sensa ja osuutensa voitoista. Ja nämä tu-lot, niin kuin mitkä tahansa tulot, ovat riippuvaisia taloudellisesta kasvusta. Johtopäätös on se, että jokainen hyötyä tavoitteleva kapitalisti rakastaa talous-kasvua ja inhoaa lamaa.Mutta ovatko kapitalistit todella hyö-dyn perään? Onko realistista ajatella, et-tä amerikkalaisia yrityksiä ohjaa niiden omistajien hedonistinen nautinto – vai tarvitsemmeko aivan uuden lähtökoh-dan asian avaamiseksi?Kokeilkaamme seuraavaa lähtökoh-taa: ajassa, jossa elämme, johtavien ka-pitalistien ja yritysten päämäärä ei ole absoluuttinen hyöty vaan suhteellinen valta. Heidän todellinen tarkoituksen-sa ei ole maksimoida hedonistista nau-tintoa vaan olla keskiverron yläpuolel-la. Heidän perimmäinen päämääränsä ei ole kuluttaa enemmän hyödykkeitä ja palveluita (vaikka tätäkin tapahtuu), vaan kasvattaa valtaansa suhteessa mui-hin. Tämän valta-aseman keskeisin mit-ta on heidän osuutensa tuloista ja varal-lisuudesta. Kannattaa huomata, ettei kapitalisteil-la ole valinnanvaraa tässä asiassa. ”Kes-kiverron päihittäminen” ei ole subjek-tiivinen preferenssi, vaan joustamaton sääntö, jonka järjestelmän konflikteja ruokkiva luonne määrittää. Kapitalismi asettaa kapitalistit toisia yhteiskunta-ryhmiä vastaan ja samoin myös toisiaan vastaan. AJASSA, JOSSA ELÄMME, JOHTAVIEN KAPITALISTIEN JA YRITYSTEN PÄÄMÄÄRÄ EI OLE ABSOLUUTTINEN HYÖTY VAAN SUHTEELLINEN VALTA. HEIDÄN TODELLINEN TARKOITUKSENSA EI OLE MAKSIMOIDA HEDONISTISTA NAUTINTOA VAAN OLLA KESKIVERRON YLÄPUOLELLA.008 Peruste #1 2016Niinpä tämä monitahoinen valtatais-telu on aina suhteellista. Kapitalistien – ja heidän omistamiensa yritysten – on pakko kasvaa suhteessa muihin, ei niin-kään oman suoran hyötynsä vuoksi. Oli-vat kyseessä sitten yksityiset omistajat kuten Warren Buffett tai institutionaa-listen sijoittajien salkunhoitajat kuten Bill Gross, he eivät tähtää niinkään tu-lokseen kuin toisten toimijoiden syr-jäyttämiseen. Ja syrjäyttäminen mer-kitsee varallisuuden uudelleenjakoa. Kapitalistit, jotka voittavat kilpailus-sa keskivertotoimijat, jakavat tuoton ja varallisuuden uudelleen omaksi hyväk-seen. Tämä jako nostaa niiden osuutta ko-konaisuudesta, ja suurempi osa koko-naisuudesta merkitsee suurempaa val-taa muihin. Tästä analyysistä voi tehdä johtopäätöksen, että kapitalistit eivät ta-voittele niinkään hedonistista nautintoa kuin vallan uusjakoa.Jos kapitalisteja siis katsoo suhteelli-sen vallanjaon näkökulmasta, ei olekaan niin selvää, että talouden elpyminen ja kasvu olisivat heidän intresseissään. It-se asiassa näyttää olevan päin vastoin. Jos mikä tahansa ryhmä haluaa kasvat-taa suhteellista valtaansa yhteiskun-nassa, sen täytyy strategisesti sabotoida muita tuossa samassa yhteiskunnassa. Tämä sääntö tulee suoraan valta-suhteiden logiikasta. Se tarkoittaa, et-tä kapitalistien, jotka haluavat kasvat-taa tulo-osuutena ymmärrettyä val-ta-asemaansa, täytyy horjuttaa muuta yhteiskuntaa. Pääasiallinen ase tässä taistelussa on – joskus tarkoituksella, mutta useimmiten järjestelmään sisään-rakennettuna – työllisyys ja työttömyys.työttömyys vaikuttaa  varallisuuden jakoonTyöttömyys vaikuttaa varallisuuden ja-koon pääasiassa suhteellisten hintojen ja palkkojen kautta. Jos korkea työttö-myysaste johtaa hintojen laskuun suh-teessa yksikkötyökustannuksiin, kapi-talistit jäävät uusjaossa jälkeen, mikä saa heidät toivomaan talouden elpymis-tä. Mutta jos juuri päinvastainen on-kin totta – siis että korkea työttömyys-aste johtaa hintojen nousuun suhteessa palkkoihin – kapitalisteilla on hyvä syy rakastaa lamaa ja jämähtää paikoilleen.Periaatteessa molemmat skenaari-ot ovat mahdollisia. Mutta kuten kuvi-osta 1 käy ilmi, Yhdysvalloissa toinen vaihtoehto on käynyt enemmän toteen: työttömyys jakaa tuloja järjestelmälli-sesti kapitalistien hyväksi. Kuvio näyt-tää voittojen (ennen veroja) ja nettokor-kotulojen suhdetta työttömyyslukuihin (molemmat luvut on pyöristetty viiden vuoden keskiarvoihin). Huomaa, että työttömyysaste on esitetty kolmen vuo-den viiveellä, joten kuvio esittää tilan-netta sen osalta kolmea vuotta aiemmin.JOS KAPITALISTEJA SIIS KATSOO SUHTEELLISEN VALLANJAON NÄKÖKULMASTA, EI OLEKAAN NIIN SELVÄÄ, ETTÄ TALOUDEN ELPYMINEN JA KASVU OLISIVAT HEIDÄN INTRESSEISSÄÄN. ITSE ASIASSA NÄYTTÄÄ OLEVAN PÄIN VASTOIN. JOS MIKÄ TAHANSA RYHMÄ HALUAA KASVATTAA SUHTEELLISTA VALTAANSA YHTEISKUNNASSA, SEN TÄYTYY STRATEGISESTI SABOTOIDA MUITA TUOSSA SAMASSA YHTEISKUNNASSA. 009Miksi kapitalistit eivät halua talouden elpyvänNämä tilastot eivät istu kovin hyvin vallalla oleviin käsityksiin. Valtavir-ran taloustieteen mukaan molempi-en tilastojen tulisi korreloida toisiinsa käänteisessä suhteessa. Kapitalistien tulojen osuuden pitäisi nousta kun työt-tömyys laskee ja laskea kun työttömyys kasvaa. Yhdysvalloissa näin ei ole käynyt: kor-relaatio on ollut suora, ei käänteinen. Kapitalistien osuus kulkee vastasykleis-sä, eli se nousee taantumassa ja laskee kasvun aikana – juuri päinvastoin kuin valtavirran talousteoria antaa olettaa. Laskutoimitus on suoraviivainen: jokai-nen yhden prosentin nousu työttömyy-dessä vastaa kolmen vuoden aikavälillä 0,8 prosentin tuoton kasvua. On tarpee-tonta sanoa, että tämä yhtälö on huono asia suurimmalle osalle amerikkalaisis-www.bnarchives.netKolme vuotta aiemmin(oikealla)Osuus bruttokansantuotteesta(vasemmalla)Kuvio 1. Työttömyys Yhdysvalloissa sekä  voittojen ja korkojen osuus kokonaistulosta.HUOMIO: Aineisto on tasoitettu 5-vuoden liikkuvien keskiarvojen mukaan. Viimeisimmät aineistoon sisältyvät vuodet: 2014 voitoille ja koroille; 2016 työttömyysasteelle. LÄHDE: Historical Statistics of the United States; Bureau of Economic Analysis; Bureau of Labor Statistics.010 Peruste #1-2/2016ta – juuri siitä syystä, että se on hyvä asia maan kapitalisteille.Kannattaa huomata, että kuviosta 1 il-menevä suora korrelaatio ei koske vain lyhyen aikavälin bisnessykliä, vaan myös pitkää aikaväliä. Neljäkymmentä-luvun talousbuumin aikana, jolloin työt-tömyys oli hyvin alhainen, kapitalistit saivat suhteellisen pienen siivun kan-santuotteesta. Mutta kun buumi vaime-ni, kasvu hyytyi ja talous alkoi pysähtyä, pääoman osuus alkoi nousta ylöspäin. Pääoman vallan huippu mitattuna sen osuudella tuloista osui 1990-luvun al-kuun, jolloin työttömyys oli sodan jäl-keisen ajan huipussa. Sitä seurannut neoliberaali globalisaatio nosti työlli-syysastetta ja vähensi pääoman osuutta, mutta ei pitkäksi aikaa. 2000-luvun lo-pussa kansainvälinen talouslama johti siihen, että työttömyys kasvoi jälleen so-danjälkeisen ajan ennätyslukemiin ja sa-malla nosti pääoman osuutta taloudessa. Tilastojen noudattamasta säännön-mukaisuudesta voi päätellä, että pää-oman osuus tuotosta nousee vielä vuo-den tai kaksi, mutta sen aika on jo käy-mässä vähiin. Vuonna 2014 työttömyys alkoi jälleen voimakkaasti laskea mas-siivisen setelirahoituksen ja budjetti-alijäämien laskun myötä. Jos kaaviossa 1 esitetty säännönmukaisuus pitää yhä paikkansa, tämä merkitsee kapitalistien tuottojen laskua lähivuosina – ja täten kapitalistit pyrkinevät nostamaan työt-tömyysastetta.Kapitalistien valtaa voi myös tark-kailla surullisenkuuluisan rikkaimman prosentin avulla. Suurin osa kommen-taattoreista korostaa ”sosiaalisia” ja ”po-liittisia” ongelmia, jotka seuraavat tä-män ryhmän epäsuhtaisesta omistus-osuudesta, mutta tämä painotus kääntää asiat ylösalaisin. Vaurauden uudelleen-jako ei ole kasvun tai lamakausien ikä-vä sivuvaikutus, vaan juuri niitä säänte-levä voima.Kuvio 2 näyttää vuosisadan ajalta suhteen rikkaimman prosentin tulo-jen osuuden ja työllisyyden kasvun vä-lillä (molemmat on pyöristetty kymme-nen vuoden keskiarvoihin). Kuviosta käy selvästi ilmi, että rikkaimman pro-sentin voittojen osuutta ei nosta kasvu, vaan juuri lama. Tilastojen suhde on sel-västi käänteinen: kun talouskasvu sak-kaa ja työllisyyden kasvu alenee, rik-kaimman prosentin osuus tuloista itse asiassa nousee – ja päin vastoin pidem-män aikavälin kasvukausina.KUVIOSTA KÄY SELVÄSTI ILMI, ETTÄ RIKKAIMMAN PROSENTIN VOITTOJEN OSUUTTA EI NOSTA KASVU, VAAN JUURI LAMA. TILASTOJEN SUHDE ON SELVÄSTI KÄÄNTEINEN: KUN TALOUSKASVU SAKKAA JA TYÖLLISYYDEN KASVU ALENEE, RIKKAIMMAN PROSENTIN OSUUS TULOISTA ITSE ASIASSA NOUSEE – JA PÄIN VASTOIN PIDEMMÄN AIKAVÄLIN KASVUKAUSINA.011Miksi kapitalistit eivät halua talouden elpyvänwww.bnarchives.net(vuosittainen muutos, vasemmalla)(taso, oikealla)Historiallisesti tämän käänteisen suh-teen voi jakaa kolmeen aikakauteen, joita kuvaa vapaasti merkitty katkovii-va työllisyyden kasvua esittävän käyrän keskellä. Ensimmäinen aikakausi, joka käsittää ajan 1900-luvun alusta kolme-kymmentäluvulle, on niin kutsuttu kul-takausi. Tuloerot ovat siinä kasvussa ja työllisyyden kasvu romahtaa.Toiselle aikakaudelle 1930-luvun suu-resta lamasta 1980-luvun alkuun on tun-nusomaista keynesiläinen hyvinvointi- ja sodankäyntivaltio. Korkeampi verotus ja julkinen kulutus tekevät varallisuuden jaosta tasaveroisemman, ja työllisyyden kasvu kiihtyy. Huomionarvoista on toi-sen maailmansodan aiheuttama työlli-syyden kasvun merkittävä kiihtyminen, ja vastaavasti sodan loppumisen aiheut-tama lasku. Tietenkään näillä äkillisillä Kuvio 2. Tulonjako ja työllisyyden  kasvu Yhdysvalloissa.HUOMIO: Aineisto on tasoitettu 10-vuoden liikkuvien keskiarvojen mukaan. Viimeisimmät aineistoon sisältyvät vuodet: 2014 suurituloisimmalle prosentille; 2016 työllisyyden kasvulle. LÄHDE: Historical Statistics of the United States; Bureau of Labor Statistics; The World Top Incomes Database.012 Peruste #1-2/2016tapahtumilla ei ole mitään tekemistä ta-sapuolisen tulonjaon kanssa, mutta ne ei-vät vaikuta kaaviosta ilmi käyvään ylei-seen noususuuntaukseen työllisyydessä.Kolmas aikakausi 1980-luvun alusta tähän päivään on neoliberalismin kau-si. Tällä kaudella monetarismi vallitsee yli kaiken muun, epätasa-arvoisuus kas-vaa ja työllisyysaste heikkenee. Nykyi-nen työllisyyden kasvu on lähellä nol-laa, suunnilleen samoissa lukemissa kuin suuren laman aikoihin. Rikkain prosent-ti vie 21 prosenttia kaikista tuloista, ja rik-koo näin aiemman 30-luvun ennätyksen.mitä nämä tilastotiedot  merkitsevät yhdysvalloille?Ensinnäkin tämä merkitsee yhteiskun-nallisten jakolinjojen syventymistä. Vanha sanonta ”mikä on hyväksi Gene-ral Motorsille on hyväksi Amerikalle” kaikuu nykyään tyhjyyttään. Kapitalis-tit eivät tavoittele tuloja ihmisten kulu-tuksesta vaan enemmän valtaa varalli-suuden jakautumisen avulla. Näihin päämääriin ei päästä inves-tointien kasvattamisella ja kasvun vauhdittamisella, vaan tekemällä työ-paikoista harvinaisia ja antamalla työt-tömyyden nousta. Selvästikään emme ole kaikki samassa veneessä. Valtatais-telua käydään vaurauden jaon avulla, ja tämä taistelu ei ole enää pelkästään so-siologinen ongelma. Se on poliittisen taloutemme keskiössä, ja tarvitsemme uuden teoreettisen kehikon sen ymmär-tämiseksi.Toiseksi tämä merkitsee, ettei mak-Sirpa VarisNaamionainenakvarelli, muste ja merisuola 2009013Miksi kapitalistit eivät halua talouden elpyvänroekonominen toiminta, oli se uuden-aikaista tai vanhanaikaista, voi tasoit-taa tämän varallisuuden jaon aihe-uttamia sivuvaikutuksia. 1970-luvun loppuun asti budjettialijäämä oli pieni, silti Yhdysvaltojen talous kukoisti. Mik-si? Progressiivinen verotus, tulonsiirrot ja sosiaaliset toimenpiteet pitivät varal-lisuuserot vähemmän epäoikeudenmu-kaisina. 1980-luvun loppuun tultaes-sa tämä suhde oli kääntynyt ylösalaisin. Vaikka budjetin alijäämä paisui ja korot laskivat, taloudellinen kasvu tyrehtyi. Varallisuuden jako rikkaimman prosen-tin ehdoilla on tehnyt pysähtyneisyy-destä uuden normin.Kolmanneksi, ja viimeiseksi, tämä merkitsee, ettei Washington voi enää pitää päätään pensaassa. Yhdysvaltain tulojen ja varallisuuden keskittyminen ovat ennätyslukemissa lamanjälkeisten pelastuspakettien ja arvopaperiostojen ansiosta. Lisäksi pitkäaikaistyöttömyys on sodanjälkeisissä ennätyslukemis-sa siinä missä työllisyyden kasvu on lä-hellä nollaa. Lopulta tämä tilanne tulee kääntymään ylösalaisin. Kysymys on-kin, tapahtuuko se uudenlaisen politii-kan vai talousjärjestelmän katastrofaa-lisen kriisin kautta. Jonathan Nitzan on Yorkin yliopiston poliittisen taloustieteen professori Torontossa, Kanadassa.Shimshon Bichler opettaa poliittista taloustiedettä korkeakouluissa ja yliopistoissa Israelissa. Sirpa VarisNälkäisetakvarelli ja muste 2008

Miksi Kapitalistit Eivät Halua Talouden Elpyvän (Why Capitalists Don't Want Recovery)

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Bichler & Nitzan Archives