Teknologian kehittyminen, uudistuva opetussuunnitelma ja modernit pedagogiat ovat johtaneet oppimis- ja opetustapojen muutokseen. Samalla perinteisen koulurakennuksen toimivuus uusiin oppimis- ja opetustapoihin on kyseenalaistettu. Tämä on johtanut siihen, että Suomessa on viime vuosien aikana ryhdytty rakentamaan avoimempia ja joustavampia oppimisympäristöjä. Uusien koulurakennusten rakentaminen on johtanut vanhojen koulurakennusten purkamiseen.
Tämän diplomityön tarkoituksena on tutkia, voidaanko vanhojen koulurakennusten tiloja muokata niin, että koulurakennuksen tilat kykenisivät vastaamaan tiloille asetettuihin uusiin vaatimuksiin. Tarkasteluun valittiin 1970-luvun koulurakennukset.
Diplomityö tutkii 1970-luvun koulurakentamista sekä kirjallisuuskatsauksella että analysoimalla Tampereen koulurakennusten ominaisuuksia. Näiden avulla muodostetaan kuva 1970-luvun koulurakentamisen tavoitteista, mutta myös niiden käytännön toteutuksen laajuudesta. Lisäksi diplomityö käsittelee uusille koulurakennuksille asetettuja tilallisia vaatimuksia. Näiden tietojen ja lisäksi case-kohteiden mallinnusten avulla pyritään arvioimaan muutoksen mahdollisuutta.
Diplomityön selvitysten tuloksena havaittiin, että 1970-luvun ja nykyisten koulurakennusten tavoitteet ovat samankaltaisia. Kuitenkin 1970-luvun määräykset, kustannustenhallinta ja aikataulutus johti ajan koulurakentamisessa tavoitteiden toteutumisen epäonnistumiseen. Jotta nykyiset tavoitteet voidaan saavuttaa, tarvitaan kouluissa varsin suuria muutoksia. Vaikka 1970-luvun koulurakennuksista löytyy samoja ominaisuuksia, on tietyissä ominaisuuksissa eroja. Muutoksen mahdollisuus joudutaan siis arvioimaan tapauskohtaisesti. Koulurakennus, joka kykeni vastaamaan parhaiten 1970-luvun tavoitteisiin, soveltui parhaiten myös muutokseen
