Virtanen, Jorma

Kasvatus & Aika

Finnish

Journal.fi

Arvostelutmänkokemusten läpi suodattuneena”, kuten kirjoittaja oivaltavasi toteaa. Eri puolilta maa-ta tulevat keruumuistot sinänsä toistavat yllättävästikin melko samaa kaavaa, mutta osallis-tuneiden teksteihin liittyy paljon muistoja myös 1930-luvun koulunkäynnistä sekä jokapäi-väisestä elämästä ja aikakauden ilmapiiristä maaseudulla ja kaupungeissa. Se lisää muistel-mien kiinnostavuutta ja merkitystä. Parhaimmillaan Hämäläisen teos tuokin merkittävän li-sän 1930-luvun suomalaisten lasten arjen historiasta kertovaan kirjllisuuteen.KirjallisuusNevala, Seija-Leena 2007. Lottatytöt ja Sotilaspojat. Jyväskylä: Minerva.Pohls, Maritta 1989. Suomen kulttuurirahaston historia. Porvoo: WSOY. FL Seija-Leena Nevala-Nurmi työskentelee tutkijana ja tohtorikoulutettavanaTampereen yliopiston historiatieteen ja filosofian laitoksella.Lapsuudentutkimus haastaa muutoksiin varhaiskasvatuksen käytännötJorma VirtanenLeena Alanen & Kirsti Karila (toim.) 2009. Lapsuus, lapsuuden instituutiot ja las-ten toiminta. Tampere: Vastapaino. 288 s.Se, mitä haluamme lapsille, on yhä enenevässä määrin toista sen kanssa, millaiset olosuh-teet olemme järjestäneet lapsille elää. Lapsuudensosiologiasta tutuin termein muotoiltunalapsuuden yhteiskunnallinen ongelmallisuus on nykyisin siinä, ett  lapsuutta määrittävätmikro- ja makroprosessit ovat ajautuneet vakavaan riitasointuun. Kansainvälisesti tunnettulapsuuden tutkija Jens Qvortrup kuvaa näitä ristiriitaisuuksia seuraavasti:– aikuiset  uskovat,  että  lapsille  ja  vanhemmille  on hyväksi  olla  paljon yhdessä,mutta heidän arkielämänsä ovat aina vain enemmän eriytymässä toisistaan;– aikuiset ymmärtävät ja antavat arvoa lasten spontaanisuudelle, mutta lasten arki-elämä on yhä vain organisoidumpaa;– aikuisten  mukaan  lapset  ovat  etusijalla  heidän  tärkeysjärjestyksissään,  muttauseimmat taloudelliset ja poliittiset päätökset tehdään aivan muita asioita priori-soiden;– aikuisten mielestä on hyväksi lapsille, että vanhemmat kantavat heistä vastuun,mutta  yhteiskuntarakenteellisia  edellytyksiä  tälle  vanhempien vastuunotolle  onsystemaattisesti murennettu;172 Kasvatus & Aika 3 (3) 2009, 167-185– materiaalisessa mielessä lapset ovat tärkeitä yhteiskunnalle, mutta valtaosa lap-suuden kustannuksista jätetään vanhempien ja lasten it ensä kannettaviksi.Leena Alasen ja Kirsti Karilan toimittamassa uudessa teoks ssa Lapsuus, lapsuuden insti-tuutiot ja lasten toiminta avataan tutkimusnäkökulmia suomalaisen lapsuuden kokemiseen,lapsuuden tekemiseen ja lapsuuden rakentumisen prosesseihin. Erityisesti päiväkotiympä-ristöön keskittyvät teoksen kaksitoista lukua kuvaavat aihepiireiltään kasvatusideologiois-sa,  instituutioiden  poliitikoissa  ja  ammatillisia  käytäntöjä  rakentavissa  oletuksissa  sekäodotuksissa lapsille tarjottua käyttäytymismallia. Huomio suunnataan etenkin siihen, mitenlapset päiväkodin vertaissuhteissaan kokevat tämän heille ”annetun” lapsuuden, oman ase-mansa, toimintamahdollisuutensa ja niiden rajoitukset. Lapset eivä leikeissään vain ky-seenalaista heille annettua lapsuuden järjestystä ja sen perusteluja; kirjan eri luvuissa tuleeesiin myös lasten luova vastarinta, aukkojen hakeminen instituutioiden rakenteista ja ideo-logisista järjestyksistä ja niiden kautta oman toimintakulttu rin tuottaminen. Lopuksi teok-sessa pohditaan lapsuudentutkimuksen antia lapsuuden instituutioiden toiminnan kehittämi-selle.Yksi teoksen perustavista lähtökohdista on se, että puhuttaessa l psuudesta kasvattajienja opettajien mielenkiinto kohdistuu tavallisimmin kehitysprosessiin, siihen miten järjestääja ohjata lasten kulkua aikuisten yhteiskuntaan. Lapset kuuluvat aikuisten elämään kuiten-kin monella muullakin tavalla, esimerkiksi taloudellisesti, jokapäiväisen hoivan kohteina jaelämän merkityksen antajina. Lapset esiintyvät aikuisten puheissa silti usein vain yhteyk-sissä, joissa lapsuus liitetään toisaalta vanhempiin ja perheisiin ja toisaalta julkiseen kasva-tukseen ja koulutukseen. Useimmiten lapsuutta on tarkasteltu etupäässä aikuiselämän näkö-kulmasta ja lapsuudesta puhuvat aikuiset. Lapsuutta ei voikaan tutkia tutkimatta niitä käsitteitä ja teorioiden implisiittisiä oletuk-sia, joiden avulla lapsuutta on rakennettu, konstruoitu. T eteen kieleen on erityisesti yhteis-kuntatieteellisen lapsuustutkimuksen katseen suunnannut käsitys tieteen diskurssien todelli-suutta konstituoivasta luonteesta. Tutkimuksen omaksuma kieli, mallit ja tutkimusasetelmatja näitä ohjaavat tiedon intressit rakentavat lapsuutta. Käsitys tiedon diskursiivisesta luon-teesta on herättänyt mielenkiinnon lapsiin kohdistuvan tutkimu sen konventionaalisten lä-hestymistapojen, implisiittisten oletusten, käsitteiden ja teoreettisten kytkentöjen kriittiseentarkasteluun. Samalla on havaittu, että lasten ei ajatell  olevan osa “oikeaa yhteiskuntaa“,vaan liikkuvan vasta kodin, päivähoidon ja koulun mikromaailmoissa. Näissä yhteiskunnan“odotushuoneissa“ heidän tehtävänään on kehittyä, hankkia niitä tietoja ja taitoja, joita hetulevat tarvitsemaan myöhemmin yhteiskunnassa. Teoksen avaa Leena Alasen kirjoittama luku ”Johdatus lapsuudentutkimukseen”. Senmukaan lapsuudentutkimuksen kehittämisen projekti alkoi sosiologian ja eräiden muidentieteenalojen  sisällä  kunkin  ”emotieteen”  kritiikkinä:  arvosteltiin  ennen  kaikkea  lastenpuuttumista tutkimuksesta ja vallitsevien teoreettisten perspektiivien ja tutkimuskäytäntö-jen aikuislähtöisyyttä.  Uusien käsitteiden kehittäminen aiemp n tilalle tai  niiden oheensekä tutkimuskohteidensa sosiaalisen näkökannan herkemmin huomioivat käytännöt ovatmerkinneet sitä, että lapsuudentutkimus on tutkimuksen piirissä a ettunut lasten asiaa aja-vaksi,  ”advokatoriseksi”  liikkeeksi.  Lapsuudentutkimus on myös vähitellen vakiinnutta-massa asemaansa yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden kentällä, ja samalla tutkimuksen määräon kasvanut. Lapsuudentutkimus ei kuitenkaan ole yhdestä puusta veistetty; myös sen sisäl-lä on sekä teoreettisia että tutkimuspoliittisia jännitteitä, mutta toistaiseksi nuoren tutkimus-alueen kentässä yhdistäviä asioita on koettu olevan enemmän kuin erottavia. Kehittyäkseen173Arvostelutlapsuudentutkimuksen katsotaan tarvitsevan kuitenkin kriittistä keskust lua nyt myös omantutkimusyhteisönsä sisällä, ennen kaikkea lapsuudentutkimuksen ydinoletuksista ja niidenlapsipoliittisista  implikaatioista.  Teoksessa  lapsuudentutkimu sen  yhteiskuntapoliittisenmerkityksen arvioidaan olevan kasvamassa, ja ”siksi on syytä viri tää ja voimistaa keskus-telua myös lapsuudentutkimuksen perustavista asioista”. Konventionaalisen lapsi- ja lapsuuskäsityksen mukaan lapsuus on luonnollista kasvua;luonnollinen ja universaali siirtymävaihe aikuisuuteen. Tämän käsityksen eli "kasvatuslap-suuden" rinnalle on lapsuudentutkimuksessa kehitetty näkemys lapsest  ja lapsuudesta so-siaalisena konstruktiona,  jonka sisältö määräytyy ajallisesti  ja paikallisesti.  Sosiaalisestikonstruoitu lapsuus viittaa siis yhteiskuntarakenteen ja instituutioiden rajaamaan sosiaali-seen asemaan tai elintilaan. Mitä kulloinkin pidämme lapsuuden objektiivisina ja muuttu-mattomina totuuksina, määritellään ja muovataan siten yhteiskunnan useilla eri tasoilla:lainsäädännössä, julkisessa perhe- ja lapsipolitiikassa, lapsuuden instituutioissa, lastensuo-jelujärjestöissä sekä arjen vuorovaikutussuhteissa. Yhteiskuntatieteellisesti  suuntautuneen  lapsuustutkimuksen  näkökulmasta  lapsuus  onkonstruoitu modernin yhteiskuntarakenteen,  työnjaon, valtion ja perheen yhteydessä,  einiistä irrallisena tai satunnaisena projektina. Lapsuutta muutetaan ja vakiinnutetaan yhteis-kuntaluokkien ja väestöryhmien, kollektiivien ja yksilöiden välisissä kulttuurisissa, poliitti-sissa ja taloudellisissa valtakamppailuissa. Näiden kamppailujen t loksena moderni lapsuuson institutionalisoitu normittamalla lapsuus elämänvaiheeksi ja osoittamalla lapsille heidänpaikkansa yhteiskunnassa. Lapsuustutkimuksessa  tutkimusaineistoja  jäsennetään pääosin  kolmen metodologisenjohtoajatuksen mukaisesti. Ensiksikin tiedon yksiköksi tulevat lapset. Lapsuutta koskevatieto on yleensä aikuiskeskeistä ja -lähtöistä. Kun tätä tie oa käytetään lasten elinolojen janiiden muutoksien arviointiin on ollut epäloogista, että se ei kosketakaan suoraan lapsia,vaan joko niitä laajempia yksiköitä, joihin lasten katsotaan kuuluvan perheet tai kotitalou-det, koulut ja päiväkodit tai niitä aikuiskategorioita, joiden huolto-, hoito-, kasvatus- taimuulle vastuulle lapset kuuluvat, siis vanhempia, huoltajia, opettajia, hoitajia. Toiseksi tut-kimus kohdistetaan lapsuuden “suurimpiin yhteisiin nimittäjiin“. Lapsuus toki vaihtelee sa-massakin  yhteiskunnassa.  Tutkimusaineistoja  jäsennettäessä  huomio  kiinnitetään  niihinpiirteisiin, jotka ovat lapsille yhteisiä ja erottavat heidät muista väestöryhmistä, eikä niin-kään lapsia toisistaan erotteleviin piirteisiin. Vertailemalla lapsi- ja aikuisväestöjä keske-nään voidaan paikantaa lapsiväestön asema yhteiskunnallisten voimavarojen, oikeuksien javallan jaossa. Sukupolvien yhteiskunnallisten suhteiden perspektiivi ohjaa tutkimusaineis-tojen erittelyä.  Kolmanneksi  tutkimuksessa analyysi  liikkuu  koko yhteiskunnan tasolla.Lasten yhteiskunnallinen paikka on tulosta monista materiaalisist  ja ideologisista proses-seista, joiden “takana“ on erilaisia yhteiskunnallisia toimijoita. Lapsuuden synty ja muuttu-minen on tapahtunut niiden yhteisvaikutuksesta.  Siksi lapsuustutkimuksessa juuri  puhu-taankin  lapsuudesta yhteiskunnallisena konstruktiona.  Tutkimuksen tavoitteena  on olluthahmottaa ne yhteiskunnalliset prosessit,  jotka ovat antaneet modernille lapsuudelle senluonteenomaiset muodot ja määrittäneet lapsille elämäntavan j  toimintamahdollisuudet.Lapset ymmärretään yhteiskunnallisina toimijoina eikä vain muiden toimijoiden ja yhteis-kunnallisten muutosprosessien kohteina; lapsuudesta puhutaan aseman  yhteiskunnan su-kupolvijärjestelmässä. Miten näitä lapsuudentutkimuksen periaatteita on sitten konkretisoitu teoksessa? Esi-merkiksi luvussa ”Sörnäisten kansanlastentarhan lapset – modernin lapsuuden pioneerit”Paula Eerola-Pennanen kuvaa ja analysoi erityisen kiinnostavasti Sörnäisten lasten elämääkotiympäristössä ja kansanlastentarhassa vuosina 1890–1912. Tarkastelun kohteena on se,174 Kasvatus & Aika 3 (3) 2009, 167-185miten lastentarhat muuttivat lapsuutta ja miten lastentarhojen syntyminen osaltaan ilmentää1800-luvun yhteiskunnallista kehitystä. Lähdeaineistona on käytetty pääasiassa Sörnäistenkansanlastentarhan  kirjoittautumiskirjoja  ja  muita  asiakirjoja, Ebeneser-koti  1890–1922kirjaa ja Ebeneser-säätiön arkistossa säilytettäviä valokuvia ja lehtiartikkeleita sekä muuta-mia muistelmia, joiden kirjoittajat ovat viettäneet lapsuutensa Sörnäisissä.Tutkimuksellinen kurkistus Sörnäisten kansanlastentarhan lasten elämään tuo mielen-kiintoisella tavalla esille ajankohdan, jolloin voimistuva modernisaatio alkoi ulottua lap-suuteen tuoden siihen  perheen  ulkopuoliset  instituutiot.  Sörnäiste  kansanlastentarhastalähti  liikkeelle varhaislapsuuden voimakas muutos kohti modernia lapsuutta. Sörnäistenkansanlastentarhan lapset kokivat omassa elämässään sen, mitä moderni, institutionalisoitu,yhdenmukaistettu ja pedagogisoitu lapsuus on.Eerola-Pennasen päätelmien mukaan lasten ja lapsuuden historian tutkimus on pitkältikeskittynyt niihin instituutioihin, joissa lapset elävät. Näissä tutkimuksissa on instituution,sen säädösten ja kehittymisen sekä siellä vaikuttaneiden aikuisten näkökulma yleensä hyvinesillä, koska säilyneet dokumentit on tavallisesti tehty tästä näkökulmasta. Sen sijaan lap-silla on ollut suuria vaikeuksia päästä mukaan erilaisiin asiakirjoihin ja silloinkin, kun näinon tapahtunut, lasten kokemuksia ja tietämystä on harvoin tutkittu. Näin on lasten ääntämonin tavoin vaimennettu. Lasten näkökulma tulee esille historiallisissa dokumenteissa ai-kuisten kirjoitusten kautta, aikuisten tulkitsemina. Lapsuuden historian tutkimuksessa me-todologisesti keskeisin ongelma liittyy paljolti siihen, että lasten itsensä jättämää aineistoaon hyvin vähän. Lapsuuden historiaa koskevat tulkinnat on tehty aikuisten – usein virka-miesten – laatimista aineistoista, joiden tarkoitusperät vaihtelevat ja joiden tietojen tarkis-tusmahdollisuudet ovat huonot. Pienet lapset vaikenevat, kun on kyse kirjallisen materiaa-lin tuottamisesta. Tästä näkökulmasta saattaa olla hyvinkin aja kohtaista kysyä, millaistaaineistoa tallennetaan tämän hetken päiväkotien päähenkilöiden eli lasten elämästä päivä-kodissa.Suomalaisen lapsuudentutkimuksen uusi teos tuo tuoreita näkökulmia lasten elämän japäiväkotien toiminnan ymmärtämiseen. Kirjan monipuolinen anti on paikallaan ottaa eten-kin varhaiskasvatuksen koulutuksessa ja työyhteisössä oppimisen ja keskustelun kohteeksiKT Jorma Virtanen toimii yliassistenttina Tampereen yliopiston opettajankou-lutuslaitoksen varhaiskasvatuksen yksikössä.175

Lapsuudentutkimus haastaa muutoksiin varhaiskasvatuksen käytännöt.

https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/download/68123/28964

Lapsuudentutkimus haastaa muutoksiin varhaiskasvatuksen käytännöt.

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi