Mutanen, Arto

Finnish

Journal.fi

54 TIEDEPOLITIIKKA 3/2020KIRJATJohan Strang & Thomas Wallgren (toim.), 2020, Georg Henrik von Wright: modernin ajan ajattelija, Tal-linna: GaudeamusJohan Strang ja Thomas Wall-gren ovat toimittaneet kirjan Georg Henrik von Wright: mo-dernin ajan ajattelija, joka tarkas-telee von Wrightin esseetuotan-toa. Kirjassa eräs keskeinen teema on von Wrightin tuotannon sisäi-nen jännite akateemisen filosofin ja ajankriittisen esseistin välillä. Tämä tuo esiin kiinnostavia puolia von Wrightin ajattelusta ja toimin-nasta, mutta samalla myös siitä ajasta, jolloin von Wright työs-kenteli. Von Wrightin kirja Tiede ja ihmisjärki nousi laajan julki-sen keskustelun kohteeksi ja von Wrightin rooli julkisena intellek-tuellina nähdään juuri tämän kir-jan kautta. Kuitenkin von Wright-in esseetuotanto alkoi jo hänen nuoruudessaan. Von Wright tarkastelee kirjan-sa Tiede ja ihmisjärki herättämää keskustelua seuraavalla tavalla. ”Puheenvuorossaan Allardt otti kantaa kahteen äärimmäisyyteen. Toista voisi kutsua naiiviksi tekno-logisen kehityksen myötäilemisek-si – toista tämän kehityksen kri-tiikittömäksi hylkäämiseksi. Yhtä vähän kuin Allardtia itseään voi syyttää edellisen kannan omaksu-misesta, voi minua sanoa jälkim-mäisen puolestapuhujaksi.” (von Wright 1992, 121) Kuitenkaan tuolloin käyty keskustelu ei kaikil-ta osin täyttänyt ns. rationaalisen keskustelun piirteitä, vaan keskus-telussa tuli esiin esimerkiksi tun-nepitoinen argumentointi, jolloin varsinainen asia jäi ainakin jos-sain määrin pimentoon. Edelleen von Wright tuo esiin, että häntä on luonnehdittu ”tuomiopäivän pro-feetaksi ja todellisuudelle vieraan (”romanttisen”) antiteknologian edustajaksi”. Hän ei pysty ymmär-tämään, miten tällaiset luonneh-dinnat ovat syntyneet.Nykylukijan on vaikea ymmär-tää monia keskustelun saamia piirteitä. Kirja tuo kiinnostavalla tavalla esiin muutoksia niin intel-lektuellin roolissa kuin laajemmin yhteiskunnassa. Kirja pureutuu sekä von Wrightin ajatteluun että aikakauden intellektuaaliseen il-mapiiriin. Anna-Stina Lindhol-min artikkelissa tulee esiin, miten monet ongelmallisiksi koetuista asioista ovat tulleet yleisesti hyväk-sytyiksi. Anna-Stina Lindholm on kuvaillut keskustelua, jossa hän ja joukko nykypäivän lukiolaisia yrit-tivät käydä läpi tätä von Wright-in ajattelua: Lukiolaiset toteavat yksinkertaisesti, että ”tonhan nyt kaikki tajuaa”. Tällainen itsestään-selvyys ilmentää muutoksia, joita on tapahtunut ajattelussamme.Kuitenkin tulee huomioida, että Tiede ja ihmisjärki ”oli asetta-nut kyseenalaiseksi eräitä syvään juurtuneita, puolittain tiedosta-mattomia ja siksi tabuoituja käsi-tyksiä edistyksestä, kehityksestä ja meitä monia ahdistavan tulevai-suuspelon syvemmistä syistä” (von Wright 1992, 122). Ilkka Niiniluo-to otti keskusteluun kantaa laajassa artikkelissaan Helsingin Sanomis-sa 1.2.1987. Niiniluoto tuo esiin von Wrightin kielellisen hienou-den toteamalla, että ”von Wright-in tyyli on kaunopuheisuudessaan niin tehokas, että ajatuksen kirk-kaudesta huolimatta se voi olla altis väärinkäsityksille”. Kuitenkin kieli on alati muuntuvaa ja siten nyky-lukijalle von Wright kieli saattaa olla vaikeasti lähestyttävää. Kirjas-sa von Wright kielestä, ja kieles-tä ja esitystavoista laajemminkin, keskustelevat artikkeleissaan Nora Hämäläinen, Merete Mazzarella ja Anna-Stina Lindholm.Niiniluodon mainitsema aja-tuksen kirkkaus tulee erityises-ti esiin von Wrightin esseiden rakenteellisessa hienovaraisuu-dessa, jota Mazzarellan artikkelin otsikko ”temppu, jolla totuus paljas-tetaan” kuvaa erinomaisesti. Mazza-rella tarkentaa tekstissään otsikkoa sanomalla, että ”[m]itä essee on Georg Henrik von Wright:  modernin ajan ajattelijaArto MutanenTIEDEPOLITIIKKA 3/2020 55KIRJATkirjailijalle, sitä koe on luonnon-tutkijalle”. Luonnontieteellisessä kokeessa etsitään joidenkin teki-jöiden funktionaalisia riippuvuus-suhteita, joiden nojalla on mahdol-lista selittää tai ennustaa. Thomas Wallgren luonnehtii von Wrightin näkemyksen, että ”[k]okeiden tekeminen taas edel-lyttää, että voidaan mielekkäästi puhua tietyntyyppisistä tapahtu-mista, nimittäin niistä, jotka ko-keen suorittaja panee tietoisesti tapahtumaan.” Esseisti eksplikoi ajatuskokeita, jotka tuovat esiin tiettyjä olemassa olevia tendens-sejä. Tämä tulee hyvin esiin von Wrightin (1987, 11) sanoessa, että ”[e]n pyri ennustelemaan, millai-nen tulevaisuus on, vaan millainen se saattaa olla, jos siihen projisoi-daan ne suuntaukset, jotka tällä hetkellä ovat näkyvissä”. Tämän menetelmän tarkoitus ei ole luoda ”uhkakuvia”, vaan kehottaa ”ih-misiä harkintaan ja mielenmalt-tiin” (von Wright 1992, 123). Ei ole kuitenkaan mitään selvää tai yksiselitteistä tietä ulos jännit-teisestä tilanteesta. Von Wright-in mukaan meillä on perustal-taan kaksi erilaista tapaa löytää tie ulos ongelmista, joita Wall-gren luonnehtii seuraavalla taval-la: ”joko tieteellis-tekninen kehitys luo uusia ratkaisuja itse aiheutta-miinsa ympäristö- ja kehityson-gelmiin tai ihmiset päättävät luo-pua talouskasvusta ja aineellisesta yltäkylläisyydestä”.Von Wright toi esiin oman kak-sijakoisuutensa ajattelijana ja kir-joittajana. Yhtäältä oli akateemi-nen ja tieteellinen filosofi, jonka työ ja tuotanto tunnetaan edelleen hyvin akateemisissa filosofisissa piireissä. Toisaalta on julkinen in-tellektuelli, joka kirjoitti laajem-malle yleisölle. Näiden kahden roolin tai identiteetin välillä oli jännite, josta von Wright puhui myös itse. Von Wright (1992, 20) toteaa, että hänellä on ollut kaksi filosofista ”isähahmoa”: ”Kaila oli tehnyt minusta loogisen positi-vistin tai empiristin. Wittgenstein puolestaan hävitti tämän filoso-fisen minäni juuriaan myöten.” Von Wrightin tieteellinen puoli on edelleen ammattifilosofien piirissä tiedetty ja tunnustettu. Von Wright tunnetaan tiedemaailmassa myös filosofian ulkopuolella, kuten Aulis Aarnion artikkelista tulee esiin. Oikeastaan Aarnion artikkelin kiinnostava piirre on von Wrightin eri puolien merkitys oikeusteorian kannalta. Kailan istuttama loogi-nen positivismi, joka myöhemmin kehittyy analyyttiseksi filosofiaksi, edustaa tieteellistä filosofiaa. Kui-tenkin Kaila oli filosofina varsin laaja-alainen, kuten hänen kirjan-sa ”Syvähenkinen elämä” hyvin tuo esiin. Von Wright jatkaa tätä laaja-alaista perinnettä. Suoma-laisessa analyyttisessä filosofias-sa laaja-alaisuus on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, kuten esi-merkiksi Jaakko Hintikan tai Ilkka Niiniluodon tuotannot osoittavat. Tässä on merkittävä ero Suomen ja Ruotsin välillä, kuten Johan Strang artikkelissaan tuo esiin.Von Wrightin rooli julkisena intellektuellina on hankalammin jäsentyvä asia. Kirjassa tarkastel-laan monista näkökulmista von Wrightin tuotannon sisäistä jän-nitettä. Vaikka nämä kaksi puolta ovat – myös kielellisesti - erilliset ja jännitteisessä suhteessa toisiinsa, on niiden välille rakentunut kiin-nostavia siltoja, tai päästään jopa ”synteesiin von Wrightin kahden filosofisen minän välillä” kuten Bernt Österman artikkelissaan toteaa. Österman tuo kiinnosta-vaa valoa von Wrightiin ajattelija-na tarkastelemalla hänen nuorena kirjoittamiaan esseitä. Stefan Nygård tarkastelee artik-kelissaan intellektuellin muuttu-via rooleja julkisessa keskustelussa. Näin hän kartoittaa kiinnostavia piirteitä von Wrightin toiminnasta intellektuellina ja kirjallisena vai-kuttajana. Meille von Wrightin ehkä ”vähän vanhakantainen pro-fessorimaisuus” vaikuttaa vaikeasti lähestyttävältä, mutta von Wright loi uutta tapaa toimia kirjoittaja-na ja intellektuellina. Intellektuel-lin rooliin liittyy tietty etäisyys, jota von Wright luonnehti toteamal-la, että ”filosofialla oli Lockes-ta Marxiin ja nykyaikaan saakka selvä yhteiskunnallinen tehtävä, jonka tulee kuitenkin jäädä epä-suoraksi”. Von Wrightin jälkeen Suomessa filosofit ovat osallis-tuneet aktiivisesti. Esimerkkeinä tällaisista aktiivista kirjoittajis-ta ovat esimerkiksi edellä mai-nittu Ilkka Niiniluoto tai Sami Pihlström.Kirjassa Wittgenstein tulee voi-makkaasti esiin; on ilmeistä, että Wittgenstein oli von Wrightille monin tavoin merkittävä ajatteli-ja. Lars Hertzberg käsittelee artik-kelissaan von Wrightin suhdetta Wittgensteiniin systemaattisesti. Von Wrightin ja Wittgensteinin suhde alkoi von Wrightin vierailles-sa Cambridgessa vuonna 1939 ja päättyi Wittgensteinin kuolemaan vuonna 1951. Von Wright kirjoit-ti artikkelit Wittgensteinin teok-sista Tractatus logico-philosophicus ja Filosofisia tutkimuksia esseet, jotka, Hertzbergin luonnehdinnan mukaan, ”ovat lajinsa pieniä mes-tariteoksia: tasapainoisia, tiiviitä ja selkeitä esityksiä aineistosta, jonka omaksuminen ja välittäminen on äärimmäisen vaikeaa”. Nämä ovat julkaistu kirjassa Filosofia, logiik-ka ja kieli. Näissä esseissä ilmenee 56 TIEDEPOLITIIKKA 3/2020KIRJATkäsitys, että filosofia on kuvailevaa toimintaa. Tällainen käsitys sopii yhteen ”tieteellisen filosofian” aja-tuksen kanssa ja sen ymmärryksen kanssa, että logiikalla on keskeinen merkitys filosofiassa. Von Wright-in analysoidessa Wittgensteinin aiemmin julkaisemattomia muis-tiinpanoja sisältävää teosta Yleisiä huomautuksia, välittyy ajatus, että ”vakaumuksemme, mielipiteem-me ja ajatuksemme ovat lujasti kytköksissä ilman muuta omak-sumiimme kielipeleihin ja yhteis-kunnan hyväksymiin elämänta-poihin”. Näin tulee esiin käsitys filosofiasta kulttuurikritiikkinä. Wittgensteinin filosofia ja myös filosofipersoona on vaikuttanut erittäin paljon von Wrightin käsi-tyksiin sekä filosofiasta että siitä, miten filosofiaa tulisi tehdä.Herzbergin artikkelin jälkeen on Bengt Molanderin artikkeli, jonka otsikko on Tiede rationaa-lisuuden ja irrationaalisuuden vä-lissä. On erittäin kiehtovaa lukea nämä artikkelit juuri tässä järjes-tyksessä. Molander aloittaa artik-kelinsa lainaamalla von Wrightin luonnehdintaa tieteestä kirjassa Tiede ja ihmisjärki: ”Kaikki, mitä voidaan kohtuullisesti luonnehtia tieteeksi, perustuu vakaumukseen, että ihmiset kykenevät ymmärtä-mään maailmanjärjestystä.” Tämä luonnehdinta on voinut jossain merkityksessä pitää paikkaansa antiikin Kreikassa, mutta nykyisin tällainen ei vaikuta luontevalta. Von Wrightin esseetuotannon eräs keskeinen kysymys liittyy juuri tieteen luonnetta ja tieteen asemaa koskevaan pohdintaan. Hänen ”tiedekritiikkinsä on kult-tuuri- ja rationaalisuuskritiikkiä: hän moitti rationaalisuuden tai järkevyyden vallitsevaa tulkintaa liian kapeaksi”. Von Wrightin kes-keiset huomion kohteet ovat ”yh-tenäisen maailmankuvan hajoami-nen, tekniikan ja luonnontieteiden sulautuminen yhteen sekä irratio-naalinen usko kehitykseen ja edis-tykseen”. Von Wright täsmentää omaa käsitystään artikkelissaan Teknosysteemi ravistaa jo kansal-lisvaltiota, joka ilmestyi Helsingin Sanomissa 28.1.1987. Von Wright puhuu teknosysteemistä, jolla hän tarkoittaa ”tieteen, teknologian ja teollisuuden liittoa” (von Wright 1992, 163). Ymmärtääksemme, onko uskomamme edistys ollut todellista, tulisi meillä on selkeät kriteerit edistykselle. Von Wright ei epäile, etteikö meillä olisi mo-nikin asia ”niin paljon paremmin kuin ennen” (von Wright 1992, 126). Von Wright tarkastelee tätä teemaa yksityiskohtaisesti artik-kelissaan Edistyksen myytti. Edis-tykseen liittyvää problematiikkaa von Wright tarkasteli pitkään ja monipuolisesti, kuten Wallgren tuo esiin. Von Wrightin ajattelua voisi tieteellis-teknisen rationaali-suuden kritiikin suhteen tarkentaa ottamalla tekniikan filosofian sys-temaattisen tarkastelun kohteeksi (Niiniluoto 2020).Von Wrightin esseistiikka on rikas ja moni-ilmeinen kokonai-suus, jota kirja tuo hyvin esiin. Von Wrightin esseetuotanto on rakentunut monien perustavien piirteiden varaan, joista Wallgren mainitsee seuraavat viisi: ”loo-gis-analyyttinen filosofia, konser-vatiivinen saksalainen sivistyspe-rinne, kriittinen teoria, ekologinen kriisitietoisuus ja osallistuvan in-tellektuellin asema”. Näiden kes-kinäinen dynamiikka luo sekä jännitteitä että rikkautta von Wrightin teksteihin. Von Wright kykeni kaikkien jännitteisten ten-denssien keskellä luomaan rikkaan ja monipuolisen esseetuotannon, jonka kielellinen ja sisällöllinen rikkaus on vailla vertaa. Tämän Wallgren tiivistää osuvasti seuraa-valla tavalla:”Nähdäkseni von Wright osasi pohjoismaisista ajattelijoista terä-vimmin tiivistää ja eritellä 1900-luvun ristiriitaisia suuntauksia. Jos arvioni osuu oikeaan, von Wright-in tuotantoon noin ja toimintaan perehtyminen antaa arvokkaan välineen kaikille niille maailman tällä kolkalla eläville, jotka pyrki-vät syventämään itseymmärrys-tään, selvittämään, millaisia me olemme, millaisia meistä uhkaa tulla ja millaisiksi voimme toivoa tulevamme.”Kirja on erinomainen johdatus von Wrightin ajatteluun ja hänen kirjalliseen tuotantoonsa. Kirjas-sa von Wrightin ajattelu kytketään laajempiin asiayhteyksiin, joten kirja on rikas tietopaketti kaikille von Wrightistä ja 1900-luvun in-tellektuaalisesta elämästä kiinnos-tuneille. Kirja johdattelee lukijan tutustumaan von Wrightin essei-siin ja tuotantoon laajemminkin. Siten kirja toimii lukijan innoitta-jana omakohtaiselle tutustumisel-le. Kirja toimii kuten von Wright kirjoitti kirjan Ajatus ja julistus johdantoon sanoen, että hän toi-voo, ”ettei kukaan lukija sanoisi näiden tutkielmien säästäneen hä-neltä vaivan itse tutustua niiden pohjana oleviin kirjallisiin läh-teisiin. Kaikkein vähimmin olen tahtonut säästää keneltäkään ajat-telemisen vaivaa”. Kuten havait-simme, että Lindholmin esitellessä nykyiset lukiolaiset pitivät tiettyjä von Wrightin perustavia ajatuk-sia lähtökohdiltaan selvinä. Ehkä nuoret sukupolvet kykenevät luke-maan von Wrightin esseetuotan-toa vailla vahvoja ennakkoluuloja, joita esiintyi vielä ainakin 1980- ja 1990-luvuilla.TIEDEPOLITIIKKA 3/2020 57KIRJATVon Wrightin essee ”Tieteenfi-losofian kaksi perinnettä” on erin-omainen valinta kirjan viimei-seksi luvuksi. Essee on esityö von Wrightin kansainvälisesti arvos-tettuun kirjaan Explanation and Understanding (1971), josta aka-teemisessa maailmassa edelleen keskustellaan. Suomalaiseen kes-kusteluun voi tutustua lehden Tiede & edistys numerosta 4/2011. Kirjassa tätä kirjaa ja sen merkitys-tä tarkastellaan useissa kohdissa. Erityisesti Risto Volasen artikke-lista tulee esiin kirjan akateemisen merkityksen lisäksi myös sen suuri käytännöllinen merkitys. n ViitteetIlkka Niiniluoto, (1987). Taistele-van pessimistin elämänviisaus: G. H. von Wright puhuu ihmisen ja järjen puolesta, Helsingin Sanomat 1.2.1987.Ilkka Niiniluoto, (2020). Tekniikan filosofia, Tallinna: GaudeamusGeorg Henrik von Wright, 1961, Ajatus ja julistus, Porvoo: WSOYGeorg Henrik von Wright, (1971).Explanation and Understanding, London: Routledge & Kegan PaulGeorg Henrik von Wright, (1982).Logiikka, filosofia ja kieli, Keuruu: OtavaGeorg Henrik von Wright, (1987).Tiede ja ihmisjärki, Helsinki: OtavaGeorg Henrik von Wright, (1987). Teknosysteemi ravistaa jo kan-sallisvaltiota”, Helsingin Sanomat 28.1.1987Georg Henrik von Wright, (1992).Minervan pöllö, Helsinki: Otava, 172–195.58 TIEDEPOLITIIKKA 3/2020KIRJATJäsenmaksut vuonna 2021 ▪ Yhteisöjäsenmaksu 130 € ▪ Jäsenmaksu 37 € ▪ Opiskelijat 22 € (Perustutkinnon suorittaneille opis-kelijoille 1. jäsenvuosi maksuton.)Jäsenedut ▪ Saat Tiedepolitiikka-lehden neljä kertaa vuodessa painettuna, sekä sähköisenä ▪ Kutsut liiton keskustelutilaisuuksiin ja seminaareihin ▪ Alennuksen Edistyksen Päiven osanottomaksuista ▪ Pääset vaikuttamaan asioihin tuomalla näkemyksesi esiin yhdistyksen kokouksissa.tiede politiikkaLiity Tiedeliiton jäseneksi!toimisto@tiedeliitto.netwww. tiedeliitto.netEdistyksellisen tiedeliiton jäseneksi voivat liittyä kaikki liiton toiminnasta kiinnostuneet.Vuosikerta kotiin kannettuna neljä kertaa vuodessa 42 €.Irtonumero 12 € saatavissa  Tiedekirjasta tai Kirjakauppa Kaisa-talon Kirja & KahvistaTilaukset, nimen- ja osoitteenmuutokset sähköpostitse osoitteeseen: Ole hyvä ja sisällytä viestiisi nämä tiedot:Nimi, osoite, viestin aihe (tilaus, nimen tai osoitteen muutosTilaa TiedepolitiikkaLukeminen on hyödyllistä ja hauskaatoimisto@tiedepolitiikka.net

Georg Henrik von Wright: modernin ajan ajattelija

https://journal.fi/tiedepolitiikka/article/download/101235/58749

Georg Henrik von Wright: modernin ajan ajattelija

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi