Kiviniemi, Markku

Finnish

Journal.fi

ARTIKKELIT• MARKKU KIVINIEMI 351 Kansainvälistymisen merkkejä Merkkejä maailmalla Markku Kiviniemi Kansainvälistyminen on 1990-luvun läpikäyvä trendi, joka nykyään muistetaan mainita yhteis­kunnan eri muutosprosessien yhteydessä. Kan­sainvälistyminen koskettaa yhteiskunnan kaikkia sektoreita, eri alojen organisaatioita ja myös kan­salaisia. Se kattaa sekä globaalista kansainvä­listymistä että regionaalista kansainvälistymistä. Monessa tapauksessa kansainvälistymisen tar­kempi sisältö jää kuitenkin pohtimatta. Myöskin tutkimuksessa kansainvälistymisen reaaliset pro­sessit ovat melko vähän analysoituja. Esimerkki­nä tehdystä tutkimuksesta julkisen hallinnon pii­rissä voidaan mainita Mika Mälkösen ja Matti Nie­men raportti (1992), jossa on kerätty aineistoa ministeriöiden ulkomaisten virkamatkojen määrän kehityksestä. Karkeasti ministeriöiden ulkomaiset virkamatkat kaksinkertaistuivat vuodesta 1973 vuoteen 1985 ja kaksinkertaistuivat jälleen 1990-luvun alkuun tultaessa (Mälkönen ja Niemi, 1992, 5-6).Kansainvälistymisessä voidaan sisällöllisestierottaa esimerkiksi (1) kansainvälisen vuorovai­kutuksen lisääntyminen ihmisten ja ryhmien väli­senä kanssakäymisenä, (2) aineellisen vaihdan­nan lisääntyminen kaupan ja kuljetusten muodos­sa, (3) rahan ja pääomien kasvava liikkuvuus, ja myös (4) ajattelutapojen, mielikuvien ja ylipään­sä tajuntaan vaikuttavien ja kulttuuristen virikkei­den kansainvälinen siirtyminen. Nämä kansain­välistymisen »kanavat» kietoutuvat toisiinsa ja muodostavat yhdessä vaikutusten ja vaikuttami­sen rintaman. Kansainvälistymisen välittömät ja välilliset vaikutukset ovat moninaisia ja kehitty­vät monien erilaisten prosessien yhteisvaikutuk­sena ( vrt. Niemi, Rajala ja Sinikallio, 1987, 12 ). Kansainvälistymistä on tarpeen katsoa eri ta­soilta: kansalliselta, alueelliselta ja paikalliselta, mutta myös eri sektoreiden ja ihmisryhmien kan­nalta. Kansainvälistymisen vaikutukset eivät ole homogeenisia, vaan ne voivat olla spesifejä, jopa vastakkaisia eri ryhmien kannalta. Kysymys ei kuitenkaan ole vain vaikutuksista, joita eri tahot ottavat vastaan, vaan myös suhtautumisesta Ii-sääntyvään kansainvälistymiseen. Nähdäänkö kansainvälistyminen »päälle tulevana» uhkateki­jänä vai uusien mahdollisuuksien avaajana? Mil­lä tavoin uhkat ja mahdollisuudet kombinoituvat eri ryhmien kohdalla? Asiaa voidaan katsoa konk­reettisemmin esimerkiksi resurssien näkökulmas­ta. Uhka tarkoittaa tällöin, että kansainvälistymi­nen vähentää jollakin tavalla resursseja. Mahdol­lisuus tarkoittaa, että kansainvälistyminen lisää jollakin tavalla resursseja. Kansainvälistymisen sisältämien mahdollisuuk­sien analyysi voidaan suunnata siihen, millä ta­voin kansainvälistymisestä tulee uusi voimavara, uusien resurssien potentiaalinen lähde. Tämä sisältää sen strategisen ajatuksen, että yksikkö (kansakunta, alue, paikallisyhteisö, sektori, orga­nisaatio tai ryhmä) analysoi omaa suhdettaan ja asemaansa kansainvälistymisessä. Keskeisenä pontimena voi olla, että oma identiteetti, osaami­nen ja valmiudet nähdään kehittyvänä voimava­rana, joka voi kehittyä nimenomaan kansainvä­listymisen kontekstissa. Toisin sanoen: jotta kan­sainvälistymisestä tulee positiivinen voimavara, on kehitettävä valmiuksia kansainvälistymiseen. Kansainvälistyminen kasvaa resurssina, kun val­mius kansainvälisyyteen kehittyy. Mitä ovat valmiudet kansainvälistymiseen? Mitkä ovat kansainvälistymisen osaamisalueet? Kuinka pitkälle näitä voidaan määritellä yleisellä (esim. kansallisella) tasolla? Kysymykset ovat strategisesti tärkeitä, mutta niitä ei ole kovin pal­jon tutkittu. Tuntuma kansainvälistymisen val­miuksiin on muotoutunut lähinnä käytännön ko­kemusten kautta. Käytännön kokemukset saattavat usein tiivis­tää kansainvälisyysosaamisen yksilötasolla kah­teen keskeiseen alueeseen: kielitaito ja korkea­tasoinen substanssiosaaminen. Näiden tarkem­pi sisältö vaihtelee tehtävän mukaan. Näitä »instrumentaalisia» osaamisalueita käytetäänmyös usein rekrytoinnin perusteina kansainväli­siin tehtäviin. Täydentävänä alueena mainitaankenties usein hieman epämääräisemmällä tasol-352 la kansainvälinen kokemus ja suuntautuminen tai kulttuurin tuntemus. Kulttuurinen näkökulma kansainvälisyyteen antaa monipuolisen tarkastelupohjan myös »kan­sainvälisyysosaamiselle». Voidaan lähteä siitä, että kansainvälisyydessä on kyse erilaisista kan­sallisista tai muista kulttuurivyöhykkeistä tulevien ihmisten kohtaamisesta. Miten viestintä ihmisten välillä rakentuu esimerkiksi monikansallisissa kokouksissa? Mitä on kommunikatiivinen kompe­tenssi kulttuurien välillä? Voidaan ajatella, että monilla aloilla, joilla kansainvälisyys on vanhaa perua, on kehittynyt niiden oma professionaali­nen kulttuuri, joka toimii osaksi myös kansainvä­lisyyden väylänä. Korkeasti koulutetut ammatit­han ovat luonteeltaan jokseenkin kansainvälisiä. Spesialisti voi kokea suurempaa henkistä lähei­syyttä toisen maan kollegan kuin oman maan maallikon kanssa. Oma erityinen esimerkkinsä on institutionalisoitunut diplomaattikulttuuri, jonka »funktiona» on luoda oma kansainvälisen vuoro­vaikutuksen »maailmansa».Kulttuurit käsitetään usein monikerroksisiksi; erotetaan esimerkiksi näkyvä ja näkymätön taso. Kansainvälinen viestintä pitäytyy enimmältään »pintatasoon», näkyvään, jossa kieli ja käyttäy­tyminen »ovat pelissä». Syvempi ja kestävämpivuorovaikutus johtaa kuitenkin myös näkymättö­mämpien tasojen kohtaamiseen ihmisten toimin­nassa. Säännöt, normit ja tavat sekä arvostuk­set ja uskomukset kohtaavat tällöin toisensa.Osaamisalueena katsottuna »kulttuurin tunte­mus» on siis monikerroksinen ilmiö. On myös eriasia omaksua kulttuuria omakseen kuin oppiatuntemaan kulttuuria omaksumatta sitä.Kansainvälisyysosaaminen sisältää myös tie­toa kansainvälisyydestä. Kansainvälisyyttä voi oppia tietopuolisesti myös niiden erityisten järjes­telmien ja aihepiirien kautta, joissa kansainväli­syys toteutuu. Tämä viittaa kansainvälisten or­ganisaatioiden, kansainvälisen talouden, kansain­välisen oikeuden ja kansainvälisen politiikan tun­temukseen. On selvää, että kansainvälisyystieto on jokseenkin pirstoutunutta ja erityisaloihin, ku­ten oikeuteen ja talouteen, jakautunutta. Pirstou­tuneisuuden rinnalla onkin tarve kehittää yleistä kansainvälisyystietoa. Ilmiön tietopuolinen jäsen­täminen auttaa huomattavasti jäsentämään siihen liittyviä kokemuksia. Sanotaan, että Immanuel Kant pystyi esittämään Lontoon kaupungin pal­jon seikkaperäisemmin, jäsentyneemmin ja koo­tummalla tavalla kuin keskimääräinen Lontoon asukas, vaikka hän ei koskaan ollut käynyt Lon­toossa. Kootusti voidaan esittää käytännön kokemus-HALLINNON TUTKIMUS 4 • 1995 ten pohjalta syntyvä olettamus, että työorganisaa­tioissa tarvittava kansainvälisyysosaaminen pitää sisällään keskeisinä alueina: - kieli- ja kommunikaatiotaidot- tehtäväkohtaisen substanssiosaamisen- yleisen kansainvälisyystietouden, mihin kuu-luu kulttuurien tuntemusOrganisaatioiden kansainvälistyessä niidenosaamiskomponentteja joudutaan pohtimaan kansainvälistymisstrategioiden avulla. Strategias­sa on tarpeen saada pitkäjänteiset eväät toimin­nan, rakenteiden, voimavarojen ja organisaatio­kulttuurin kansainvälistymiselle. Pekka Turunen (1988) on tutkinut näitä muutosprosesseja oppi­misen ja kehittämisen näkökulmasta. Käytännös­sä joudutaan jatkuvasti palaamaan kansainväli­syysosaamisen sisältöalueisiin ja niiden konkre­tisointiin. MERKKEJÄ YLIOPISTOISSA JA KORKEAKOULUISSA Yliopistoilla ja korkeakouluilla on keskeinen rooli kansallisen kansainvälisyysosaamisen kehit­tämisessä. Yliopistot ovat pitkässä historiallises­sa perspektiivissä olleet eurooppalaisen kansain­välisyyden merkittävä lähde. Nimi »universitas» viittaa sinänsä kansojen rajat ylittävään avoimeen tiedeyhteisöön. Tieteellä oli pitkään myös oma yhteinen kielensä, latina. Kansallisvaltioiden nou­su siirsi myös yliopistoja enemmän kansallisten laitosten suuntaan poistamatta kuitenkaan niiden kansainvälistä luonnetta. »Uusi kansainvälisyys» merkitsee 1990-luvulla yliopistojen ja korkea­koulujen kansainvälisyyskoulutuksen ja muiden kansainvälisyyden tukitoimien aktivoitumista ja vahvistamista. Yliopistojen ja korkeakoulujen perinteisiä kan­sainvälisyyden muotoja ovat tutkija- ja opettaja­vaihto, opiskelijavaihto, kansainväliset tutkimus­hankkeet sekä kansainvälinen kokoustoiminta ja muu toedonvaihto. Kaikki nämä toimintamuodot ovat olleet kasvavia lisääntyvän kansainvälisyy­den aikana. Tiedonvaihdon alueella ATK ja tie­toverkot ovat luoneet aivan uusia nopeasti kehit­tyviä kansainvälisyyden muotoja. Mitä yliopistot ja korkeakoulut tekevät kansain­välisyyden »perustasolla», kansainvälisyyden oppimisessa ja kansainvälisyyskoulutuksessa? Kokoavaa selvitystietoa ei ole käytettävissä. Nä­kyviä tehostumisen merkkejä ovat kielikoulutuk­sen laajeneminen ja monipuolistuminen sekä opiskelijavaihdon lisääntyminen ja siitä saadut ARTIKKELIT • MARKKU KIVINIEMI positiiviset kokemukset. Kansainvälisyys esiintyy luonnollisesti kunkin tieteenalan »sisäänrakennet­tuna» tekijänä eri tiedonalojen kehityskuvassa, oppimateriaaleissa ja tiedon avoimuudessa. Mie­lenkiintoinen kysymys on, missä määrin yliopis­toissa ja korkeakouluissa on koottu poikittain eri tiedonalojen kansainvälisyysainesta yhteen. Yhtenä esimerkkinä uudesta »kootusta» kan­sainvälisyyskoulutuksesta on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan kansainvälisten teh­tävien opintokokonaisuus. Opintokokonaisuuden tarkoituksena on lisätä ja kehittää opiskelijoiden valmiuksia kansainvälisiin tehtäviin. Kokonaisuu­teen sisältyvä koulutusohjelma on luonteeltaan monitieteellinen ja sen laajuus on 35 opintoviik­koa. Opintokokonaisuus on tarkoitettu suoritetta­vaksi tiiviissä tahdissa yhden opintovuoden aika­na, ja siihen valitaan opiskelijat valtiotieteellisen tiedekunnan sisäisellä haulla. Vuoden 1995 alus­ta opintokokonaisuutta on ollut suorittamassa 29 opiskelijaa valtiotieteellisen tiedekunnan eri op­piaineista. Ajateltaessa, että substanssiosaaminen kehit­tyy pääaineen ja siihen liittyvän työkokemuksen varassa, kansainvälisten tehtävien opintokokonai­suuden rooli rinnastuu sivuaineopintoihin. Opin­tokokonaisuuden erityiseksi tehtäväksi tulee kie­li- ja kommunikaatiotaitojen sekä yleisen kansain­välisyystietouden opiskelu. Opintokokonaisuuteen kuuluu 10 opintoviikkoa vieraiden kielten opintoja. Pakollisia kielten opin­toja on englannissa ja ranskassa ja valinnaisia saksassa, venäjässä ja espanjassa. Kieliopintoi­hin kuuluu myös kokous- ja neuvottelutaitojen opiskelu. Kansainvälisiin kommunikaatiotaitoihin kuuluu yhä selvemmin myös kansainvälisten tie­toverkkojen ja tietopalveluiden tuntemus ja käyt­tövalmius. Opintokokonaisuuteen sisältyy 4 opin­toviikkoa ATK-opintoja, jotka painottuvat juuri kansainvälisiin tietojärjestelmiin. Opintokokonai­suuteen sisältyvä Eurooppaseminaari toteutetaan myös virtuaaliseminaarina Internetissä. » Yleinen kansainvälisyystietous» ei ole selvä­rajainen eikä kiteytynyt tiedonala, vaan sille on tarpeen kehitellä sisältöjä. Lisäksi se on yksityis­kohdissaan nop·easti muuttuvaa. Kansainvälisten tehtävien opintokokonaisuudessa yleistä kansain­välisyystietoutta edustavat opinnot seuraavilla aloilla: kansainväliset organisaatiot, kansainväli­nen oikeus, kansainvälinen talous, kansainväli­set neuvottelut ja diplomatia sekä kulttuurien välinen kanssakäyminen. Yleisesti voidaan sa­noa, että kansainvälisyysosaamiseen kuuluu vält­tämättä nykyaikana etabloituneiden kansainvälis­ten järjestelmien tuntemus. Kansainväliset järjes-353 telmät ja organisoitumisen muodot ovat sekä inst­rumentteja, areenoita että toimivia aktoreita (vrt. Archer, 1994, 9), joissa kansainvälinen vuorovai­kutus erityisesti tiivistyy ja joissa ryhmät ja yksi­löt voivat toimia ja vaikuttaa. Kaikki opintokokonaisuuden opiskelijat osallis­tuvat Eurooppaseminaariin, jossa tehdään har­joitustyöt yhteistyössä ATK- ja kieliopetuksen kanssa. Lisäksi on valinnaisia syventäviä opin­toja joko Eurooppaa, Suomen lähialueita tai glo­baali- ja kehitysyhteistyökysymyksiä koskien. Kansainvälistyminen ei ole vain eurooppalaistu­mista, joka on laajasti tarkasteltuna regionalisoi­tumisen muoto, vaan myös globalisoitumista, maailmanlaajuista vuorovaikutuksen ja vaihdon kehittymistä. Tämä on myös yksi yliopistoissa ja korkeakouluissa tapahtuvan kansainvälisyyskou­lutuksen lähtökohtia. Voidaanko ajatella, että kansainvälisyysosaa­misen määrä ja laatu, toisin sanoen kehittynyt kieli- ja kommunikaatiotaito, substanssiosaami­nen ja kansainvälisyystietous, sellaisenaan indi­koivat ihmisen kansainvälistymistä? Olen taipu­vainen ajattelemaan, että niin osuvan tuntuisia kuin nämä indikaattorit ovatkin, puuttuu vielä jo­kin integroiva tekijä. Voidaan puhua »kansainvä­lisestä mielenlaadusta» tai »kansainvälisesti orientoituvasta ihmistyypistä» (Listo-Alån, 1993, 173). Tämän mielenlaadun piirteitä ovat kulttuu­rinen sopeutuvaisuus, muutos- ja oppimisalttius sekä oman identiteetin avoimuus ja kyky näkö­kulmien vaihtamiseen. Voidaan puhua myös »henkisestä liikkuvuudesta», jossa osaaminen eiole pysähtynyttä, vaan jatkuvasti uudistuvaa. Jososiologian klassikko Robert Marton tunnisti pai­kallisesti orientoituvan ja kosmopoliittisesti orien­toituvan ihmistyypin (Marton, 1957, 387-420).Tyypillistä on, että kosmopoliittisesti orientoituvatovat koulutetumpia kuin paikallisesti orientoituvat.Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään koulutukses­ta. Vaikutelmani on, että nykyopiskelijat ovatenemmän kansainvälisesti suuntautuvia kuinmonien menneiden vuosikymmenien opiskelijat.Tämä ei ole yksinomaan koulutuksen eikä yliopis­tojen ja korkeakoulujen toiminnan tulos. Esimer­kiksi musiikki, elokuva, kuvataiteet ja myös jouk­kotiedotus ovat »suuria kansainväfistäjiä». Ky­seessä on laaja kulttuurinen kehityskulku, jossayliopistojen ja korkeakoulujen on oltava mukana.LÄHTEET Archer, Clive. Organizing Europe. The institutions of integration. Edward Arnold, London 1994. Lista-Alen, Heidi. Kulttuurista oppiminen ja kansainvä-354 lisempi orientoituminen. Isäntämaan opiskelijoiden mahdollisuuksia hyötyä kansainvälisestä opiskelija­vaihdosta, teoksessa Kulttuurien kohtaaminen. Nä­kökulmia kulttuurienväliseen kanssakäymiseen, toim. Jaakko Lehtonen. Jyväskylän yliopisto, Viestintätie­teiden laitos, Jyväskylä 1 993. Merton, Robert. Social Theory and Social Structure. The Free Press, Glencoe, 1957. Mälkönen, Mika ja Niemi, Matti. Ministeriöiden kansain­väliset suhteet 1973, 1985 ja 1990: tutkimusaineis-HALLINNON TUTKIMUS 4 • 1995 tojen analyyseja ja vertailua. Valtionhallinnon kehit­tämiskeskus, Helsinki 1992 (moniste). Niemi, Matti, Rajala, Seija ja Sinikallio, Pirjo. Virkaura ja kansainväliset tehtävät. Tutkimus ammattiministe­riöiden kansainvälistymisestä. Valtionhallinnon kehit­tämiskeskus, Opetusmoniste 4, Helsinki 1987. Turunen, Pekka. Kansainvälistyä ja kansainvälistää. Yrityksen kansainvälistymisen oppimis- ja kehittämis­prosessin käsiteanalyytlinen ja empiirinen tarkaste­lu. lnnovuo Oy, Espoo 1988. 

Kansainvälistymisen merkkejä : Merkkejä maailmalla

https://journal.fi/hallinnontutkimus/article/download/102108/59478

Kansainvälistymisen merkkejä : Merkkejä maailmalla

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi