Reunanen, Jyrki

Finnish

Journal.fi

66 HALLINNON TUTKIMUS 1 • 1997 Tahto valtion olemuksena ja järki tahdon määrittäjänä Jyrki Reunanen Asiantuntijavalta liittyy valtiokäsitykseen. Mitä valtio pohjimmiltaan on. Onko se kansalaisyhteis­kunnan luokkajaon kuvastumaa. Onko se kansa­kunnan edustus, jolloin Suomen valtio olisi suo­malaisuuden ilmentymää. Nämä ovat nationalis­tinen ja luokkakantainen valtiokäsitys. Jos meillä on puhdasoppinen brittiläistyyppinen parlamentarismi, asiantuntijavallalla ei ole siellä sijaa. Oikeaoppisessa parlamentarismissa voi­daan puhua vain asiantuntija-avusteisesta pää­töksenteosta, mutta asiantuntijavalta on perintei­sen parlamentarismin kannalta pikemminkin jär­jestelmän dysfunktio. Liberaali-demokraattisessa katsannossa ylin valtioelin on parlamentti ja demokraattisesti va­littu presidentti sekä näiden luottamusta nauttiva poliittinen hallitus. Hallituksen avustajina voi sit­ten olla asiantuntijoita. He ovat teknisiä apulai­sia, jotka suorittavat laskelmia ja mittauksia ja laativat tilastoja poliitikkojen avuksi. Valtiollinen linjanveto tapahtuu puolueissa ja pohjautuu puo­lueideologioihin. Meidän reaalinen hallintokäytäntömme, ei vain Suomessa, vaan laajemmin Euroopassa on aja­nut tämän mallin ohi. Poliittisiin ideologioihin liit­tyvä kiihko ja sytyttävyys on sammunut. Fanaat­tinen innostus kansallisuusaatteeseen tai fanaat­tinen innostus työväenaatteeseen on laantunut. Poliitikot huomaavat itsekin, ettei heidän puheen­sa enää sytytä ja antavat käytännön päätöksen­teossa vallan valua asiantuntijoille. Valtiollisia strategioita laaditaan yhä enemmän virkatyönä objektiiviseen tietoon perustuen. Kun ministeri ei itsekään tiedä, mitä pitäisi tehdä, perustetaan asiantuntijaryhmiä pohtimaan sitä ja sitä asiaa. Asiantuntijavalta on usein kätkettyä, kun se esiintyy vain ehdotusten ja suositusten muodossa. Nykyinen vallitseva asiantuntijavalta on tuollaista piilevää, politiikan huokosista valu-Leclio praecursorla, pidetty väitöstilaisuudessa 26. 10.1996 Helsingin yliopistossa; vastaväittelijänä prof. Ralf Helenius ja kustoksena Markku Temmes. Reunanen, Jyrki: Asiantuntijavalta, Hallinnon kehit­tämiskeskus. Helsinki 1996. S. 390. nutta valtaa. Se ei ole omintakeista, itseriittoista asiantuntijavaltaa, jossa päätöksiä avoimesti pe­rusteltaisiin asiantuntemuksella ja tutkimustie­dolla. Olisiko tendenssi, jossa piilevä asiantuntijavalta on hiljalleen murentanut ministerien ja eduskun­nan valtaa jotenkin filosofisesti oikeutettavissa. Asiantuntijavalta puhtaana valtiomallina tulee paremmin ymmärretyksi, jos vaihdamme valtio­käsitystä. Kun miellämme valtion yleistahdoksi, silloin tietopohjainen tahdonmuodostuksen teo­ria toimii paremmin kuin jos mieltäisimme valtion vain kansakunnan tai kansalaisyhteiskunnan luokkataistelujen kuvastumaksi. Tutkimus sisäl­tää ajatuksen, että platoninen alkufilosofia sopisi tuollaisen avoimen asiantuntijavallan filosofisek­si perustaksi. A/kueurooppalainen ihannevaltio Tutkimuksen taustalla on kreikkalais-roomalais­germaaninen sivilisaatio. Se on linjaltaan uusklas­sinen. Eurooppalaisuudessa voidaan erottaa muinainen alkueurooppa ja nykyinen EU-Euroop­pa. Kun Eurooppa etsii identiteettiään, siihen liit­tyy myös kysymys, millaista on aitoeurooppalai­nen valtio-oppi vastakohtana modernille amerik­kalaismalliselle politiikka-käsitykselle. Tarkoitus on sitoa asiantuntijavalta eurooppa­laisen valtio-opin alkulähteille. Tämä on vanha­eurooppalainen asiantuntijavallan teoria. Asian­tuntijavallan perusperiaatteen on ensinnä esittä­nyt Platon. Sen tarkempia mekanismeja etsitään Aristoteleen ja Hegelin filosofiasta, joilla on rik­kaampi käsitekoneisto. Platonin valtio-oppi on peri-eurooppalaista. Pla­tonin Valtio-teos on ensimmäinen jälkipolville säilynyt laaja valtio-oppi. Se oli ensimmäinen akateeminen valtio-oppi. Yleensä valtio-opin pe­rustajakasi mainitaan Aristoteles, mutta Platon kirjoitti ennen häntä teokset Valtio ja Lait, jotka ovat molemmat yli 400-sivuisia kirjoja. Protofilo­sofialla ensimmäisenä valtio-oppina on aivan eri­tyinen auktoriteetti. AJANKOHTAISTA• JYRKI REUNANEN Toiseksi Platonin ihannevaltion esikuvana oli muinainen Kreeta. Se oli tarunhohtoinen alkueu­rooppa. Zeus ryösti härän hahmossa Eurooppa­neidon ja kuljetti hänet syntymäsaarelleen. Siel­lä hallitsijaksi nousi hyvä ja oikeudenmukainen Minos, joka oli suoraan Eurooppa-neidon poika. Lainsäädännössään Minos kysyi neuvoa itseltään Zeukselta. Se oli esikuvallinen muinainen kulta­maa, myyttinen alkueurooppa. Tämä valtiojärjes­tys toimi Platonin ihannevaltion mallina. Siksi se on niin alkueurooppalainen valtiomalli. Platonilla oli yksilön ja valtion analogia, jolloin voidaan nähdä analogia sieluntoimintojen ja val­tiotoimintojen välillä. Muinaisilla kreikkalaisilla ei ollut tahdon käsitettä. Samoin asiantuntijavalta ei kuulunut heidän alkuperäiseen terminologiaansa. Valtio oli pikemminkin järjen ohjaama. Tuollaista valtiota Platon kutsui omalla terminologiallaan aristokraattiseksi. Se oli oikeudenmukaisuuden ja hyvän idean toteutuma. Valtio yleistahtona Rousseau on ensinnä esittänyt tahdon valtion prinsiipiksi. Se on orgaanisen kokonaisuuden tahto, jota Rousseau kutsui yleistahdoksi (volon­te generale). Hegel katsoi, että valtion prinsiippi, peruskäsite on tahto. Valtio on substantiaalisen tahdon todellisuus, erotuksena yksilöiden aksi­dentaalisesta tahdosta. Hegelillä ajattelu on ylei­syyden toimintaa ja tahto on erityinen ajattelun tapa. Valtio taas on praktista yleisyyttä. Valtio on jatko-aspekti opille itse-determinaa­tiosta. Se on kokonaisihmisen itse-determinaatio­ta. Vapaus tarkoittaa: olla itsensä syy; se on it­semääritystä. Inhimillisen itseyden konstituoi järki, joka toimintaan suuntautuneena on praktista jär­keä. Valtiovallassa se suuntautuu yksilön sijaan koko yhteiskuntaan. Valtio tahtoo yleisen lain muodossa. Se vaatii tietopohjakseen yleispäte­vää tietoa, tieteellistä teoriaa. Tahdonmuodostus on itsemääritystä. Se on vapauden akti, jossa sisäsyntyisesti asetetaan, mitä aiotaan tehdä. Tällöin se on tuon kokonai­suuden vapautta. Yleistahdossa kokonaisuus säätää itselleen lait. Asiantuntijavallassa on kyse tuon lainsäädännön rationaalisuudesta ja tieto­pohjasta. Valtio on sellainen suvereeni organisoiva mahti, jonka kautta voidaan toteuttaa laajamittaisia yh­teishyvän ohjelmia. Valtio on organisaatio, jossa yleinen tieto muutetaan yleistahdoksi. Valtio tie­tää yleisellä kansallisella tasolla tai Eurooppata­solla. 67 Valtio on monikerroksinen: polis - kansallisval­tio - EU. Valtio yleistahtona edustaa kokonaisuu­den etua. Tämä totaliteetti voi olla tasonsa mu­kaan kaupungin etu, kansallinen etu, Euroopan etu. Kansallisuuskysymys ei muodosta vanhaeu­rooppalaisessa valtiofilosofiassa ongelmaa, kos­ka heille valtion perusta ei ollut nationaalinen. Jos nationaalinen ajattelu puuttuu tai on vain pienes­sä sivuosassa, silloin tehdään karkea virhe, jos Platonin tai Hegelin valtiokäsitys samaistetaan sellaiseen äärinationalismiin kuin oli natsismi. Hallinto yleistahdon kantajana Asiantuntijavalta ei ole pelkkää utopiaa, vaan monelta osin myös toteutunutta todellisuutta. Kun puhutaan valtiosta, se on syytä eriyttää hallintoon ja politiikkaan. Hallinto voidaan edelleen eriyttää valmistelevaan ja toteuttavaan. Näistä valmiste­leva hallinto on korkeinta ja sen paikka on yleen­sä ministeriöissä. Valtio kansalaisyhteiskunnan kuvastumana liittyy poliittiseen puoleen ja valtio yleistahtona liittyy hallinnolliseen puoleen. Meillä elää rinnan sekä poliittinen että hallin­nollinen valtio. Vanhaeurooppalaiset valtiomää­reet sopivat paremmin hallinnolliseen valtioon kuin poliittiseen. Platonis-hegeliläinen valtiokäsi­tys sointuu paremmin yhteen asiantuntijavirka­miesten eetoksen kanssa. Kyse on tällöin hallin­non kehittämisen ohjelmasta. Mihin suuntaan hallintoa tulisi kehittää, jos se mielletään instituu­tioksi, joka muuttaa yleispätevää tietoa yleistah­doksi. Valtio on yleistahto, joka tähtää yleiseen etuun. Valtion sisällä yleisen edun ajaminen kuuluu eri­tyisesti virkakoneistolle. Perinteinen virkamieshy­ve on ollut puolueettomuus. Intressit ovat virka­miehen tajunnassa viileästi tietoa toisten intres­seistä, joita hän yrittää järkiperäisesti sovitella keskenään. Poliittista valtaa taas luonnehtii par­tikulaaristen intressien ajaminen. Puolueet ovat jo käsitteensä mukaan partiaalisia. Politiikka modernissa demokratiassa on puoluepartiaali­suutta. Valtion päämäärä on yleinen etu ja erityisten intressien ylläpito siinä. Valtion tulee sopeutua perheen ja kansalaisyhteiskunnan tapoihin ja in­tresseihin. Perheen ja porvarillisen yhteiskunnan intressit pitää ottaa valtiossa mukaan, vaikka aito valtiollinen päämäärä onkin yleinen etu. Yhteis­hyvän ideaalia ei puristeta väkivalloin irti yksityi­sistä, vaan sellaisella hyvällä organisaatiolla, jos­sa yleinen järjestetään yksityisten immanentiksi päämääräksi. 68 Hallinnon perinteiset hyveet: objektiivisuus, neutraalisuus, asiallisuus, tasapuolisuus ovat lä­hellä myös tieteen hyveitä. Ajatus on kiinnittää asiantuntijavalta tähän administratiiviseen tradi­tioon sen sijaan, että toivo asetettaisiin poliitti­siin intellektuelleihin. Poliittinen intellektuelli voi korkeintaan julkisuudessa puhua viisaita, mutta hänellä ei ole aikaa laatia yksityiskohtaisia suun­nitelmia. Lähtökohtana tutkimuksessa on, että administ­raation autonomia on myönteinen edellytys asian­tuntijavallan käytölle. Strategian laadinta kuului­si niille, joilla on syvempi ja laajempi näkemys hallinnonalaansa. Suurta strategiaa ei voi laatia sellainen kiireinen poliitikko, joka yhtäkkiä on repäisty jonkin hallinnonalan johtoon. Yksisilmäi­set intressiedustajat ovat strategeina kehnoja. Administraatio saa oikeutensa autonomiseen tahdonmuodostukseen omasta asiantuntemuk­sestaan. Valtion valmistelevassa virkakoneistos­sa tieto muuttuu tahdoksi. Asioista tutkitaan ja tämän tiedon pohjalta suunnitellaan kehittämis­ohjelmia. Tällainen tutkimusperäinen suunnittelu ei ole sinänsä mikään uusi idea, vaan se oli esil­lä jo 1970-luvun lainvalmistelussa ja budjettisuun­nittelussa. Ensimmäinen praktinen toimenpide olisi palaut­taa 60-luvulla alkanut tietopohjaisen tahdonmuo­dostuksen kehitys. Asiantuntijavallan kannalta 60-luvun hallinnollinen tutkimus ja suunnittelu eivät näytä niin pimeiltä kuin ne näyttivät 80-luvun muotiaatteiden mukaan. Platoninen ihanne tar­koittaa, ettei 60-luvun teknokratiaan toki palata sellaisenaan, vaan taustafilosofia vaihdettuna. Järki tahdon määrittäjänä Tutkimuksen lopussa esitän lyhyesti oman teo­riani, miten järki ja tieto determinoivat tahtoa. Kun valtio on olemukseltaan yleistahto, tämä samai­nen tahdonmuodostuksen teoria soveltuu myös hallinnolliseen tahdonmuodostukseen. Tiedon ja tahdonmuodostuksen välillä vallitsee vanhaeu­rooppalaisessa filosofiassa yhteys. Tehtäväksi nousee nyt etsiä välitystä analyysistä strategiaan. Se on välitys tiedostuksesta tahdonmuodostuk­seen. On ajateltavissa teoreettisella puolella tiedos­tusprosessin metodi ja praktisella puolella tahdon­muodostuksen metodi. Järki voi toimia kahdes­sa tehtävässä: tiedostaa ja ohjata toimintaa. Teo­reettisen järjen tehtävä on analysoida sitä, mikä on. Praktisen järjen tehtävä on luoda tahtotilan asiasisältö. HALLINNON TUTKIMUS 1 • 1997 nedostuksessa kohde tehdään tajunnalle sisäi­seksi. Se otetaan tajuntaan muokattavaksi tai keskustelun kohteeksi. Tieteellinen tieto on teo­reemasysteemi. Totuus ei ole vain yksi abstrakti periaate, vaan konkreettisten, järjestyneiden tie­tojen käsitteellinen esitys. Tietyssä vaiheessa tietopohja on riittävä, jol­loin voidaan puhua kypsästä tiedosta. Tietämis­tä seuraa tajunnassa tapahtuva kohteen kehitte­ly ja parantelu, joka tähtää sen reaaliparanteluun. Tajunnassa toimii sisäänpainunut objektiivisuus. Tajunnan sisällä olevat käsitteet prosessoivat omalla painollaan objektiivisuuden, asian ajatuk­sellisina edustajina. Tietokuvien materiaalista rakennetaan esiku­vien ajatusrakennelmat. Praktinen mielikuvitus on sitä, etteivät mielikuvat vain suoraan heijasta nähtyä todellisuutta, vaan tajunta maalaa omia kuviaan, tulevan toiminnan esikuvia. Tahdonmuodostus on subjektin itsemääritystä, auto-determinatiota ja siten vapauden työtä. Muodostaessaan tahtoaan subjekti antaa vapau­delle sisällön. Objektiivisuus, asiallisuus vaikut­taa myös vapaassa toiminnassa, mutta siinä ob­jekti on ensin sisäistetty tietomuotoon. Näin se tulee kevyesti muokattavaan muotoon. Esikuvat, piirustukset, matemaattiset mallit ovat paljon hel­pommin muokattavissa kuin niiden raskaat reaa­limallit. Järki on tajunnan sisäisen yhdistelemisen ja systematisoinnin toiminto. Järjen praktinen teh­tävänä on antaa tahdolla muoto ja järjestys. Jär­keillä on järjestää ajatuksellisesti. Valtiotahdos­sa institutionalisoitu tieto eli tiede määrittää in­stitutionalisoitua tahtoa eli hallintokoneistoa. Idealismin merkitys on käännepisteessä, miten jo hankitusta olemustiedosta siirrytään strategi­seen ajatteluun. Ajattelu ei pysähdy totuuteen vaan totuudet työstetään ideoiksi. Idea ontisena on olemuksellista ja idea deontisena on esiku­vallista. Vallitsevan todellisuuden kuvista kehitel­lään tulevan todellisuuden esikuvia. Praktinen ajattelu on kyky havaita objektissa sen oma idea­liteetti. Objektissa itsessään on piilevänä sen la­jityypillinen täydellisyysmuotonsa. Praktisen harkinnan ylin prinsiippi on hyvä, jon­ka Aristoteles konkretisoi onnellisuudeksi. Viran­omaistoiminnassa se taas esiintyy yleisen edun päämääränä. Hyvän idea on Platonin ideaopin kruunu. Samoin Hegelin logiikan tiede huipentuu hyvän ideaan. Yleisyyden kykynä järjen tehtävä­nä on harkita, mikä konstituoi yleistä hyvää. Tarkoitus ei ole pysähtyä pelkkään abstraktiin hyvään, vaan rakentaa yksityiskohtainen toimin­tamalli, jonka reaalipraksis sitten toistaa tekojen AJANKOHTAISTA• JYRKI REUNANEN muodossa. Teoreettiset kausaaliketjut käänne­tään praktisiksi keinojen ketjuiksi. Keinot ovat praktisia syitä, joiden käynnistys on subjektin vallassa. Se on yksityiskohtainen, realistinen suunnitelma. Harkinnan prosessissa praktinen järki on jo luonut tahdon asiasisällön. Tahdon aktissa tuo samainen sisältö vahvistetaan. Tahdon tehtävä on järjen päätelmän affirmaatio. Se kuuluu poliit­tisille päätöksentekijöille. Tahdonakti päättää harkinnan ja aloittaa toiminnan. Se mikä ennen tahdonaktia oli vain ehdotelma, saa päätöksen-69 teon jälkeen imperatiivisen luonteen. Seuraa toi­meenpano, ajatusten objektivointi. Subjekti-objekti -suhde on kaksipuolinen. En­simmäisessä vaiheessa subjekti esineellistää idean­sa objektiin. Toisessa vaiheessa nuo objektii­viset työn tulokset subjektivoidaan. Todellisuuk­sista todellisin on sisäinen todellisuus, meidän mielentilamme. Praksis-prosessi palaa sielun omaan eupraksiaan. Praksis-prosessin kierros päättyy subjektiivisuuteen. Asiantuntijavalta, asiallisuus, objektiivisuus päätyy subjektiivisuu­teen. 

Tahto valtion olemuksena ja järki tahdon määrittäjänä

https://journal.fi/hallinnontutkimus/article/download/102028/59416

Tahto valtion olemuksena ja järki tahdon määrittäjänä

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi