Forsström, Sari

Nurmiainen, Jouko

Finnish

Journal.fi

Teollistumisen ja ammattityönmuotojen juurillaVäitöshaastattelussa Georg Haggrén"Ruotsalaiset väitöskirjat ovat usein teoreettisia siinämissä suomalaisissa korostetaan monesti laajaalähteiden käyttöä. Tämä painotusero näkyy myösesimerkiksi seminaarikulttuurissa, kun verrataanHelsingin ja Upsalan yliopistojen historian laitoksiatoisiinsa." Näin sanoo Georg Haggrén, tuore FTHelsingistä, jonka tutkimusprosessin vaiheisiin kuuluumyös työskentelyä Ruotsissa.Varhainen teollisuushistoria on yksi monistahistoriankirjoituksen aihealueista, joiden tutkiminen onvilkastunut suuresti viimeksi kuluneiden parinvuosikymmenen aikana. Ruotsin valtakuntaa ja sensuurvalta-aikaa käsittelevä Georg Haggrénin väitöskirjaon yksi osoitus tästä. Teos Hammarsmeder, masugnsfolkoch kolare. Tidigindustriella yrkesarbetare vidprovinsbruk i 1600-talets Sverige tarkastettiin julkisestiHelsingin yliopiston päärakennuksen pienessäjuhlasalissa lauantaina 29. syyskuuta, ja vastaväittäjänätoimi upsalalainen Göran Rydén. Hän korosti erityisesti,että käsillä oleva tutkimus sisältää uudenlaisen tulkinnansuurvalta-ajalle tyypillisen rautaruukkienorganisoitumismuodon historiasta.Se, että ruukkitalouden järjestämistapojen taustalla ovatlinnataloudet tai kuninkaankartanot, ei kuitenkaan oleGeorg Haggrénin ainoa tutkimustulos, vaan hänkommentoi myös keskustelua ruukkityöläistenammattitaidon merkityksestä näissä varhaisissateollisuusyhteisössä. Ammattiprivilegioiden avullatyövoiman liikatarjontaa oli mahdollista torjua, mikäosaltaan turvasi työväestön asemaa sekä sosiaalisesti ettätaloudellisesti.Uusia ruukkeja metsien keskelleJohtopäätöksien laajempaa esittelyä ennen on kuitenkinpaikallaan kysyä väittelijältä, miksi hän valitsitutkimuskohteekseen juuri 1600-luvun rautaruukit. Jamitä tarkoittaakaan käsite "provinssiruukki", ja miksinimenomaan niitä kannatti tutkia?– Tutkimuksen vuosisadaksi valikoitui 1600-luku siitäyksinkertaisesta syystä, että aloitin tutkimuksenprofessori Ilkka Mäntylän 1600-luvun historianseminaarissa. Rautaruukit tulivat kohteeksi ennenkaikkea kahdesta syystä. Ensinnäkin niistä oli saatavillakyseisen aikakauden aiheeksi harvinaisen paljonkiintoisaa arkistomateriaalia.Varsinkin tuomiokirjatinnostivat minua, sillä niiden avulla pääsin lähelleihmistä, yksittäisiä toimijoita ja heidän tilannettaan.Historiantutkimuksessa 1970- ja 80-luvulla vallinneidenluonnontieteellisiä metodeja ihannoivien tilastollistentarkastelujen rinnalle oli tutkimuksen aloittamisenaikaan noussut mikrohistoriallinen näkökulma, jokakiinnosti minua pelkkää määrällistä rakennetutkimustaenemmän. Lisäksi ruukkiyhteisöistä oli mahdollista saada1600-luvunkin osalta tietoja, joita esimerkiksisamanaikaisista "puhtaista" maatalousyhteisöistä eitavoita. Toisaalta olin myös muuten kiinnostunutteollisuushistoriasta ja halusin perehtyä modernienteollisuusyhteisöjen edeltäjiin.– 1600-luvulla Ruotsin rautateollisuus voidaan jakaakolmeen alueellisesti ja rakenteellisesti erilaiseenkonaisuuteen: Bergslagenin alueen perinteiseen vuorityönalueeseen, Uplannin vallooniruukkien alueeseen ja tähänprovinssiruukeiksi kutsumaani kokonaisuuteen.Provinssiruukeille oli yhteistä, että ne perustettiinerityisten ruukkiyrittäjien toimesta ja suuria pääomiakäyttäen alueille, joilla ei ollut mikäänlaistavarhaisempaa rautateollisuuden traditiota. Kaikki siistuotiin tavallaan keskelle ei mitään. Metsäseuduille,jokien varsille, luotiin työyhteisöjä, joihin tuotiin niintyövälineet kuin työvoimakin ja useissa tapauksissa joparaaka-aineena käytettävä malmi muualta. NäinBergslagenia uhkaavan metsäpulan välttämiseksi Ruotsinrautateollisuus valtakunnallistettiin yhdessävuosisadassa. Entisen vuoriteollisuuden ydinalueenulkopuolelle, tavallaan periferiaan, synnytettiin sitenlukuisia varhaisia teollisuusyhteisön aihioita, millä olisuuri merkitys erityisesti näiden alueiden itsensäkannalta. Aiemmasta poikkeava työkulttuuri levisivaltakunnan keskusalueiden ulkopuolelle, mikä osaltaanmahdollisti myöhemmän teollisen kehityksen sellaisenakuin sen tunnemme.Georg Haggréninväitöstilaisuus,väittelijä kuvassavasemmalla, keskelläkustos YrjöKaukiainen ja oikeallavastaväittäjä GöranRydén.Ruukkiyhteisöjen mallit ja ammattiväen asemaEsität siis väitöskirjassasi, että ruukkien toimintamuistutti organisaatioltaan kuninkaankartanoidentalousjärjestelmää tai keskiaikaista linnataloutta.Näkemys on uusi, kuten edellä jo mainittiin myösvastaväittäjäsi todenneen. Kertoisitko tästä lisää?– Perinteinen käsitys ruukeille tyypillisenorganisoitumismuodon historiasta on, että kyse olivallonien Ruotsiin tuomasta, alunperin ulkomaisestamallista, joka yleistyi 1600-luvun mittaan valtakunnanrautateollisuuden kasvaessa. Viimeisten kymmenenvuoden aikana on kuitenkin käynyt ilmi, että tämänäkemys on väärä. Upsalalaisen Anders Florénintutkimukset ovat olleet tässä suhteessa erityisenratkaisevia, mutta virheelliseksi osoittautuneen valloni-selityksen tilalle ei Florénkaan ehtinyt löytää toistaselitysmallia.– Omassa tutkimuksessani huomasin, että ruukitsyntyivät usein mainittujen linnatalouksien taikuninkaankartanoiden ympärille, osana niidentuotannollista toimintaa. Jo keskiajalla ja 1500-luvullaraudan jalostaminen kuului varsin yleisestikuninkaankartanoiden sekundaarituotantoon eli siihentuotteiden jalostukseen, jota niissä harjoitettiinmaatalouteen keskittyneen primaarituotannon jahallinnollisen työpanoksen lisäksi. Ruukkitoiminnanlaajuus vaihteli paljon ja monin paikoin rautatuotanto olivarsin suppeaa, mutta toisaalta joissakinkuninkaankartanoissa tästä tuotannosta tuli dominoivatuotantotapa. Vähitellen näistä kartanoista, kutenÖsterbystä Uplannissa, tuli rautaruukkeja, siiskruununruukkeja, joissa vanhan organisaatiomuodonkäytännöt säilyivät. Samalla kuninkaankartanoiden jalinnatalouden hallintotavasta tuli malli muidenkinperustettujen rautaruukkien organisoimiselle. Etenkinisoissa ruukkiyhteisöissä tuotanto-organisaatio tulimuistuttamaan kuninkaankartanoiden talouttatuotannon jakautuessa varsinaiseen raudanjalostukseenja tästä erillisiin "hallinto"- ja maataloussektoreihin.Ammattitaito toimii työssäsi tärkeimpänäruukkityöläisten asemaa selittävänä tekijänä. Millä tavallapäädyit tähän tulokseen ja mistä tässä on oikeinkysymys?– Lähdin liikkeelle testaamalla pitkälti samaa mallia, jotaAnders Florén oli käyttänyt Jäderin ruukintuotanorganisaatiota (1640–1750) käsittelevässätutkimuksessaan. Näin halusin selvittää, mitenteoreettisesti Marxiin tukeutuva tuotannontekijöidentarkastelu selittäisi ruukkityöläisten asemaa jaelinolosuhteita provinssiruukkien oloissa. Tutkimuksenedetessä huomasin, että tuotannontekijöidentarkastelusta ei ollut kaikilta osin selittäjäksi, sillä vainosa ruukkien työläisistä proletarisoitui 1600-luvunloppuun mennessä, vaikka he olivat pitkältimennettäneet mahdollisuutensa hallita mitääntuotannontekijöistä. Kaikki ruukkityöläiset olivatpalkkatyöläisiä, joilla ei ollut mahdollisuutta tai oikeuttatyönsä raaka-aineiden, tuotantovälineiden, työajan tailopputuotteen hallintaan. Kuitenkin etenkinvasaraseppien ja masuunimestareiden palkat olivat useinvarsin korkeita ja näiden työläisten elinolot ja asema1600-luvun lopun ruukkiyhteisössä suhteellisen hyvä.– Selittävää tekijää etsiessäni huomasin, että vielävuosisadan puolessa välissä sama oli pätenyt myöshiilenpolttajiin, joiden asema ja palkkaus oli kuitenkinmuutamassa vuosikymmenessä romahtanut. Tätä kauttavastaus löytyikin, sillä hiilenpolttajat – toisin kuinvasarasepät tai masuunimestarit – oli juuri seammattiryhmä, joka oli epäonnistunut ammattitaitonsasiirtämisen ja uusintamisen varjelemisessa ja 1600-luvunloppuun mennessä hiilenpolttotaito levisitalonpoikaiston ja maaseutuväestön pariin. Siten ruukitpystyivät palkkaamaan hiilenpolttajia entistähalvemmalla. Näin ollen ratkaisevaksi tekijäksiproletarisoitumiskehityksen kannalta tuli juuriammattitaito. Ne ammattiryhmät, jotka onnistuivatsäilyttämään ja siirtämään erikoistaitonsa siten, ettäammattitaitoisesta työvoimasta ei ollut ylitarjontaa,onnistuivat myös säilyttämään melko hyvin asemansa jamuita työläisiä paremmat etunsa.– Käytännössä ammattitaidon varjeleminen tapahtuimuun muassa siten, että ammattiylpeyttä vaalivatammattikunnat valvoivat jäseniään. Seppien jamestareiden työtä ja elämää sääteli omakunniakoodistonsa ja ammattitaito siirtyi omanammattikunnan muodostaman verkoston jäsenille, useinsukulaisille, eräänlaisena aineettomana perintönä,Giovanni Levin käsitettä lainaten.Suomi vs. Ruotsi, arkeologia vs. historiaVäitöstyösi aikana olet ollut useamman kuin yhdentutkijayhteisön jäsen. Itse väitöskirja on valmistunutvahvasti sekä Helsingin että Upsalan yliopiston historianlaitosten vaikutuspiirissä, mutta lisäksi olet myösarkeologi. Onko tämä tausta vaikuttanut työhösipaljonkin?– Aloitin työn Helsingissä Ilkka Mäntylän ohjauksessa,mutta pian tuli luontevaksi hakeutua Upsalaan, sillä1990-luvun alussa suurvalta-ajan historiantutkimus olisiellä erityisessä polttopisteessä. Vieläpä niin, ettäUpsalassa oli juuri varhaiseen teollisuushistoriaan jaruukkeihin erikoistuneita tutkijoita, ennen kaikkeamainitsemani Anders Florén. Se, että toimin niinsuomalaisessa kuin ruotsalaisessakinhistorijoisijakentässä, on tietysti vaikuttanuttutkimusprosessiin paljonkin. Vuorovaikutusruotsalaisten tutkijoiden kanssa on vaikuttanut ennenkaikkea väitöskirjan teoreettiseen asetelmaan. Samatenvalintani kirjoittaa työ ruotsiksi on sekin osaltaanUpsalassa vietetyn ajan seurausta.– Lähteiden monipuolinen käyttö on vastaavastiperinteisesti suomalaista tyyliä ja rakenteeltaanväitöskirja muistuttaa varmaankin enemmän Suomessatotunnaista mallia. Se, että työn tutkimusasetelma onyleisvaltakunnallinen kertoo kuitenkin osaltaan siitä, ettäolen tehnyt väitöskirjaani molemmissa maissa. Kokovaltakunnan mukaan ottaminen oli minulle luontevaa.Yleisvaltakunnallisuudesta huolimatta paikallinennäkökulma on työssäni kuitenkin vahvasti esillä. Tässäehkä edustan keskitietä suomalaisen ja ruotsalaisentutkimuksen valtavirtojen välillä. Ruotsissahanvaltakunnan tasolta lähtevä tutkimusastelma on varsinyleinen, jolloin päälähteistönä ovat esim. valtaneuvostonpöytäkirjat. Suomessa sen sijaan perehdytään useinpaikallisen tason, paikallisyhteisöjen historiaan.– Arkeologia ei historian alan työskentelyyni ole sinänsäkovin paljon vaikuttanut, sillä oppialojentyöskentelytavat ovat kuitenkin melkoisen erilaiset.Arkeologian vaikutuksista selvimpiä on varmaankin se,että historioitsijanakin fyysinen ympäristö on minulletärkeä havainnoimisen kohde. Katson siis aina maisemaa.Monitieteinen tutkimus olisi kiinnostavaa – muttakallistaVuosien tutkimustyö on nyt huipentunutväitöstilaisuuteen. Pari viikkoa juhlan jälkeen on aikakysyä myös tulevaisuudesta. Vieläkö aiot jatkaarautaruukeista, vai onko mielessä muita aiheita, vai vieläarkeologia sinut mennessään?– Tällä hetkellä teen Museovirastolle viime kesäistenkaivausten jälkitöitä, mutta muutoin tulevaisuus on aikalailla avoinna. Väitöskirjan pohjalta on edessä muutamanartikkelin loppuun saattaminen ja hiominen, muttamuutoin en ole ajatellut palata suoranaiseenruukkitutkimukseen – ainakaan vähään aikaan.– Arkeologian ja historiantutkimuksen yhdistäminenkuitenkin kiinnostaisi siinä mielessä, että pidänmolempien tieteenalojen keinoin ja yhteisprojektinatoteutettua kartanoiden vaiheiden tutkimusta erittäinkiinnostavana ja varteenotettavana tutkimuskohteena.Aika näyttää tuleeko tällaisesta tutkimuksesta joskustotta. Ongelma on myös siinä, että arkeologinen tutkimuskäy kenttätöineen hyvinkin kalliiksi, eikä ole välttämättähelppoa saada riittävää rahoitusta sellaista aihettavarten, joka olisi valittu historian ehdoilla, mutta jossakäytettäisiin arkeologian tutkimusmetodeja.Tohtori ja hänen väitöskirjansa.* * *Teksti ja kuvat:Sari Forsström ja Jouko Nurmiainen

Teollistumisen ja ammattityön muotojen juurilla: Väitöshaastattelussa Georg Haggrén

https://journal.fi/ennenjanyt/article/download/108119/63146

Teollistumisen ja ammattityön muotojen juurilla: Väitöshaastattelussa Georg Haggrén

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi