Ympäristöjärjestelmien soveltaminen hevostalouteen – EquineLife- hanke

Abstract

Hevosten lukumäärä on yli kaksinkertaistunut vuodesta 1980. Vuonna 2006 hevosia oli rekisterissä 66050, kun vastaava luku vuonna 1980 oli 31 484. Talleja Suomessa oli vuonna 2005 arviolta 15 000 jamäärän arvioidaan kasvavan entisestään.Hevostallien lisääntyessä sekä keskittyessä erityisesti kasvukeskusten yhteyteen myös niistä aiheutuvienympäristöhaittojen merkitys korostuu. Pienilläkin talleilla lannasta aiheutuva ravinne- jamikrobikuormitus saattaa paikallisesti olla merkittävä vesiensuojelullinen sekä hygieniaongelma.Ratsastus sekä hevosten tarhaaminen aiheuttaa eroosiota, maaston kulumista ja kasvillisuudentallaantumista sekä tämän myötä maaston vettymistä. Välillisesti hevosenpito aiheuttaaympäristökuormituksia mm. rehun- ja sähköntuotannon kautta. Ympäristölupa vaaditaanpääsääntöisesti kuitenkin vasta 60 hevosen tallilta. Systemaattiselle ympäristöasioiden hoidolle on siistarvetta myös kasvavassa hevostaloudessa.Tätä taustaa vasten Euroopan Unionin LIFE Ympäristö- rahoitusvälineen päärahoittamassahankkeessa EquineLife – toimintamalli ekologisesti ja eettisesti kestävälle hevosurheilulle sovellettiinympäristöjärjestelmiä hevostalouteen ja luotiin toimintamalleja hevostalouden ympäristö-,turvallisuus- ja hyvinvointiasioiden kehittämiseksi niin hevosyrityksissä kuin -tapahtumissakin.Toimintamallien pohjana oli Euroopan Unionin asetukseen perustuva EMAS (The Eco-Managementand Audit Schme) -ympäristöjärjestelmä. Kahdessa pilot- kohteessa, MTT Hevostaloudessa sekäYpäjän Hevosopistolla, EMAS- ympäristöjärjestelmä myös rekisteröidään vuonna 2008.Standardiin perustuvia ympäristöjärjestelmiä on sovellettu Euroopassa muuhun kotieläintalouteen,mutta ei hevostalouteen. Ruotsissa, Ranskassa ja Tanskassa on kokemuksia ISO14001- standardinkäytöstä yleisesti maataloudessa. Myös Yhdysvalloissa ISO14001- ympäristöjärjestelmiä onsovellettu siipi-, liha- ja lypsykarjatalouteen. Sen sijaan Australiassa on rakennettu ISO14001-järjestelmiä myös hevostalouteen. Kuitenkin hevostalouteen on käytetty itse kehitettyjäympäristöjärjestelmiä ja -ohjelmia erityisesti Yhdysvalloissa sekä Australiassa ja jonkun verranEuroopEaqsusain. e Life- hankkeesta saadut kokemukset myötäilevät muualta maailmasta saatuja tuloksia.Niissä hyötyinä nähtiin mm. tilastotiedon kerääminen, hiljaisen tiedon dokumentointi, jätehuollon jaympäristönsuojelun kehittyminen sekä kustannussäästö- ja imagohyödyt. Järjestelmiä pidettiinkuitenkin aikaavievinä, vaikeaselkoisina, byrokraattisina ja rasitteina päätoiminnolle

    Similar works