Kirja-arvioAbondolo, Daniel Mario: Hungarian inflectional morphologyKielenaineksetetuprosodinen (kieli: suomi, sivulla: 254)juuri (kieli: suomi, sivulla: 254)koodi (kieli: suomi, sivulla: 254)subjektikonjugaatio (kieli: suomi, sivulla: 255)takaprosodinen (kieli: suomi, sivulla: 254

Kulonen[-Korhonen], Ulla[-Maija]

Finnish

Journal.fi

Kirjallisuutta Tuore nakemys unkarin taivutusmorf ologiasta DA IEL MARIO ABONDOLO Hungarian in­flectional morphology. Bibliotheca uralica 9. Akademiai Kiad6. Budapest 1988. 291 s.Myos Yhdysvalloissa harrastettavasta uralistiikasta saadaan silloin talloin ilahduttavia nayttoja. Jo pari vuotta sit­ten ilmestyi Unkarissa painettuna Ro­bert Austerlitzin oppilaan Daniel M. Abondolon vaitoskirja, joka kasittelee unkarin taivutusmorfologiaa. Kirjan paajaksot kasittelevat johdan­non jalkeen Uossa metodi on esitelty, s. 17 -28) morfofonologian perustoimin­toja unkarissa (vokaalivaihteluita, sandhi­ilmioita jne. s. 29-83), verbien taivutus­ta (s. 84- 178) ja nominien taivutusta(s. 179-264); lopussa on yhteenveto japaatelmat (s. 265-271).Tekijan tarkoituksena on ollut luoda saannosto, joka mahdollisimman aukot­tomasti kattaa unkarin taivusmorf olo­giaan liittyvan morfofonologisen vaihte­lun ja paateainesten variaation. Kirjassa tarkastellaan nimenomaan vain taivu­tusmorfologiaa: verbiin liittyvia taivutus­elementteja ja nominien sijanmerkintaa seka suomen omistusliitteita vastaavaa possessiivista taivutusta. Tarkastelun ul­kopuolelle on jatetty johto-oppi, joka ymmarrettavasti vaatii omia saantojaan mutta joka perusaineksiltaan voidaan tekijan arvion mukaan johtaa tassa esi­teltavasta systeemista. Derivaatiomorfo­logian mukaan ottaminen yhta tyhjenta­vasti kuin taivutusmorfologia nyt on ka­sitelty olisi epailematta kasvattanut myos kirjan sivumaaraa ainakin puolel­la. Niinikaan persoonapronominien tai­vutus, joka onkin unkarissa omalaatui­sensa (persoonapronominien taivutusta­han vastaa unkarissa possessiivisuffiksil­liset partikkelivartalot), on jatetty va­hemmalle huomiolle. Abondolo kutsuu sita nimella deiksis ja esittelee sen toi­mintaperiaatteet lyhyesti paatosjaksossa (s. 266-270). 253 KirjallisuuttaJohdantokappaleessa on esitelty pe-rusaineksiltaan teoksen ››päätyökalu››,jota A. sanoo koodiksi (code). Se oneräänlainen sanamuodon syvärakenne,jossa teoreettisesti konstruoituun perus-muotoon, juureen (root), on liitetty tie-tyin symbolein kieliopilliset taivutus-päätteet. Näissä morfologisissa operaa-tioissa esiintyvät morfofonologiset muu-tokset ovat tutkimuksessa tarkastelunkohteena.Ensimmäinen varsinainen käsittely-kappale esittelee unkarin fonologian pe-rusteet, jotka ovat edellytyksenä morfo-fonologisten operaatioiden tarkastelulle.Se alkaa vokaalien esittelyllä. A. määrit-telee unkariin viisi ››syvärakenteen›› vo-kaalia: I E A O U, joista kaikki voivatesiintyä joko lyhyinä tai pitkinä. Etuvo-kaalit ö ja ü voidaan tuottaa vokaalienlaatua säätelevällä prosodisella meka-nismilla, jota A. merkitsee koodeissaanjakson etisellä "-merkillä. Siten sanojenperusmuodot, juuret, ovat joko ››taka-prosodisia›› tai ››etuprosodisia››, esim.KOR (kor) 'aika' ~ "KOR (kör) 'ympyräÃJuuren etu- vs. takaprosodiikka määrääsiihen liittyvien päätteiden prosodiikan,esim. (datiivi) KORNAK (kornak) ~"KOR-NAK (kärnek). Juuriin A. liittäämyös reduktion ja ekstension I. laajen-nuksen käsitteet: Sidevokaalille ei tarvitaomaa sääntöään, kun se liitetään juu-reen. Samalla saadaan listatuksi jo juu-rimuodoissaan sellaiset unkarin morfo-fonologian ongelmalapset kuin takavo-kaalein taipuvat sanat, joiden vartalovo-kaalina on ı' (híd `silta`, nyíl 'nuoli”).Näiden juuret A. merkitsee HIDA jaNILA. Nominatiivimuodoissa sovelle-taan reduktiosääntöä, jota merkitäännollalla; HIDA-Ø. Ekstensiosääntö puo-lestaan selittää i-vokaalin pidentymisen,kun loppuvokaali putoaa nominatiivissapois.Konsonantit A. jakaa äärikonsonan-tistoon (labiaalit ja velaarit sekä h; jznhän käsittelee I-vokaalin edustajana) jakeskuskonsonantistoon (muut). Keskus-konsonantisto voidaan jakaa rıää lu-kuunottamatta kahtia siten, että jokai-254sella etisellä keskuskonsonantilla (corefront; näitä ovat L (I), N (n), T (t), D(d), S (sz), Z (z), C (c), X (dz)) on pari-naan takainen keskuskonsonantti (coreback; näitä ovat l. (ly), N (ny), T (ty), l?(gy), ,S (S), ,Z (28), ç (CS), X (d2S))- KUH-kin etisen ja takaisen keskuskonsonantinparin välillä vallitsee horisontaalinen si-donnaisuus (horizontal anchorage).Obstruenteilla on lisäksi soinnillisuus-oppositio, jolle A. on antanut vastaa-vaksi termiksi vertikaalinen sidonnaisuus(vertical anchorage). Morfeeminrajallaesiintyvistä sandhi-ilmiöistä A. esitteleejohdannossa degeminaation (geminaatanyksinkertaistumisen), assimilaation (pe-rusoppikirjoistakin tutun obstruenttiensointiassimilaation (tyyppiä beteg + szoba> [betsksobo] ”sairashuone” ja nasaali-assimilaation) sekä keskuskonsonantis-ton sandhi-ilmiöt, joita ovat affrikaatio(klusiili + sibilantti), palatalisaatio ja j-assimilaatio, joka on unkarin opiskelijal-le tuttu varsinkin imperatiivisäännöistä.Äärikonsonantiston sandhi koskee v- jah-äänteitä; edellisen avulla selitetäänpaitsi instrumentaalin ja translatiivinpäätteiden mukautumista myös vzn sisäl-tävien vartaloiden (sz/v ja sz/d/v -varta-loisten verbien) morfofonologiset vaihte-lut. Aloitusjakso päättyy konsonanttienjakauman selvittelyyn, joka esittelee juu-rensisäiset yksinäiskonsonantit, geminaa-tat ja konsonanttiyhtymät.Toinen pääjakso esittelee yksityiskoh-taisesti unkarin verbintaivutuksen ja sii-nä ilmenevät morfologiset ja morfofono-logiset prosessit. Kieliopillisten termienkäyttö on suurelta osin perinteistä. Mo-duksista A. nimittää usein kieliopeissaimperatiivina esiteltävän kategorian sub-junktiiviksi ja pitää imperatiivia vain senerikoistapauksena. Tämä onkin järkeen-käypä tulkinta. Konditionaalin ja sub-junktiivin ero on Azn perustellun esityk-sen mukaan haluavan persoonan (perso-na volens, A) ja toimivan persoonan(persona agens, B) suhteessa: konditio-naalissa A = B, subjunktiivissa A -é B.Objektikonjugaatiosta, ts. objektin il-menemisestä verbimuodossa, Azlla onvarsin mielenkiintoinen ajatus, jonkahän esittää kaavakuvien muodossa s.89-92. Hän nimittäin olettaa, että sub-jektikonjugaation muodoissa, joissa ob-jektin olemassaoloa ei erikseen merkitä,verbimuoto viittaa implisiittisesti aina l.persoonaa lähempänä olevaan objektiin.Subjektikonjugaatiotahan käytetäänpaitsi objektittomissa tilanteissa myös 1.ja 2. persoonaa edustavan objektin yh-teydessä. Jos persoonia kuvataan sisäk-käisillä renkailla, verbin objekti onimplisiittisesti subjektia sisempänä, kuntaas merkityn objektin verbimuodoissaobjekti on subjektia ulompana (aina 3.persoona). Tämän kuvion avulla A. se-littää sen, miksi unkarissa yksikön 1.persoonassa on kaksi objektikonjugaa-tion muotoa sen mukaan, edustaako ob-jekti 2. vai 3. persoonaa. Kun sisimmäs-tä renkaasta lähdettäessä ulompia (ob-jektia osoittavia) renkaita on kaksi, onmyös objektikonjugaation verbinmuoto-ja kaksi. Esitys on uutuudessaan jopahiukan häkellyttävä mutta tuntuu siltitoimivan ainakin synkronisena selitykse-nä tälle unkarin erikoiselle 2. persoonanobjektiin viittaavalle verbimuodolle.Rengaskuvioidensa perusteella A. jakaa-kin unkarin konjugaation subjekti- jaobjektikonjugaation sijaan keskihakui-siin (centripetal) ja keskipakoisiin (centri-fugal) muotoihin. Persoonapäätteet jae-taan kanonisiin (jotka ovat samat kai-kissa moduksissa ja aikamuodoissa) jaei-kanonisiin, jotka vaihtelevat paitsimoduksen ja tempuksen mukaan myösleksikaalisesti (esim. ík-verbien, Azntermillä ››deponenttien››, yksikön per-soonien poikkeavat päätteet) ja stilisti-sesti. Systemaattisesti tarkastellaan myöstempus- ja modustunnusten morfologiaavartalotyypeittäin. Itse muotojen gene-rointisäännöstöön ei näy jäävän aukko-ja, ja työ on hämmästyttävän perusteel-lista, sellaisenaan uskottavaa. Erikseenkäsitellään vielä verbintaivutuksen lo-pussa ››anomaaliset›› verbit "IOV- (jönni)'tulla`, MEN- (menní) 'mennä' ja VAL-/LEV- (Ienní) 'olla'.KirjallisuuttaKolmas pääjakso, joka koskee nomi-nien taivutusta, alkaa nominien vartalo-tyyppien listauksella (s. 184-210). Näitälöytyy l4, ja ne on esitetty kauniin ku-vion muodossa värikuvana myös kirjankansilehdessä. Ne edustavat kolmea pe-rusvartalotyyppiä, joita ovat (i) vaihte-lematon, (ii) yksiportainen vaihtelutyyp-pi (jossa tapahtuu vartalon osalta yksimorfofonemaattinen muutos) ja (iii)kaksiportainen vaihtelutyyppi (2 morfo-fonemaattista muutosta). Nomineihinliittyvät taivutuspäätteet A. jakaa kah-teen luokkaan: primaareihin ja sekun-daareihin. Primaareita suffikseja ovatmonikon tunnukset, Azlla ››impersonaa-linen›› -KA (-k, absoluuttisen taivutuk-sen monikko) ja ››personaalinen›› -I- (i-),joka liittyy possessiivisuffı kseihin ja il-maisee omistetun useutta. Edelleen Aznprimaareihin suffikseihin kuuluvat pos-sessiivisuffiksit, jotka unkarissa luetaantaivutuspäätteisiin, koska ne liittyvätvartaloon ennen sijapäätettä, sekä sija-päätteistä akkusatiivin pääte -T. Sekun-daareja suffikseja ovat muut 14 sijapää-tettä paitsi nominatiivi ja superessiivi,jotka A. käsittelee erikseen. Nominatii-vin muodostus syvärakenteen (under-lying) vartalotyypistä käsitellään vartalo-tyyppien yhteydessä. Superessiivin päätesijoittuu rakenteeltaan primaarien ja se-kundaarien suffiksien välimaastoon. A.huomauttaa myös päätteen historiallises-ta taustasta, sehän on alkuaan yksinker-tainen vanhan uralilaisen lokatiivin (-nA)jatkaja mutta on funktioltaan lähentynytmuita, sekundaareja paikallissijojenpäätteitä. Sijapäätteistä on otettu mu-kaan vain ne, joita A. pitää produktiivi-sina (s. 247), siitä johtuu niiden yhteis-määrä l7. Sekundaarien sufflksien ryh-mässä näistä esitellään l4: 9 paikallis-sijaa (superessiivi käsitellään erikseen,mutta sen sijaan paikallissijojen sarjaanon liitetty terminatiivi -IG) sekä datiivi(NAK), kausaaı i- finaaı i(ERT), insıru-mentaali (usein sosiatiiviksi kutsuttu,-VAL), translatiivi (-VÃH) ja essiivi (-UL).Sekundaarit sijapäätteet ovat morfofo-nemiikan kannalta melko ongelmatto-255Kirjallisuutta mia, onhan suuri osa niista syntynyt melko myohaan postpositioista. Nomi­nintaivutuksen lopussa esitetaan kursori­sia havaintoja adjektiivien, deverbaalis­ten nominoidien (partisiippien ja infini­tiivien) seka numeraalien taivutuksesta. Lopussa tekija esittaa viela lyhyena yhteenvetona tyonsa tarkeimmat tulok­set seka katsauksen edella mainittuun deiksis-ilmi66n eli pronominien taivutus­ta vastaavaan systeemiin. Abondolo osoittaa tutkimuksessaan ilahduttavaa ennakkoluulottomuutta ja luovaa kieliopillista ajattelua. Se ja pe­rusteellinen morfologinen analyysi, joka kattavuudessaan ei jata toivomisen va­raa, tekevat yhdessa kirjasta innostavaa ja inspiroivaa luettavaa. ULLA-MAIJA KULONE 

Tuore näkemys unkarin taivutusmorfologiasta

https://journal.fi/virittaja/article/download/38371/31370

Tuore näkemys unkarin taivutusmorfologiasta

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi