Kirja-arvioLass, Roger: Phonology. An introduction to basic conceptsKielenaineksetdependenssosuhteet (kieli: suomi, sivulla: 242

Koivisto, Vesa

Finnish

Journal.fi

vahvistuneen, nyt ajatus toistuu entistä-kin monitahoisempana (s. 209): ››Mallienosuus ulottuu nimenmuodostuksen kai-kille tasoille: nimien rakenteeseen, nimeä-misperusteisiin ja niihin leksikaalisiinvalintoihin, jotka liittyvät yksilöinninidean ilmaisemiseen.››Kirja ilmentää Kiviniemen omaaonomastista ajattelua. Hän pyrkii kaut-taaltaan kytkemään onomastisen teorianja luokíttelut nimien tarkoitteisiin, paik-koihin, nimenomaan suomalaiseen luon-non- ja kulttuurimaisemaan. Sen vuoksihän esittelee taustaksi tarkkoja tietojamm. väestön ja maatilojen määristä, eripuulajien osuudesta metsissämme jne.Teoria pohjautuu aineistoon ja viimekädessä kirjoittajan ja muiden nimestä-jien kenttäkeruissa kertyneeseen tietoon.Kenttätyössä tutkijallekin paljastuu par-haiten nimenantajan ja nimenkäyttäjännäkökulma, jota tutkijan tulee luokitte-luja rakentaessaan tavoitella. Suomalai-nen nimestystapa saa Kiviniemeltä kii-tosta. Tosin rivien välistä on luettavissa,että myös peltojen ja latojen nimet olisi-vat aina ansainneet oman lippunsa.Kiviniemi sanoo kirjoittaneensa teok-sensa alan opetusta ja yleistä paikan-nimitietämystä ajatellen. Kirjasta onnähtävissä, että Kiviniemellä tutkimus jaopetus ovat kohta kaksi vuosikymmentäliittyneet läheisesti toisiinsa. Nyt valmii-na oleva teos luo mainiota taustaa esi-merkiksi opintotyönä tehtäville alue-monografioille.Ikävä erehdys on sattunut kustantajal-le. Kirjan sisäkannen mukaan kyseessäon Suomi-kirjan osa 148, jonka ISSN-tunnus 0355-1768. Luvut ovat kustanta-jalta jälkikäteen saadun tiedon mukaanvirheellisiä; pitää olla: Suomi 149 jaISSN 0355-0257 (takakannessa ISSN-tunnus onkin jo oikein).ALPo RÅı sÄNı -:NKirjallisuuttaFonologian kysymyksiäRoGER LAss Phonology. An inıroductionto basic concepts. Cambridge Textbooksin Linguistics, Cambridge 1984. 363 s.Roger Lass on kirjoittanut perusteellisenjohdatuksen fonologiaan. Kirjassa tar-kastellaan erinäisiä kielen äänneraken-teen ilmiöitä ja fonologian keskeisiä on-gelmanasetteluja. Se luo vankan teoreet-tisen käsitepohjan mutta esittelee myösrunsaasti sovelluksia. Lass pitää fonolo-giaa jatkuvasti kehittyvänä kielitieteenalana, jossa erilaiset teoreettiset lähes-tymistavat täydentävät toisiaan. Teostuo monipuolisesti esiin eri koulukuntiennäkemyksiä.Kaikki taksonomíset kieliteoriat poh-jautuvat kielellisen materiaalin segmen-tointiin. Fonologiassa lähtökohtana onkielenaineksen osittaminen äänneseg-menteiksi, ja segmentaalisena yksikkönäon foneemi. Fonologian tehtäviin kuu-luu selvittää kielen foneemi-inventaari,allofoniset säännöt ja fonotaksi. Vaikkafoneemi on lähinnä abstrakti, rakenteel-linen käsite, Lass nojautuu sen määritte-lyssä silti ensisijaisesti äänteiden foneet-tisiin (sekä artikulatorisiin että akusti-siin) ominaisuuksiin. Hän tarkasteleefoneemeja Prahan koulukunnan henges-sä: Trubetzkoyn mielestä tärkeintä fono-logiassa eivät ole foneemit sinänsä, vaanniiden väliset oppositiosuhteet. Lassmieltää foneemit piirrekimpuiksi ja nii-den väliset oppositiot eroiksi nimen-omaan niiden piirteistössä.Fonologian teoria tarvitsee foneemi-analyysia varten foneemisegmenttejäpienempiä yksikköjä. Näitä primitiivejäovat distinktiiviset piirteet, joista muo-dostuu fonologisen kuvauksen univer-saali ››aakkosto››. Ensimmäisen kattavanpiirresysteemin esittivät Jakobson, Fant jaHalle (1951). Tästä jalostettu Chomskynja Hallen (1968) piirteistö on jonkin ver-ran täydennettynä ollut runkona Lassinesittämälle piirrejärjestelmälle. Siinämissä Jakobson korosti piirteiden luo-kittelevia ominaisuuksia, distinktiivisyyt-239Kirjallisuuttatä, pitää Lass vähintään yhtä tärkeänäniiden foneettista spesifiyttä ja kuvauk-sen kattavuutta. Piirresysteemillä tulisipystyä kuvaamaan mm. segmenttienkomponenttirakenne, foneemien vaihte-luja kuvaavien sääntöjen laatu (allofoni-sia vai morfofonologisia?) ja historialli-set muutokset (s. 93). Yhtenä periaattee-na on vielä mahdollisimman suuri ta-loudellisuus piirteiden käytössä. Piirteitäon rajallinen määrä, ja kuvauksessa onpyrittävä eroon turhasta redundanssista.Tätä reduktionismia ilmentää hyvin se,että Lass käyttää osittain samoja piirtei-tä sekä konsonanttien että vokaalienkuvauksessa.Kirjan 5. ja 6. luvussa esiteltävä piir-revalikoima on kaikkiaan niin hienosyi-nen, että sitä ei minkään yksittäiskielenfoneemirakenteen analyysissa tarvitatäydessä mitassaan. Piirteistön perustanaovat totunnaiset foneettiset parametritkuten sointi, sulkeuma, ääntymäpaikkaja huulten asento, mutta myös epätaval-lisempia piirteitä on mukana: esim. [idistributed], joka viittaa konsonanttisensulkeuman suhteelliseen pituuteen, tai [istrident], joka perustuu äänteen akusti-siin ominaisuuksiin. Piirteiden tehtävänäon luonnollisten luokkien vangitsemi-nen. Aina tämä motivaatio ei näy päälle,ja piirteen erottelevuus voi ilmetä vastajossakin yksittäistapauksessa. Tällainenon esim. piirre [i coronal], joka kuvaakielen asentoa: koronaalisessa ääntä-myksessä kielen lapa on kohonneenaneutraalin asennon yläpuolelle. Esimer-kiksi unkarissa kantauralin sananalkuis-ta *p:tä ja *k:ta vastaavatfja h; vastaa-vasti ostjakissa ur. vokaalienvälistä *p:täja *k:ta vastaavat w ja g. Molemmissakielissä sen sijaan kolmas klusiili *t onsäilynyt näissä asemissa muuttumatto-mana. Asia selittyy koronaalisuudenpiirteen avulla: t on [+ cor], mutta p ja k[- cor]. (S. 98.)Kaikki Jakobsonin ym. (1951) erot-tamat distinktiiviset piirteet ovat binaa-risia, kaksiarvoisia. Usein piirteiden ku-vastama todellisuus on kuitenkin jatku-monluonteinen, kuten esim. vokaalien240suppeus ja takaisuus. Tällöin binaarisik-si redusoidut piirteet edustavat itse asias-sa jatkumoasteikon ääripäitä. Lass erot-taa binaaristen piirteiden täydennykseksimyös ei-binaarisia piirteitä, joita ei siisvoi kuvata yksioikoisesti arvolla + tai -.Niissä on mahdollista käyttää kuvaime-na numeerista asteikkoa. Vokaalin sup-peusaste on ilmaistavissa esimerkiksinumerosarjan 1-4 avulla, jolloin ä saaarvon 1 ja i arvon 4. Sarjaan voidaanluonnolliseksi jatkeeksi liittää vielä puoli-vokaalij (arvo 5).Luvussa 7 tarkastellaan fonologisiajärjestelmiä: eri kielten foneemi-inven-taareja ja niiden universaaleja yhtäläi-syyksiä. Lass korostaa foneemijärjestel-män koherenttia sisäistä rakennetta. Sys-teemikokonaisuuden ohjaava vaikutusilmenee varsinkin äänteenmuutoksissa,jotka muovaavat fonologisten järjestel-mien koko olemusta. Ãänteenmuutoksetovat usein ketjureaktioita, joissa yksimuutos ja sen aiheuttama aukko sys-teemissä voi aiheuttaa toisen muutoksenja niin edelleen. Muutoksella on näinoma fonologiseen tilaan sijoittuva muo-tonsa, joka kuvautuu koko systeemiävasten. Esimerkkeinä ketjumuutoksistaLass esittelee englannin pitkän vokaalis-ton täydellisen muuttumisen 1400-luvul-ta alkaen (Great Vowel Shift) ja ns.Grimmin lain, germaanisissa kielissä ta-pahtuneen mittavan konsonantinmuu-tossarjan. Tärkeä apuväline fonologistensysteemien tutkimuksessa on tunto-merkkisyysteoria. Tuntomerkkisyys sää-telee järjestelmissä tapahtuvia muutoksiaja antaa jonkinlaista ennustusvoimaaniiden universaalien kehitystendenssienselvittelyyn.Samassa luvussa on myös runsainesimerkein varustettu typologinen kat-saus eri kielten vokaali- ja konsonantti-järjestelmiin. Vokaalijärjestelmät raken-tuvat suppeus/vä1jyys- ja etisyys/takai-suus-parametreille. Minimaalisia ovat 3-jäseniset systeemit (tyypillisesti /i u a/).Kaikkein yleisin on 5-jäseninen systeemi,ja suomen vokaalisto on 8-jäseninen.Ongelmana on, pidetäänkö pitkiä vokaa-leja ja diftongeja omina foneemeinaanvai kahden foneemin yhtyminä. Selvääkantaa Lass ei tähän ota mutta toteaa,että ainakin joissain kielissä pitkät vo-kaalit ja joskus harvemmin diftongitkintäytyy käsittää omiksi fonemaattisiksiyksiköikseen lyhyiden monoftongien ta-paan (s. 138). Konsonanttisysteemientypologinen yleiskuva on hankalampiluotava kuin vokaalien, koska kontras-tiivisia parametrejä on enemmän. Kon-sonanttifoneemien lukumäärä vaihteleekielittäin kahdeksasta aina 80:een.Typologinen kuvaus edellyttää ainafoneettisen todellisuuden jonkinasteistakarkeistamista, jotta saadaan vertailu-kelpoisia systeemejä. Kielten välisissävertailuissa tulee eteen varsinkin se fo-neemianalyysin keskeinen kysymys, mi-kä allofoni parhaiten edustaa koko fo-neemia. Yleensä foneemin symboliksi va-litaan sen allofonisen liikkuma-alan fo-neettinen keskusta tai sitten distribuutiol-taan laajin variantti. Joskus foneemisys-teemi on yllättävän kaukana todellisestafoneettisten edustumien kirjosta. Esi-merkiksi luoteiskaukasialaisissa kielissäon fonemaattisesti minimaalinen vokaa-lisysteemi, jossa kuitenkin allofoninenvaihtelu on valtava (mm. kaikki suppeatvokaalit ovat vain yhden ja saman fo-neemin allofoneja). Samuus on siis fono-logiassa suhteellinen, ei foneettinen käsi-IC.Kirjan 8. luku käsittelee fonologisiaprosesseja. Ne jaetaan äännesegmenttienmuutoksiin, joita ovat assimilaatio jadissimilaatio, ja ns. koko segmentin pro-sesseihin (whole-segment processes), joi-hin kuuluvat esim. epenteesi, kato jametateesi. Konsonanttien muutoksiatarkasteltaessa on keskeinen ns. fonolo-gisen voimakkuuden käsite, jota kuvaa-via parametrejä ovat sonorisuus ja arti-kulaatiokanavan avoimuus. Tässä mie-lessä vahvimpia äänteitä ovat soinnitto-mat klusiilit, ja mitä avoimempi ja sono-risempi äänne on, sitä heikommaksi sefonologisesti katsotaan. Heikkenemisenäärimmäisenä asteena on konsonantinkato. Yleinen muutostendenssi on vah-Kirjallisuuttavemmasta heikompaan, mutta vastak-kaistakin kehitystä on kieltä ja esiinty-mäympäristöä myöten.Olennainen teoreettinen kysymys on,mitä fonologiassa tarkoitetaan prosessii-1a. Esimerkiksi sellainen termi kuin pa-latalísaatío voidaan käsittää kahdella ta-valla: joko dynaamisesti tulkiten proses-siksi (konsonantti muuttuu palataalistu-neeksí eli í:n väriseksi tietyssä ympäris-tössä) tai staattisesti tulkiten vain se-kundaarisen artikulaation nimitykseksi(konsonantti on palataalistunut eli í:n vä-rinen tietyssä ympäristössä). Staattises-sakin tulkinnassa se voidaan silti käsit-tää prosessin tulokseksi. Dynaaminennäkökulma sopii hyvin allofonien distri-buution historialliseen selittämiseen: ny-kyiset fonologiset epäsäännöllisyydetjohdetaan derivaatioprosessein varhem-masta säännöllisyydestä. Oletettavatprosessit eivät kuitenkaan aina vastaahistoriallista todellisuutta, ja toisaaltaprosessit voidaan käsittää kuvauksessamyös synkronisiksi. Jos prosesseja ei pi-dä todellisina, ne toimivat lähinnä ku-vausteknisenä metaforana. Lass antaavapauden käyttää sellaisiakin prosessi-notaatioita ja formaalistuksia, jotka ei-vät ole tosipohjaisia, jos ne ovat ku-vauksen kannalta hyödyllisiä. Näkökul-man valinta on loppujen lopuksi teoria-sidonnainen, hieman makuasiakin.Tällaisia tärkeitä teoreettisia kysy-myksiä nousee esiin jo 4. luvussa, jossakäsitellään yhtä fonologian tärkeää ku-vauskohdetta, paradigmaattisia äänne-vaihteluita. Joskus vaihtelut ovat selvästimorfologisten seikkojen säätelemiä elimorfofonologisia. Lass konstruoi fono-logisen ja morfologisen kuvaustason vä-liin morfofonologisen tason, jossa opera-tionaalisena yksikkönä on morfofoneemi.Siinä missä morfeemi koostuu allomor-feista ja foneemi allofoneista, käsittäämorfofoneemi puolestaan joukon keske-nään vaihtelevia foneemeja. Morfofo-neemin reaaliset foneemiset ilmentymättuottuvat morfofonologisilla säännöillä,joilla on tietty soveltamisjärjestyksensä.Abstraktina perusmuotona, josta morfo-241Kirjallisuuttafoneemin edustumat eri sananmuodoissaprosessoidaan, voi toimia jokin sen al-lomorfeista, joskus ei-faktinenkin muo-to. Bloomfieldin ns. prosessimorfologi-nen näkemys on sikäli erilainen, että sii-nä ei eroteta silloittavaa morfofonologis-ta tasoa, vaan yksi reaalinen morfologi-sen tason allomorfi otetaan perusmuo-doksi ja siitä johdetaan muodot, joissaäännevaihtelua esiintyy.Hyvin abstraktia kuvaustekniikkaakäyttää generatiivinen fonologia, jotaesitellään 9. luvussa. Sen juuret ovatjuuri bloomfieldiläisessä prosessimorfo-fonologiassa ja toisaalta Chomskyn ge-neratiivisessa syntaksin teoriassa. Olen-nainen kysymys on kuvauksen suhde fo-neettiseen todellisuuteen ja siihen, mitenpuhuja tuottaa kuvattavat muodot. Lasstuo julki pessimisminsä generatiivisenfonologian mahdollisuuksia kohtaan.Kuvauksen oikeellisuuden testaamiseentarvitaan joka tapauksessa konkreettistakielenainesta. Tendenssi on sellainen, et-tä mitä abstraktimpi selitys, sitä epäto-dennäköisemmin ulkoinen evidenssi tu-kee sitä. Lassin mielestä morfofonologis-ten ilmiöiden abstraktit analyysit kuulu-vat selvästi morfologian eivätkä fonolo-gian alaan.Kirjan 10. luvussa käsitellään segmen-taalifoneemeja laajempia fonologisia yk-siköitä: tavua, kvantiteettia ja prosodiaa.Lass käyttää nimitystä prosodia kaikistasellaisista foneettisista ominaisuuksista,jotka kattavat segmenttiä laajempia yk-siköitä; kyse ei ole siis pelkästään dis-tinktiivisistä prosodisista piirteistä. Pro-sodiat jakautuvat edelleen alaryhmiin,joita ovat virkeprosodiat (esim. intonaa-tio), sanaprosodiat (esim. vokaalisointu),tavuprosodiat (esim. pituus, paino), ta-vunosaprosodiat (esim. aspiraatio) jajunktuuriprosodiat (esim. eräiden kieltenkiinteä sanapaino). Prosodinen käsittely-tapa on taloudellisempi vaihtoehto seg-mentaaliselle käsittelylle silloin, kun ko-konaisella segmenttiketjulla on jokin yh-teinen ››ylitsekäyvä›› piirre.Tavujen käsittelyssä on keskeisestiesillä tavun asema kielellisenä primitiivi-242yksikkönä. Foneettisesti tavun voi mää-ritellä kielen rytmiseksi perusyksiköksi,jonkinlaiseksi energiakeskittymäksi. Fo-nologisesti se on rakenteellinen, mini-maalinen fonotaktinen yksikkö. Tavujenrakenteen mahdollinen universaalisuuson mielenkiintoinen mutta kiperä kysy-mys. On selvästikin olemassa tiettyjä op-timaalisia tavutyyppejä, mutta vaikuttaakuitenkin siltä, että tavu on aina tietyssämäärin kielikohtainen yksikkö. Englan-nissa, jota Lass lähinnä käsittelee, ta-vunrajojen määräytyminen tuntuu pa-kosta jäävän osittain tulkinnanvaraisek-si, kun taas esim. suomessa tavutusvai-keuksia ei varsinaisesti ole. Tavun pe-rimmäinen olemus jää tässä esitetyintiedoin vielä epäselväksi.Luvussa ll käsitellään erästä toistai-seksi vähän tunnettua fonologian ku-vausmallia, joka perustuu dependenssi-suhteisiin. Mallina on syntaktinen de-pendenssi: verbi hallitsee argumentte-jaan, jotka ovat sen dependenttejä. Sa-ma periaate on sovellettavissa fonolo-giaan käsittämällä dependenssisuhteetsegmentinsisäisiksi, jolloin pystytään ku-vaamaan yksittäisiä vokaaleja tai kon-sonantteja. Vokaaliston distinktiivisetominaisuudet ovat tiivistettävissä kol-meksi kategoriaaliseksi primitiiviksi, joi-den dependenssisuhteiden perusteellakaikki vokaalit pystytään kuvaamaan.Nämä primitiivit ovat |i| = palataali-suus, |u| = pyöreys ja |a| = väljyys, so-norisuus. Konsonanttien kuvauksessaerotetaan kolme eri gesture-tyyppiä, jot-ka sisältämiensä primitiivien avulla spe-sifioivat äänteen laadun: 1. kategoriaali-nen (vokaalisuus/konsonanttisuus), 2.artikulatorinen (ääntymäpaikka) ja 3.initiatorinen (ilmavirta ja glottiksen tila).Äänteet määrittyvät primitiivien välistendependenssisuhteiden perusteella. Suhtei-ta on kolmea lajia: 1. suora dependenssi:a=ı b ”a hallitsee b:tä', 2. keskinäinen de-pendenssi: aı zb ”a ja b hallitsevat vasta-vuoroisesti toisiaan' ja 3. kombinaatio:a,b 'a ja b ovat yhteydessä toisiinsamutteivät suoranaisessa dependenssisuh-teessafi Esimerkiksi etuvokaalit kuva-taan dependenssisuhtein seuraavasti: i =|i|, e = |i=.›a|, a = |i:=:a|, ä = |a=:i1, üi,u, o" = i,u=.>a. Dependenssifonologianetuna on kuvaustavan yleispätevyys. Ta-vanomaisessa fonologisessa analyysissa-han käsitteet ja operaatiot sijoittuvatkahdelle toisiaan täydentävälle akselille:paradigmaattiselle (foneemi-inventaarit,oppositiot) ja syntagmaattiselle (proses-sit, redundanssi). Dependenssifonologi-asta enemmän ks. Anderson-Ewen1980.Lassin tähän asti käsittelemät asiatmuodostavat melko johdonmukaisestietenevän kokonaisuuden. Sen sijaan kir-jan viimeiset luvut jäävät irrallisemmik-si mutta avartavat näkökulmaa entises-tään. Luku 12 koskettelee ns. ››ei-staat-tista fono1ogiaa›› eli foneemien esiinty-mistä aidossa syntaktisessa kontekstissa(ns. casual speech). Tähän mennessä kä-sittely on ollut sikäli yksipuolista, ettäfonologisia yksiköitä on tarkasteltu jon-kinlaisessa epätodellisessa ihanneympä-ristössä. Foneemien toiset kasvot tulevatnäkyville aktuaalisessa käyttöyhteydessä.Niiden täysimuotoisuutta voi tällöinvaurioittaa puhetempon, puheen muo-dollisuuden asteen tai muun kielellisenvariaation vaikutus. Lassin käsittely ra-joittuu englantiin, eikä ole selvä, mitensuuri prototyyppisten muotojen (ns. cita-tion forms) ja niiden reaalisessa puhun-noksessa tavattavien varianttien välinenfonologinen kuilu on muissa kielissä. -Viimeisessä, 13. luvussa käsitellään vieläfoneettista ja fonologista muutosta. Itseasiassa foneemijärjestelmien muuttumi-nen on tullut esiin kaiken matkaa teks-tissä, jossa Lass taidokkaasti yhdistäädiakroniset kehityskulut ja synkronisenkuvauksen.Ilahduttavaa on, että Lass ei uppoaformaalistusten suohon ja yhteys kielelli-seen todellisuuteen yleensä säilyy. Kir-joittajan ote on sympaattisella tavallaavarakatseinen. Hän välttää oppimesta-rimaisuuden ja antaa aina tilaa vaihto-ehtoisille näkemyksille. Ehkä juuri tä-män teoreettisen monikasvoisuuden ta-kia teos tuntuu rakenteeltaan hiemanKirjallisuuttasekavaltakin. Esimerkistö on monipuo-lista vaikkakin englanninvoittoista. Kirjaon vaativa mutta myös aktivoiva luku-kokemus. Antoisin se on fonologiaan jojonkin verran perehtyneelle, sillä Lass eipäästä lukijaansa helpolla.VESA Koı v ı sroLÄHTEETANDERsoN, J. M.-EwEN, C. 1980: Stu-dies in dependency phonology.Ludwigsburg Studies in Languageand Linguistics 4.CHoMsKY, NoAM-HALLE, MoRRı s 1968:The sound pattern of English. NewYork: Harper & Row.JAkoBsoN, RoMAN-FANT, C. GUNNARM.-HAı .LE,MoRRı s 1951: Prelimi-naries to speech analysis. Cambrid-ge, Mass.: MIT Press.Mettäneityn jäljilläTERHO ITKONEN Nurmijärven murrekírja.Kotiseudun murrekirjoja 10. Suomalai-sen Kirjallisuuden Seuran toimituksia498. Vammala 1989. 398 s.Kotiseudun murrekirjoja -sarja on täy-dentynyt kymmenennellä osallaan, Ter-ho Itkosen Nurmijärven murrekirjalla,joka jatkaa sarjan perinteitä tuomallajulki laajan tekstivalikoiman yhdestä pi-täjänmurteesta. Kirjassa on runsaat 300sivua murretekstejä, jotka on tallennettuyhdeksältätoista vanhalta nurmijärveläi-seltä. Kertojat ovat syntyneet 1870-1890-luvuilla, ja heistä peräti kolme onelänyt yli satavuotiaaksi. Enimmät haas-tattelut ovat Terho ja Pirjo Itkosen1960-luvulla äänittämiä. Nurmijärven243

Fonologian kysymyksiä

https://journal.fi/virittaja/article/download/38368/28020

Fonologian kysymyksiä

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi