Kirja-arvioHaarmann, Harald: Basic aspects of language in human relations. Towards a general theoretical framewor

Hakulinen, Auli

Finnish

Journal.fi

rusmuoto, joka esiintyy taajaan.›› Tällaisiatapauksia on kieltämättä melko paljon, mut-ta syynä lienee pikemmin se, että sanaver-tailuja tehtäessä ne paljastuvat helpomminkuin tapaukset, joita on kummassakin kie-lessä taivutettu.Ankaran homofonian kriteerin täyttävienesimerkkien perusteella Laalo arvelee, ettäsellaiset suomen ja viron väliset sananmuo-tohomonymian tapaukset, jotka kuuluvatsamaan sanaluokkaan, ovat enimmäkseensubstantiivien muotoja. Suomen nominatii-vimuotoja on verrattu viron taivutettuihinmuotoihin. (Sanan kodu yks. illatiivi kojuon eksynyt genetiivimuotojen sekaan.) Vi-ron nominatiivimuotoja ei sen sijaan olevertailtu taivutettuihin suomenkielisiin no-mineihin. Syytkin ovat ilmeisiä, vaikka te-kijä ei niitä esitäkään: viron (sisä- ja) lop-puheittoisuus, pitkien vokaalien lyhenemi-nen ja ä:n, öı n sekä üzn puuttuminen jälki-tavussa asettavat huomattavia rajoituksia.Nominien lisäksi myös verbeistä voi kehi-tellä erilaisia yhdistelmiä sekä pitkin (no-minit nomineihin, verbit verbeihin: vi ma-gamiseni 'nukkumiseen asti' :fi sm makaa-miseni 'mu pikutamine') että poikin (verbitnomineihin: vi kuulan ['kuulla'+lSG] :fi smkuulan ['kuul'+GEN]; vi suruja ['painaa`+DX] :fi sm suruja ['mure'+PL+GEN]). Ver-beihin liittyvässä suomen ja viron välisessäsananmuotohomonymiassa tekijä päätteleeusein olevan kyse substantiivin ja verbintiettyjen muotojen yhteenlankeamisesta.Erisnimetkään eivät erotu omaksi ryhmäk-seen kahden kielen välillä: vi minna 'men-nä' := sm Minna; vi porílaste marss 'kura-laisten marssi' :fi sm Porilaisten marssi. PariLaalon mainitsemaa viron esimerkkiä vikanda 'kantaa' :fi sm kanta 'kand; konts' javi laita 'moittia' :fi sm laita 'külg, äär' voi-daan toisaalta yhdistää myös suomen ver-beihin, etymologisiin pareihinsa kantaa jalaittaa.Kun liikutaan yhden kielen sisällä, pal-jastaa konteksti automaattisesti sellaiset ka-rikot kuten sm tulen [tuli+GEN] ja tulen[tulla+SGl]. Kielirajan yli liikuttaessa näinei tapahdu automaattisesti, vaan ho-Kirjallisuuttamonymia ylittää sanaluokkien rajat (vrt. ed.kuulan).Yllättävää on, ettei sanaliittoihin ja nii-den merkityseroihin ole kiinnitetty näky-vämpää huomiota. Tekijä kirjoittaa (s. 91),että on ainakin yksi yhdysverbi, joka ei kui-tenkaan ole varsinainen yhdyssana: sm an-taa ylen 'oksendada' :f vi anda üle 'luovut-taa'. Myös tällaisia tapauksia, erimerkityk-sisiä sanaliittoja, voi halukas löytää run-saasti lisää, onhan saksan mallin mukainenpre- ja postpositioiden käyttö verbien yh-teydessä virossa tuiki tavallista: kanda üle'siirtää' :fi sm kantaa yli, vi kanda ette 'tar-joilla' :fi sm kantaa eteen, vi lasta maha'ampua' (on sanaluettelossa) :fi sm lasta ma-haan 'last köhtu' tai vi laskis maha 'ampui':fi sm laski maahan, vi saada otsa 'loppua'i sm saada otsaan 'saada vastu laupa' vipista nahka 'popsia' :f sm pistää nahkaanmuutamia mainitakseni. Toinen merkityssaattaa toki olla sama kuin Suomessakin.Kiinnostavaa olisi vilkaista vielä sitä psy-kologista kynnystä ja niitä assosiaatioita,jotka tekevät sisarkielen sanoista herkullisiaväärinymmärryksen kantoja. Tekevälle riit-tää tälläkin saralla.Rıı - ı oGRUNTHALUnelma yleisestä kieliteoriastaHARALD HAARMANN Basic aspects of langu-age in human relations. Toward a generaltheoretical framework. Mouton de Gruyter,Berliini ja New York 1991. 312 s. ISBN3-1 1-012685-0.Haarmann on hyvin tuottelias kirjoittaja.Nyt esiteltävän kirjan lähdeluettelossa mai-nitaan kymmenen hänen vuoden 1976 jäl-keen julkaisemaansa teosta. Ne käsittelevätmonikielisyyttä ja vähemmistökieliä, kielenja etnisyyden suhteita sekä merkki- ja kir-joitusjärjestelmien kulttuurihistoriaa. Nyt705Kirjallisuuttaarvioitavan teoksen nimi, vallankin siinäoleva ilmaus human relations, voisi johtaaodottamaan sosiaalipsykologisesti suuntau-tunutta teosta. Tekijän tausta puolestaan pa-nee uumoilemaan kielisosiologisesti ja kult-tuurihistoriallisesti painottunutta kannanot-toa, aineksia sellaista teoriaa varten, joka eitarkastelisi kieltä autonomisena eikä raken-teellisena tutkimuskohteena vaan osana ih-misten kulttuuria. Jostakin tämäntapaisestaonkin kysymys.Heti alkuun on kerrottava, että kirja eiole teoreettinen. Alaotsikon prepositio to-ward on siis todella merkityksellinen. Sel-laisen yleisen (siis kattavan) teorian, jokaon Haarrnannin perimmäisenä tavoitteena,tulisi hänen mukaansa ottaa huomioon kie-len semioottinen aspekti, sen kommunika-tiivis-interaktionaalinen ulottuvuus, kielenasema kulttuurissa ja puheyhteisössä, sensuhde ympäristöön ja maailmankuvaan, senyhteiskunnalliset ulottuvuudet sekä myösne periaatteet jotka säätelevät kielten vari-aatiota, toisin sanoen kielten typologia. Täs-tä yleisestä ››kehikosta››, taikka sen perus-periaatteista, tulisi sitten johtaa osittaisteo-riat.Haarmann esittää yksitoista kielen perus-ominaisuutta, joissa korostuu mm. kielenasema sosiokulttuurisessa kontekstissa, seninherentti varioivuus ja heterogeenisyyssekä norrnatiivisuus, hieman yllättäen myöshänen kommunikaation kannalta olennaise-na pitämänsä ››onnistunut etninen identi-teetti››. Tähän inventaariin on kytketty kym-menen ››metodologista teoreemaa››, jotka ontarkoitettu ohjenuoraksi koko kielentutki-muksen kattavalle teoreettiselle skeemalle.Muotoilultaan ne eivät vastaa omaa käsitys-täni teoreemoista - pikemminkin on kyseeräänlaisesta kielentutkimukselle esitettävi-en vaatimusten luettelosta tyyliin ››kielessäon pyrittävä kuvaamaan monimuotoistavaihtelua, joka asettuu jatkumolle››. Viimekädessä tavoitteena on ymmärryksen lisää-minen ihmisluonnosta siinä suhteessa, ettäkieli käsitetään bio-ohjelmaksi (biopro-gram), joka kytkeytyy olennaisesti kulttuu-rikontekstiin.Sellaisessa tavoitteessa ei ole mitään vi-706kaa, että pyritään ymmärtämään, miten bio-loginen ja kulttuurinen meissä kielen kauttayhdistyvät. Epäselvää on kuitenkin, mitentämä ymmärrys parhaiten saavutetaan. Itseuskon enemmän synteeseihin, oppihistorial-lisiin esityksiin sekä opinalojen väliseen,ongelmista käsin lähtevään yhteistyöhönkuin deduktion tai metateorioiden hedel-möittävään vaikutukseen, yhdestä yleisteo-riasta puhumattakaan.Eräänlainen synteesi tämä l-laarmanninteos luonteeltaan kuitenkin kaikitenkin on.Se sisältää tavattomasti erilaista tietoa en-nen muuta kielten, kieliyhteisöjen ja kult-tuurien suhteista. Tekijän tietorikkaus ja op-pineisuus vilauttavat näkyviimme kiinnos-tavia asioita kirjoitusjärjestelmien synnyn jakehityksen erilaisista ehdoista, naisten jamiesten kielen, kielenkäytön ja kielellistenasenteiden ja arvojen eroista sekä vallankinvähemmistökielten problematiikasta, siisteemoista, joita I-laannann on käsitellyt pe-rusteellisemmin aiemmissa monografi ois-saan. Tietojen moninaisuus tekee kuitenkinlopulta tästä kirjasta melkeinpä näyteko-koelman: siinä on peräti 119 sivua erilaisia,pääasiassa sellaisenaan toisista teoksistasiirrettyjä taulukoita, luetteloita, kuvia jakaavioita. Leipäteksti on paljolti näiden se-littämistä, mutta selitysten lomassa on myösmelkeinpä rupattelevia jaksoja, joiden ai-heena ovat tekijän usein aika epätieteellisetarkihavainnot ja mielipiteet.Monet kaavioista ovat tätä teosta vartenpiirrettyjä esityksiä, joita tekijä nimittää››malleiksi››. Niissä kuvataan neliöin, pal-loin, nuolin ja ympyröin erilaisia riippu-vuussuhteita ja yhteyksiä esimerkiksi me-moroinnin, oraalisuuden ja kirjallisen välil-lä taikka arvojen, emootioiden ja intentioi-den välillä. Tällainen tapa pelkistää ja mal-lintaa miellyttänee monia, mutta itse pidänsitä tavattoman epähavainnollisena, koskase mm. häivyttää näkyvistä kielen yhteisöl-liseen puoleen kuuluvan epäsäännöllisyy-den ja epäsymmetrian.Synteesit ovat ahdasalaisissa kysymyk-sissä pyörivälle tutkijalle usein terveellistäluettavaa. Mutta sellaisten laatiminen onsitä vaikeampaa mitä laaja-alaisempi yrityson. Haarmannin teoksessa ovat jotkin alat, joita esitellään, saaneet ylimalkaisen, ajasta jäljessä olevan ja epätarkankin kohtelun, niin esimerkeistä kuin vain onkin kysymys. Esimerkiksi typologian osuus on yksipuoli­nen ja sen käsittelystä puuttuvat aivan kes­keiset nykytutkijat; kieliopin seikkoja käsi­tellään ylipäänsä jotenkin vanhanaikaisesti, teorioiden ulkopuolella. Oma käsitykseni viimeistäänkin tämän teoksen luettuani on, että olemme tulleet vaiheeseen, jossa vain jonkin laajan tutkijaryhmän kannattaisi ta­voitella synteesejä, jotka menevät yli yhden erityisalan. Kustantaja ei ole malttanut vaatia vii­meistelyä paitsi ajattelulta myöskään kie­lenkäytöltä. Englannin kielessä on virheitä, epäidiomaattiset sananvalinnat vaikeuttavat paikoin seuraamista. AULI HAKULINEN Kirjallisuutta 707 

Unelma yleisestä kieliteoriasta

https://journal.fi/virittaja/article/download/38659/30186

Unelma yleisestä kieliteoriasta

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi