Kirja-arvioIisa, Katariina & Piehl, Aino: Virkakielestä kaikkien kielee

Luukka, Minna-Riitta

Finnish

Journal.fi

Virkakieltã huoltamaan!KATARHNA IısA - Aı No Pn-:HL Virkakielestäkaikkien kieleen. VAPK-kustannus, Helsin-ki 1992. 112 s.Suomi on kielenoppaiden ja kielenhuolto-koulutuksen luvattu maa. Viimeisen viidenvuoden aikana on ilmestynyt viitisentoistakielenopasta, joista osa on tarkoitettu ni-menomaan ››virastokirjailijoille››, osa taasyleisempään käyttöön. Suosituimmista op-paista on kulutuksessa jo useita painoksia.Virkakielestä kaikkien kieleen on tarkoitettuavuksi virkamiehille ja työkseen asiakirjojakirjoittaville ihmisille. Kirja pohjautuu ai-kaisemmin ilmestyneeseen oppaaseen Sel-keä virkakieli ja Kotimaisten kielten tutki-muskeskuksen kouluttajien kurssimateriaa-leihin.Varsinkin kielenhuoltajat ovat aina olleetvakuuttuneita virkakielen huoltamisen tar-peellisuudesta, mutta myös päättäjät ovatheränneet puolustamaan kielenhuoltoa.Luonteenomaista on, että asiasta on jopatehty valtioneuvoston päätös vuonna 1982.Virkakielestä ei kuitenkaan ole kymmenes-sä vuodessa tullut kaikkien kieltä, jotenkoulutusta ja opastusta tarvitaan ilmeisestiedelleen. Pyrkimystensä vakuudeksi kirjantekijät ovat laittaneet valtioneuvoston pää-töksen opuksensa liitteeksi. Ehkä tällä onhaluttu motivoida virkamiehiä virkamiestenkeinoilla.Oppaassa käydään lyhyesti läpi ne samatasiat, jotka yleensäkin tämänkaltaisissa op-paissa esitellään. Kirja alkaa virkakielenmäärittelyllä, hallinnon tekstilajien luette-lulla ja yleiskielen ja erikoiskielten erojenkuvauksella. Virkakielellä tekijät tarkoitta-vat lain, hallinnon ja suunnittelun kieltä,joka on (ja jonka tekijöiden mukaan tulee-kin olla) virallissävyistä ja persoonatonta.Olisi ollut mielenkiintoista lukea tähän nä-kökulmaan liittyviä perusteluja ja lisäkom-mentteja tai vaikkapa esimerkkejä siitä,mitä tapahtuisi, jos virkakielen virallisuu-desta tai persoonattomuudesta vähän tingit-täisiin.KirjallisuuttaSuurimpana virkakielen ongelmana kir-joittajat pitävät virkakielen sanaston jalauserakenteiden etääntymistä arkisuomes-ta. Kielenhuollon tavoitteena onkin saadavirkamiehet kirjoittamaan mahdollisuuksienmukaan yleiskielellä, ei kuitenkaan arkikie-lellä. Kirjoitettu yleiskieli määritellään EskoKoivusalon sanoin kieliyhteisön eri ikä- jaammattiryhmille yhteiseksi kielimuodoksi,joka noudattelee kirjakielen norrneja, käyt-tää tunnetuksi tiedettyä sanastoa ja onvirkerakenteeltaan yksinkertaista. Erikois-kieli eroaa yleiskielestä lähinnä sanastol-taan, hallinnon kieli virkerakenteeltaan.Suunnittelukielen taas sanotaan olevan tie-teen kielen ja hallinnon kielen välimuoto,mitä se sitten tarkoittaakin. Jokaisesta ››kie-lityypistä›› annetaan esimerkki ja muuta-masta ansiokas korjausehdotuskin.Peruskäsitteiden määrittely ja kuvaus onvarsinkin oppikirjoissa tärkeää ymmärrettä-vyyden varmistamisen kannalta. Sitä voisikuitenkin pohtia, mitkä ovat tämän oppaanperuskäsitteitä. Kirjan alussa esitellään kie-litieteilijän kannalta keskeisiä peruskäsit-teitä: hallintokieli, suunnittelukieli, yleiskie-li, erikoiskieli. Tämänkaltainen käsite-erot-telu ei kuitenkaan mielestäni ole kirjan var-sinaisen lukijakunnan kannalta kaikkein tär-keintä. Ei tavallista kirjoittajaa työssäänauta se, että hän tietää, miten eri tekstityyp-pejä nimetään. Hallintovirkamiehen kannal-ta keskeisiä käsitteitä olisivat ennemminkinsidoksisuus, tekstin rakenne, lause ja virke,pronomini, yläkäsite, alakäsite jne. Suomenkieli- ja tekstiopin kanssa työkseen askarte-levien on usein vaikea muistaa, etteivätnämä peruskäsitteet ole välttämättä virka-miesten muistissa tuoreena.Virkakielen huollolla pyritään siihen, ettäteksteistä tulisi helpommin ymmärrettäviä.Ymmärrettävyyttä ja lukijoiden huomioonottoa korostetaankin kautta kirjan. Ym-märrettävyyden käsite jää kuitenkin lukijal-le hieman epäselväksi. Mitä ymmärrettä-vyydellä itse asiassa tarkoitetaan? Mitkäseikat vaikuttavat ymmärtämiseen? Mikäon luettavuuden ja ymmärrettävyyden suh-de? Tämäntyyppisiä asioita olisi voitu poh-tia enemmän vaikkapa kielivarianttien esit-307Kirjallisuuttatelyn sijasta.Tässäkin kirjassa ymmärtäminen on näh-ty suppeasti sanastoon, virkerakenteeseen japikamuistin täyttymiseen liittyvänä ilmiönä.Kirjan lähestymistapa tiivistyy alussa esite-tyssä ajatuksessa: ››Jotta vastaanottaja löy-täisi helposti viranomaisen tekstistä keskei-sen asian, viranomaisen kannattaa esimer-kiksi yhden pitkän ja mutkikkaan virkkeensijasta kirjoittaa useampia virkkeitä tavalli-sin yleiskielen sanoin» (s. 11 - 12). Uusim-mat tutkimukset osoittavat kuitenkin selväs-ti, että ymmärtäminen on paljon laajempi jamonimutkaisempi prosessi kuin sanojen jalauseiden yhteen liittäminen (ks. yleiskat-sauksia esim. Linnakylä 1988, Rumelhart1987, Spiro et al. 1980).Keskittyminen pieniin tekstin osasiin tu-lee selvästi esiin siinä, että varsinaista teks-tin muokkausta käsittelevistä 82 sivustavain 10 käsittelee virkettä laajempia teks-tinosia. Kolmas ››Tekstin rakenne» -lukukinluisuu puolivälissä käsittelemään tiedon jär-jestystä virkkeessã ja lauseessa. Sidoksi-suuttakin käsitellään nimenomaan lauseidenja virkkeiden välisinä suhteina. Luvun alku,jossa todella käsitellään tekstin rakennetta,on mielestäni erittäin keskeinen ja hyvinkirjoitettu. Sen laajentaminen olisi tuonutuutta näkökulmaa kielenhuoltoon. Koko-naisuuksiahan ihmiset lukevat ja ymmärtä-vät, eivät sanoja ja lauseita irrallisina.Myös kolmannen luvun esimerkit ovathyvin valittuja. Mukaan olisi tosin vielämahtunut esimerkki pitemmästäkin teksti-kokonaisuudesta. Suurin osa kirjan esi-merkkien selityksistä on suhteellisen ha-vainnollisia, mutta luullakseni osa jää maal-likoilta ymmärtämättä. Esimerkiksi seuraa-van selityksen avulla saattaa olla vaikeaaymmärtää, mikä esimerkkivirkkeissä oli vi-kana: ››Puheenaiheen ja uuden tiedon paik-ka lauseessa näkyy myös lauseenjäsententavallisessa järjestyksessä. Neutraalissasanajärjestyksessä subjekti ja siihen kuulu-vat jäsenet ovat lauseen alussa, predikaattija siihen kuuluvat jäsenet taas lauseen lo-pussa. Uuden asian ilmaiseminen on siisyleensä verbin ja siihen liittyvien lauseen-jäsenten tehtävä. Passiivilauseessa, jossa te-308kijää ei mainita, lauseen alussa on tavalli-sesti objekti» (S. 36.)Luku 4 käsittelee virkerakennetta: mää-ritteiden ketjuttamista, lauseenvastikkeita jakiilalauseita. Luvun alku johdattelee an-siokkaasti asiaan kertomalla, miksi kannat-taa välttää pitkiä virkkeitä ja määrite-kasaumia. Tämän jälkeen käydään läpi asiatesimerkkien avulla: miten määritteitä voikasata ja purkaa, miten sivulauseista teh-dään lauseenvastikkeita ja päinvastoin jamiten kiilalauseita kartetaan. Esimerkit ovathavainnollisia, mutta joskus tulee miet-tineeksi, kuinka todellisia korjaustarpeetovatkaan. Esimerkiksi onko korjattu virkeTilintarkastajat päättivät 15. 9. 1990 tehdäkyselyn asunnonvälityksen ongelmistar a t k ai s e v a s ti ymmärrettävämpi kuinalkuperäinen virke Tilintarkastajat päättivätkokouksessaan 15. 9. 1990 tehdä asunnon-välityksen ongelmia koskevan kyselyn (s.50)?Luvussa 5 käsitellään sanavalintoja ja ha-vainnollisuutta. Kirjoittajat varoittelevatmm. tennistymisen ongelmista, substantii-vityylistä, turhista pikkusanoista ja muo-tisanoista, joiden ongelmana on epämääräi-syys ja turha käsitteellisyys. Luvun lopussaon kaksi irralliselta tuntuvaa lyhyttä alalu-kua, joista toinen käsittelee tekstin tiivistä-mistä ja toinen tulevan ajan ilmaisuja. Ala-lukujen liittyminen edellisiin jää epäselväk-si. Esimerkiksi tekstin tiivistämisen yhteyttäymmärrettävyyteen ei käsitellä tarpeeksi,vaikka se olisi tärkeä asia. Kirjoittajat suo-sittavat ››johdattelujen ja siirtymälauseiden››karsimista, koska ne voivat vaikeuttaa ym-märtämistä. Huomiotta jää sen sijaan seseikka, että nämä metatekstuaaliset ilmauk-set ovat myös osa tekstin kokonaisraken-teen havainnollisuutta. Luetunymmärtämi-sen tutkimuksissa on sitä paitsi voitu osoit-taa, että metateksti helpottaa tekstin ymmär-tämistä (ks. esim. Glover et al. 1988, Luitenet al. 1980, Meyer 1975). Luvun pääotsikkoantaa odottaa havainnollistamisen keinojenkäsittelyä laajemminkin, mutta turhaan.Kirjan kaksi viimeistä lukua käsittelevätpronominien käyttöä ja oikeakielisyysseik-koja. Molemmat asiat on käsitelty ytimek-käästi ja lyhyesti, mikä onkin ollut järkevä ratkaisu. Kirjan tekijöiden mukaan oikea­kielisyysasiat on otettu mukaan muistia vir­kistämään. Lisäksi kirjan lopussa on käy­tännöllinen hakemisto ja lyhyt luettelo muista kielenoppaista. Parhaimman arvioinnin tästä oppaasta olisi kirjoittanut joku sen todelliseen luki­jakuntaan kuuluvista, mutta kaiken kaik­kiaan Virkakielestä kaikkien kieleen puolus­taa paikkaansa kielenhuolto-oppaiden jou­kossa. Siitä huolimatta kannattaisi pohdis­kella asiaa hieman yleisemmin. Miksi kie­lenhuolto-oppaita julkaistaan aina vaan uu­delleen, ja miksi kursseja tarvitaan jatku­vasti? Onko kyse siitä, että esimerkiksi vir­kamiehet eivät pohjimmiltaan motivoidu muuttamaan kielenkäyttönsä tapoja? Tämän taustalla puolestaan saattaa olla se, että kir­joja laativat kielitieteilijät eivät osaa va­kuuttaa lukijoitaan, eivät osaa tehdä muutostarvetta todelliseksi. Oppaiden kirjoittajat unohtavat usein op­paisiinsa kirjaamansa kultaisen säännön: kirjoittajan täytyy pitää mielessään, kenelle kirjoittaa. Oppaat ovat usein myös vai­keaselkoisia juuri tästä syystä. Kielen kans­sa ammatikseen painivan on vaikea asettau­tua ei-asiantuntijan asemaan. Monen virka­miehen kouluopinnoista on kulunut jo kym­meniä vuosia. Ei ole helppoa palauttaa mie­leensä lauseenvastikkeita, sidoksisuutta, pronomineja, viittaussuhteita jne. Ei ole yk­sinkertaista havaita vikoja esimerkeistä, jot­ka ovat itselle täysin selviä ja sanontataval­taan tuttuja. Auttaisikohan se, että oppaissa olisi myös esimerkkejä muista kuin virka­miesten omista teksteistä? Se varmasti pa­kottaisi huomaamaan, miltä tuntuu, kun tekstistä ei todella saa selvää. Jos heprean kieltä taitavalle sanoo, että tekstisi on täyttä hepreaa, niin hän vastaa: »Mitä sitten, sehän on ihan selvää hepreaa.» MINNA-RIITTA LUUKKA Kirjallisuutta LÄHTEET GLOVER, J. - DINNEL, 0. - HALPAfN, 0. -MCKEE, T. - C0RKILL, A. - WISE, A. 1988: Effects of Across-Chapter Sig­nals on Recall of Text. - Journal of Educational Psychology voi. 80, nro l .LINNAKYLÄ, P. 1988: Miten opitaan tekstis­tä. Ammattiopiskelijoiden tekstistä oppimisen arvioinnin taustaa. Osara­portti l .  Kasvatustieteiden tutkimus­laitoksen julkaisusarja A 17. Jyväsky­län yliopisto. Jyväskylä. LUITEN, J. - WILBUR, A. - ACKERS0N, G. 1980: A Meta-Analysis of the Effects of Advance Organizers on Learning and Retention. - American Educa­tional Research Journal voi. 17, nro 2. MEYER, B. J. 1975: The Organization of Prose and its Effects on Memory. North Holland, Amsterdam. SPIR0, R. J. - BRUCE, B. C. - BREWER, W. E. (toim.) 1980: Theoretical issues inreading comprehension. Ablex, Noor­wood, New Jersey.RUMELHART, D. E. 1987: Understanding understanding. - Dechert, H. W. -Raupach, M. (toim.): Psycholinguistic models of production. Ablex, Noor­wood, New Jersey. 309 

Virkakieltä huoltamaan!

https://journal.fi/virittaja/article/download/38593/30328

Virkakieltä huoltamaan!

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi