Salminen, Tapani

Finnish

Journal.fi

AUTONOMINEN KIELITIEDEIA Ul-IANALAISTEN KIELTENTODELLISUUSTAPANI SALMINENVÅITÖKSENALKAJAISESITELMÄHELsı NGı NYLı oPı sTossA15. TOUKOKUUTA 1997Joitakin aikoja sitten ei ollut harvinaistatavata tieteenharjoittajia, joiden mielestäkielitieteilijän työn kohteena on nimen-omaisesti kieli, yksi ja jakamaton, ihmis-kunnalle yhteinenja mahdollisesti synnyn-näinen ilmiö. Ihmiset, jotka tutkivat jotakintiettyä kieltä tai kieliryhmää, eivät tämänmääritelmän mukaan olleet kielitieteilijöi-tä, vaan pääasiallisen kiinnostuksensa mu-kaan esimerkiksi sinologeja, slavisteja taivaikkapa samojedologeja. Koska kieltä olitässäkin katsannossa välttämätöntä tutkiajonkin konkreettisen kielen tarjoaman ai-neiston pohjalta, ylivoimaisesti suosituim-maksi argumentoinnin lähteeksi tuli kieli-tieteen valtakieli englanti, joten englanninkielen tutkija saattoi käydä tosi kielitietei-lijästä siinä missä muiden kielten tutkijateivät. Tästä ahtaasta näkemyksestä on vii-me vuosina pyritty ja suureksi osaksi myöspäästy eroon, ja vallalle on tullut ajattelu-tapa, jonka mukaan autonomisen kielitie-teen kehitys voi perustua vain mahdollisim-man monipuolisen, tässä tapauksessa siismonikielisen aineiston saatavuuteen. Kie-VIRITTÄJÄ 3/1997litieteen kenttään kuuluvat siksi yhtä suu-rella oikeudella niin ahdasalaiset kielispe-sialistit kuin laajoihin yleistyksiin pyrkivätkieliteoreetikot ja -typologit, parhaassa ta-pauksessa niin, että en' näkökulmien välil-le syntyy hedelmällinen vuorovaikutus.Sellainen kielen perimmäisiin biologisiin,neurologisiinja psykologisiin ominaisuuk-siin kohdistuva tutkimus, jonka kannaltakielten väliset erot eivät ole kovin merkit-seviä, kuuluu sinänsä yhtä haastaavaan tie-teenhaaraan psykolingvistiikkaan ja senlähialoihin pikemmin kuin autonomiseenkielitieteeseen.Autonominen kielitiede ei ehkä ole kä-sitteenä ongelmaton, mutta kiistatonta lie-nee, että kunkin kielen rakenteen, sen kie-liopin ja sanaston kokonaisuuden hahmot-taminen on perustana niin psykolingvisti-sille kuin sosiolingvistisille ja kielihistori-allisille päätelmille. Autonomisen kielitie-teen keinoin ei kyetä muodostamaan täydel-listä kuvaa kielestä eikä se ole tarkoitus-kaan: kieli on paitsi ihmismielen ehkä mo-nimutkaisin edustuma myös ja ennen muutasosiaalinen ilmiö, jonka keskeinen asemaperustuu ihmisten välisen vuorovaikutuk-sen tarpeeseen, joten olennainen osa kielen-tutkimuksesta kuuluu sosiolingvistiikanalaan. Autonominen kielitiede on myösolennaisesti synkronista, vaikka historialli-nen ja vertaileva kielitiede on sekä tutki-mushistoriallisesti että mahdollisesti myösontologisesti ensisijaista siihen verrattuna.On ilmeistä, että kielitieteelle on pelkäs-tään hyötyä maailman kielten lukuisuudestaja moninaisuudesta. On myös hyvin tunnet-tua, että maailmassa puhuttavien kieltenmäärä on hupenemassa ja että kielten häviä-minen on tällä vuosisadalla saavuttanutennen kokemattomat mitat. Sadat kieletovat joko hiljattain kuolleet tai ovat aivanlähivuosina kuolemassa sukupuuttoon.Useimpien kielten uhanalaisuuden taustaon varsin hyvin selvillä, vaikka monet tut-kijat ovatkin vasta viime vuosina havahtu-neet huomaamaan kokonaistilanteen vaka-vuuden. Siitä huolimatta, että maailmankaikkien kielten mahdollisimman perus-teellinen tuntemus nyt tunnustetaan periaat-teessa tavoittelemisen arvoiseksi, kielentut-kimuksen käytäntö ei edelleenkään vastaatätä tavoitetta. Voitaneen melko luotettavastiväittää, että maailman kaikista kielitieteili-jöistä 99 prosenttia tutkii yhtä prosenttiamaailman kielistä, mikä siis tarkoittaa run-sasta viittäkymmentä maailman valtakiel-tä. Koska maailmassa on laajan määritel-män mukaisesti varsin suuri joukko kieli-tieteilijöitä, riittää monille muillekin kielillejoitakin tutkijoita, mutta kaikista kielitietee-seen suunnatuista voimavaroista uhanalais-ten kielten tutkimukseen liikenee vain vä-häinen osa.Uhanalaiset kielet ovat yleensä pienten,perifeeristen ja valtakulttuurista eroavienyhteisöjen, ennen muuta niin sanottujenalkuperäiskansojen kieliä. Näissä yhteisöis-sä kielen tulevaisuus on suoraan riippuvai-nen sitä puhuvan kansan, sen kulttuurin jaelinkeinojen kohtalosta. Vaatimus siitä, ettäkieliä pitäisi suojella, on sinänsä mieletön,sillä uhanalaisen kielen säilyminen on mah-dollista vain sellaisissa oloissa, joissa kokokulttuuri kykenee selviytymään valtakult-tuurin sulauttamispaineesta. Kieltä ei toisinsanoen tule pitää erillisenä suojelukohtee-na, vaan tavoitteena on oltava rinnalla elä-vä täysivaltainen, samanarvoinen, itsenäi-nen ja erilainen alkuperäiskulttuuri, siis eimikään eksoottinen lisäke tai kuriositeettivaltakulttuuria rikastuttamassa.Alkuperäiskansoilla ja niiden kielillä ontässä katsannossa paitsi luovuttamaton it-seisarvo myös ainutlaatuinen erikoisasemakulttuurin ja luonnon suhteen kannalta. Niinsanottu länsimainen sivistys on synnyttänytmassakulutusyhteiskunnan, jonka jäsenetovat ilmeisen peruuttamattomasti vieraan-tuneet luonnonympäristöstä ja luonnonelin-keinoista, sillä seurauksella, että tämänyhteiskuntamuodon levitessä maapallonkaukaisimpiinkin kolkkiin samalla leviävätyleismaailmallisiksi asenteiksi alkuperäis-luonnon halveksunta ja ympäristön silmi-tön tuhoaminen hetkellisten ja usein ylellis-ten aineellisten tarpeiden tyydyttämiseksi.Kun länsimaisen kulttuurin kieroontuneenluontosuhteen lisäksi otetaan huomioon,että ihmisten ja kansojen välisiä suhteitatässä kulttuurissa luonnehtivat muukalais-pelko ja erilaisuuden vihaaminen ja ettämaailman väkiluku edelleenkin kasvaa rä-jähdysmäisesti, ei tarvitse olla edes kovinpessimistinen tai kyyninen nähdäkseenmaapallon tulevaisuuden äärimmäisensynkkänä.Alkuperäiskulttuurit eivät ole maan-päällisiä paratiiseja, vaan niissä on sekäsosiaaliset jännitteensä että ekologiset on-gelmansa. Kysymys onkin vaihtoehtois-ten yhteiskuntamallien olemassaolosta ti-lanteessa, jossa tuhoisin kaikista kulttuuri-muodoista on kaikkialla saavuttamassa eh-dottoman ylivallan. Kukin alkuperäiskult-tuuri on kokonaisuus, joka ei toimi ilmansitä kannattavan yhteisön alkuperäistä kiel-tä. Kielensä menettänyt yhteisö saattaa joi-denkin rodullisten tai aineellisen kulttuurinl>piirteiden ansiosta pysyä jonkin aikaa näen-näisesti erilaisena kuin ympäröivä valta-väestö, mutta tosiasiassa se on muuttunutsosiaaliseksi alaluokaksi, joka toimii täysinvaltaväestön ehdoilla. Toisaalta hyvin ky-seenalainen on sellaisen kielen itseisarvo,joka ehkä on saavuttanut vankan virallisenaseman modernin yhteiskunnan moninais-ten toimintojen välineenä, mutta jonka tu-kena ei enää ole perinteistä kieliyhteisöäeikä alkuperäistä kulttuuria. Etsimättä tuleemieleen parhaillaan puhumani kieli, jonkaominta olomuotoa tulevaisuudessa lienevätmonilukuisten direktiivien käännökset.Tällainen hitaan näivettymisen riski onkuitenkin aivan eritasoinen ongelma verrat-tuna pienten alkuperäiskansojen kielten ti-lanteeseen, jossa on kysymys sekä kansanettä kielen välittömästä olemassaolosta.Sen pohdinta, kuinka välttämätöntä kie-litieteelle on mahdollisimman suuren kie-lijoukon säilyminen elävinä käyttökielinä,voidaan kääntää toisin päin: mitä hyötyäkielitieteestä, ja nimenomaan autonomises-ta kielitieteestä, voi tai pitäisi olla uhanalai-sille kielille? Autonominen kielitiede miel-letään usein käytännölle vieraaksi, teoreet-tisesti suuntautuneeksi ja vähän muuta kuinpuhtaasti tieteellistä mielenkiintoa herättä-väksi alaksi. Vaikka tässä näkemyksessäolisi paljon tottakin. on mahdollista, ettäkielitiede pystyy myös tuottamaan konk-reettisia tuloksia, parhaasta päästä kieliop-pienja sanakirjojen muodossa. Usein saat-taa käydä niin, että mainitut tuotokset eivättule suoraan kielen puhujien ensisijaiseenkäyttöön, mutta niillä on kuitenkin olennai-nen merkitys siinä, että sekä kieliyhteisöettä ympäröivä valtaväestö tiedostaa parem-min yhteisön ja sen kielen aseman ja arvon.Kieli- ja kansatieteellinen tutkimustyö voikaikkiaan antaajoillekin yhteisönjäsenilleerityisiä taitoja,joiden avulla he voivat toi-mia sekä valtakulttuurin parissa että omanyhteisön sisällä siten, että valtakulttuuristavoidaan ammentaa se asiantuntemus, jokaon välttämätöntä alkuperäiskulttuurin elin-ehtojen turvaamiseksi.Toisaalta on kysyttävä, voiko kielitie-teestä olla nimenomaista haittaa kieliyhtei-söille. Tiede sinänsä on länsimaisen kult-tuurin luomusja sitä käytetään kovin useintarkoituksiin,jotka palvelevat huonosti al-kuperäiskansojen ja niiden elinympäristönetuja. Voitaneen kuitenkin päätellä, ettäautonominen kielitiede on sikäli eettisestikorkeatasoinen tieteenala, että sen harjoit-taja ei hevin voi syyllistyä alkuperäiskult-tuurien vahingoittamiseen. Autonomisenkielitieteen rajat ovat kuitenkin häälyviäeikä esimerkkejä kyseenalaisista kielitie-teellisistä hankkeista ole vaikea löytää.Entisessä Neuvostoliitossa pidettiin kielitie-teen keskeisimpänä tehtävänä kirjakielenluomista käytännöllisesti katsoen kaikillemaan lukuisista kielistä. Tämä hanke toteu-tettiin keskusjohtoisesti hyvin lyhyessäajassa ilman, että olisi juurikaan otettu huo-mioon alkuperäiskielten todellisuutta. Onilmeistä, että kirjakieli näin käsitettynä onvaltakulttuurin ominaisuus, joka ei usein-kaan sovellu kieliyhteisölle, jonka kirjalli-suus elää suullisessa ja siitä huolimatta taisen vuoksi usein hyvin runsaassaja moni-vivahteisessa muodossa. Autonomisen kie-litieteen pitäisi, silloin kun sitä ruvetaansoveltamaan, säilyttää autonomisuutensamyös siinä mielessä, että kielen kulttuuri-konteksti otetaan kaikessa huomioon eikäanneta muiden kuin tieteellisten perusteidenja tavoitteiden vaikuttaa soveltamishankkei-den suunnitteluun.Tarkastettavana oleva työ käsittelee yhtätundranenetsin kieliopin osa-aluetta, taivu-tusoppia, mutta se pyrkii osaltaan vahvis-tamaan tundranenetsin kielen pitkää tutki-musperinnettä siten, että vastaisuudessaolisi ehkä helpompaa luoda tarpeellisiakäytännön apuneuvoja kuten kielioppejajasanakirjoja nimenomaan nenetsien itsensätarpeiksi. Suurin ansio työn sekä käynnis-tämisestä että loppuun saattamisesta kuuluunenetseille itselleen, sillä ilman moniennenetsien hellittämätöntä tukea tutkimusolisi ollut laihaa ja hedelmätöntä. Heidäntärkeimpänä kannustimenaan lienee olluthalu ja tarve saattaa oman, massakulttuurinnäkökulmasta perifeerisen kulttuurinsauhanalainen asema ihmisten yleiseen tietoi-suuteen. Tundranenetsien tilanne eroaa ai-nakin toistaiseksi varsin myönteisesti mui-den pohjoisten alkuperäiskansojen tilan-teesta. Lähes kaikki pienet kansat ovat ny-kyään täysin kaksikielisiä sikäli kuin omakieli ylipäänsä on enää nuoremman polvenkäytössä; tundranenetsien joukossa on sensijaan vielä suhteellisen paljon yksinomaannenetsiä aktiivisesti käyttäviä ihmisiä.Useimpia uhanalaisia kieliä puhutaan val-taväestön alistamissa kieliyhteisöissä japuhujat pitävät niitä vähäpätöisinä ja arvot-tomina menneisyyden jäänteinä; tundra-nenetsit taas arvostavat äidinkieltään ja kir-jallisuuttaan ansaitusti erittäin korkealle.Monissa vähemmistökieliä käyttävissä yh-teisöissä valtaväestön kieli on levinnyt kai-kille elämän aloille ja sukupolvi sukupol-velta se on yhä tavallisempi myös kotienkielenä; nenetsien asuttamalla tundralla onvielä laajoja seutuja, joissa oma kieli toimiiaina kodan ja poronhoidon kielenä. Valitet-tavasti tätä vahvaa ja itsenäistä yhteisöä onparaikaa kohtaamassa suunnaton tuho, sil-lä onnettomuudekseen tundranenetsit asut-tavat seutuja, joiden maaperään kätkeytyylaajoja öljy-ja maakaasuesiintymiä. Ei lie-ne yllättävää, että Venäjän liittovaltion vaa-kakupissa pienten alkuperäiskansojen oi-keudet ja elinehdot painavat kovin vähän,kun toisena punnuksena ovat mittavat va-luuttatulot. Periaatteessa valtiovalta saattaatunnustaa alkuperäisväestön maanomistus-oikeudet, mutta käytännössä näitä oikeuk-sia on helppo kiertää mahtavien kaasu- jaöljy-yhtiöiden ja lahjottavan hallintokoneis-ton yhteistoimin. On kuitenkin tärkeäämuistaa, että niin jättiläisyhtiöt kuin kasvot-tomat koneistotkin koostuvat konkreettisis-ta toiminnan subjekteista, ihmisyksilöistä,joiden päätöksiin ja toimiin voidaan vaikut-taa. Sen vuoksi ei ole syytä vajota apatiaan,vaan pyrkiä kaikin tavoin edistämään sel-laisia päämääriä, jotka saattavat olla avuk-si uhanalaisten kielten eloonjäämiskamp-pailussalTAPANI SALMINEN Tundra Nenets ínflection. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia227. Helsinki 1997.Suomalais-ugrilaínen laitos, PL 25 (Franzeninkatu 13), 00014 Helsingin yliopistoSähköposti: tasalmin@cc.helsinki.fi

Autonominen kielitiede ja uhanalaisten kielten todellisuus

https://journal.fi/virittaja/article/download/38987/28191

Autonominen kielitiede ja uhanalaisten kielten todellisuus

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi