Kirja-arvioHonko, Lauri: Krankheitsprojektil

Haavio, Martti

Finnish

Journal.fi

KI RJ ALLI SUUTTA Taudinselitys LAURI HoNKO Krankheitsprojektile. Untersuchung uber eine urtumliche Krank-heitserklärung. - FF Communications N :o 178. Helsinki 1959. 258 sivua , 6 karttaa. Vuonna 1922 julkaisi Ilmari Manni-nen väitöskirjansa »Die dämonistischen Krankheiten in finnischen Volksaber-glauben». Sen jälkeen ei Suomessa ole juuri ensinkään tutkittu kansanomaista lääketiedettä. Kun Lauri Honko ryhtyi perehtymään aineistoon, mikä sitten Mannisen päivien oli saatu järjestetyksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kan-sanrunousarkistossa, hän saattoi todeta, että materiaali oli viime vuosien keräyk-sissä huomattavasti lisääntynyt ja moni-puolistunut. Jo tämä seikka aiheutti sen, että kuva suomalaisesta varhaiskantai-sesta tauti- ja parannusopista osoittautui harhauttavaksi. Tähän tulee lisäksi se, että 1920-luvun tutkimus yksinkertaisti kysymyksenasettelunsa: se lähti siitä, että kaikki taudit ovat vainajien aiheut-tamia (vainajiin luettuina myös esim. paikalliset haltijat). Onkin niin, että vai-najilla on eräiden kansojen käsityksen mukaan osuus tauteihin. Silti esim. termi demonistinen tauti on vain yleistys: tämäntapaisten epämääräisten termien varjoon voidaan sijoittaa mitä erilaisimpia elämänilmiöitä, joilla ken-ties on hyvinkin erilainen alkuperä ja funktio. - Lauri Hongon on ollut kautta linjan suoritettava uudisraivaa-jan ja uudelleenmuokkaajan työtä. Enti-sestä ei ole jäänyt paljoakaan jäljelle. Miten monimutkaisista asioista kan-sanomaisessa tautiopissa on kysymys, sen osoittaa Honko teoksensa ensim-mäisissä yleisissä luvuissa. Niinpä »mei-dän» - siis nykyaikaisten ihmisten -kielenkäytössämme tarkoitetaan kuole-malla hetkeä, jolloin elintoiminnat lo-pullisesti lakkaavat. »Primitiivi» sen sijaan käsittää, että kuoleman hetki on samantapainen ylimenon hetki kuin siirtyminen nuoruudesta täysi-ikäisyy-teen, naimattomuudesta häiden kautta aviosäätyyn jne. Sellaiset käsitteet kuin »luonnollinen» ja »luonnoton» kuolema eivät ole tämän ajattelun kannalta seli-tettävissä samoin kuin »meidän» ajatte-lumme kannalta. Taistelussa vihollisen kanssa surmansa saanut kuolee »primi-tiivin» mukaan luonnollisen kuoleman , koska jokainen käsittää kuoleman ai-heuttajan. Mutta kuka aiheuttaa tauti-kuoleman? Se on ensi katsannolta »pri-mitiivistä» luonnoton; hänen on välttä-mätöntä siirtää sekin luonnollisen, kon-ventionaalisen piiriin. Tällöin tarjou-tuu avuksi se seikka, että konventionaa-liseen kuuluvat myös jumalat, demonit, kateet jne. Mainitsen vain yhden kuo-lemanselityksen; on myös muita. Paralleelisia kuolemanselityksille ovat taudinselitykset. Parantajan ensimmäi-senä tehtävänä on päästä perille siitä , kuka tai mikä aiheuttaa sairauden. Hä-nen perustavoitteenaan on osoittaa, että taudin aiheuttajat eivät ole poikkeuksel-lisia, outoja, luonnottomia ilmiöitä, vaan lJ.t.. .l"l,..11 J i:tlll:::i U U L Li:t kuuluvat jotakin tietä luonnollisen pii-riin. Sairastunut vain on jostakin syystä rikkonut konventionaalista elämänjär-jestystä vastaan, mikä aiheuttaa sen, että elämänjärjestyksen vaalijat, sanokaam-me vainajat tai jumalat, kostavat hä-nelle: häntä rangaistaan. Tai noidat, pahantahtoiset, rikkovat samaisen jär:-jestyksen ottaen uhrikseen ihmisen tai eläimen: sairastunut oli äsken subjekti, nyt objekti. Parantajan tehtävänä on pyrkiä pääsemään selville, missä kohdin elämänjärjestys on rikkoutunut, kuka on aiheuttanut rikkoutumisen ja miten se on tapahtunut. Toiseksi hänen tehtä-vänsä on palauttaa järjestys entisen-laiseksi. Juuri tämä on parantuminen. Taudinselityksiä on lukuisia. Jotkin ovat dominantteja toisilla maailman seuduilla, jotkin toisilla. Niitä tavataan myös rinnan samoilla seuduilla. Laa-jimmin tunnettuja ovat taburikosselitys, siel unmenetysseli tys, hengen tunkeu tu-misseli tys, matoselitys ja projektiiliselitys. Taburikosselitys merkitsee seuraavaa: Taudit aiheutuvat uskonnollisten ja so-siaalisten normien noudattamattomuu-desta. Mikäli sairas palaa noudattamaan normeja, hän on terve. Parantajan ainoa tehtävä on ohjata normien rikkoja tie-tämään ja käsittämään, missä kohdin hän on poikennut normeista. Sielunme-netys-:-selitys pohjautuu samantapaisiin edellytyksiin. Ihmisen sielun - tervey-den kannalta arvokkaan substanssin - · arvellaan voivat lähteä unen, sa1-kähdyksen, jopa aivastuksen yhteydessä hukkateille. Yleinen luulo on, ettei tämä tapahdu nukkujan, säikähtäjän tai aivastajan vapaasta tahdosta: sukulais-vainajat käyvät noutamassa omaistensa sieluja Tuonelaan, ilmeisesti siksi, että asianomainen on tavalla tai toisella rik-konut vainajain huoltoa koskevia so-siaalisia normeja tai muista syistä. Ihmi-nen siis menettää sielunsa eli, nykykie-lellä, sairastuu. Parantajan on palau-tettava sielu ruumiiseen. Sitä varten hänen on eri menetelmin otettava sel-koa, missä sielu on; hän suorittaa transsi-tilassa retken Tuonelaan, taivaaseen tai minne milloinkin. Sielunmenetysselityk-sen yhteydessä ei tähdennetä erityisesti normienrikkomisaspektia, mutta sen täy-tyy olla koko käyttäytymisen lähtökoh-tana. Vainajain osuus ei voi olla muu kuin rankaisijan; kun he suostuvat pa-lauttamaan sielun, heidät on jotenku-ten lepytetty. Parantaja on siis palaut-tanut järjestyksen suostuttelemalla nor-mien kontrolloijat leppeyteen. Uusi rik-komus tietysti aiheuttaa uuden sielun-menetyksen ja uuden sielunnoudon. -Olen edellä täsmentänyt Lauri Hongon ehkä hieman epämääräistä esitystä tä-män taudinselityksen aatteesta. Toisen ryhmän muodostavat ne kolme taudinselitystä, joiden mukaan sairastu-neen ruumiiseen on muka tunkeutunut jotakin vierasta, siihen kuulumatonta. Ensiksikin voi ruumiiseen sijoittua jokin paha henkiolento - tämä on tuttu seli-tys esim . Raamatusta ja keskiajan kirkon piirissä. Parantajan tehtävänä on tun-nistaa »demoni». Usein hän onnistuu siirtämään sen ihmisestä esim. eläimeen. Toiseksi voi ruumiin johonkin osaan tunkeutua mato, joka aiheuttaa liikku-misellaan kipuja. Parantajan tehtävänä on etsiä mato ja poistaa se. Yleisimpiä taudinselityksiä on ns. projektiiliselitys: taudin aiheuttaa konkreettinen esine, jonka joku on ampunut. Eri taudinselitykset kuuluvat tietysti eri ajattelun piiriin. Vastakkain voidaan asettaa esim. käsitykset: sairas menettää jotakin - sairastuneeseen tulee jotakin lisää. Toisaalta: sairastunut on rikkonut - joku on rikkonut sairastunutta vas-taan. Kaikissa tapauksissa parantajan on saatettava suhteet tasapainoon: han-kittava takaisin menetetty tai poistettava liikanainen; tai eliminoitava rikos. Näin palautuu järjestys, mikä on välttämätön paitsi yksilön, myös ryhmän kannal-ta. Poikkeamuksia järjestyksestä ei saa olla. Lauri Honko ryhtyy laajahkon joh-dannon jälkeen, jonka periaatteellista käsitteidenmäärittelyä olen selostanut, pohtimaan muudatta taudinselitystä: äsken mainittua projektiiliselitystä. Tekijä on vakuuttavasti osoittanut esi-merkeiksi valitsemiensa taudinselitysten ikivanhuuden. Erityisesti projektiiliseli-tyksen kohdalla hän perustelee sitä, että kysymyksessä todella on »eine urtum-liche Krankheitserklärung» - tämä on teoksen aliotsake - varsin yksityiskoh-taisesti. Hän poimii esimerkkejä yhtä hyvin aasialaisesta, amerikkalaisesta, australialaisesta kuin afrikkalaisesta pro-jektiiliperinteestä. Ei vähimmin kiintoi-sia ja merkityksellisiä ovat tiedot, joita hän on etsinyt esiin muinaisten korkea-kulttuurien piiristä. Tämä luku osoittaa tekijän käyneen kärsivällisesti läpi huo-mattavan määrän kirjallisuutta; kenties vähempikin tietojen esillepano olisi hä-nen tehtävänsä kannalta riittänyt, sem-minkin kun teoksessa on yleiskatsaukselli-sia karttoja. Luvun varsinaisena tarkoi-tuksena ei kuitenkaan ole osoittaa, miten vanha onja missä maailman äärissä pro-jektiiliselitys näyttäytyy. Tekijä tahtoo lähinnä vastata kysymykseen: miten si-joittuu suomalainen projektiiliselityspe-rinne kansainväliseen perinnekenttään. On mahdollista sanoa toisinkin. Kan-sainvälistä projektiiliselitystä käsittelevä luku on pikakuva, jonka piirteitä täs-mennetään koekentältä, Suomesta, han-kituilla yksityiskohdilla. Kun tuossa aikaisemmassa luvussa ikäänkuin liu'u-taan kysymyksen ohi, nyt tartutaan jo-kaiseen erilliskysymykseen. Koekenttä on maantieteellisesti suppea, siis hallit-tavissa. Mutta ennen kaikkea: projek-tiiliperinne on vain perinne perinteen joukossa - muu perinne on tietysti muo-vaillut projektiiliperinnettä. Muu pe-rinne on Suomessa helposti tavoitetta-vissa. Suomen yleiset kulttuurisuhteet ovat tekijälle tunnettuja. Projektiilipe-rinne on elävää ja monipuolista. Koe-kentällä suoritettu projektiiliselityksen elämän tarkastelu antaa vastauksen ky-symykseen: mikä on tämän taudinseli-tyksen (ja yleensäkin taudinselitysten) funktio jonkin tietyn rajoitetulla alueella tavattavan yhteisön piirissä. Taudin seli-tyksen funktio on ex analogia muidenkin yhteisöjen piirissä ainakin jossakin mie-lessä samankaltainen. Näin täydentävät yleinen osa ja eri-koisosa toisiaan. Teoksen loppuun luet-tuamme olemme saaneet havainnollisen kuvan projektiiliperinteen historiasta, mutta emme vain sen historiasta vaan myös sen funktiosta. Lauri Hongon teoksessa käsitellään lä-hinnä kolmea suomalaista projektiilien aiheuttamaksi arveltua tautia: 1) am-musta eli lentoa, 2) pistosta ja 3) ruttoa. Ammus eli lento on kotieläinten tauti, pistos on äkillinen, 'pistävä' ihmisten tauti, rutto taas äkillinen, epideminen ihmisen ja eläimen tauti. Tekijä keskit-tyy valaisemaan projektiiliperinnettä en-nen muuta taudin selittäjän ja paranta-jan kannalta. Psykologinen perustilanne on niin ollen parantamistilanne. Pää-probleemit ovat laadultaan perinneana-lyyttisiä, perinnepsykologisia, motuv1-historiallisia ja kulttuurimaantieteellisiä. Tavoitteena on osoittaa parantamistoi-mituksen ideaalikaava ja vihdoin pro-jektiiliselityksen funktio sosiaalisessa ken-tässä. Aineisto, jota käyttäen tekijä vastaa kysymyksiinsä, jakaantuu kolmeen lajiin: uskomuksiin, memoraatteihin ja ns. loit-suihin. Viimeksi mainittuun perinnela-jiin on kivettynyt vanhakantaista myy-tistöä. Nykyajan uskontojentutkimus an-taa myyteille - niistä ovat ammenta-neet ns. syntyloitsut - yhä suuremman arvon: niihin sisältyy riittien normikaa-voja. Normikaavoihin vetoavat riitin suorittajat, jopa he aktuaalisessa tilan-teessa kertaavat myytin: se, mikä ta-pahtui in illo tempore, kun kaikki olevai-nen luotiin, uudistetaan parantamistilan-teessa. Hyvinkin yksityiskohtiin menevän suo-malaisen perinneaineiston analyysin jäl-keen tekijä päätyy teesiin: taudinselitys, tässä tapauksessa projektiiliselitys, on var haiskan taisen parantamisnä ytelmän ideologinen sisällys. Tässä moninäytök-sisessä parantamisnäytelmässä on osa-jako seuraava: parannettava, parantaja ja yleisö. Kun sairaus on havaittu , pyy-detään parantajan apua. Suostuttuaan tämä suorittaa esivalmisteluja, mm. osoittaa pätevyytensä. Toisessa näytök-sessä ottaa parantaja eri menetelmin se-lon taudin laadusta, ts. etsii taudin ai-heuttajan ( esim. · projektiilin ja sen lä-hettäjän). Saatuaan tämän selville hän kolmannessa näytöksessä poistaa taudin aiheuttajan (siis esim. projektiilin) ja ju-listaa sairaan terveeksi, olipa hän terve tai ei. Näytelmään kuuluu lukuisia yksi-tyiskohtia. Näytelmä päättyy happy endiin. Parantaja on siis pääroolin haltija, joka noudattaen sovinnaisia näyttämö-ohjeita selvittää sotkeutuneet juonen langat. Hän on , sanoakseni asian toisin, johtaja , joka taitavuudellaan palauttaa järjestyksen ryhmän piiriin. Hän osoit-taa ymm ärrettävien syiden aiheuttaneen poikkeamuksen järjestyneisyydestä, mut-ta nämä syyt, niin ymmärrettäviä kuin ovatkin, eivät ole ryhmän kannalta hy-väksyttäviä. Joku yksilö on järkyttänyt säännöllistä elämänmenoa. Siksi joh-tajan (parantajan) on päästävä selville häiriötekijästä. Hänen on pakko taidol-laan ja mahdillaan poistaa häiriövaiku-tus. Niin voi normien säätelemä elämä ryhmän piirissä jatkua. Täydellisyyden vuoksi teen seuraa-vassa muutamia huomautuksia. Luetel-lessaan tautiprojektiilien erilaisia hah-moja tekijä väittää niihin kuuluvan esim. pehmeän niinipallon, villarihman, ma-don, käärmeen ja lentohiiren. Tekijän aineiston pohjalta en voi päätellä, olisi-vatko tällaiset yksiselitteisesti projektii-leja. - Silloin tällöin yhdytään yllättä-västi johonkin vanhentuneeseen ja juo-nen kannalta tarpeettomaan teoriaan ( esim. s. 68, alim. 1). Kysymys vaaka-linnusta ( s. 111) tuskin oli tarpeellinen esille otettavaksi. Eräiden loitsujen syn-tymäajasta on esitetty varomattomia väitteitä ( esim. s. 135, alim. 2; s. 142, viimeistä edellinen kappale; s. 148, toinen kappale). Lukuisissa kohdissa viitataan sekundäärisiin lähteisiin, vaik-ka primäärilähteitä olisi yhtä hyvin ollut saatavissa. Joskus ( esim. sivulla 68, alim. 1) jätetään parhain ja laajin lähde käyttämättä. Eräät sanat, kuten Nysin (s. 99), Nusi (s. 175), Keihä (s. 100) käännetään ylimalkaisesti sanalla 'Bö-ser', sana lieto sanalla 'wogende'. Kään-nökset tuskin ovat oikeita. Nysin, Nusi, Keihä olisi ollut paras jättää nimisanoina kääntämättä ja lieto-sanan käännös olisi pitänyt varustaa ainakin kysymysmer-killä. Tekijä on osoittanut laajaa kirjalli-suuden tuntemusta, mikä käy ilmi joh-dantoon sisältyvästä katsauksesta etno-medisiinisen tutkimuksen tärkeimpiin nimiin ja esitettyihin teorioihin sekä nelisensataa nimeä käsittävästä kirjalli-suusluettelosta. Tekijä ei kuitenkaan ole tyytynyt varhempien tutkijain teorioihin, vaan päätynyt induktion tietä omaansa. Teoria liittyy läheisesti niihin teorioihin , joita nyttemmin niin kuulu Mircea Eliade on esittänyt. Teos on jäsentelyltään korkeatasoi -nen. Siinä on, vanhaan hyvään tapaan, alussa ilmipantu selkeät kysymyksen-asettelut. Lopussa vastataan suorin . sa-noin, kaartelematta, asetettuihin kysy-myksiin: lukija todella pääsee selville siitä, mitä on tavoiteltu ja mikä on ta-voitettu. Teoksessa on oivallinen tiivis-telmä, jossa - luonnollisista syistä -tosin joudutaan osaksi kertaamaan jo sanottuakin, mutta jossa on uusiakin näkökulmia. Mainitsen lopuksi kiittäen hyvästä hakemistosta ja oivallisesta painoasusta. MARTTI HAAVIO 

Taudinselitys

https://journal.fi/virittaja/article/download/34208/44238

Taudinselitys

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi