Kirja-arvio:Maria Frick: Emergent bilingual constructions. Finnish-Estonian codeswitching in interaction. Helsinki: University of Helsinki 2013. 293 s. ISBN 978-952-10-9018-9

Pajusalu, Renate

Finnish

Journal.fi

129virittäjä 1/2014että työtä on tehty antaumuksella. Väit-telijän sanoin tutkimuksen kohteena ol-leista lapsista oli tullut kuin omia lapsia.Sirkka Paikkalaetunimi.sukunimi@kotus.fiLähteetICOS = The International Council of Ono-mastic Sciences. http://www.icosweb.net/index.php/terminology.html. Kielitoimiston sanakirja. Osat 1–3. Kolmas, uudistettu painos. Kotimaisten kielten keskuksen julkaisuja 170. Helsinki: Koti-maisten kielten keskus 2012.Kiviniemi, Eero – Pitkänen, Rit-va Liisa – Zilliacus, Kurt 1974: Nimistöntutkimuksen terminologia. Castrenianumin toimitteita 8. Helsinki: Castrenianum.Tutkimus koodinvaihdon konstruktioista  suomi–viro-keskustelussaMaria Frick: Emergent bilingual construc-tions. Finnish-Estonian codeswitching in interaction. Helsinki: University of Helsinki 2013. 293 s. isbn 978-952-10-9018-9. Maria Frickin tuore artikkeliväitöskirja käsittelee koodinvaihtoa ainakin kah-desta näkökulmasta: Toisaalta väitöskir-jassa pohditaan koodinvaihdon tehtäviä vuoro vaikutuksessa. Toisaalta tarkastel-laan kaksi kielisten konstruktioiden ra-kentumista tilanteissa, joissa mahdollisia kieliä ovat viro ja suomi. Suomen ja vi-ron välinen koodinvaihto on monikieli-sessä maailmassamme tärkeä aihe, koska Suomi ja Viro ovat nykyaikana monikult-tuurisia ja monikielisiä yhteiskuntia, joi-den asukkaiden kielellinen identiteetti ja tavallinen arkikeskustelu toimivat usein eri kieliä yhdistäen. Virolaisten kielen-käyttöä Suomessa on jo aikaisemmin väi-töskirjassaan tutkinut Kristiina Praakli (2009). Maria Frickin väitöskirja suoma-laisten kielenkäytöstä Virossa antaa pal-jon uutta tietoa toisinpäin tapahtuvasta koodinvaihdosta, mutta avaa myös aivan uusia näkökulmia monikielisyyteen. On ilahduttavaa, että suomen ja viron käyttö samassa keskustelussa näyttää kiinnosta-van juuri nyt useita keskusteluntutkijoita (ks. myös Härmävaara, Vatanen & Frick 2013).Väitöskirjassa on neljä itsenäistä ar-tikkelia, joista kukin keskittyy yhteen koodin vaihdon ilmiöön ja jotka perus-teellinen johdanto sitoo kokonaisuudeksi. Artikkelit ovat ilmestyneet vuosina 2009–2013. Kaksi niistä on julkaistu laajalevik-kisissä kansainvälisissä aikakauslehdissä Pragmatics (Frick 2013) ja Multilingua (Frick & Riionheimo 2013), kaksi lähinnä suomalais-ugrilaisten kielten tutkimuk-seen keskittyvissä julkaisuissa Folia Ura­lica Debreceniensia (Frick 2009) ja Lähi­võrdlusi. Lähivertailuja (Frick 2010).Lähisukukielten välinen  koodinvaihto vuorovaikutuksena  ja systeemisenä ilmiönäKoodinvaihtoa lähestytään väitöskirjassa sekä vuorovaikutustoiminnan että kieli-systeemin kannalta. Molempiin näkö-kulmiin on aineistona käytetty pääasias sa 130 virittäjä 1/2014arkikeskusteluita, mutta myös sähköisiä viestejä (sähköposti ja Facebook). Toi-minnan näkökulmasta Frick tarkastelee sitä, mitä tehtäviä koodinvaihdolla on keskustelun eri vaiheissa. Väitöskirjassa käytetty puhuttu ja kirjoitettu aineisto osoittaa, että toisen kielen käyttäminen voi olla vahva indeksikaalinen merkki pu-hujien vuorovaikutus tavoitteista tai asen-teista, esimerkiksi suhtautumisesta käyte-tyn kielen natiivipuhujiin. Konstruktio-kieliopin näkökulmasta väitöskirjassa pohditaan, miten kaksikieliset konstruk-tiot rakentuvat kahden hyvin läheisen suku kielen osista. Koodinvaihdolla tarkoitetaan tutki-muksessa mitä tahansa kahden eri kie-len (tässä tapauksessa viron ja suomen) käyttöä samassa lausumassa. Mitä kielten yhdistämisessä tapahtuu, kun niiden yh-teinen osa on suuri ja kun puhujat eivät näytä aina edes huomaavan vaihtaneensa kieltä? – Tämä on tutkimisen arvoinen ky-symys. Usein on jopa mahdotonta sanoa, kumpaan kieleen yksittäinen morfeemi kuuluu – esimerkiksi onko monikon pääte ­t/­d tai verbinmuoto on suomea vai viroa. Vaikka puhtaasti suomenkielisen sanan lopussa ei olisikaan syytä epäillä viron-kielistä ­d-päätettä, sitä ei kuitenkaan voi varmuudella todentaa keskusteluaineis-tosta, joten tällaisissa tapauk sissa litteraa-tiossa on esitetty invarianttinen -D. Tämä on yksi niistä ongelmista, jotka ovat vaati-neet kirjoittajaa täydentämään litteraatio-tapaa. Väitöskirjan eri artikkeleissa onkin käytetty erilaisia aineiston esittämistapoja. Osa merkintätavoista on varsin monimut-kaisia, mutta lukija saa pienen ponnistelun jälkeen niistä kuitenkin hyvin selvää. Esi-merkiksi konstruktioiden käsittelyssä on viehättävä esimerkki eksistentiaalikonst-ruktiosta mitä askissa on kirjassa, jonka esitys on vaatinut yhteensä seitsemän ri-viä: englanninkielisen otsikon, alkuperäi-sen kaksikielisen konstruktion sekä sen vastineet suomessa (mitä askissa lukee) ja virossa (mis pakil kirjas on) ja kaikkien kolmen ”variantin” morfologiset glossit (s. 37). Tässä esimerkissä näkyy on­muodon lisäksi myös toinen lekseemi, kirja, josta ei oikein pysty sanomaan, kumpaan kieleen se kuuluu.Farfalle ja ravioli koodinvaihto-konstruktioiden metaforinaVäitöskirjan johdanto-osa on perusteelli-nen, ja se sisältää enemmän uutta tietoa kuin johdannossa yleensä on tapana. Joh-dantoa voi myös pitää kokonaisuudessaan väitöskirjan kypsimpänä osana. Siinä esi-tellään muun muassa italialaisen keittiön termit farfalle ja ravioli, joilla tarkoitetaan kahta eri koodinvaihtokonstruktiota: Ra-violi on kielellinen yksikkö, joka päälli-sin puolin eli äänneasultaan, näyttää ole-van kontekstin kanssa samaa kieltä, mutta jonka merkitys (eli piilossa oleva sisältö, kuten raviolissa) on rakentunut toisen kielen pohjalta. Esimerkiksi suomenkieli-sessä keskustelussa esiintyneet sanat aula ’juhla sali’ ja asentaa ’olla sijaisena’ ovat ravioleja. Raviolit ovat siis sanoja, joita usein on kuvattu pulma sanoiksi, mutta Frick osoittaa, että suomea ja viroa käyt-tävälle ne ovat pikemminkin erikoinen resurssi keskustelun rakentamiseen. Far-falle on puolestaan konstruktio, jonka kahdesta eri kielestä peräisin olevia osia sitoo pieni ”silta” (yleensä konjunktio tai kopula verbi), joka on sama molemmissa kielissä (esim. on, ei ole, et). Kirjoitta-jan lempiesimerkkinä farfallesta väitös-kirjassa toistuu lause alle kakskytviisvuo­tiaat naiset ei ole otsusevõimaliseD ’alle kakskyt viisvuotiaat naiset ei o0 päätös-kykyisiä’ (esim. s. 41).Johdantoluvussa (s. 21–23) on esitetty neljä kaksikielisen konstruktion lajia: kongruentti leksikalisaatio, semanttinen laina, sekoitus (blend) ja sisäistys (inser­tion). Hieman epäselväksi jää, kattavatko nämä lajit koko koodinvaihdon kentän ja miten ne ovat suhteessa toisiinsa. Esi-merkiksi konstruktio helistämällähän ta­131virittäjä 1/2014voittaa on tulkittu semanttisena lainana, mutta eikö se ole samalla kongruentti lek-sikalisaatio?Sama kattavuusongelma pätee myös sivulta 33 alkavaan lauseopillisten konst-ruktioiden käsittelyyn, jossa esitellään kolme konstruktiota toisistaan eroavista näkökulmista: eksistentiaalikonstruk-tio määritellään lauseopillisesta näkökul-masta, arvioiva (assessive) predikatiivi-konstruktio semanttis-pragmaattisin pe-rustein (puhujan asenteiden kautta) ja referointikonstruktio (voicing) taas osal-listujakehikkoa käyttäen (kysyen, kenen ääni kuuluu). Nämä lajit on esitetty hyvin vakuuttavasti, ja lukija toki uskoo siihen, että juuri nämä ovat aineiston tärkeimmät lauseopilliset ja pragmaattiset kaksikielis-ten lausumien lajit. Tekstistä olisi kuiten-kin voinut paremmin käydä ilmi, onko olemassa muitakin kaksikielisiä konst-ruktioita ja miten ne suhtautuvat muihin konstruktiolajeihin. Koodinvaihdon ilmiöitä: yhdyssanat, referoinnit ja päätösjaksotArtikkeli ”Suomi-viro kaksikieliset yh-dyssanat” (Frick 2009) on perusteelli-nen katsaus kaksikielisten yhdyssanojen luonteeseen. Erityyppisten yhdyssano-jen kuvauksen lisäksi tekijä nostaa esiin myös oleellisia teoreettisia kysymyksiä, kuten mikä on homofonian rooli yhdys-sanojen synnyssä ja mikä funktio kaksi-kielisillä yhdyssanoilla on keskustelussa. Mielenkiintoisena suuntauksena (vaik-kakin aika pienen aineistomäärän perus-teella) nousee esiin se, että tilapäiset kak-sikieliset yhdyssanat eivät kovin usein tukeudu homofoniaan (esim. neeru kirja ’munuais kirja, lääketieteen opiskelijoi-den oppikirja’ tai söökla haju ’ruokala-haju’) toisin kuin vakiintuneet yhdys-sanat (elämislupa ’oleskelulupa’). Artik-kelin aineistona ovat sekä arkikeskus-telut että sähköinen viestintä, ja lisäksi aineistoa on kerätty päivä kirjametodia hyödyntäen. Mukana on myös jonkin verran muiden tutkijoiden esimerkkejä. Google-hakukoneen käyttäminen apu-välineenä tarkasteltaessa yhdyssano-jen vakiintuneisuutta on onnistunut va-linta (en esimerkiksi olisi uskonut ilman Googlen tukea, että kaksikielisen yhdys-sanan bilehoogu ’bilevauhti’ vastineeksi virossa on vakiintunut peohoog). Artikkeli ”Bilingual voicing: A study of code-switching in the reported speech of Finnish immigrants in Estonia” (Frick & Riionheimo 2013) käsittelee hyvin mie-lenkiintoisesti ”toisen äänen” esiinty-mistä keskustelussa ja koodin vaihdon roolia refereroinnin (voicing) vuoro-vaikutustehtävien suorittamisessa. Tämä artikkeli on kirjoitettu yhdessä Helka Riion heimon kanssa, joka on aikaisem-minkin tutkinut Virossa asuvien inke-rinsuomalaisten kielenkäyttöä. Aineis-toina on käytetty sekä suomenkielisten opiskelijoiden keskusteluja että huomat-tavasti vanhempien inkeriläisten maa-hanmuuttajien haastatteluita. Kaksi hyvin erilaista aineistoa on yhdistetty vakuutta-valla tavalla, ja tuloksista näkyy selvästi, että vaikka kielet ovat molemmissa ta-pauksissa viro ja suomi, niiden käyttö ja yhdistäminen tapahtuu eri tavalla. Kes-keinen syy koodinvaihtoon näyttää ole-van keskustelutilanteesta nousevat tar-peet kontekstualisaatioon. Puhuja voi esi-merkiksi haluta vaihtaa deiktistä taustaa: osoittaa, että alkuperäinen lausuma on sa-nottu viroksi ja esittää kielteisen asenteen sekä puhujaa että virolaisia kohtaan. Jois-sakin tapauksissa tulkinta ei kuitenkaan ihan loppuun asti vakuuta, esimerkiksi jo aiemmin tässä katsauksessa esitetty esimerkki virolaista opettajaa referoi-vasta farfalle-konstruktios ta alle kakskyt­viisvuotiaat naiset ei ole otsusevõimalised osoittaisi puhujan kielteistä asennetta vi-rolaisia kohtaan myös ilman koodinvaih-toa, koska siinä asenne johtuu jo sanotun sisällöstä. Koodinvaihtoa tosiaan käyte-tään emotionaalisesti ladatuissa konteks-132 virittäjä 1/2014teissa, mutta onko mahdollista päättää, johtuvatko asenteet ja tunteet koodin-vaihdosta tai päinvastoin? Siihen kahden kielen käyttö antaa enemmän resursseja kuin yksi kieli.”Singing and codeswitching in se-quence closings” (Frick 2013) käsittelee koodinvaihtoa ja laulamista päätössek-vensseissä. Itse idea käsitellä laulamista koodinvaihdon rinnalla vuorovaikutus-toimintana on tietääkseni uusi. Artikkelin tärkein tulos on epäilemättä se, että sekä koodinvaihtoa että laulamista voi käyttää silloin, kun haluaa päättää edellisen kes-kustelujakson. Laulamisen käsittely vie väitöskirjan sivupoluille, mutta on silti mielenkiintoinen aihe. Keskustelussa käy-tetty laulu on uudelleen kontekstualisoitu teksti, joka toimii aineiston keskusteluissa yhteenvetona ja samalla lopetusjaksona. Samoin toimii myös koodin vaihto, mutta näyttää siltä, että koodinvaihtoon tarvi-taan kuitenkin sanonta tai sitä muistut-tava kokonainen lausuma (esim. aga abi­kaasa töö on ju olla abiline ’mutta puoli-son tehtävä on olla avuksi’, s. 251–252). Pelkkä koodin vaihto sinänsä ei esitetyn aineiston perusteella ole päätösjaksoksi riittävä resurssi. Artikkeli ”Suomi–viro-koodinvaihto Facebookissa” (Frick 2010) jää antoisuu-deltaan muiden väitöskirjan artikkelien varjoon. Vaikka aineisto vaikuttaakin jän-nittävältä, siinä ei valitettavasti esiinny yhtä mielenkiintoisia esimerkkejä kuin kasvokkaiskeskusteluissa. Esimerkiksi lu-vussa 2.2 esitetään, että koodinvaihto voi ilmaista puhujan sijainnin, mutta esitetyt tapauk set osoittavat lähinnä sen, että vi-ronkielisillä sanoilla (kuur ’vaja’, magistri­töö ’maisterintutkielma’) ilmaistaan refe-renttien eikä puhujan paikkaa. Kirjoitta-jan sijainti selviää muun kontekstin pe-rusteella (ja joskus ei selviä ollenkaan). On hyvinkin mahdollista, ettei Face-book epämääräisellä osallistumiskehikol-laan (esim. siltä kannalta, ettei kukaan oi-kein tiedä, kuka on lukenut kirjoituksen ja kuka ei) ole keskusteluntutkijalle pa-ras aineistonkeruupaikka. Toisaalta tämä omalla tavallaan ”negatiivinen” tulos on kuitenkin tärkeä. Maria Frickin väitöskirja on mielen-kiintoinen ja perusteellinen tutkimus, joka esittää koodinvaihdon tutkimi-seen uusia näkökulmia vuorovaikutus-lingvistiikan ja konstruktiokieliopin on-nistuneen yhdistelmän kautta. Koodin-vaihtoa lähestytään funktionaalisesti ky-syen, miksi puhuja käyttää koodinvaihtoa juuri siinä paikassa ja miten koodivaihto rakentuu eri kielten osista. Tutkimuk-sen kiinnostavuutta lisää myös se, että koodin vaihto tapahtuu kahden läheisen suku kielen välillä. Tutkimuksessaan Frick luo uskottavan kuvan siitä, miten kahden kielen käyttö tuo keskusteluun erilaisia ulottuvuuksia, joita yksikielisessä keskus-telussa ei samalla tavalla ole.Renate Pajusaluetunimi.sukunimi@ut.eeLähteetFrick, Maria 2009: Suomi–viro-kaksikieli-set yhdyssanat. – Folia Uralica Debrece­niensia 16 s. 3–23.Frick, Maria 2010: Suomi–viro-koodin-vaihto Facebookissa. – Lähivõrdlusi. Lähivertailuja 20 s. 49–67.Frick, Maria 2013: Singing and codeswit-ching in sequence closings. – Pragmatics 23 s. 243–273.Frick, Maria – Riionheimo, Helka 2013: Bilingual voicing. A study of codeswitching in the reported speech of Finnish immigrants in Estonia. – Multi­lingua 32 s. 563–598.Härmävaara, Hanna-Ilona – Vata-nen, Anna – Frick, Maria 2013. Kieltenvälinen vertailu ja keskusteluntut-kimus yhteistyössä. – Leena Kolehmai-nen, Matti Miestamo & Taru Nordlund (toim.), Kielet toistensa peilissä. Kielten 133virittäjä 1/2014vertailu tutkimusmenetelmänä s. 135–167. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.Praakli, Kristiina 2009: Soome eestlaste esimese põlvkonna kakskeelne keeleka­sutus ja koodikopeerimine. Tartu: Tartu Ülikool.Ensimmäinen historiikki  Uusfilologisen Yhdistyksen toiminnastaH. K. Riikonen: Im Dienste von Sprache und Literatur. La Société Néophilologique – Der Neuphilologische Verein – The Modern Language Society of Helsinki 1887–2012. Toim. Juhani Härmä, Jarmo Korhonen & Terttu Nevalainen. Mémoires de la Société Néophilologique de Helsinki. Tome LXXXVIII. Helsinki: Société Néophilologi-que 2013. 236 s. isbn 978-951-9040-41-7. Suomen kielitieteen perusrakenteet luo-tiin 1800-luvulla. Tähän infrastruktuuriin kuuluvat keskeisimpinä osina akateemi-sen maailman kielitieteelliset oppiaineet ja toisaalta tieteelliset yhdistykset ja aka-temiat. Taustoitan seuraavaksi arviotani käsittelemällä lyhyesti näiden oppiainei-den ja yhdistysten historiaa sekä valotta-malla termin uusfilologia juuria.Kielten oppiaineet tuotiin professuu-rien tasolla Turun Akatemiaan ja Keisa-rilliseen Aleksanterin Yliopistoon seuraa-vassa järjestyksessä: Kreikan ja Rooman kirjallisuus eli klassiset kielet vuonna 1640, Itämaiden kirjallisuus eli seemiläi-set kielet 1811, venäjän kieli ja kirjallisuus 1828, suomen kieli ja kirjallisuus 1850, ruotsin kieli ja kirjallisuus 1876, romaa-ninen ja (toissijaisesti) germaaninen filo-logia 1894 ja englantilainen filologia 1907. ”Kieli ja kirjallisuus” -nimikkeet ta-voittelevat samaa kuin myöhemmin käy-tetyn filologia-termin laaja merkitys eli lähestymistapaa, joka tähdentää kielen ja kulttuurin tutkimisen erottamatonta suh-detta ja painottaa historiallista näkökul-maa. Suppeammin ymmärrettynä filolo-gia keskittyy vanhojen tekstien variant-tien vertailuun, tekstikritiikkiin sekä tyyli- ja kulttuurianalyysiin.Tieteenalakohtaisten yhdistysten pe-rustamisjärjestys on samankaltainen, joskaan ei identtinen: Suomalaisen Kir-jallisuuden Seura vuonna 1831, Svenska Landsmåls föreningen i Finland 1874, Ko-tikielen Seura 1876, Klassillis- filologinen yhdistys 1882, Suomalais-Ugrilainen Seura 1883, Svenska Litteratursällska-pet i Finland 1885, Uusfilologinen Yhdis-tys 1887 ja Suomen Itämainen Seura 1917. Nämä ovat kaikki merkittävästi vaikutta-neet emotieteenalojensa kehitykseen Suo-messa, ja yhtä lukuun ottamatta (Svenska Landsmålsföreningen) kaikki ovat edel-leen hyvissä voimissa ja aktiivisia.Terminä uusfilologia (kuten saksan Neuphilologie ja ranskan néophilologie) kattaa tyypillisesti uusien kielten eli sak-san, ranskan ja englannin filologisen tut-kimuksen. Myös slaavilaiset kielet lue-taan usein uusfilologian piiriin. Sana uusfilologia syntyi 1880-luvun alkupuo-lella: esimerkiksi Schulzin ja Baslerin sa-nakirja (1942: 503 s. v. Philologie) ilmoit-taa Neuphilologie-sanan ensiesiintymäksi vuoden 1885. Saksassa ensimmäiset uus-filologipäivät järjestettiin Hannoverissa vuonna 1886, kokoonkutsujana Hanno-verin Neuphilologischer Verein (Viëtor 1902: 38). Kokouksen ohjelmassa oli Vië-

Tutkimus koodinvaihdon konstruktioista suomi–viro-keskustelussa

https://journal.fi/virittaja/article/download/9450/10483

Tutkimus koodinvaihdon konstruktioista suomi–viro-keskustelussa

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi