David H. Ingvar: Kymmenet aivot. Like 2001. 128 s

Ahlqvist, Toni

Finnish

Journal.fi

   Aivotutkijan deterministiset selityksetToni AhlqvistDavid H. Ingvar: Kymmenet aivot. Like 2001. 128 s.Muutaman viime vuoden aikana näyttää muodostuneen tavaksi, että neurologit,fyysikot, geneetikot ja muut "eksaktin" ja luonnontieteellisen maailmankuvankanssa painivat tiedemiehet pyrkivät ulottamaan selityksensä sellaisenaanyhteiskuntateorian kentälle. Tavaksi on tullut, että kvanttikenttientodennäköisyyspelien, synaptisten signaalivirtojen ja molekulaaristen prosessienavulla pyritään luomaan deterministisiä yleistyksiä, jotta ihmisen käyttäytymistäja yhteiskunnallisia prosesseja voitaisiin selittää "eksaktin" perustan kautta.Yhteiskunnan tieteellinen selittäminen naturalisoidaan, muutetaanluonnontieteellisen metodin tutkimusobjektiksi.Tätä viitekehystä vasten onkin erityisen mielenkiintoista lukea lääketieteenemeritusprofessori David H. Ingvarin kirjaa Kymmenet aivot, joka takakannenmukaan "kertoo oppineesti ja helppotajuisesti kymmenestä merkkihenkilöstä,jotka kärsivät enemmän tai vähemmän vakavista aivosairauksista". Nämäenemmän tai vähemmän kärsivät merkkihenkilöt ovat: Aleksanteri Suuri, FjodorDostojevski, Friedrich Nietzsche, Woodrow Wilson, Vladimir Lenin, WinstonChurchill, Adolf Hitler, Mao Zedong, Ernest Hemingway ja John F. Kennedy.Kohtuullisen tuttuja miehiä, siis.Yhteiskunnallisen kehyksen häivyttäminenVaikka tulee huomata, että kyseessä on populaari ja provokatorinen kirja, ei voiolla miettimättä Ingvarin teoksen merkitystä yhteiskunnan naturalistisenselitysmallin peilaajana. Naturalismin problematiikassa kun ei niinkään ole kysesiitä, etteikö yhteiskuntatieteissä syntyisi laadukasta ja tuloksellista tutkimusta,vaan siitä, että varsinkin suomalaisessa yhteiskunnassa voimistunut teknologinentiedonintressi edellyttää helposti sulatettavia tuloksia ja tulosten välitöntäsovellettavuutta. Ingvarin teosta ei näin ollen voikaan pitää pelkästäänmielenkiintoisena ajatusleikkinä ja merkkihenkilöiden patografisen viitekehyksenpopulaarina paljastamisena, vaan yhteiskunnallisen viitekehyksenhäivyttämisenä. Ingvarin esseiden merkkihenkilöiden toiminnallista kehityskaartaja yhteiskunnallista merkitystä ei yhtäkkiä enää säätelekään yhteiskunta jasosiaalisten suhteiden verkosto, vaan erilaisten halvausten, neuroosien,kalkkeumien, hysterioiden, pakkoliikkeiden ja kemiallisten substanssien käytönrytmikäs vuorottelu. Näin kiusallisen monimutkainen yhteiskunnallinen viitekehyshäivytetään ja tilalle otetaan "eksakti", mitattava ja helposti sulava vaihtoehto.Kun työn implisiittinen lähtökohta on edellä mainittu, ei lienekään yllättävää, ettäIngvar yrittää saada kaikki esseissä käytetyt lähteet vaikka väkisin tukemaanerilaisia medikalisoivia selitysmalleja. Yhteiskunnalliset prosessit tiivistyvätkinmitä erilaisimmiksi kliinisiksi tiloiksi, jotka Ingvarin ajattelussa eksplisiittisestisäätelevät esimerkiksi kansallisvaltion hallintaprosesseja. Kukaan ei varmastikaankiellä, etteikö Adolf Hitlerin tai Mao Zedongin tapa johtaa kansallisvaltiota olisipäätynyt hirvittäviin tragedioihin, mutta näiden tragedioiden typistäminenerilaisiksi kliinisiksi tiloiksi vaatii melkoista kontekstisokeuden oireyhtymää.Esimerkkinä medikalisoivan selitysmallin väkivaltaisesta tuomisesta politiikankentälle voisi mainita Leniniä koskevan esseen. Ingvarin mukaan vuosina1918B1920 "alettiin kiinnittää huomiota siihen asteittaiseen muutokseen, jokaLeninissä tapahtui B elihän hän näinä vuosina kroonisessa stressitilassa" (s. 61).Vuoden 1920 paikkeilla Leninin "aivoverisuonten kalkkeutuminen" tuli sittenselvästi esiin ja aiheutti "jo ennestään köyhän tunne-elämän yksipuolistumisen",joka ilmeni vainoharhoina (s. 62). Tällä prosessilla oli kaksi seurausta:"Lenin näki joka puolella vihollisia, jotka täytyi tuhota, vangita, lähettäämaanpakoon tai teloittaa ilman oikeudenkäyntiä." (s. 62)"Hänen puheisiinsa ja poliittiseen toimintaansa ujuttautui valheellisuus, joskusjopa puhdas epärehellisyys, jota hän käytti saavuttaakseen päämääränsä." (s.62)Yllä mainitut sitaatit sopivat yllättäen myös Aleksanteri Suuren, Adolf Hitlerin jaMao Zedongin taudinkuvauksiin, vaikka Aleksanteri Suuri oli "viininjuoja", AdolfHitler oli "lääkkeiden väärinkäyttäjä" ja Mao Zedongilla oli "sydänkohtauksia" ja"ALS". Ei varmastikaan vaadi neurologia selittämään maallikolle, ettätotalitarististen ja henkilöpalvontaan perustuvien järjestelmien johtajilla onyhteisiä käyttäytymismalleja.Nietzsche ja aivokuppaIngvar vielä varmuudeksi kysyy mitä olisi tapahtunut, jos Leninin aivot eivätolisikaan kalkkeutuneet niin yllättäen? No tietenkin Stalinin olisi pitänyt luopuavallasta, Leninin miehet olisivat säilyneet politbyroon jäseninä ja terrori olisipäättynyt (s. 67). Yleisenä hoitomuotona etenkin "tunteettomalle" Leninille ja"moralistisesti neuroottiselle" Yhdysvaltojen ex-presidentti Wilsonille Ingvarsuosittelee jokavuotista kunnon lomaa. Jos näin olisi tapahtunut, kenties:"[M]aailma olisi näyttänyt toisenlaiselta. Ehkäpä Versailles=n rauhansopimus olisimuotoutunut toisenlaiseksi, ja ehkäpä useampi neuvostokansalainen olisiselvinnyt vallankumouksen terrorista" (s. 123).Näitä poliittisen logiikan kukkasia löytää Ingvarin työstä useampiakin. Ehdotonhuipentuma on kuitenkin Nietzschen neurologista tilaa käsittelevä essee.Ingvarilla on nimittäin ongelma: hän ei Nietzschen tekstejä "perusteellisestitutkittuaankaan" ole päässyt niistä "selvyyteen ja ymmärrykseen" (s. 38). Tämätaas johtuu siitä, että Nietzsche oli mieltynyt "aforistisiin ja dogmaattisiinsanamuotoihin", "teemamuutoksiin" ja "paradoksaalisten ilmaisujen" käyttöön (s.36). Ymmärrystä vaikeuttaa edelleen "itserakkaus ja kritiikin puute", jonkatuloksena on "vaikeaselkoinen kirjallinen esitys, jossa epäselvät, usein älykkäästimuotoillut syvälliset ajatukset sekoittuvat varsinaisten latteuksien kanssa" (s.36B37). Ja sitten diagnoosiin:"Ennen kaikkea ajatuksenkulun silmiinpistävä fragmentaarisuus oli merkkinähuomattavasta orgaanisesta aivohäiriöstä. Näin oli myös selviensuuruudenhulluuspiirteiden kanssa. Sellaisia piirteitä voidaan havaita muunmuassa aivokupan yhteydessä." (s. 38).Eli tietty kirjoitustyyli, joka fragmentaarisesti ja vaikeaselkoisesti yhdistääajatuksia ja latteuksia, havaitaan muun muassa aivokupan yhteydessä.Nietzschen kymmenen viimeisen vuoden elämä on toki yleisesti tunnettu, muttatämän spekulaation mukaan suurimmalla osalla kirjoittavista ihmisistä ontodennäköisesti muun muassa aivokuppa. Ingvarin mielestä olisi myös"toivottavaa [...] pystyä >riisumaan= Nietzschen tuotannosta kuppakerros [!] jasiten saada jäämään jäljelle >alastomampi= kuva hänen filosofisesta jahistoriallisesta sanomastaan" (s. 37). Kyllä tällainen järjen kirkkaus vetääallekirjoittaneen aivan mykäksi. Samanhenkinen logiikka paistaa läpi kokoteoksen. Kertooko esimerkiksi lause: "Churchillin elämäntapa vaikuttaa minustapaljon charmikkaammalta kuin Hitlerin, joka oli kasvissyöjä" (s.121) jotainneurologiasta, politiikasta vai kenties henkilökohtaisista ruokailutottumuksista?Uhkana yhteiskunnan naturalistinen selittäminenKorostan edelleen, vaikka kirja onkin populaari esitys, tai oikeastaan juuri siksi,tämänkaltaista yhteiskunnan naturalistista selitysmallia ja ihmiskäsitystä tuleelähestyä äärimmäisen kriittisesti. Kirjan peilaama yhteiskunnan selittämisen tapatäytyy ottaa vakavasti, mikäli yhteiskunnan selittämisen ei haluta täysinlipsahtavan reduktionismin kentälle. Ingvarin sanoja lainaten: tämä kirjavaikuttaa hyvin tyypilliseltä omalle ajalleen. Vaikeata olisi ollut kuvitella vieläkolme vuosikymmentä sitten yhteiskunnallisen selittämisen redusoituvan näinkonkreettisesti, vaikka positivistinen metodologia olikin yhteiskuntatieteidenvaltavirtaa. Kokonaan toinen asia taas on kustantajan intressi. Likehän onaikaisemmin kunnostautunut aivotutkimuksen kritiikin saralla julkaisemallaesimerkiksi Jyri Puhakaisen ansiokkaita naturalistisen ihmiskuvan kritiikkejä. Nytkustantaja kaiketi yrittää herättää keskustelua julkaisemalla käsillä olevan,täysin vastakkaisen esityksen. Ja täytyy myöntää, strategian toivoisionnistuvan. Keskustelua tarvitaan ja kipeästi, koska yhteiskunnan naturalistisetselitysmallit tulevat todennäköisesti vain vahvistumaan suomalaisentutkimusrahoituspolitiikan painotuksista johtuen.Kirjoittaja on filosofian maisteri, joka valmistelee väitöskirjaa Turun yliopistossa.

Aivotutkijan deterministiset selitykset

https://journal.fi/tt/article/download/57491/19440

Aivotutkijan deterministiset selitykset

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi